Quo vadis, Eurooppa?

 

Minä kuten monet muutkin ovat seuranneet maailmanmenoa huolen täyttämillä ajatuksilla. Yhdysvallat ei enää pelkästään uhkaile vaan on valmis ryhtymään suuria riskejä sisältäviin sotiin, viimeksi Irania vastaan, yhdessä Israelin kanssa. Tuntuu, että helposti innostuva Trump on Israelin johdateltavissa. Mitkä ovat Israelin päämäärät meneillään olevassa sodassa, sillä sodasta tässä on kysymys. Näyttää ilmeiseltä, että se pyrkii ehdottomaan hegemoniaan koko Lähi-Idän alueella. Siihen se tarvitsee yllytyshullun Trumpin avukseen.

Trumpin  silmissä  Yhdysvallat ei myöskään tarvitse liittolaisia avukseen. Ne päin vastoin edustavat Yhdysvaltojen liikkumavaraa kaventavia ja voimavaroja heikentäviä tahoja.

Eurooppalaisten valtioiden – mukaan lukien Naton jäsenvaltiot – alennustila on jatkunut vuositolkulla. Niinistö oli oikeassa, kun hän taannoin vaati voimakkaasti Euroopan (so. EU:n) yhteisen puolustuksen vahvistamista. Silloin hän tuntui jäävän yksin. Nyt muut Euroopan valtiot ovat lähestyneet Niinistön realismia.

:::::::::::::::::

Mutta missä on varsinainen pihvi erilaisten sekavien ongelmavyyhtien yksityiskohtien luettelemisen sijaan? Ei hyvältä näytä. On tullut riittävän selkeästi todistetuksi, että Yhdysvaltain  oikeistokonservatiivinen falangi Trumpin johdolla ja Putinin Venäjä ovat  ylätasolla löytäneet vaihtoehdottomasti toisensa.

 J.D. Vance on tämän ajattelun vakavasti otettava lipunkantaja ja ideologi Trumpin hataran ja hyppelehtivän ajattelun sijaan. Taustalla vaikuttaa todella merkittävä asia eli laajennettu etupiiriajattelu. Itse asiassa tullaan hyvin lähelle Putinin uutta maailmanjärjestystä, jossa pelissä ovat paljon suuremmat geopoliittiset argumentit kuin Ukraina. Tältä pohjalta löytyvät myös perustelut Venäjän ahneeseen ja ahdistelevaan suhtautumiseen koskien Euroopan maita riippumatta siitä kuuluvatko maat Natoon vai eivät. Kysymys on koko Euroopan kohtalosta.

Inhorealistisesti on pakko todeta, että ”maailmanrauhan” valttikortit ovat – Kiinan täydentäessä  kehikon - Yhdysvaltain ja Venäjän käsissä. Kysymys ei olekaan enää pelkästään Putinin maailmanjärjestyksestä vaan suurvaltojen keskenään sopimasta Pax Eurooppa tai Pax Euraasia -maailmanjärjestyksestä, jossa (suuri) osa vanhan maailman maista pyritään pakottamaan  vanhoillisten tahojen sopimaan ”rauhaan”. Voidaan hyvin nähdä suuren kehikon sisällä Venäjän pyrkimys sitä lähellä olevien maiden alistamisesta Valko-Venäjän kaltaiseen rajatun suvereniteetin tilaan.

Samaan aikaan, kun ponnistellaan epätoivoisesti Ukrainan itsenäisyyden puolesta, odotellaan, että venäläisiä joukkoja vapautuu Putinin suurisuuntaisten unelmien toteuttamiseen, vaikka maa itse on ahdingossa.

:::::::::::::::::::::::::

Lähestytäänkö nyt Wienin kongressin 1814-1815 henkeä, jossa Napoleonin sodista voittajina selvinneet taantumukselliset voimat ottivat tehtäväkseen vallan haltuunoton tyrkäten liberaalit voimat syrjään? Nytkin kirjoitetaan voittajavaltioiden historiaa.

Jo nyt on ilmennyt Yhdysvaltain pyrkimys keskeyttää  amerikkalaisten aseiden vienti Ukrainalle siihen asti, kunnes Ukraina suostuu amerikkalaisten  (yhdessä Venäjän kanssa?) - asettamiin rauhanehtoihin. Tämä on jo selvää kiristystä.

Kiihkeä yritys päästä eteenpäin rauhan tavoittelussa jatkuu. Pakko kysyä, kenen rauhasta on kysymys. Missä piilottelee Venäjä? Kiinnitin huomiota siihen, että Venäjästä ei paljoa ole puhuttu viime aikoina. Jää kuva, että Vladimir Putinille katetaan pöytää.

Edellä esitetty on toki vain yksi tulevaisuuden skenaario.

Ehkä tämän kaiken kakofoniamyrskyn silmässä on sittenkin tyyni kohta, johon kaikki puheissa hakeutuvat tai ainakin pyrkivät?