”Kaikki mennyt tietysti unohtuu niin kuin tulevakin. Kysymys on vain ajasta. Jo tänään luulee yliopistossa opiskeleva tositeevee-kilpailija talvisodan alkaneen vuonna 1917. Jonkin sukupolven kuluttua ovat valistuneet historian harrastajat samaa mieltä. Tuleville kansainvälisesti meritoituville ja poikkitieteellisesti orientoituville historioitsijoille ei kansallinen talvisota välttämättä merkitse enempää kuin lumisota”. Näin räväkästi toteaa Teemu Keskisarja erinomaisen kirjansa ”Raaka tie Raatteeseen” (2012) viimeisillä sivuilla.
Tuoreeltaan epäilin, että Keskisarja on turhan pessimistinen arvioidessaan tulevaa historiattomuutta, mutta jälkeenpäin olen tullut hieman toisiin ajatuksiin. Ehkäpä tuo alistuneen tuntuisesti sanottu lauserykelmä pitää sittenkin paikkansa.
Tämä kaikki tuli mieleen, kun luin opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokokeilusta, jossa lisätään voimakkaasti opiskelijoiden valinnanvapautta reaaliaineissa. Onko siis lukio ensi sijassa valmistautumista jatko-opintoihin vai onko se itsenäinen vahvan yleissivistyksen lähde? Taustalla näen myös korkeakouluopintojen nopeuttamisen, kun opinnot voidaan aloittaa jo lukiossa keskittyen ”uravalinta-aineisiin”. Asia vain lienee niin, että tuleva korkeakouluopiskelija tarvitsee myös yliopisto-opinnoissaan pohjan ”poikkitieteellisyydelle”.
Näihin ajatuksiin päädyin, kun olen kartoittanut, mitkä kaikki aineet voivat jäädä hyvin ohuen pintasilauksen - jos senkään - varaan yläkoulu- ja lukiovaiheessa. Oma mieliaiheeni koulussa oli historia. Osin siksi blogini on nimeltään ”historiajatkuu”. Kyllä, vuosiluvut ovat tärkeitä, mutta ei historia ole kiinnostavimmillaan niiden takia, vaan tapahtumien A, B, C ja D yhteennivoutumisen pohdinnan takia. Ja tietenkin historia on ennalta-arvaamattomien vaikutussuhteiden löytämistä. Tuntuu hienolta, kun minulla on lukio-opettajani lehtori Eila Mikkosen antama vahva koulupohja (en minä sitä silloin ymmärtänyt!) tukena ja turvana. Ja myöhemmin tuli jatkettua opintoja samoista aiheista. Omassa aineyhdistelmässäni oli yleistä ja Suomen historiaa, kansantaloustiedettä ja taloushistoriaa sekä valtio-oppia.
Historian yhdysaineita voivat olla mitkä muut aineet tahansa: kaikellahan on historiansa. Muistan tässä yhteydessä esimerkiksi Gerholmin ja Magnussonin teoksen ”Ajatus, aate ja yhteiskunta” (1983), jossa maailmaa selitettiin luonnonhistorian näkökulmasta. Poliittisen tai sotahistorian tapahtumat avautuivat aivan uudesta näkökulmasta. Siellä se on kirjahyllyssä vieläkin.
Paljonhan yleissivistyksestä on triviaalitietoa. Myönnän, että olen harrastanut tätä kiehtovaa lajia lähes 60 vuotta (eli niin kauan kun muistan). Kepposkysymyksiä on mukava esittää, sellaisia kuin ”ketkä kaikki suomalaiset olympiavoittajat tai maailmanmestarit ovat juosseet 5000 metriä alle 14 minuutin? Entä ketkä kaikki suomalaiset olympiavoittajat tai maailmanmestarit ovat juosseet 10 000 metriä alle 30 minuutin?” Noihinhan voisi yrittää vastata……
On ihmisiä, joille ”paljontietäminen” on herkkä aihe. Kerran kysyin eräältä tutulta ”toimittajatietäjältä” pahaa aavistamatta Veikko Hakulisen voittoaikaa Oslon olympiakisoissa 1952. Ei pitäisi kysellä tyhmiä. Seurasi täydellinen hiiltyminen (tai hiiltymisen teeskentely): ”Tuo on loukkaus, hiihtomieheltä ei kysytä tuollaista!” No, sattuuhan sitä erehdyksiä. Sovitin rikokseni kysymällä, ketkä kaikki puolalaiset voittivat lajinsa Tukholman yleisurheilun EM-kisoissa vuonna 1958. Johan helpotti!
Laajalla yleissivistävällä tiedonhankinnalla on ”epätoivottavan ilmiön torjuntavaikutus”. Minun on vaikea ymmärtää, että jotkut sortuvat fasismin ihailuun. Mutta mikä on tilanne niiden osalta, jotka joutuvat kylmiltään ottamaan vastaan viehkeää propagandaa? En usko, että kukaan asioihin objektiivisesti perehtyvä voisi eksyä kannattamaan maailman hirveimmän rikolliskoneiston (natsi-Saksa) tekemää maailman hirveintä rikollista tekoa (kuuden miljoonan juutalaisen tappaminen). Tätä ajatusta voisi testata tänä päivänä sijoittamalla soveltaen natsi-Saksan paikalle sanan ”Isis”. Tämä ei merkitse sitä, ettenkö voisi pohtia natsi-Saksan hyvinvointivaltioprojektin onnistumista (minkä olen näissä blogikirjoituksissa tehnyt).
Kohtuullisen hyvä yleissivistys mahdollistaa sen, että voit olla seurassa hiljaa (!) ja ryhtyä keskusteluun sitten, kun joku muu on aloittanut keskustelun. Hyvä yleissivistys mahdollistaa besserwisseriyden, mutta se mahdollistaa myös sen, että voit asettua keskustelukumppanisi asemaan ja kysellä asioista hänen kiinnostuksensa kohteidensa mukaan.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu yleissivistyksen joukkoistamiseen. Se on ollut mahdollista vain valtavalla kansallisella sivistysohjelmalla. On ollut hienoa päästä siitä osalliseksi. Tien päässä on kansanvaltainen yhteiskuntajärjestelmä. En voi edes kuvitella toimivaa yhteiskuntaa ilman laajaa massojen yleissivistystä. Juuri vastakkaisesta syystä olen pelännyt demokratian hapertumista maailmalla, koska yleissivistyksen ”sivistysmuuriin” ollaan monin paikoin tekemässä reikiä. Yleissivistyksen luomisen tärkeimpänä ehtona pidän moniarvoista ajattelua. Ahtaasta ideologisesta reiästä katsottuna tietoa kyllä voi kerryttää, mutta ei sydämen sivistystä.
(Yleis)sivistys on tietenkin myös kilpailukeino. Monissa valtioissa panostetaan kapea-alaisen tiedon hyötyfunktioon. Annammeko me suomalaiset tässä tasoitusta vuosikymmenien aikana omaksumallamme yleissivistyspainotteisuudella? Haluavatko koulun uudistajat tarttua juuri tähän haasteeseen? Onko lukiouudistuksen tavoitteena rajatun hyötytiedon voimistaminen yleissivistyksen kustannuksella?
Entä olemmeko me nyt liiaksi kouluviisaita? Menestymme erilaissa kansainvälisissä vertailuissa paperilla, mutta emme saa itsestämme irti kaikkea käytännön toteutuksissa. Tätä on vaikea todentaa, sillä menestymme teoriakokeiden lisäksi myös käytännön testeissä. Vaikeuksistamme huolimatta olemme monessa asiassa maailman huipulla. Yleissivistys on sijoitus tulevaisuuteen. Se on selviämislahja, jonka saamme koulusta mukaamme, sillä leipä on tunnetusti pieninä palasina maailmalla. Tärkeintä olisi kehittää tätä saamaamme lahjaa. Sen on muokkauduttava ajan hengessä, mutta myös toimittava pitkällä aikavälillä. Tässä on ehkä lukiouudistuksen villakoiran ydin: tarpeellisen yleissivistyksen lisäksi tarvitaan syventäviä spesifejä opintoja. Mutta riittääkö molempiin resursseja?
Mikä on historiayleistiedon merkitys?
Historian tuntemus määrittää paikkamme maailmassa ja luo siihen pitkän aikavälin perspektiivin. En oikeastaan ymmärrä, miten tänä päivänä voidaan tehdä päätöksiä - tätä päivää tai tulevaisuutta koskien - ilman lähihistorian tuntemusta. Sen verran vanhanaikainen olen, että pidän kouluopetusta historiakiinnostuksen herättäjänä välttämättömänä. Historiatietojen ytimessä on yleissivistys. Historia muodostaa elimellisen osan yleissivistyksestä.
Entäpä jos,tekisimme pienen muutoksen perusopetus ja sivistys lakiin, eli muuttaisimme sanan oppivelvollisuus oppioikeudeksi.Luulempa ,että se palauttaisi ne 70 luvun eräät haaveet todeksi ja muuttaisi koulukeskuksemme oppimiskeskuksiksi, joihin jokainen iästä riippumatta voisi mennä hakemaan tarvittavia taitoja. Opettajoista tulisi tuolloin luontevasti opinnon ohjaajia. Pietarissa oli vallankumouksen aikoihin tyyppi nimeltä Alexander Ahola Valo, joka terävänä pikkupoikana ryhtyi opettamaan vertaisiaan. Yleensä mielestäni koulun tulisi tarjota yksilölle selviytymisen edellytykset, olipa yhteiskunnan tilanne mikä hyvänsä. Pahiten mennään sivuraiteille, kun elinkeinoelämämme oikkuihin ja satumanvaraisuuksiin pyritään vastaamaan, silloin olaan aina väistämättä takamatkalla. Ammattilais jääkikko tarjoaa tällähetkellä parhaan sapluunan myös ammatilliselle puolelle, eli ne jotka tahtovat menestyä myyvät itsensä firman omaisuudeksi saamaansa koulutusta ja sivistystä vastaan. Myös seniorikansalaisten osaaminen ja taito tulisi saada avoimen sivistysyhteiskunnnan palvelukseen, juuri he voisivat viedä ,kiinostuksensa mukaan historian ja muun sivistyksen viestiä eteenpäin. Itse kuulun siihen maaseudulla varttuneeseen sakiin jolla olisi,nyt taloudellisesti tuottamatonta osaamista,millä kuitenkin olisi, niin tahdottaessa kultuurllista arvoa.
VastaaPoistaEli koulun pitäisi muuttua ajassa: yhteisöllisyys, meneminen koulun seinien ulkopuolelle......ja monia näitä kohtia nykyisin toteutetaankin....
PoistaVarsinkin tuo viimeksi mainittu kohta on tärkeä.
Lähestyin siis edellä yleissivistyksen käsitettä historiatieto esimerkkinä (yhtä hyvin voitaisiin puhua biologiasta tai fysiikasta, jotka nekin voivat jäädä väliin lukiokokeilussa).
Historia sopii nykyihmisen eteenpäin katsovaan maailmankuvaan niin kovin huonosti. Koska eteenpäinmeno on lisäksi ennen muuta progressiota, olisi historiaan katsominen epäkehitystä. Näin ollen sitä tuleekin usein halveksua tai ylenkatsoa - tyhmät ihmiset, tyhminä aikakausina. Historiasta oppiminen tai sen kautta ymmärtäminen on hyvin valikoivaa ja sopii erilaisiin poliittisiin ja moraalisiin tarkoituksiin. Se, että ihminen nähtäisiin suurin piirtein muuttumattomana ja samanlaisiin ongelmiin päätyvänä lajina, on useimmille kauhistus.
VastaaPoistaOletpa käsittänyt historiaan perehtymisen yksinkertaisesti ja väärin.
VastaaPoistaOlen todennut monta kertaa näissä blogeissa, että historia ei juurikaan opeta, mutta se muodostaa kokemuksen ja kokemuksesta voi parhaassa tapauksessa oppia.
Finanssikriisin aikaaan tuli kuuluisaksi kirja "This time is different" (Tällä kertaa on toisin"), jossa kirjoittajat ironisoivat pankin meklareita, jotka vannoivat, että tällä kertaa olemme ottaneet opiksemme emmekä tee samoja virheitä kuin edellisellä kertaa. Ja sitten he tekivät ne samat virheet oppimatta mitään historiasta.
Suomen lamaa (1990-luvun alku) edelsivät samat 6-7 vaihetta jotka johtivat 1930-luvun lamaan (Kiander ja Vartia: "Suuri lama")Oli kulunut liian kauan aikaa, tärkeät asiat olivat unohtuneet (mm. velkadeflaation käsite) ja sitten tehtiin samat virheet kuin edellisellä kerralla.
No nyt kyllä ymmärsit asiani täysin väärin. Enhän minä ole tuota mieltä - todellakin päinvastoin - vaan kuvasin sitä, miten monet ihmiset, jopa päätöksentekijät, nykyään ajattelevat, ja miksi niin historian kuin yleissivistyksen yleisemminkin oppi ja arvostus on kuihtunut.
PoistaHyvä että tuli oikaistuksi. Taisin lukea vähän huolimattomasti.
PoistaRiikka, valitettavasti kokemamme historianopetus oli vuosilukuihin, ja tendenssinomaisiin tarkoituksiin muokattua historian opetusta, mielestäni historia tulisi tuoda vähän kaikkien aineiden opetukseen, vaikkapa ymmärrys matematiikan kehityksestä toisi ja nostaisi arvoon islamilaisen maailman osuuden ilmiöiden kehittelyssä. Esimerkiksi Fraktaalit ovat mukana jo persialaisissa matoissa.
VastaaPoistaJuuri näin. Historia-pedagogiikka pitäisi ymmärtää paljon laaja-alaisemmin. Uusi opetussuunnitelma antaa tähän mahdollisuuksia; tosin en tiedä, tullaanko niitä realisoimaan.
PoistaArkielämässä menneen kokemus pitäisi myös olla kiinteämmin läsnä, esim. poliittisissa päätöksissä olisi syytä katsoa taaksepäin, siihen mikä on toiminut ja mikä ei, sen sijaan, että ajateltaisiin, että "kyllä se tällä kertaa onnistuu" ja tehtäisiin jälleen yksi pieleen menevä yhteiskuntakokeilu.
Ollaan aivan samoilla linjoilla. Eniten huolestuttaa tämä historiattomuus, johon Teemu Keskisarja viittasi räväkällä tyylillään (blogikirjoitukseni alussa). Kaikkea hyvää sinulle!
PoistaOlen tulevana opettajana täysin samoilla linjoilla. Oma aineyhdistelmäni (ruotsi, englanti ja historia) ei ole se kaikista tavanomaisin, mutta uskon että juuri tämänkaltaisia yhdistelmiä tarvittaisiin opettajakuntaan enemmän, jotta historian monialaisuus pääsisi oikeuksiinsa.
PoistaEhkä minä pystyn omassa opetuksessani lisäämään ruotsiin hitusen historiaa ja historiaan hitusen ruotsia. Toivottavasti tällä tavoin opiskelijat oppivat sitä todellista yleissivistystä, asioiden katsomista monelta kantilta ja totutun kehyksen yli. Se on sitä innovaatiota, tuli siitä rahaa eli ei.
Keskisarjan manaama historiattomuus kuulostaa toki pahalta, mutta samalla myös luonnolliselta. Kun tulevilla sukupolvilla ei ole enää mitään yhteyttä esimerkiksi Suomen sotiin (isovanhemmatkaan eivät olleet silloin syntyneet, ehkeivät edes isoisovanhemmat), on vain luonnollista, että sen viehätys alkaa kadota. Tulevilla sukupolvilla kun ei ole eläviä muistomerkkejä sodista - kohtapuoliin ei ole edes veteraaneja. Napoleonin sotaretketkin pääpiirteitään lukuunottamatta ovat varmasti pudonneet jo pois ns. tavallisen historiantuntijan mielestä, ja sama tulee vielä käymään sille historialle, jota me pidämme tärkeänä ja itsestäänselvänä yleissivistyksenä. Sen tilalle tulee taas jotain muuta, jonka unohtamista tulevaisuuden historiantuntijat pelkäävät.
Monialaisuus OK ja toivottavaa. Unkarin ja Venäjän nationalistinen historiankäsitys suurvaltasyndroomineen on vastenmielinen kehityssuunta. Jos kouluopetuksessa ei ole riittävästi historian opetusta alan harrastus korvataan helposti muilla kilpailevilla harrastuksilla.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPerheen it-guru epäili, että painat julkaisunäppiä kaksoisklikaten silloin, kun kommentti tulee kahteen kertaan. Tämän mukaan blogipohjallani ei ole tekemistä asian kanssa.
Poista