Erkki Tuomioja – kyseenalaistaja

Sopisiko Erkki Tuomioja Suomen ulkopolitiikan Grand Old Maniksi? Ehkäpä ei, hän on siihen tehtävään liian ristiriitainen hahmo. Entä sopisiko hän Suomen ulkopolitiikan harmaaksi eminenssiksi? Ehkäpä ei, sillä hän on tähän tehtävään olemukseltaan  liian demokraattinen. Entä miten häneltä sujuisi Suomen ulkopoliittisen keskustelun primus motorina toimiminen? Nyt tärppäsi. Lähdetään tästä liikkeelle.

Edellä esitetty arvailu tuli mieleeni, kun luin Kanava-lehdestä (6/2025) Tuomiojan artikkelin ”Suomi etsii tietään Natossa”. Tuomioja nähdäkseni siirtyi Nato-kriitikosta Natoon liittymisen hyväksyjäksi vuonna 2022, ja luultavasti samoin perustein kuin moni muukin suomalainen eli Venäjän häijyyden takia. Aprikoin, että Tuomioja tuskin päätyi ratkaisuunsa seesteisin mielin vaan tuomiojamaisesti epäilijänä ja kyseenalaistajana. Syytä on todeta , että tämän blogin kirjoittaja – oikein tai väärin - on edelleen Nato-kriittinen!

Tuomioja ei olisi Tuomioja, jos hän ei perkaisi uudelleen kerran jo taakseen jättämiään  argumentteja ja motiiveja. Hyvä näin. Historian loppu ei ole näköpiirissä, vaan jatkuu haarautuen isoiksi ja pieniksi poluiksi.

Suomen kokemukset sodasta ja rauhasta 1900-luvulla  saivat viisaimmat suomalaiset ottamaan paremmin huomioon naapurin turvallisuusintressit. Suomen itsenäisenä kansakuntana säilyminen edellytti myös korkeata taistelumoraalia itse sodassa, Neuvostoliiton vaatimuksesta YYA-sopimusta 1948 ja Pariisin rauhansopimusta 1947.

Jatkumoa merkitsi sotien jälkeen se, että turvallisuuspoliittisiin selontekoihin kirjattiin, ettei Suomi sallinut oman alueensa käyttöä muille maille vihamielisiin tarkoituksiin. Asevelvollisuusarmeijan ylläpito merkitsi, että Suomi piti yllä – päinvastoin kuin monet muut kansakunnat  - korkeaa puolustusvalmiutta sodan varalta.

Puolustusvalmiutta korostettaessa mainitaan usein uusien hävittäjien merkittävä lisäarvo puolustuksen osana. Tuomioja on eri mieltä, hän painottaa droonien merkitystä. Niinpä hän pamauttaa, että hävittäjien hankinta oli Suomen  puolustushistorian kallein virheinvestointi.

Oikeastaan kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota oleelliseen asiaan: nämä kaksi, hävittäjät ja droonit ovat eri aikakausien aseita. Hävittäjähankinnoista päätettäessä ei tiedetty mitään drooneista, jotka ovat osoittautuneet nykysodankäynnin mullistajaksi. Kiusallista tässä on Tuomiojalle ominainen jälkiviisaus.

Summa summarum Tuomioja pitää Suomen valttina kykyä mobilisoida hyvin koulutettu monisatatuhatpäinen  reserviarmeija. Sitä Tuomioja pitää ainutlaatuisena. Hänen mukaansa se on puolustuskykymme ”merkittävin pelote ja selkäranka”. En protestoi.

Nato tuskin hyökkää Venäjälle, siitä voinemme olla yhtä mieltä Tuomiojan kanssa, mutta Venäjällä levitetään kauhukuvia historiasta muistuttamalla, mitä Kaarle XII, Napoleon, Hitler tekivät. Samalla   lujitetetaan uskoa vanhan Venäjän imperiumin palauttamiseen. Tuomiojaa ärsyttää kovat puheet (esim. Naton pääsihteeriMark Rutte), joissa vaaditaan varautumaan sotaan  Venäjän kanssa.  Tuomiojaa harmittavat luodut uhkaskenaariot, jos niillä ei ole katetta armeijan kyvykkyyksissä. Turha on antaa Venäjän propagandapuheille tukea lännestä.

Minusta jopa presidentti Stubbin uho Suomen armeijan vahvuuksista ovat turhaa leveilyä. Kyllä venäläiset ne tietävät muutenkin! Vai onko kysymys omiin kohdistuvasta uskonvahvistuksesta?

Venäläiset ovat tietoisia Suomen rajavalvonnasta,  amerikkalaisten kanssa tehdystä kahdenvälisestä DCA-sopimuksesta ja koko Suomen kattavasta tukikohtaverkostosta sekä ydinaseen hankintaherkkyydestä. Luulenpa, että molemmin puolin on suunniteltu ensi-iskun potentiaali. Sotia on historiassa vuoron perään aloitettu Venäjän ja Ruotsin (Suomen) välillä (”Venäjä on 30 kertaa hyökännyt Suomeen”).

Tuomiojalla on artikkeliin kätketty odottamattomia heittoja, kuten että ”kylmän sodan vuodet olivat Suomelle hyvää ja rauhallista aikaa”. Totta, kun harrastetaan vähän toisaalta-toisaalta fundeerausta. Suomi esimerkiksi säilyi kirkkaasti demokraattisena oikeusvaltiona. Maamme läpäisi suhteellisen vaivattomasti - ympäristö huomioiden – länsi-integraation. Meillä Suomessa kylmää sotaa ajatellaan liikaa pelkkänä uhkatekijänä. Hävettävää meillä oli loppujen lopuksi vähän. Suomettuneiden Neuvostoliiiton mielistelijöiden  määrä ei ollut ihan pieni, mutta ylilyöntien määrä jäi vähäiseksi.

Nykytiedon mukaan sodan syttymistä lähelläkään ei oltu. Maailman onnellisin ja vähiten epäonnistunut kansakunta  ei ollut välittömässä vaarassa, vaikka suurlähettiläiden Vladimir Stepanovin ja Aleksei Beljakovin kaltaiset innokkaat Suomensyöjät harmittivatkin meikäläisiä röyhistellessään aika ajoin rintaansa 1970-luvulla. Onneksi KGB tiesi enemmän ja valoi öljyä laineille  liian lämpiminä käyneiden suomettajien rauhoittumiseksi.

Idänkaupan merkitystä olen paljon miettinyt. Sen pienenevää osuutta talouden lähes 20 vuotta kestänyttä aneemisuutta vasten ei ole syytä aliarvioida. Myös Tuomioja kiittää Neuvostoliiton kaupan merkitystä Suomen vaurauden lisääjänä: ”Kiitos …. kukoistaneen idänkaupan”.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Artikkelissa Tuomioja perehtyy tarkemmin Venäjä-suhteisiin koko ajan epävarmemmiksi  käyvissä olosuhteissa. Suomea voi verrata Puolaan, jotka molemmat ovat kuuluneet entisen Venäjän imperiumin piiriin.

Kuten edellä kuvattiin, Tuomioja kääntyi lukemattomien muiden suomalaisten tavoin Naton kannattajaksi heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan.  Sitä ennen hän oli tiukka Natokriitikko. Miten Tuomioja argumentoi uusinta kääntymistään, kun hän ei halua kuitenkaan Suomen irtautuvan Natosta?

Tuomioja on ilmeisen pettynyt, kun Natosta odotettiin saatavan turvatakuut Venäjää vastaan ja näin ei                                 ole käynyt. Turvatakuiden ei oletettu maksavan mitään, olihan Suomi hankkinut hävittäjiä isolla rahalla ja puolustusmenojen bkt-suhde ylitti 2%. Sen jälkeen bkt-osuus vaadittiin Donald Trumpin                                                                    toimesta nostettavaksi  3,5  + 1,5 prosenttiin eli yhteensä viiteen prosenttiin. Tavoite siis karkasi, mutta Suomi on nähdäkseni sitoutunut uuteen tavoitteeseen.

Mikä on lopputulos kaikista panostuksista? Turvallisuus ei ole lisääntynyt, toteaa Tuomioja harmistuneena. Tuomioja edelleen: ”Maassamme ei ole ns. vaaran vuosien jälkeen ollut ainutakan ajanjaksoa, jolloin suomalaiset olisivat (olleet) yhtä peloissaan Venäjän uhasta kuin nyt”. Ollaan jouduttu tilanteeseen, jossa militarismi ruokkii militarismia.

Tuomioja on turhautunut Trumpin Yhdysvaltojen pelin politiikkaan, jossa ei kunnioiteta läntisiä arvoja. Trumpilla on valmius heittää Ukraina bussin alle ja sama kohtalo voi odottaa Suomea, arvelee Tuomioja. Ratsuväki ei saavu apuun! Suomi näin ollen maksaa melkoisen hinnan luottavaisuudestaan tyhjiin lupauksiin. Milloinkahan Suomi lakkaa olemasta eniten höynäytettävissä oleva luokan kiltein oppilas?

Niin pitkälle Tuomioja ei turhaudu, että hän  rupeaisi katumaan Nato-liittoutumista. Tuomioja ennakoi tulevaa ja toteaa, että ”sinisilmäisen Nato-uskon aika on kuitenkin ohitse”.

Artikkelinsa lopuksi Tuomioja palaa suosikkiaiheeseensa pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön ja näkee sen häämöttävän jossain tulevaisuudessa. Ehkä kysymys on silloin pohjoismaisesta puolustusliitosta.