Mihin tarvitsemme älymystöä?

 

 Mitä tarkoitetaan älymystöllä? Lyhyen määritelmän mukaan älymystölle eli intellektuelleille on ominaista kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan, yhteisten arvojen puolustaminen, riippumattomuus ja organisoimattomuus. Älymystö korvataan usein käsitteellä sivistyneistö.

Moni vastaa otsikon mukaiseen kysymykseen, vaikkapa niin, että sitä tarvitaan ”kansakunnan herättämiseen ruususen unesta” jollakin hätkähdyttävällä ajatuksella/väitteellä, joka toimii kansakunnan ja/tai laajempien yhteisöjen hyväksi. Perustellummin ja syvällisemmin aihetta tarkastelee toimittaja  Asta Leppä HS:n 11.10. 2025 esseessä ”Miten älyköstä tuli kirosana?” Poimin siitä kiinnostavimpia kohtia esittämäni  arvioinnin pohjaksi.

Mitä tulee laajemmin kansalaisten älyllisiin taitoihin, niin moni allekirjoittaa väitteen, että sivistyksen arvo on laskenut ihmisten arvoasteikossa. Mieleeni tuli erään harrastukseni piiristä keski-ikäisen miehen tunnustus, että viimeinen kirja, jonka hän oli lukenut, oli jokin lastenkirja. No, riippuu tietysti kohteesta tai kohderyhmästä kenelle lukee!

Leppä väittää, että ”intellektuelli” on tavallisen kansan keskuudessa lähinnä  pilkkanimitys. No, tämä on ehkä sanottu liioitellen, sanomisen ilosta. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita älymystön ajatuksista ja reflektoinnista. Mutta totta toinen puoli, esimerkiksi osalla huippukoulutetuista tohtoreista on ollut vaikeuksia sijoittua työelämään. ”Tutkintoinflaatio” on johtanut korkeamman kulutuksen arvon vähenemiseen ja siitä edelleen ammattien arvostusasemien muutoksiin.

Suhtautuminen älymystöön riippunee  siitä, mikä on kansalaisten sivistystahto, ja onko se nousussa vai laskussa. Leppä viittaa faktaan, että ihmisten suoriutuminen älykkyysteisteissä on heikentynyt 1990-luvun lopulta saakka. Tietysti voi olla, että itse testitkään eivät ole pysyneet muuttuvan maailman rytmissä, mutta arkihavainto esimerkiksi pisa-testien osalta viittaa siihen, että tulokset ovat (muuallakin kuin Suomessa) heikentyneet. Jätän tähän pisan enemmät tulkinnat.

Edelleen arkihavainto viittaa siihen, että kulttuuria ja taiteita - joskus tieteitäkin – kyseenalaistetaan  muun muassa budjettivaroja priorisoitaessa. ”Kaiken maailman dosentit” ovat joutuneet nurjan kohtelun sijaiskärsijöiksi. Vastaavasti perinteiset duunariammatit ja maanviljelijät ovat kokeneet arvostuksen nousun.

Ajattelu on länsimaissa kaventunut välineelliseksi hyötyajatteluksi. Intellektuellit joutuvat tässä taistelussa tappiolle. Häviölle joutuneiden on pyrittävä pääsemään esille pärjätäkseen. Luonto ja ympäristö ovat resursseja, joista kilpaillaan. Välineellistäminen on asettanut kohteekseen myös demokratian. Sekin on valjastettu hyötykäyttöön. Show-elementtejä on ympättävä myös tieteen ja taiteen yhteyteen: on vaara, että joudutaan tilaan, jossa ajattelu ”tyhjenee”. TV:n dokumentit  tarvitsevat usein tuekseen viihdyttämisen elementtejä.

Ajattelu ja sivistys tarvitsisivat itse brändäystä.  Lepän esseessä lainataan kirjailija, filosofi Pontus Purokurua, joka on kirjoittanut ennen niin vahvan vasemmistolaisen elämäntavan ilottomuudesta. Älymystö yhdistetään juuri vasemmistolaisuuteen: taiteilijat, tieteentekijät ja journalistit ovat tämän vasemmistolaisuuden ytimessä.  Ilottomuuden leima on tarttunut älykköihin. Ja entä mihin ovat käsitteet sivistysporvari ja työväen sivistysaate hävinneet?

Nuori, uuden tyylin älykkö, Miki Kuusi viittaa juuri yhteiskuntakehityksestä puuttuvaan optimismiin, joka avaisi portit vähitellen tapahtuville positiivisille ideoille. Sen sijaan piehtaroidaan vaihtoehdottomassa leikkausten lannistamassa alakulossa.1960-uvulle ominainen kiistelty radikaali aaltoliike nosti aallon harjalle vasemmistolaiset älyköt. Kantaaottavuus palautettiin jälleen älymystön velvollisuuksiin. Radikaali uudistusvaihe sammui, kun ideologis-dogmaattinen ylilyönti voitti alaa 1970-luvulle tultaessa.

Entä nyt?

Kaikkitietävä netti on suurelta osin – onneksi ei kaikilta osin - toiminut epä-älyllisenä kanavana julkisuuteen. Klikkiotsakkeet, osa podcasteista ja hedelmättömän ”keskustelun” itsetarkoituksellinen räikeys ovat korvanneet intellektuaalisen kunnianhimon. Liberaali eliitti (lue: asiantuntijaeliitti) on joutunut puolustuskannalle. Siihen on eliitin vastustajien taholta projisoitu paljon kuviteltuja haitallisia elementtejä.

Liberaali vastaliike on toki ollut jo kauan voimissaan taustalla: taide, humanismi ja sivistys ovat nostanet päätään, kunnes on jouduttu jälleen laman puristuksiin. Taisteleva humanismi on saanut toki joitakin voittoja, mutta enimmäkseen valitsee anemian, vähäverisyyden  kaltainen tila.