Kerrattaessa Vladimir Putin henkilöhistoriaa ja hänen ajattelunsa kehittymistä nousevat muutamat keskeiset piirteet esille historiataustasta. Ainakin omissa pohdinnoissani Putinin ajattelun muodonmuutos on hätkähdyttävä. Jälkiviisaat tosin ovat muistaneet mainita, että kyllähän Putin näytti karvansa jo varhaisessa vaiheessa – ehkä ihan alusta pitäen, kun hän pääsi valtaan. En juutu tähän.
Putinin yhteydessä mainitaan usein Aleksander Geljevits Dugin eräänlaisena
Putinin ideologisena isänä. Dugin on Moskovan yliopiston professori. Hyvin
monet varsinkin lännessä kyseenalaistavat hänen roolinsa Putinin oppi-isänä. Se
ei ehkä ole tässä olennaista, mutta joka tapauksessa hän toistaa puheissaan
monia niistä asioista, joita Putin on
pitänyt tärkeinä. Ohessa keskityn käymään läpi keskeisiä sisältöjä
Putinin/Duginin ajattelussa.
Ensin kuitenkin sidon Putinin tavoitteet joihinkin aikamääriin – meni
oikein tai väärin.
Presidentti Vladimir Putin piti
yhden tunnetuimmista puheistaan turvallisuuskonferenssissa Münchenissä
10.2. 2007. Monien mielestä täällä lausuttiin Venäjän ekspansion ja Ukrainan
sodan alkusanat, vaikkei sitä silloin tietenkään konkreettisesti
tiedostettu. Putin totesi puheensa alussa, että hänellä on nyt
mahdollisuus puhua turvallisuuskysymyksistä ilman kohteliaisuuksia ja tyhjiä
diplomaattisia sanoja. Vielä hän totesi, että jos hänen
kommenttinsa kuulostavat poleemisilta tai osoittelevilta, ”pyydän
ettette suutu, tämähän on vain konferenssi!” Alkusanojensa lopuksi
Putin vielä esittää toiveen, että tilaisuuden puheenjohtaja ei katkaise
punaisen napin painamisella hänen puhettaan heti alkuun (naurua kuuntelijoiden
joukossa)! Kovinpa oli Putin ujo ja arka tuodessaan mielipiteensä esille!
Olemme nyt jälkikäteen päättäneet,
että Ukraina (2014) on ketjureaktion yksi väistämätön lenkki. Muita ovat
Georgia, Tšetšenia ja Krimin niemimaa + Luhansk ja Donetsk. Krimin röyhkeä ja
onnistunut kaappaus saattoi toimia laukaisijana hyökkäävälle politiikalle. Ja jos Venäjä saa päättää – jos sen annetaan
päättää – jatkoa on luvassa, näin sanotaan. Tullaan väitetysti tilanteeseen,
jossa Venäjän etelärajalla tapahtuneet anastukset viitoittavat tulevan
kehityksen.
Tässä ei ole tarkoitus käydä
historiaa tarkemmin läpi, mutta Putinin
muodonmuutos jossain määrin liberaalista, länsisuuntautuneesta
poliitikosta aggressiivisesti kimppuun käyväksi diktaattoriksi tapahtui joskus
edellä kuvattujen aikamäärien sisällä. Kysymys oli käsittääkseni joka
tapauksessa hitaasta prosessista, jossa toimenpiteiden järjestys selkeni ajan
kanssa.
Dugin - nuoruudessaan - toi esille hämmentävän
selkeästi natsi-ideologiaan viittaavia tavoitteita (kansallisbolsevismi,
venäläinen fasismi). Tällä pohja-ajatuksella hän ei enää menestyisi. Nykyisellään
hän kannattaa hämärää ”neljättä poliittista teoriaa”, jolla hän tekee pesäeroa liberalismiin,
sosialismiin ja fasismiin.
Parhaiten Duginin ajattelua kuvaa mielestäni
professori emeritus Timo Vihavainen
blogikirjoituksissaan. Joitakin hänen huomioitaan lainaan ohessa. Vihavainen mainitsee erään
kohtalonyhteyden Hitlerin ja Putinin välillä: Molemmat ovat olleet Time-lehden ”kansikuvapoikia”,
Hitler vuonna 1937 ja Putin vuonna 2008. Silloin heidän ajateltiin toimivan
edes jossain määrin järkiperäisesti. Itse asiassa, jos historia pysäytettäisiin noihin ajankohtiin
asianomaisten jälkimaine olisi aivan oleellisesti sittemmin toteutunutta terveempi.
Alun perin Putin lienee ollut liian
liberaali vanhoillisille piireille, mutta Krimin kaappauksen aikoihin Putin
tuli hyväksytyksi. Kehitys kehittyi suuntaan, jota ei osattu arvioida. Äärikonservatiiveja pidettiin
Venäjälläkin alun perin sekopäinä, joita aina mahtuu suureen valtioon. Virallinen
Venäjä tuskin lähtisi ääriainesten kelkkaan – näin luultiin.
Dugin hahmotti Venäjän tulevan luonteen
kirjassaan Geopolitika Rossii (2014). Duginin logiikan mukaan Neuvostoliiton
hajoaminen poiki ”valtioita”, jotka hänen
väitteensä mukaan olivat lähinnä ”valtiokyhäelmiä”. Jos mitään ei tehdä, ne luisuisivat
vähitellen läntiseen vaikutuspiiriin.
Vladimir Putin pysäytti tuon
kehityksen, mutta ei heti ajautunut
täydelliseen ristiriitaan lännen kanssa vaan säilytti aluksi liikkumavaran. Joidenkin
äärikonservatiivien mielestä hän oli jopa lännen talutusnuorassa. Lopputulema
oli kuitenkin vääjäämätön. Krim oli nivelkohta,
josta lännen vastaisuus käynnistyi ja
Putin siirtyi yhteisrintamaan ääriainesten kanssa. Alkoi suuren Venäjän
(Neuvostoliiton) palauttamisen aika.
Kuvitteliko Putin lännen sopeutuvan
uuteen worldorderiin? Siihen ei ollut mahdollisuutta, sillä Venäjä asettui vastustamaan länttä jyrkästi
äärikonservatiivien oppien mukaisesti sekä ideologisesti että poliittisesti.
Dugin johtaa ristiriidan Bysanttiin
ja Rooman jakoon saakka, itäiseen ja
läntiseen maailmaan. Venäjän sivilisaatio kuuluu itään. Siihen ei kuulu
kapitalismi, joka on protestanttisen uskon aikaansaannos. Dugin tekee eron rahakeskeisen
lännen ja idän ”aidon” kristinuskon välille. Uskontokeskeisyys onkin yksi selvä
ero maallistuneen lännen ja ”oikeauskoisen” idän välillä: ”Jumala on meidän puolellamme!”
Duginille on ominaista sodan
näkeminen oikeutettuna välikappaleena tavoitteen saavuttamiseksi, tässä
tapauksessa suuren Venäjän saavuttamiseksi.
Oleellinen on myös ajatus salaliitosta
yksinapaisen maailman puolesta. Siihen kuuluu Putinin suistaminen vallasta.
Vihavaisella ei tosin ole turhia illuusioita amerikkalaisista tarkoitusperistä.
Amerikkalaisilla on omat valtapyrkimyksensä, joiden tavoitteena on ollut
Yhdysvallat-keskeisen maailman säilyttäminen. Joka tapauksessa Duginin ”filosofiaan”
kuuluvat taikauskoiset käsitykset maailman ohjailuista, joista jotkut hän on jättänyt
taakseen sitä mukaa kuin hänen oppi-isämäinen roolinsa on saanut painoarvoa.
Dugin työntää vaihtoehtoja
sisältävän epäröinnin syrjään ja asettaa tavoitteeksi putinilaisen patriotismin,
johon kuuluvat mm. Novorossija, Donbass sekä Venäjän ja Euraasian liitto. Ajattelusta
huokuu henkinen tasapainottomuus ja suuruuden ideologian sokaisema maailmankuva.
Edellä Putinia ja Duginia on tarkasteltu
yhdessä ikään kuin saman ideologian jakajina. Oikeutettua tai ei, mutta samaan
suuntaan miesten ajatusten marssi on edennyt. Tavoitteena on moninapainen
maailma, johon halutaan tukijoiksi läntisiä kriittisiä voimia, kuten Italia ja
Ranska.