FT Anitra Komulainen on kirjoittanut työväen osuustoimintaa
kootusti käsittelevän teoksen ”Punapääoman linnake. Työväen osuustoiminnan dramaattiset
vaiheet” (Siltala, 2021), johon esipuheen on kirjoittanut professori, emeritus
Markku Kuisma. Käsitän niin, että Kuisma
on toiminut kummisetänä kirjan synnyttämiseksi samalla, kun hän on kuulunut teoksen toimituskuntaan.
Keskityn tässä blogikirjoituksessa työväen osuustoiminnan
100-vuotiseen elinkaareen, puuttumatta sen historian värikkäisiin
yksityiskohtiin. Komulaisen teos pyrkii
luomaan käsityksen osuustoiminnan noususta , tuhosta ja uudelleen
noususta ja onnistuu siinä hyvin.
Kirjassa muistutetaan , että työväen osuustoiminta merkitsi
paljon muutakin kuin liiketaloudellista toimintaa. Se merkitsi monelle sosiaalista
kanssakäymistä, lähikaupan tuttuja tuotteita ja merkittäviä yhteiskunnallisia tavoitteita
monien muiden asioiden ohella.
Osuustoiminnassa kaksi kuluttajaosuustoiminnallista ryhmää, OTK-lainen työväen ja SOK-lainen porvarien ja
maanviljelijöiden ryhmä kirittivät toisiaan. Kirjassa todetaan, että tämä johti maailman
tiheimpään osuustoimintaverkostoon toiseen maailmansotaan mennessä. Kilpailu
kehitti tuotteiden laadukkuutta hintojen laskiessa. Myös ketjuuntuminen takasi
suuremmat ostovolyymit. Yksityiskauppiaat olivat paljon huonommassa asemassa.
Ketjulla oli helpompaa pitää myymälät hallussaan. Yksityiskauppiaat kaatuivat konkursseihin
1930-luvun lamassa, kun taas ketjuuntuneet osuusliikkeet pysyivät pystyssä
kattavasti.
OTK-lainen liike perusti omia teollisuuslaitoksia. Kaupat tiiviin
ketjurakenteen vuoksi mahdollistivat
menekin. Samalla murrettiin kansainvälisiä kartelleja. OTK-ryhmä laajeni
muillekin toimialoille kuten vakuuttamiseen (Palo-Kansa 1919) ja rakentamiseen
(Haka 1938). OTK:n ja SOK:n tärkeäksi tavoitteeksi muodostui kuluttajan etujen
ajaminen. Moni on jo unohtanut, että OTK-ryhmä otti ensimmäisenä käyttöön tuotteiden
vaihto- ja palautusoikeuden vuonna 1969. Pian tulivat voimaan mm.
ostohyvitykset.
Ei ole ihme, että liike veti puoleensa satoja tuhansia
jäseniä.
Ensimmäinen kuluttajasuojalaki tuli sekin voimaan
osuustoimintaliikkeen myötä. Kuluttajan
etuja korosti myös työväen osuustoiminnan aatteelliseksi järjestöksi ja
neuvontaorganisaatioksi perustettu KK (Kulutusosuuskuntien Keskusliitto).
Anitra Komulainen mainitsee osuustoiminnan kulttuurisiksi saavutuksiksi Ola
Fogelbergin ”Pekka Puupään” ja kustannusosakeyhtiö Tammen (”Keltainen
kirjasto!”). Ne olivat aikansa osuustoiminnan ulospäin näkyviä huomionherättäjiä.
Myös työväenliikkeen yhteistyö sai buustia osuustoiminnasta,
kun OTK, SAJ ja SDP ryhtyivät
yhteispyrintöihin mm. media-alalla. OTK-laiset verkostot ulottuivat melkeinpä
joka kotiin. Kokonaisuudesta kasvoi myöhemmin punapääoman linnake.
Kuuluisin osuustoiminnan piiristä noussut hahmo on varmaan
Väinö Tanner, joka nousi politiikan voimahahmoksi molemmilla puoliskoilla
1900-lukua.
Itse nostaisin erittäin tärkeäksi osuustoiminnan
yhteiskunnalliseksi vaikutukseksi kansalaisten sitomisen järjestö- ja demokratiakehitystyöhön. OTK oli osa
suomalaisen yhteiskuntarauhan perustaa.
::::::::::::::::::::::::
Kiveen hakatuilta tuntuvat instituutiot tahtovat ajan kanssa
ajautua ongelmiin. Niistä tulee oman menestyksensä uhreja. Aikojen muuttuminen
jää havaitsematta, kun toimintaa
johtavat omia asemiaan pönkittävät ihmiset. Tämä lienee milteipä vääjäämätön sääntö.
Näin kävi osuustoimintaliikkeellekin.
Komulainen mainitsee suurimpina ongelmien syinä strategiset
virhearviot, kaikesta edellä esitetystä huolimatta myöhästymisen
ketjuuntumiskehityksestä, liian kauan
siedetty tappiollinen toiminta ehkäpä
solidaarisuuden nimissä, vakuutusyhtiö Kansan suurtappiot sekä epäonnistuminen
oman vahvan finanssiryhmän perustamisessa.
Tarkemmalla tasolla virheeksi on nähty panostaminen
teollisuuteen ja erikoistavarakauppaan aiemman päätoimialan
päivittäistavarakaupan sijasta (1954). Syynä noudatettuun linjaan oli mm. hintasääntelyn
merkityksen ja keston aliarvioiminen sekä lainansaantia vaikeuttanut
rahapolitiikka sodan jälkeen. Korjausliikettä yritettiin 1960-luvulla
panostamalla päivittäistavarakauppaan. Yksityiset kauppaketjut olivat kuitenkin
hankkineet tuntuvan etumatkan.
Osana uudistuksia nimi ”OTK” vaihdettiin ”E-liikkeeksi”.
Suureksi ongelmaksi kasvoi kaksipäisyys eli OTK:n ja KK:n keskinäinen taistelu.
Kaupallinen (OTK) ja neuvonnallinen (KK) toiminta pidettiin erillään. Tämän
rakenteen sisällä KK oli vahvoilla. Samaan aikaan kilpailijat eli Kesko ja Tuko
käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja vahvistivat asemiaan keskittämiseduilla.
Yksityiskauppiaat rationalisoivat toimintaansa jakautumalla mainituiksi
kahdeksi keskusliikkeeksi.
E-liikkeen katastrofaalisesta tilasta ei puhuttu
ulkopuolisille. Vanha rakenne pidettiin koskemattomana päinvastaisista
yrityksistä huolimatta. Tappiollisia liikkeitä ei päästetty konkurssiin, joka
tervehdyttämismielessä olisi ollut välttämätöntä. Päinvastoin liiketukia
jaettiin tappiollisille yksiköille. Mainehaittaa pidetiin liian suurena, jos totuus paljastuisi. Kaveria ei jätetä
henki kukoisti yli kohtuullisena pidettävän solidaarisuusrajan. Tieto
ongelmista jäi pienen piirin haltuun.
Lähes kaikki liiketoiminnan osa-alueet taantuivat ja menettivät
kilpailukykynsä. Komulainen toteaa suurimman ongelman olleen kilpailukykynsä
menettäneessä osuustoimintarakenteessa. Yksi iso ongelma oli
osuustoimintarakenteen mieltäminen demokratiaksi. Siinä olikin paljon demokratian
rakenteita, varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta ajan myötä ajatusmaailman
pinttymät kääntyivät itseään vastaan. Suomalainen
osuustoimintaliike ei ollut yksin ongelmineen, muualla Euroopassa kohdattiin
samat vaivat ja vastukset.
Osaratkaisu tapahtui vihdoin vuonna 1980, kun johtoa vaihdettiin.
Uudistus toteutettiin Eero Rantalan ja suurosuuskunta EKA:n avulla. Monien
vaiheiden ja epäonnistumisten jälkeen punapääomarypäs syntyi EKA:n ja
STS-pankin ympärille. Kuitenkaan tämäkään viritys ei onnistunut. 1990-luvun lama
täydensi liikkeen syöksykierteen. Uudistamista ei kerta kaikkiaan toteutettu
riittävän ajoissa.
Kaikkea ei menetetty: Tradekaksi nimensä muuttanut
osuuskunta selvisi saneerauksesta, mutta hintana Tradeka luopui
päätoimialastaan päivittäistavarakaupasta 2000-luvulla. Tradekalle jäi kuitenkin merkittävä
varallisuus.
Varallisuus kasvoi EKA:n vuoden 1985 68 miljoonasta 550
miljoonaan euroon vuonna 2012. Sen jälkeen Tradeka on harjoittanut monipuolista
liiketoimintaa ilmeisen menestyksekkäästi, joskaan ei ongelmitta. Punapääoma
näytti vihdoin löytävän paikan auringossa. Tradekasta käytettiin nimeä
omistajaosuuskunta. Sen päämääränä oli ”inhimillisemmän markkinatalouden
toteuttaminen”. Ristiriitoja näyttää
synnyttäneen lähinnä uusien bisneksien soveltuminen vanhojen
liiketoimintaperiaatteiden
toteuttamiseen eli juuri tuo
perinteisten työväen parhaiden piirteiden säilyttäminen.
2010-luvun lopulla vanhat pyhät arvot ovat saaneet väistyä
ja työväen osuuskunta liittyi Pellervoon. Tradeka on panostanut uudessa
tilanteessa jälleen jäsenhankintaan. Vuonna 2020 jäseniä oli runsaat
200 000. Tradeka on jatkanut yhteiskunnallista ja sosiaalista toimintaansa
ja palanut siten juurilleen.