Suomen Uutiset uutisoi 25.5.2023, kuinka länsi Venäjän
ulkomaantiedustelun johtajan Sergei Naryshkinin haastattelun mukaan on kylvänyt
oman tuhonsa siemenet hylkäämällä perinteiset arvonsa. Täynnä tulta ja tappuraa
Naryshkin haluaisi lännen ”painuvan hiiteen” ja lopettavan sekaantumisen
kansainvälisiin suhteisiin. Näin jyrkkä Narushkin ei ollut vielä Ukrainan sodan
aattona.
Eikö se ollut juuri Naryshkin, jota Putin ripitti Venäjän
johdon kokouksessa, kun hän isojen pomojen myötäillessä halusi saada suostumuksen
aggressiolle Ukrainassa. Putinin kimpaantuminen johtui siitä, että Naryshkin
epävarman oloisena pyrki siirtämään sotatoimia
ilmeisesti peläten, että Venäjän valmiudet sotaan eivät olleet kunnossa, mikä
sitten osoittautuikin todeksi.
Nyt on toinen äänikellossa. Naryshkinin peittelemätön katkeruus
länttä kohtaan lyö läpi kaikista hänen kommenteistaan. Ja nuo kommentit heijastelevat
Venäjän korkeimman johdon kantoja. On syytä tarkastella onko niissä jotain
uutta verrattuna Venäjän aiempiin kommentteihin.
Ohessa referoin
muutamia aiempia kirjoituksiani, joissa olen
pyrkinyt valaisemaan Putinin ja Lavrovin oppeja Venäjän asettamista päämääristä.
Lavrovin mukaan Eurooppa on jälkikristillinen
yhteisö. Lavrov haluaa tehdä selvän pesäeron nykyisen liberaalin demokratian
periaatteiden ja Euroopan historiallisten kristillisten arvojen välillä.
Lavrovin paheksuma liberaali demokratia on ”kaiken sallivaa”. Tämän ajattelun
mukaan eurooppalainen poliittinen päätöksenteko siis poikkeaa alkuperäisestä ja
arvokkaasta kristillisestä arvomaailmasta.
Lavrov syyttää länttä ”liberaalien lähestymistapojen
ehdottomuudesta”. Siis eurooppalaiseen arvoyhdistelmään kuuluu kaiken
sallimisen ohella liberalismin ehdottomuus (= kaiken salliminen ehdottomasti!).
Tästä voi vetää johtopäätöksen, että liberalismin ehdottomuus on – niin kuin
Lavrov väittää - Euroopan suuri arvo-onnettomuus.
Lavrov viittaa puheenvuorossaan
venäläiseen pragmatismiin, joka on suunnattu läntistä messianismia vastaan. Jos
maassa - missä tahansa maassa - on kansan valitsema autoritäärinen hallinto on
se hyväksyttävä lailliseksi vallaksi.
Mukaan hän lukee Syyrian lisäksi
mm. Ukrainan, jossa Putinin opin mukaan tapahtui vallankumous vuonna 2014, ja
jossa syrjäytettiin laillisesti valittu johtaja ja nimenomaan lännen
kiihottamana. Lavrovin mukaan Ukrainassa oli kysymys maan arvojen anastamisesta
ja lännen vaatimuksesta toteuttaa ”vain eurooppalaista näkemystä kaikesta”.
Suuri osa Venäjän toimista palautuu
lopulta sen tavoittelemaan suurvalta-asemaan. Se on viime kädessä Putinin opin
kivijalka. Tähän pyrkimykseen sisältyvät edellä mainitut pragmatismi ja lännen
messianismin vastustus.
Naryshkin luennoi Lavrovin mallin
mukaan ohjaten tämän päivän keskustelua venäjän viitoittamaan suuntaan
osoittaen siten, ettei mikään Venäjän
opeissa ole muuttunut.
Naryshkin vannoo sen ”raamatullisen
totuuden” nimiin, jonka mukaan kukin ansaistee tekojensa mukaisen lopun. Ja lännen
loppu tulee olemaan surullinen.
Vanhaa Putinin oppia toistaa myös
Naryshkinin kommentti, jossa hän sanoo,
että länsi pyrkii estämään siirtymää kohti moninapaista maailmaa.
”Euroatlanttinen eliitti” yrittää tukahduttaa uusia voimakeskuksia. Naryshkin
iloitsee, että suuri osa aasialaisista,
afrikkalaisista ja Latinalaisen Amerikan maista ei ole liittynyt lännen
rintamaan Venäjän vastaisissa talouspakotteissa.
Naryshkin toistaa toistamistaan
perinteen merkityksestä kansakunnan ryhdin ylläpitäjänä. Ne kansakunnat
pärjäävät, jotka maailmanpolitiikan turbulenssissa tukeutuvat traditioon. Ei
jää epäselväksi, ketkä ovat onnistuneet tässä. Lännessä perinteet on vaihdettu satanismiin!
Naryshkinin mukaan länsi on
moraalikadon turmelema, aivan kuten Putin ja Lavrov ovat jo aiemmin todistanet
ties kuinka monessa yhteydessä.
Ei ole epäilyä siitä, etteikö
Venäjän kristillinen perinne olisi Venäjän uskon lukkona. Mutta mistä kumpuaa
ehdoton luottamus historiassa voittavaan statukseen? Ehkä avainasia on Venäjän
kokemat tappiot modernin valtion luomisessa. Se kielletään, missä ei ole
onnistuttu. Nykyisyys ja tulevaisuus on korvattu kullatulla menneisyydellä.
Silti – läntisestikään ajateltuna - kuviteltua mystistä ortodoksista jumaluskoa
Venäjän voittavana filosofiana ei voi sivuuttaa. Tämä on niitä asioita, jotka
on otettava oletuksena niin valheelliselta kuin se kuulostaakin.
:::::::::::::::::::::::::
Toisenlaista tulkintaa Venäjän
ideaan - niin kuin Mauno Koivisto sen sanoisi – edustaa ruotsalainen
valtiotieteilijä Anders Nordström. Hän puhuu miltei kansanluonteesta
määrittäessään kansakunnan imperialistista mentaliteettia.
Venäjän historiassa on lukuisia
vahvan valtion kausia kuten on myös heikkouden kausia. Heikkouden kausi
vallitsi myös 1990-luvun vaihteessa, jossa Venäjä varsin pidäkkeettömästi
”vapautti” mm. ukrainalaiset äiti-Venäjän
otteesta. Suuruuden ideologia löi uudelleen läpi 2010-luvulla, joka on johtanut
puuttumiseen Ukrainan suvereniteettiin. Nordström puhuu ”siirtomaaimperiumin mentaliteetista”.
Venäjä kärsii imperiumin osien menetyksistä aiheutuvista ”haamukivuista”.
Entiset – nyt itsenäistyneet – Venäjän osat muuttuivat ”lähiulkomaiksi”.
Aidosti suvereeneina valtioina esimerkiksi Ukrainaa ja Valko-Venäjää ei ole
pidetty.
Usein edellä kuvattu ajattelu
liitetään Venäjän autoritaariseen johtoon, mutta Nordströmin mielestä tämän
käsityksen jakaa suuri osa kansasta. Konfliktin taustalla on jyrkkä
periaatteellinen näkemysero Ukrainan ja Venäjän välillä. Tämä tarkoittanee,
että kansalaiset seuraavat hyvin pitkälle johdon määrittämään suuntaan ja
lopulta - tilanteen vain jatkuessa - vetäytyvät passiivisuuteen tai
välinpitämättömyyteen.
Ukrainaa ei ole ei ole arvioissa tuomittu autoritääriseksi, vaan sillä on
eväitä siirtyä jonkinasteiseksi demokratiaksi. Venäjä kokee tässä asetelmassa -
Ukrainan säilyessä demokraattisena - maan uhkaksi itselleen.
::::::::::::::::::::
Naryskinin kaltainen ihminen voi
kokeilla kepillä jäätä, onko aika
otollinen kyseenalaistaa johto, mutta ensimmäisen vastoinkäymisen koettuaan
palaa häpeillen ruotuun.
Naryshkiniin viitaten voisi sanoa,
että hänen kaltaisensa eivät yksilöinä ole uhka vallassa oleville johtajille,
mutta hän edustaa tahoa, joka voi nousta kollektiivisesti Putinia vastaan.
Silloinkin ”kumoukselliset” pyrkivät säilyttämään tiukan autoritaarisen järjestyksen.
Vaikka me lännessä olemme sitä
mieltä, että autoritaariset järjestelmät
häviävät järjestelmäsodan, ei voitto ole helposti saavutettavissa, koska
toisella puolella järjestelmäusko on fundamentaalinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti