Ylen Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksessa vertailtiin viime vuosikymmeniä keskenään. Mikä oli suosituin vuosikymmen ihmisten mielestä? Vastaus: 1980-luku. Oliko tämä yllätys? Ei mitenkään, mutta silti kulmakarvat kohoavat: huomiotta jää miten pettävän valheellisella pohjalla elämä oli varsinkin vuosikymmenen lopulla.
Tietenkään kasinopeli ja kulutusjuhlat eivät koskeneet kuin osaa väestöstä. Suuri osa vakiintuneen työpaikan säilyttäneistä ei tuntenut omakohtaisesti ongelmia, eivätkä tunteneet nekään jotka hurlumheissa olivat mukana. Krapula tuli vasta 1990-luvulla.
Yle kirjoittaa: ”80-luvun suosiota selittänee hyvinvointivaltion kulta-aika ja tasainen talouskasvu”. Mitenkähän on? Varsinkin 1980-luvun lopulla talous ylikuumeni. Kasvua oli – joka on monille ihmisille tärkeintä – mutta pohtimatta jäi, miten kasvu saatiin aikaiseksi. Toiseksi parhaaksi osoittautui 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen.
Otetaan esimerkkilause kyselyn tekijältä, Taloustutkimukselta. Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen toteaa: ”Kymmenen vuotta sitten .. kun suurin piirtein kävelit lähelle yrityksen ovea, sieltä revittiin töihin”.
Vielä paremmin tämä lause sopii 1980-luvulle. Työllisyystilanne olikin erinomainen varsinkin vuosikymmenen lopulla (työttömyys oli kolmen prosentin paikkeilla) . Työpaikat saatiin kuitenkin minun mielestäni aikaan velkarahalla: raksalle pääsi töihin ilman ammattitaitoakin ylikuumenneessa taloudessa. Taloutta kuitenkin rahoitettiin ulkomailta mm. Japanista saaduilla luotoilla: syntyi valtava luottoekspansio. Toteutunutta historiaa on varmaan syytä käydä läpi muutamalla sanalla.
Ihmiset rakastavat menestystä ja 1980-luku oli pinnalta tarkasteltuna mainio menestystarina. Aivan kuten edellisessä blogikirjoituksessa käsittelemäni 1960-luku, kahdeksankymmentäluku oli – sellaisena kuin ihmiset sen mieluusti muistavat – eräänlainen tynkävuosikymmen: muistellaan mielellään sen loppuosaa. Se oli kuitenkin vuosikymmen, jolloin mopo karkasi käsistä. Suuri osa elintason noususta oli toki realistisella pohjalla, mutta osa siitä tapahtui kaikkea muuta kuin kestävissä olosuhteissa. Boolimalja kannettiin kahdeksankymmentäluvun juhliin eikä kukaan oikein malttanut riistää sitä pois, kun juhlat olivat parhaimmillaan vuosina 1987-1989. Joku johtavista talouden ammattilaisistamme kertoi varoittaneensa erästä yritysjohtajaa siitä, että nyt mennään liian kovaa. Vastaus oli hyvin tyypillinen: ”mitä sinä ilonpilaaja… annetaan mennä, kun kerrankin menee”.
1980-luvun taustalla on rahamarkkinoiden vapauttaminen. Erityisesti luottojen hankinnan mahdollisuus ulkomailta hullaannutti osan kansalaisista. Muistan kuinka ajan henki oli jotenkin sellainen, että ”kunpa saisin osoittaa todelliset kykyni, niin näyttäisin mihin pystyn”. Tuolla vuosikymmenellä siihen avautui mahdollisuus, koska monet ihmiset kokivat 1980-luvun vapautumisen vuosikymmenenä. Vasta silloin vapauduttiin oikeasti sääntelystä (huom. rahamarkkinoiden sääntelystä). Ja ensin vapautettiin luottojen korot ja vasta sitten talletusten korot. Pankkien antolainauksen ja ottolainauksen vapauttaminen tapahtui väärässä järjestyksessä.
Vain osa kansalaisista intoutui kasinopeleistä, mutta niin kuin esimerkiksi Yhdysvaltain 2000-luvun asuntokuplan kohdalla nähtiin, ei luottoahnehdintaan (tai rahoittajien luottotyrkytyksen) tarvitse sortua kuin pienen osan talouden toimijoista, kun seuraukset ovat kammottavat. (Laina)rahaa virtasi mm. pörssikursseihin. Suomen pankin johtaja Rolf Kullberg kyllä varoitteli kasinopelistä, mutta valvojilta puuttui järeät keinot luottoekspansion käsittelyyn. Ajan henki oli sellainen, että kaikenlainen sääntely oli vain ihmisten eteenpäin pääsyn kampittamista. Ihmisethän tiesivät, mikä oli heidän etujensa mukaista, ei siihen tarvittu viranomaisten ohjausta.
On paljon keskusteltu siitä tapahtuiko rahamarkkinoiden vapautuminen liian nopeasti vai liian hitaasti. Molemmat vastaukset taitavat pitää paikkansa samanaikaisesti! Pidemmällä historiallisella tarkastelujaksolla (muutamien kymmenien vuosien ajanjakso) sääntelyn purkaminen tapahtui liian hitaasti, mutta lyhyellä aikajänteellä 1980-luvun puolenvälin molemmin puolin vapauttaminen tapahtui liian nopeasti. Paineet kasaantuivat, kun niitä ei purettu ajoissa. Juhlat päättyivät aikanaan 1990-luvun täyspysähdykseen. Se vuosikymmen ei ole erityisen suosittu, vaikka talouden kasvu oli vuodesta 1994 lähtien historiallisen kova (ja jatkui aina vuoteen 2008 saakka). Ihmisten kokemuksia leimaavat ankeat vuodet 1991-1993, jolloin lama jysäytti Suomen pohjalle. Tietenkin työttömyys rasitti ihmisiä paljon pidemmän aikaa kuin pelkästään noina vuosina. Vuosikymmeniä on hyvin vaikea käsitellä vuosikymmeninä ellei sitten turvauduta - niin kuin Ylen kyselyssä turvauduttiin - mielikuviin.
Vielä on syytä tuoda esille kansainvälinen ulottuvuus: ei vahvan markan politiikkaa kehitelty Suomessa, se oli keskieurooppalaista tuontitavaraa. Eivät talouden kuplat - ja sitä seurannut lama - olleet Suomen keksintöä. Talouden nousukierteisiin ja syöksyihin osallistuivat 1980-1990-luvulla antaumuksella Ruotsi, Norja, Espanja (nyt ei puhuta 2000-luvun Espanjasta!), Japani, Indonesia, Meksiko, Argentiina, Thaimaa, Malesia, Filippiinit, Argentiina, Etelä-Korea, Venäjä jne.
Kaikki haluavat vastaanottaa sääntelyn vapauttamisen ihanuuden, mutta juuri kukaan ei haluaisi vastaanottaa sen aiheuttamaa kurjuutta. Toistuvat kuplat 1980-luvulta alkaen opettavat lähinnä sen, ettei tahdota oppia oikein mistään.
Historian pätkiminen vuosikymmeniin Ylen tapaan on tietenkin viihdettä, eikä paljon muuta, ja viihteeksihän se oli kai tarkoitettukin? Etukäteisarvioissa 2010-luku näyttää murheelliselta, mutta maksammeko vain holtittoman menon laskun aiemmilta vuosikymmeniltä, vaikkapa kovin suositulta 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä?
BKT mittaa tavara- palvelutuotannon laajuutta. BKT:n muutos ei kuvaa onnellisuuden määrää. Olimmeko siis oikeasti onnellisia, sanokaamme 1980-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa? Olimmeko murheellisia 1990-luvun alussa tai nyt 2010-luvun alussa? Keskiarvot peittävät totuuden tehokkaasti. Toiset viettivät kulutusjuhlaa ja toiset olivat muuten vain onnellisia tai onnettomia.
Historia on jatkumo. Sen syy- ja seuraussuhteiden kanssa kannattaa olla tarkkana: hyvä saattaa osoittautua pahaksi ja paha joskus hyväksi. Älyä meillä on riittävästi, mutta miten on viisauden laita?