torstai 12. joulukuuta 2013

Tarjonnan taloustieteestä kysynnän taloustieteeseen

Pentti Kananen puuttuu Hesarin mielipidepalstalla (”Työn tarjonnan politiikalla ei luoda talouskasvua”, 9.12.2013) aiheeseen, jota olen itsekin pitänyt esillä näissä blogikirjoituksissa. Kysymys on tarjonnan taloustieteen (supply-side economics) kritiikistä. Tarjonnan taloustieteen synnyn ajoitan 1970-luvulle, jolloin sille syntyi sopiva tilaus öljykriisin aikaan. Vanhanen viittaa 1980-lukuun yhtäaikaisen työttömyyden ja inflaation ajanjaksona. Tarjonnan taloustieteen soveltaminen käynnistyi 1980-luvulla.

Öljykriisi synnytti stagflaation (yhtaikainen inflaatio ja taantuma), jonka ei pitänyt olla mahdollista keynesiläisyyden mukaan. Keynesiläisyyden avainkäsite on kysynnän kiihdyttäminen, kun taas monetaristit lähtivät tarjonnan lisäämisestä. Ronald Reaganin uusliberaali talouspolitiikka nojasi vahvasti tarjonnan taloustieteeseen.

Vanhanen on oikeassa siinä, että ajat ovat muuttuneet. Mielestäni tarjonnan taloustiede on poikkeama tietyissä vallitsevissa olosuhteissa (esim. öljykriisi) keynesiläisyydestä. Jostakin syystä siitä on tullut kattavaa valtavirran taloustiedettä. Epäilen, että ideologiset uusliberalistiset syyt tarjonnan taloustieteen takana ovat painaneet vaa´assa enemmän kuin reaalitalouden tapahtumat.

Reaganomics on johdettavissa tarjonnan taloustieteestä. Reaganin talouspolitiikan takana oli Etelä-Kalifornian yliopiston professori Arthur Laffer, joka kehitti ns. Lafferin käyrän. Hänen mukaansa verotuksen tason noustessa tietyn rajan yli verotulot alkavat laskea. Paljon mahdollista, mutta toimii vain ylikireän verotuksen tilanteessa (vrt. Suomen autovero takavuosina, Yhdysvallat vuonna 1964). Tosiasiassa Yhdysvalloissa kävi 1980-luvulla niin, että kun veroja laskettiin alenivat verotulot (jonka pitäisi olla itsestään selvä asia silloin, kun ei eletä ylikireän verotuksen olosuhteissa). Lafferin käyrästä on tullut ideologinen verojen vastaisen propagandan väline.

Vanhanen toteaa, että tarjonnan taloustieteen ollessa ohjenuorana talouspolitiikassa ”useissa maissa mediaanipalkat eivät ole nousseet neljännesvuosisataan ja pienimmät palkat ovat laskeneet”. Itse ajoitan palkkojen laskevan kehityksen pidemmälle ajalle. Yhdysvalloissa esim. tavanomaiset palvelualojen palkat ovat alentuneet inflaatiotarkistettuna vuodesta 1973 tähän hetkeen 30 prosentilla. Asiaan ovat kyllä vaikuttaneet myös muut seikat kuin tarjonnan taloustiede, kuten kiristynyt kilpailu (erityisesti Itä-Aasiasta), ammattiyhdistyksen alasajo Reaganin kaudella ja amerikkalaisten heti toisen maailmansodan jälkeen saaman kilpailuedun heikkeneminen (suhteellinen heikkeneminen alkoi jo 1960-luvun puolessa välissä).

Tuotannollisen toiminnan taantuminen ja painopisteen siirtyminen palvelualoille on heikentänyt palkkoja tuntuvasti. Yhdysvalloissa teräs- ja autoteollisuus esimerkiksi ovat menettäneet työvoimaa dramaattisesti samaan aikaan, kun WalMartin kaltaiset miljoonatyöllistäjät ovat lisänneet työvoimaansa järisyttävässä määrin. Kotimarkkinapalvelut ovat heikoilla palkoillaan korvanneet monet isojen teollisuusalojen vahvat palkat. Maailmansodan jälkeen kotitaloudet tulivat toimeen yhden elättäjän palkalla. Palkkojen putoamista on kompensoitu ensin siten, että puolisot (naiset)ovat menneet töihin, sitten pidentämällä työpäivää ja lopuksi velkaantumalla. Samaan aikaan on tapahtunut palkkojen ja palkkioiden polarisoituminen, joka on yhteydessä Vanhasen mainitsemaan pääomatulojen kasvuun. Pääomatulojen kasvu on taas yhteydessä tapahtuneeseen finansialisaatioon. Rahamarkkinasijoituksilla on saatu tähtitieteellisiä voittoja samaan aikaan, kun teollinen tuotanto on näivettynyt (koska tuotot pienenivät teollisuussijoituksissa). Samalla on tapahtunut äkkirikastumisten buumi ja tuloerot ovat revähtäneet. Osittain it-ala ja sen menestysyritykset (Google, Microsoft, Intel, Apple….) ovat paikanneet tappioita muualla yritystoiminnassa. Vasta aivan viime vuosina Yhdysvalloissa on herätty elvyttämään teollisuutta mm. verotuksellisin keinoin.

Tapahtuneeseen kehitykseen on muitakin syitä edellä lueteltujen lisäksi, joista osa liittyy tarjonnan taloustieteen teoriaan osa ei: keskuspankin liian alhaisten korkojen politiikka varsinkin IT-kuplan puhkeamisen jälkeen ja nyt uudelleen, myrkyllisten asuntolainapapereiden arvopaperistaminen finanssikriisin edellä, verotuksen alentaminen etenkin suurituloisilla (vrt. Reagan), jotta syntyisi valumatalousefekti (suurten tulojen verotus alas ja kuvitelma, että ”ylhäälle” syntyneet pääomat valuisivat kaikkien hyväksi), sääntelyn purku/laissez-faire -politiikan käynnistyminen, kuplien ennaltaehkäisyn laiminlyönti, politiikan polarisoituminen, kuvitelma, että suhdannevaihtelut ovat ohi (It-kupla/New Economics) ja viimein sosiaalisen koheesion heikkeneminen.

Entä Suomessa? Olen Vanhasen kanssa samaa mieltä itse pääkysymyksestä, siis että meillä ei ole niinkään työvoiman tarjonnan ongelmaa, vaan ongelma on siinä, että kysyntää ei tahdo olla. Sitä ei ole vientiteollisuudessa ja aivan viime aikoina kysyntä on hiipunut myös kotimarkkinoilla. Paul Krugman on tähdentänyt samoja asioita Yhdysvalloissa.

Ongelma oli toinen 40 vuotta sitten, jolloin inflaatio jylläsi, talous oli taantumassa ja työttömyys kasvoi. Lisäämällä työvoiman tarjontaa pystyttiin vaikuttamaan hintoja ja palkkoja hillitsevästi. Nyt markkinoilla ei ole tarvetta hyvin voimakkaalle työvoiman tarjonnalle. Markkinat eivät vedä. Hinnat eivät myöskään ole juurikaan nousussa, vaan lähestytään deflaatiota. Samaan aikaan työttömyys on nousussa. Tarjonnan taloustieteen maailma on sekaisin. Näissä olosuhteissa Supply-side Economicsin mukaan on vaikea elää sanovat meidän asiantuntijat teorioineen mitä tahansa. Työvoiman tarjonnan ongelma meille saattaa tulla pitkällä aikavälillä, jos eläke-, maahanmuutto- ym. -politiikassa ei onnistuta.

On vaikea uskoa, että talouskriisin syy olisi niin voimakkaasti rahoituksen saatavuuden ongelmissa, kuten Vanhanen sanoo. Rahoituksen puutteet on yksi syy, mutta nuo edellä mainitut Yhdysvalloissa vaikuttaneet syyt ovat meilläkin osaksi voimassa, ja niille pitää antaa niille kuuluva painoarvo. Meillä ne ovat vaikuttaneet viiveellä ja ovat juuri nyt pahasti päällä.

Kaikki edellä esitetty on luonut läntiseen maailmaan tilanteen, jossa talous on anemian vallassa. Yhdysvallat ja Japani kumpikin hieman eri tavalla ovat ilmentäneet tätä kehitystä. On vaikeaa saada kasvua aikaiseksi. Kun ei ole kysyntää on jouduttu deflaatiopaineisiin (Japani!). Kun ei ole kysyntää on jouduttu työvoimatarpeen ongelmiin. On erittäin vaikea ymmärtää, miten tästä päästäisiin eteenpäin Supply-side Economicsin avulla.

Keynes – kysynnän piristäminen – talouden elpyminen uusilla tuotteilla – austerityn tuhoisuuden tajuaminen. Siinä muutamia asioita, jotka pitäisi sisäistää ennen kuin muutos voi käynnistyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti