EU-johtajat ovat pohtineet kuinka pienet ja keskisuuret yritykset saisivat helpommin lainaa. Ehdotuksen mukaan yrityslainoja paketoitaisiin sijoituskohteiksi. Ihan arvokas avaus, mutta ei todellakaan mikään uutta luova innovaatio. Mitä minulle tuli mieleen EU-johtajien ehdotuksesta?
On palattava kymmenien vuosien taakse, jotta aihetta voitaisiin tarkastella pidemmällä aikajänteellä. Vuonna 1938 Yhdysvalloissa perustettiin puolijulkinen asuntorahoituslaitos nimeltään Fanny Mae. Fanny nousi kuuluisuuteen viimeistään finanssikriisin aikoihin. Sille kävi köpelösti kuten lukemattomille muillekin asuntorahoittajille. Mutta tarina ei ole näin yksioikoinen. Fanny Maen historia on varsin kunniakas.
Mitä Fanny Mae teki? Se osti pankkien myöntämiä asuntolainoja, arvopaperisti ne ja möi markkinoilla kiinnostuneille sijoittajille. Kymmeniä vuosia se rahoitti amerikkalaisten esikaupunkialueiden omakotitaloja ilman sen suurempia kupruja. Mihin menestys perustui? Luultavasti järjestelmän hyvään organisointiin, maksukykyisiin asiakkaisiin ja sitten – tämä on tärkeää – markkinoiden luottamukseen. Voidaan sanoa, että Fanny Mae - ja myöhemmin sen sukulaisyhtiö Freddie Mac – loivat mahdollisuuden amerikkalaisen unelman toteuttamiselle. Tässä oli vain yksi musta piste: lainoja ei myönnetty kymmeniin vuosiin mustille.
Tilanne muuttui Yhdysvalloissa 1990-luvun lopulta alkaen ja varsinkin 2000-luvun alussa. Olen lukuisissa tämän blogin kirjoituksissa käynyt läpi seurannutta tapahtumakulkua. Niin kauan, kun rahoitusjärjestelmän luottotappiot olivat ”normaalit” 5 prosenttia, ei ollut ongelmia. Viiden prosentin siivu voitiin leipoa asuntolainoitusjärjestelmän sisälle ilman, että koko järjestelmä vaurioitui. Mitä tapahtui 2000-luvun alussa? Varsinkin George Bushin toimesta lähdettiin luomaan amerikkalaista unelmaa myös köyhille. Kuten tunnettua hanke epäonnistui täydellisesti. Kun olisi pitänyt puuttua tuloeroihin, puututtiin varallisuuseroihin. Ainoa mahdollisuus lisätä asuntovarallisuutta oli tarjota velkarahoitusta miljoonille amerikkalaisille. Pankit rupesivat kilvan tarjoamaan subprime-lainoja – Fanny Mae muiden mukana. Tarkoitus oli tarjota amerikkalainen unelma viidelle miljoonalle köyhälle vuoteen 2010 mennessä. Valittiin siis nopea vaurastumisen tie, jolla velkaannutettiin kohtalokkaasti lukemattomat köyhät ja keskituloiset amerikkalaiset kotitaloudet. Olisi pitänyt valita pitkä tie eli tuloerojen kaventamisen tie. Ideologisista syistä tämä ei käynyt laatuun.
Seurannut vaihe oli sitten finanssikriisin historiaa. Subprime-lainat arvopaperistettiin ja myytiin markkinoilla sijoittajille. Pankit kiersivät sääntelyn – jota oli muutoinkin jo purettu – varjopankkijärjestelmän kautta. Varjopankit arvopaperistivat velat ja muodostivat CDO-lainapaketteja. Toimijat itsekin epäilivät rahoitusjärjestelmän kestävyyttä ja vakuuttivat lainat. Muodostettiin CDS-tuotteita, joiden avulla vahinko pantiin kiertämään ympäri maailmaa. Mukana oli paljon harhauttamista ja suoranaista rikollista toimintaa. Luottolukituslaitokset olivat pelissä mukana ”varmistamassa” luottojen luotettavuuden.
Mitä tästä opimme? Jos tuote itse on terve, ei arvopaperistamisen avulla tapahtuva vivuttaminen ole ongelmallinen. EU:n ja EIP:n yhteisellä pk-yritysten lainojen arvopaperistamispaketteihin perustuvalla rahoitusjärjestelmällä on periaatteessa mahdollisuudet onnistua. EIP:llä on myönnettyjen lainojen takausriski. Pankit ovat jälleen avainasemassa. Niiden pitäisi toteuttaa vanhan hyvän ajan periaatteita ja myöntää asiallisella pohjalla olevia lainoja, joita sitten voidaan järkiriskillä arvopaperistaa. Jos ne taas sortuvat finanssikriisin aikaisiin myrkkylainoihin on arvopaperistaminen varma tapa tuhota koko järjestelmä. Myrkky vahingoittaa vain pankkia itseään, jos epäkurantti laina pidetään pankin taseessa, mutta muuttuu massiiviseksi myrkytysepidemiaksi, jos sitä lähdetään arvopaperistamaan. Kysymys on samasta asiasta kuin Fanny Maen loiston päivinä: yhteiskunnassa tarvitaan luottamusta eri toimijoiden välillä. Juuri nyt luottamus on alhaisella tasolla sattuneesta syystä. Ostavatko sijoittajat näissä olosuhteissa luotuja tuotteita? Kaikkien meidän kannalta olisi hyvä, että koko rahoitusketjun toimijoilla olisi korkea moraali. Mutta jäljet pelottavat. Finanssikriisin jäljiltä tuntuu, että maailman paksuin kirja on moraalikatoa käsittelevä opus.
Viime kädessä on kysymys todellisesta kilpailukyvystä. Jos sitä ei ole, ei mikään rahoitusjärjestelmä pelasta meitä. Eurooppalaisten pk-yritysten ongelmana eivät ehkä kuitenkaan ole ensisijaisesti kannattavuus-ongelmat, vaan rahoituksen heikko saatavuus. Tähän haasteeseen lainojen arvopaperistaminen voisi olla yksi vastaus.
Vanhan sanonnan mukaan historia ei opeta tai jos opettaa, niin opettaa sen, että historia ei opeta mitään. Ehkä Fanny Maen nousu ja (väliaikainen) tuho voisi kuitenkin toimia jonkinlaisena osviittana tulevaisuuteen.