torstai 30. tammikuuta 2025

Amerikan kulta-aika

 

Republikaanien riemujuhlat ovat juuri päässeet hyvään vauhtiin ja ilmapiiri on hurraahenkinen. Voitto vaikuttaa kestävältä sankariteolta Trumpin aktiivikannattajien näkökulmasta. Vihdonkin kauan kaivattu MUUTOKSEN henki on tullut pelastamaan Amerikan  tuhoisalta liberalismilta!

Nyt liberaalit älämölöt - näin ajatellaan konservatiivipiireissä - saadaan kuriin ja voidaan palata ”normaaliin” päiväjärjestykseen. Woke-ilmiö ylilyönteineen  on käytännössä nujerrettu . Voidaan palata arkeen: miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Ei tarvitse opetella kaavamaisesti käytöstä ohjaavia opinkappaleita.

Vaalit edustivat polarisaation kiehumispistettä. Biden antoi wokelle tilaa, kun taas ilmeinen enemmistö amerikkalaisista oli kypsynyt  woken ehdottomiin sääntöihin. Kohtuullinen enemmistö ihmisistä osoitti mieltään liian moderneja kielipelejä ja sanaston tasa-arvoa vastaan ja äänesti republikaaneja.  

Liberaalinen suvaitsemattomuus on melkein yhtä pahaenteistä kuin konservatiivinen suvaitsemattomuus. On myönnettävä, että  woken kaltaiset ilmiöt ovat vallankäytön välineitä. Jo nyt rasittavaksi koettu polarisaatio jyrkkenee.

:::::::::::::::::::::::::::::::::

Vallantäyteinen Trump tekee Euroopan valtioille ”tarjouksia puolustusmenojen bkt-osuuksista,  joista ei hänen mielestään voi kieltäytyä”. Tarkoitus lienee pyytää mahdottomia, jotta saisi läpi sanokaamme noin 3 prosentin bkt-osuuden. Trumpin mainitsema viiden prosentin taso tuottaisi erinomaisen  tilauskannan Yhdysvaltain sotamateriaaliteollisuudelle!!!

Jokaisessa tappiossa on voiton siemen, edellyttäen, että otetaan opiksi niistä virheitä, joita aiemmin tehtiin. Otetaan esimerkiksi vuoden 1964 presidentinvaalit, joissa, republikaanit kärsivät maanvyörymätappion. Aluksi puolue sulkeutui itseensä murehtimaan tappiota, mutta sitten joku oivalsi, miten paljon ääniä hävinnyt osapuoli (republikaanit) lopultakin oli saanut: kymmeniä miljoonia! Niiden varaan oli mahdollista rakentaa uusi menestystarina. Republikaanien uuden nousun salaisuus perustui Roland Reaganin kuuluisaan puheeseen  ”Choose for Freedom”  (tai ”A Time for Choosing”) vuoden 1964 puoluekokouksen yhteydessä. Samalla tavalla demokraattien tulisi löytää itsensä uudelleen ja parhaiten se tapahtuisi jonkin kansallisen vaikuttajahahmon avulla, jolla olisi terveemmät vaistot kuin nykyjohdolla, ja jolle voitaisiin uskoa kansakunnan johtaminen nykyistä fiksummalta pohjalta. Tuoreen johtajan avulla voitaisiin löytää sarastava uusi nousu.

Demokraatit tarvitsisivat samanlaisen heräyksen tänä päivänä kuin republikaanit kokiessaan varhaisen nousunsa ”Movement Conservatismin” päivinä 1960- 1970- 1980-luvulta lähtien. Eikä demokraattien tappio 2024 ollut edes mikään landslide-häviö (kongressin voimasuhteiksi jäivät 220-215 republikaaneille (edustajainhuone) ja 53-45 (+2) republikaaneille (senaatti), vaikka sellaista on väitetty. Päästäkseen samaan backlashiin kuin republikaanit aiemmin, demokraatit tarvitsisivat paluun kannatuksensa juurille.

Muistellaanpa millaisin  prosenttiosuuksin USA:n vuoden 2024 vaalit ratkaistiin: Kamala Harris sai 75,44 miljoonaa ääntä (48,36%) ja Donald Trump 77,96 miljoonaa ääntä (49,98%). Trumpin äänet olivat siis hiukan alle puolet kaikista äänistä.

 

Voiton hetkellä hävinneiden äänimäärä peittyy voittajan hurmoksen alle (voittajan marginaali ikään kuin ”kasvaa”). Jonain toisena ajankohtana voidaan tuloksia tarkastella  analyyttisemmin ja todeta, että hävinneen vastaiskun paikka (backlash) on seuraavissa vaaleissa toteutettavissa realistisin edellytyksin. Yli 75 miljoonaa äänesti siis hävinneen ehdokkaan puolesta vuoden  2025 vaaleissa.. Siinä on kylliksi pesämunaa, jotta käänne voidaan saada aikaiseksi, mutta se edellyttää uskottavaa presidenttiehdokasta, jotta luvut muuttuvat toiseen asentoon.

:::::::::::::::::::::::::::

On ymmärrettävää, että demokraatit  etsivät nyt syyllistä tuoreeseen tappioonsa, mutta uudet vaalit ovat taas parin vuoden päästä. Silloin voidaan yrittää backlashiä.

Tyypillinen selitys vaalien jälkeen oli, että talouden ongelmat (erityisesti hintojennousu) aiheuttivat vaalitappion. Ongelma koetaan konkreettisesti bensapumpulla. Kokonaiskuvaa hämärtää täysin poikkeuksellinen koronaepidemia suurine talousvaikutuksineen.

Mielessä käväisee Déjà-vu-ilmiö: tämä on tapahtunut joskus aiemminkin, vaikka historia ei toistakaan itseään sellaisenaan. Vai onko kysymys sittenkin ainutkertaisesta ilmiöstä?  Olisiko  jokin avain  löydettävissä historian hämäristä, joka avaisi nykytilannetta?

Katsotaanpa!

Trump viittasi voitonjuhlissaan kultaisen ajan alkaneen  ja kehotti kansalaisia  puhaltamaan yhteiseen hiileen. Kultaisella ajalla (Gilded Age) tarkoitetaan historiallisena ilmiönä ajanjaksoa 1870-luvulta 1890-luvulle. Se osuu sisällissodan jälkeisen ”Jälleenrakennuksen ajan” (Reconstruction Era) ja ”Edistyksen ajan” (Progressive Era) väliin.

Koska Donald Trump on nimennyt presidenttikautena kultaiseksi kaudeksi, vertaan ko. kultakausia toisiinsa. Kultakausi ”ykkösellä” vallitsi talouden nopean kasvu, (ammattimiesten) palkat nousivat nopeasti, teollisuus laajeni ripeästi, miljoonat ammattityömiehet muuttivat Amerikkaan ( köyhien määrä räjähti samanaikaisesti kasvuun), varallisuus keskittyi, ammattiyhdistykset nousivat, teollisuuden kuljetukset keskittyivät rautateille, talouden taantumat laajenivat maanlaajuisiksi (paniikki 1873, paniikki 1893). Molemmat talouden romahdukset keskeyttivät nousun.

::::::::::::::::::::::::::::::::::

USA ohitti 1800-luvun lopun kultaisella kaudella Britannian teollistamisessa. Erityisen nopeasti kehittyi raskas teollisuus (tehtaat, rautatiet, kaivosteollisuus). Rakennettujen  rautatieyhteyksien merkitys oli verraton. Teräksen tuotanto ylitti Britannian, Saksan ja Ranskan yhteenlasketun tuotannon.

Seuraus oli osin yllättävä : menestys johti useiden tuotantosuuntien keskittymisiin, trusteihin, jotka kaappasivat markkinaosuuksia häikäilemättömästi. Tällaisia tuotannonaloja olivat teräs, öljy, sokeri, liha ja maatalouskoneet.

Yhdysvalloissa perustettiin näitä saman alan yritysten yhteenliittymiä usealle alalle.                                                          

Samassa suhteessa teknologisten edistysaskelten kanssa eteni liike-elämän pimeä puoli, korruptio eri muodoissaan  ja eri tuotannonalojen monopolipyrkimykset. Viimeisessä vaiheessa liiketoiminta, politiikka ja rikollisuus muodostavat epäpyhän kolminaisuuden, joka vaikuttaa toimintaamme mm. suurentamalla  inflaatiota.

Kuuluisin näistä uuden ajan jättiläisistä (liian suurista yrityksistä) oli Standard Oil Company. Muita nopeasti kehittyneitä ja keskittyneitä aloja olivat muun muassa hissituotanto (pilvenpiirtäjien rakentamisen kannustamana) ja sähkövalo. Näiden tuotantojen menestys perustui moninkertaistuneeseen patenttien määrään.

::::::::::::::::::::::::::

Kahden eri Gilded Agen  (1800-luvun lopun ja toisen maailmansodan jälkeisen ajan välillä)  on runsaasti yhtenevyyksiä. Molemmissa tapauksissa suuryritykset ovat saaneet valtapoliittisen aseman, jonka avulla ne vaikuttavat kansallisvaltioiden poliittiseen päätöksentekoon, painostavat poliitikkoja  yrityksensä aseman pönkittämiseksi  ja viime kädessä lahjovat päättäjiä. Nykyisiä vastaavia suuryrityksiä ovat  muun muassa Apple,  Amatson, Microsoft,  Alphabet (google), Intel, IBM, Meta (Facebook, Instagram, Whatsapp, X (Twitter)). Näiden yritysten ahne vallantavoittelu sekä EU:n torjuntataistelu muistuttavat Gilded Agen ajoista ja vastaavista vaikutuskeinosta.

Kahden aikakauden samanlaisuuksia ovat mm. varallisuuserojen räjähdysmäinen kasvu. Voidaan puhua miljardöörien ajasta. Alun perin nyky-it:n alustoja pidettiin vain teknologisina innovaatioina,                                                                                       mutta nyt niistä on tullut yhteiskunnan perusinfrastruktuuria. Samalla on tapahtunut omistusten keskittymistä. 

Gilded Agen kausien rinnastamista voidaan perusteilla näillä teknologisen vallankäytön yhtäläisyyksillä.

Kultaisissa ajoissa on siis joitakin selkeitä yhteisiä piirteitä, vaikka nykyinen talouskasvu ei yllä lähellekään 1900-luvun vaihteen talouskasvua.  

 

.

maanantai 27. tammikuuta 2025

Suomi osana läntistä arvoyhteisöä

 

Kahdeksannessa ja viimeisessä jaksossa ”Suomi on amerikkalainen” dokumenttisarjaa eritellään, miten Suomesta tuli amerikkalainen, vai tuliko? Jakson nimi on ”Vapaan maailman rintamassa”. Suomi on ilman epäilystäkään osa läntistä arvomaailmaa. Tuli historiallinen tilanne tai tilaisuus, jonka suomalaiset halusivat  tapahtuvan. Tuo tilanne syntyi, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainan kimppuun 22.2.2022. Seurasi säikähdyksenomainen reaktio, jonka seurauksena suomalaiset siirtyivät maanvyörymäisesti – ja ilman mitään ehtoja – kannattamaan länsisuuntautumista aina sotilasliittoa myöten. Siirtymän vastaiset voimat hiljenivät, eikä heitä ole juurikaan näkynyt Ukrainan sodan aikana. Tästä huolimatta osa kansalaisista vastustaa länteen integroitumista sotilaallisesti. Vuoden 2024 lopulla tehdyssä gallupissa (EVA) 10 prosenttia suomalaisista vastusti Natoon liittymistä . Neutraalisti suhtautuneita oli 17 prosenttia ja kannattajia 71 prosenttia. Myönteisesti suhtautuneissa on tapahtunut pieni notkahdus.

:::::::::::::::::::::::::::::

Sana freedom on  amerikkalaisille äärimmäisen tärkeä sana. Sitä viljellään jokaisessa paikassa, missä se on vain mahdollista.

Sarjan juontaja Olavi Seppänen kysyy ohjelmassa onko amerikkalaisessa vapaudessa jotain sellaista, jota emme ymmärrä. Onko niin, että vapaudesta on tullut itsetarkoitus tai sitten pelkkä hokema, joka pitää olla jokaisessa puheenvuorossa Jumala-hokeman tapaan.

Myös Suomessa vapaus on tärkeä, mutta eri tavalla kuin Yhdysvalloissa. Suomessa vapaus merkitsi  kansallisen heräämisen kautta saatuja menestyksiä ja itsenäisyyden puolesta käytyjä kamppailuja  vihollista vastaan useassa sodassa. Suomessa vapaus oli käytännöllinen asia ilman jatkuvasti toistettavia fraaseja.

Yksi juuriltaan suomalainen  - Amerikan suomalainen John Morton -  oli päättämässä brittisiirtokuntien itsenäistymisestä vuonna 1776.

Amerikkalaisille tuiki tärkeät  ”kansakunnan isät” (Founding Fathers) ovat saaneet tarunhohtoisen maineen Yhdysvaltain historiassa. Heitä olivat George Washington, Benjamin Franklin, Alexander Hamilton, John Adams, Thomas Jefferson ja James Madison. Heitä kunnioitetaan suuresti, mutta tosiasiassa he riitelivät keskenään aivan kuten nykypoliitikotkin. Mielestäni vastaavilla, jos ei painavammillakin perusteilla, K.J. Ståhlberg voitaisiin nimetä Suomen perustajaisäksi.

Suomen maakuva Yhdysvalloissa on vaihdellut, mutta itsenäistymisen jälkeen se on vakiintunut erinomaiselle tasolle, eikä vähiten kansallisvaltion onnistuneen pystyttämisen, ripeän Amerikan-velan poismaksamisen ja Paavo Nurmen sankaritekojen johdosta.

Liikkumavaran kaipuu on tärkeä aspekti vapauden määrää arvioitaessa. Suomella oli  omat rajoitteensa kylmän sodan olosuhteissa. Dokumentissa Suomen vaihtoehdot pelkistettiin toisen maailmansodan jälkeen kommunistiseksi tai kapitalistiseksi. Tosiasiassa Suomella oli useita vaihtoehtoja, joista voittajaksi selvisi skandinaavinen hyvinvointiyhteiskuntamalli.

Paljon puhutun Neuvostoliiton uhan tai painostuksen symboliksi fantasoitiin  dokumenttisarjassa (pahantahtoinen) puhelinsoitto, joka ilmensi ongelmia Suomen itsenäisyydelle

Sitten siirryttiin vuoropuheluun Natosta vakavassa mielessä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan  ei saanut lännessä heti aikaiseksi vihreää valoa Suomen esittämille Nato-toiveille. Lännessä pelättiin  kolmannen maailmansodan syttymistä, jos geopoliittinen kartta muuttuu dramaattisesti. Pian Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys näytti hyvältä myös amerikkalaisin silmin. Suomi täytti kaikki ”Nato-perheeseen” hyväksymisen tunnusmerkit ihmisoikeuksista puolustuskykyyn.

Yhdysvalloilla on kuvitelma olla aina jonkin tahon uhkaama. Tämä ajatus ulotetaan dokumenttisarjassa aina alkuperäisten siirtolaisperheiden kokemuksiin saakka lähtömaassa. Saako Suomi Nato-liittolaisuuden kautta tartunnan tästä kuvitelmasta?

Yhdysvaltain ja toisaalta Suomen ja Ruotsin edut eivät käy yksiin juhlapuheiden kanssa. Nato ei ole rauhansatama, vaikka viime vuosikymmeninä ehkä onkin totuttu vähäiseen selkkaustiheyteen.

Nato on jatkuvan muutospommituksen kohteena, josta Suomessa ei Natoon liityttäessä juurikaan keskusteltu laajemmin. Meillä asioita on pidetty liiaksi kiveen hakattuina. Poliittinen liikkumatila on muutosten kourissa (USA käyntiin panevana voimana ja Suomi potentiaalisena kohteena), kuten Natokin sotilasliittona

Maapallon geopoliittinen kartta on muutoinkin potentiaalisten muutosriskien kohteena. Trumpin kaltaiset poliitikkoliikemiehet voivat heikentää liberaalidemokraattista yhteisöä ja käynnistää vaikkapa maailmanlaajuisen uusimperialistisen  vaiheen. Edellisen kerran suuri siirtoja kolonialismin  maantieteessä tehtiin Berliinin konferenssissa vuonna 1884-1885. Putinin uusi maailmanjärjestys saattaa saada kilpailijan Yhdysvalloista.

:::::::::::::::::::::::::::::::::

Onko Suomi nyt amerikkalaisempi, kun se on nyt Natossa verrattuna aiempaan? Amerikkalaisempaan suuntaan viittaa Natoon liittyminen, suurempi polarisaatio eri kansanryhmien välillä, oikeistolainen työmarkkinapolitiikka ja etninen kirjavuus ym.

Väliin voidaan heittää muuttujia, joita ei ehkä ole huomattu kovin selkeästi. Amerikkakin on muuttunut – vieläpä ripeästi -  eikä ehkä enää täytä niitä kriteerejä, jotka olivat voimassa ensi-ihastuksen keskellä. Yhdysvaltoihin ei suhtauduta enää sillä tavalla esikuvana kuin vanhoina hyvinä aikoina.  

Jopa Amerikalle sielunsa myynyt Elisabeth Rehn myöntää vierastavansa ”America First” -slogania.

Tässä välillä (1990-luvulta 2010- luvulle) ei Venäjään suhtauduttu mielestäni  jatkuvana uhkana vaan siihen ikään kuin totuttiin, kauppakin alkoi sujua. Mutta sen jälkeen, kun Suomi liittyi Natoon, aiemmat  uhkakuvat realisoituivat vanhoihin huonoihin aikoihin projisoituna. Oliko kysymys siitä, että Natoon liittymisen jälkeen oli varaa myöntää, että joskus aikaisemmin Venäjää pelättiin.

Yhdysvaltoihin nähden Suomen piti aiemmin yrittää ymmärtää Yhdysvaltoja, mutta se ei ehkä riitä enää. Pitääkö meidän nykyisissä olosuhteissa samaistua Setä Samuliin kaikissa olosuhteissa?

Vielä meillä on Donald Trump, joka vaatii oman käsittelynsä.  Yhdysvaltojen kanssa toimeen tuleminen ei riitä vaan tarvitaan toimeen tulemista Trumpin kanssa. Kuitenkin monet ovat sitä mieltä, että tällaisen miehen kanssa ei tarvitsekaan pystyä yhteistyöhön. Vai onko tämä jumiutumista stereotypiaan?

Epäilemättä Suomi on henkisesti lähempänä Bidenin Yhdysvaltoja kuin Trumpin Yhdysvaltoja. Tätä puoltaa esimerkiksi se, että henkilösuhteet ja kauppasuhteet kehittyivät verrattomasti paremmin  Bidenin kaudella.

 

 

keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Trump vallankahvaan - Amerikan paluu kultaiseen menneisyyteen?

 

Ensiarvioni Donald Trumpin virkaanastujaispuheen (20.1.2025) puheen pääkohdista.

Selviydyttyään muodollisuuksista Donald Trump, Yhdysvaltain 47. presidentti,  meni suoraan asiaan  jo ensimmäisten lauseiden siivittäessä puhetta kohti  sen ydinsanomaa, Amerikan kulta-aikaa, joka ei puhujan mukaan ala huomenna vaan ”nyt”.  Kysymyksessä on historian leimaama ja tuntema nimi Yhdysvaltain voimakkaan nousun kaudelle noin 1870-1900. Aikakausi oli kapitalismin juhlaa, mutta onnistuuko sen toistaminen nykyisissä olosuhteissa?

Pian puheensa alkusanojen jälkeen Trump lämpeni todella ja tokaisi ikään kuin meriittinä: ”Meistä tulee jälleen kaikkien kansakuntien kateuden kohde”. Trump kokee Yhdysvaltojen joutuneen muka hyväksikäytetyksi ja halusi nyt puheensa välityksellä pistää stopin nöyryytykselle, ja lisäsi vielä tutun fraasin varmuuden vuoksi: ”jokaisena yksittäisenä päivänä aion hyvin yksinkertaisesti asettaa Amerikan etusijalle”. Satunnainen  tarkkailija voisi esittää tarkentavan kysymyksen: milloin Amerikan Yhdysvallat on joutunut hyväksikäytetyksi suuremmassa määrin kuin suurvallat yleensä. Joko ne käyttävät muita hyväkseen tai antavat itsensä tulla hyväksikäytetyksi. Mutta Trumpin mielestä asia on aivan selvä: Yhdysvallat on se, joka on antanut petkuttaa itseään hyväksikäyttäjien iloksi ja hyödyksi. Mutta nyt sekin loppuu: ”Itsemääräämisoikeutemme otetaan takaisin”, julisti Trump yhden teesinsä ikään kuin se olisi joskus menetetty.  Tosiasiassa esimerkiksi Marshall-apu 1940-luvun lopulla oli Yhdysvaltojen sijoitus Eurooppaan (1) kommunismin leviämisen ehkäisemiseksi ja (2) amerikkalaisten tuotteiden viennin helpottamiseksi. Sen jälkeen kaupan valtatiet ja polutkin ovat monimutkaistuneet, mutta niin on  tapahtunut kaikkien muidenkin valtioiden kohdalla.

Trump höysti puhettaan vähän väliä Yhdysvaltojen ylistämisellä. Sivuutan nämä kohdat enemmiltä kommenteilta, mutta tuli tunne, että itsetuntoa – sekä omaansa että kansakunnan itsetuntoa kohottaakseen Trumpin piti  muistuttaa ihmisiä Setä Samulin ykkösasemasta vähän päästä. Tietenkin osa ylistyksestä kuuluu tällaisen puheen retoriikkaan, mutta kuitenkin… Uskonhan minä ja monet muut vähemmälläkin, että Yhdysvallat on ”Great!”. Muistuu mieleen, kun Hillary Clinton tokaisi vuoden 2016 vaalien yhteydessä vastareaktiona Trumpin puheisiin, että Amerikka ”on jo suuri” (jottei totuus unohtuisi).

Toinen pääteesi puheessa oli, että pahansuovat ihmiset - muut kuin Trump  ja hänen aseenkantajansa - olivat romahduttaneet Yhdysvaltain arvostuksen ja murentaneet luottamuksen sitä kohtaa. Syyttely kulki punaisena lankana läpi koko puheen. Hallinnon korruptiosyytökset sinkoilivat ympäriinsä. Voisi lyödä vetoa, että Yhdysvallat on Trumpin mielestä pelkkä muiden tahojen tunkio. Jopa luonnonkatastrofit olivat Bidenin ja kumppanien syytä. Mutta onneksi on Trump – kukkona tunkiolla -  joka levittää pelastussanomaansa. Trump itse sivuutti tavalliset kansalaiset  ja  surkutteli miljonäärien ja miljardöörien kohtaamia vastoinkäymisiä suuronnettomuuksien uhreina: ”Heillä (joista osa on täällä mukana) ei ole enää kotia”.

Tykitys päättyy pääkohteen nolaamiseen: hallitus suojelee rikollisia, sallii laittoman maahanmuuton, puolustaa muiden maiden rajoja, mutta ei omia, eikä selviä yksinkertaisistakaan kotimaan kriiseistä. Ja kaikkea tätä retorista moskaa ex-presidentti Biden joutui kuulemaan. Sääliksi kävi vanhaa miestä.

Koululaitos (”opettaa lapsemme häpeämään itseään”) ja terveydenhuoltojärjestelmä (on rahantuhlaaja) saivat osansa. Ne joutavat nykymuodossaan mennä pesuveden mukana.

Sitten seurasi vuodatus, miten asiat pannaan kuntoon. Kaikki – siis kaikki – kansanryhmät ovat linnoittautuneet puolustamaan Amerikkaa Trumpin leveän selän takana. Trump ottaa ylipäällikkönä vastuulleen sekä kotimaiset että ulkomaiset kohteet,  jotka uhkaavat amerikkalaista vaurautta.

Martin Luther King - joka sijoitettiin historiassa hänelle kuuluvaan lokeroon - loi unelman, mutta ”me teemme hänen unelmastaan totta”. Joku voisi sanoa tätä ryöstöksi.

Amerikkalaisen unelman saavuttamiseksi käytetään myös muita keinoja. Hallintoon perustetaan Elon Muskin johtama ”hallinnon tehokkuusministeriö”. Potkuja on tiedossa. Trump lupaa pyhästi palauttaa sananvapauden, jota Trumpin mielestä on rajoitettu lainsäädännön vastaisesti. Epäilemättä Trump viittaa katkeranoloisesti Capitol-kukkulan valtaukseen, jossa Trumpin kannattajat olivat aloitteellisia, mutta hävisivät sitten koko taistelun syyllistyen väkivaltaisuuksiin. Heidät armahdetaan.

Kaiken lisäksi Trump haluaa julistaa kansallisen hätätilan useammalla kuin yhdellä elämänalueella.  Tärkein on tietenkin  laiton maahanmuutto.  Muuttajat,  joista Trumpin mielestä suuri osa on rikollisia palautetaan lähtömaihin. Missään kohtaa puhetta  ei  tullut esille, että Yhdysvallat tarvitsee nämä muuttajat, ehkä 11-13 miljoonaa ihmistä, työntekijöikseen esim. maataloustöihin ja palvelualoille.

Myös energiahätätila julistetaan johtuen polttoaineiden inflatorisesta kehityksestä. Tällä Trump vastannee amerikkalaisten kaipuuseen halvan polttoaineen perään.

Trump pitää öljyä nestemäisenä kultana luoden näin suuntaviivat tulevalle energiapolitiikalle. Trumpilla kaiken keskiössä ovat fossiiliset polttoaineet, joiden varaan maan  talous paljolti rakennetaan. Strategia perustuu nostalgiseen kaipuuseen menneen ajan energialähteisiin ja tuottoihin. Trump siis perustaa tulevaisuuden strategiansa  Yhdysvaltain  maaperällä oleviin maailman suurimpiin kuuluviin öljy- ja kaasuvarantoihin.

Trumpin mukaan vihreä siirtymä lopetetaan (Green New Deal) samoin sähköautosiirtymä. Terve. Onko tämä retoriikkaa vai pahaa unta vai onko tämä todellinen yritys palata ajassa vuosikymmeniä taaksepäin? Käsittääkseni kysymys on kuitenkin ”vain” valtion tuen lopettamisesta edistyksellisille hankkeille ja sitä kautta siirtymisen hidastamisesta. Em.  ajatusta tukee pyrkimys tehdä Amerikasta uudelleen teollisuustuotannon maa. Muun muassa tällä viisaudella Trump aikoo ostaa amerikkalaisten autotyöntekijöiden äänet tulevissa vaaleissa. Ilmeisesti edellä esitetty pitää sisällään autoyöntekijöille presidentinvaalikampanjan aikana annetut vaalilupaukset. Toisin sanoen ”voit ostaa haluamasi auton”, lupaa Trump.

Vaikuttaa siltä, että vihreistä lupauksista luopuminen on ensi sijassa kilpailukeino amerikkalaisen teollisuuden puolesta. Tähän tarvitaan teollisuus- ja kauppapolitiikan täyskäännös: veroastetta aiotaan keventää omassa maassa ja panna ”verot” (siis  tullit) ulkomaiden maksettavaksi. Valtion kassa saadaan  pullistelemaan,  sanoo Trump. Oheisia toimenpiteitä tukee Trumpin irtautuminen Pariisin ilmastosopimuksesta ja Maailman terveysjärjestöstä.

Miten eurooppalaiset ”vihreät” kilpailijat sopeutuvat tähän, entä Kiinan ja Korean juhlitut sähköautoteollisuuden menestyjät? Pää on pidettävä kylmänä, toteavat Euroopan johtajat, Orpo muiden mukana. Siinähän sitä on haastetta kerrakseen. Trumpilainen amerikkalainen unelma perustuu hyvin pitkälle strategiaan, jossa keräämällä rahat tulleilla saadaan etua kilpailijamaihin. Monet pitävät tätä lyhytnäköisenä, sillä eurooppalaiset todennäköisesti vastaavat EU-maiden valmistelemalla räätälöidyllä amerikkalaisiin kohdistuvalla tullistrategialla.

Ja kuka maksaa viulut ? Loppukäyttäjä tietenkin.

Trump julisti puheessaan, että ”on vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen” toteuttaen näin ainakin äärikonservatiivien toiveen. Tiukkaa tekee.

Trump lupaa rakentaa ”maailman  vahvimman armeijan” (eikö se ole sitä jo nyt?). Armeijan iskukykyä mitataan sillä, miten monta taistelua se on voittanut,  mutta myös sillä, miten monta sotaa on pystytty estämään. Viime mainittu herätti huomiota positiivisesti yllättävyydellään ja ratkaisukeskeisyydellään, mutta sitä voi olla vaikea todentaa objektiivisesti. Trump kehaisee itseään alkavalla kaudella rauhantekijäksi. Jäämme odottamaan tuloksia. Ukrainaa hän ei puheessaan edes maininnut.

Trumpille ulkoiset arvovaltamuutokset ovat tärkeitä. Siksi hän tulee esittämään Meksikonlahden  nimen muuttamista Amerikanlahdeksi. Trump tai hänen avustajansa olivat kyllin viisaita, etteivät nimenneet Meksikonlahtea Yhdysvaltainlahdeksi, jolloin ärsytyskynnyksen ylittyminen olisi ollut vielä nykyistä matalammalla.

Mitähän suomalaiset ajattelisivat, jos naapurimaa nimeäisi yksipuolisesti Suomenlahden Venäjänlahdeksi vahvemman oikeudella?

Trump tulee esittämään Panaman valtion siirtämistä Yhdysvaltain hallintoon. Panama on ikään kuin esimerkki suurvallan oikeutetusta kunnianhimosta. Sitten Trump eksyi tähtiin saakka ja esitti amerikkalaisia astronautteja viemään  lipun Marsiin. Ajankohtaa hän ei sentään konkretisoinut niin kuin yksi hänen edeltäjistään eli John F. Kennedy kuunvalloituksesta ilmoitettuaan.

Grönlannista ja Kanadasta Trump ei tällä kertaa maininnut mitään, mutta puheen jälkeen hän totesi, että nämä aikomukset eivät ole kadonneet mihinkään: ”Kyllä Tanska suostuu (Grönlannin luovutukseen)”.

Vauhtiin päästyään Trump maalaili toinen toistaan upeampia Amerikan maisemakuvauksia  silmiemme eteen, samoin kuin kauniita ihmisiä, puhumattakaan jo saavutetusta upeiden  amerikkalaisten patriotismin tasosta. Mutta tärkeintä  on vapaus. Trump ikään kuin julisti itsenäisyyden uudelleen saavutetuksi  - ja tietenkin se tapahtuu Trumpin presidenttikaudella.

Yltiöpäisimmillään Trump vertasi puheessaan Yhdysvaltoja auringonvaloon ja Jumalasta seuraavaan.

::::::::::::::::::::::::

Tuon tuostakin virkaanastujaistilaisuuden yleisö puhkesi Trumpin puhuessa spontaaneihin suosionosoituksiin ja karkasi toistuvasti pystyyn villisti käsiään läpyttäen. Tulipa mieleen, mitä ihmiset oikeasti ajattelivat. Osa kuulijoista oli spontaanisti hurmoksessa tai peräti hekumassa, se on selvä, mutta epäilen, että moni muu asetti mielessään kyseenalaisiksi tilaisuuden mässäilevät ylilyönnit. Ja mitähän ajatteli Joe Biden, joka hymyili kestohymyä läpi koko tilaisuuden, kun Trump retuutti häntä verbaliikallaan?  Silti hän urheasti – hauraasti ja horjuen, mutta kuitenkin - nousi pystyyn osoittamaan suosiota sopivissa kohdissa.

PS

Trump maalaa kaiken kaikkiaan eteemme ruusunpunaisen kuvan Yhdysvaltain tulevaisuudesta – mutta se tapahtuisi vain hänen johdollaan. Yhden kerran Trumpin esityksen aikana kuulin sanan ”exceptionalism”,  ainutlaatuisuus. Tästä 1800-luvulla heränneestä amerikkalaisuutta kuvaavasta käsitteestä tuli 2000-luvulla kiistaa, kun Barack Obama käytti sitä ”väärässä yhteydessä” Teekutsuliikkeen mielestä. Hän nimittäin totesi, että  Yhdysvallat on ainutlaatuinen  kansakunta, mutta meni sitten lisäämään: ”kuten ovat Espanja ja Ranskakin”.  Se oli liikaa radikaalikonservatiiviselle Teekutsuliikkeelle: hihat paloivat totaalisesti sen kellokkailta. Obamalta ”unohtui”, että oli vain  yksi ainutlaatuinen kansakunta, ja se oli tietenkin Yhdysvallat.

Aikaansa seuraava  Josef Stalinkin hermostui, kun  amerikkalaiset 1920-luvulla nimesivät Yhdysvallat ainoaksi ainutlaatuiseksi kansakunnaksi. Venäjän sen olla piti, sanoi Stalin, olihan siellä käynnissä jopa ensimmäinen sosialistinen yhteiskuntajärjestelmäkokeilu…..

Niin, olisivatko suuremmat erimielisyydet vältettävissä, jos ihmiset/kansakunnat/suuret johtajat hetkeksi hellittäisivät omasta ainutlaatuisuudestaan?  Maapallo - kuten Trumpin puheet osoittavat - on liian pieni kahdelle tai useammalle ainutlaatuiselle kansakunnalle.

Mutta onhan meillä vielä Mars.

sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Aluksi oli nörtit ja autotalliyrittäjät….

 


….. ja kauan sen jälkeen tulivat teknologiajätit. Ne kilpailivat keskenään suuruuden ekonomian avulla. Sitten ne huomasivat politiikan vaikuttavan niiden toimintaan  - usein rajoittavasti. Sen jälkeen teknologiajätit ryhtyvät vastahyökkäykseen etsien ja hankkien tilaa politiikan sisältä ja sitä kautta vaikutuskanavia päätöksentekoon .

Ja viimeisessä vaiheessa ne pyrkivät tekemään ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavia päätöksiä ilman demokratiakoneiston väliintuloa.

Em. tarinan juuret  liittyvät oleellisesti tietotekniikan ja nettiympäristön maailmaan. Tällaista miljardöörien maailmanlaajuista vaikutusvaltaa ei ole ollut aiemmin historiassa, vaikka jättimäisiä yrityksiä on ollut sekä energiateollisuudessa (vaikkapa Standard Oil Company, per. vuonna 1882) että kaupassa (esimerkiksi Wallmart, per. 1962). Jälkimmäinen työllistää 2,1 miljoonaa työntekijää.

Nyt meillä on Meta (Facebook, Instagram, Whats App), Amazon, Apple ja Alphabet/Google moderneina versioina suuryritysten vaikutusvallasta.

Kun mietitään, mitkä tapahtumat nousevat kärkeen nykytilanteeseen ratkaisevasti vaikuttavina lähtökohtina, on nostettava esiin George Floydin murhaaminen poliisin toimesta vuonna 2020. Floydin murha ja sitä seuranneet mielenosoitukset väkivallan uhrin puolesta synnyttivät valtavan liikkeen, jonka kärjessä oli Floydin kohtalon suorana seurauksena Black Lives Matter -liike. George Floydin tapaus synnytti toisen vielä kattavamman ilmiön nimeltä woke, jolla haluttiin herätellä ihmisiä epätasa-arvon torjumiseen. Pian kaikkialla nostettiin esille yleisesti käytössä olevia epätasa-arvoa symboloivia sanoja ja käsitteitä, joita ryhdyttiin vastustamaan laajalti ympäri läntistä maailmaa. Erityisesti yliopistoissa woke sai aikaan varsinaisen mielipidevyöryn. Nyt on meneillään antiwoke, jossa tehdään tyhjäksi kaikki wokettamisesta

Em. ilmiöt saivat vasemmistolaisen leiman ja oikeistossa ja suuryrityksissä ryhdyttiin miettimään Donald Trumpin ja hänen taustajoukkojensa johdolla vastastrategiaa.

Nyt vasemmistolaisen woken aika näyttäisi olevan pääosin ohi ja – kuinka ollakaan - samaan aikaan woken sanasto on vakiintunut osaksi oikeiston käyttämiä haukkumailmaisuja. Antiwoke myötäili Trumpin ja Muskin kampanjaa  tekemällä naurattavaksi wokeismin pääperiaatteet faktantarkistuksineen.

Valitettavasti Floyd Georgen arvokas perintö huuhtoutui pesuveden mukana viemäriin vieden mukanaan paljon hyödyllisiä  periaatteita ja rasismista ”heräämistä” osoittavia tavoitteita.

Toisaalta Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi toiseksi kaudeksi laukaisi tapahtumasarjan - jonkinlaisen kulttuurisodan - jonka keskellä nyt elämme. Trump päästi Elon Muskin pureutumaan Valkoisen talon päätöksentekoon arveluttavista seurauksista välittämättä. Siirryttiin bisneksen ja politiikan epäpyhään allianssiin eli politiikan ja liike-elämän fuusio täydentyi suuryritysten ja ison rahan mukaantulolla. ”Uusi kielioppi ja  sanasto” ovat oikeistoversioina kelvanneet myös suuryrityksille.

Trumpin ja Muskin politiikan ja liike-elämän liitto ei ole uusi asia, mutta tällä tasolla, molempien edustaessa maailman huippua omilla vahvuusalueillaan, kysymyksessä on vaarallinen ennakkotapaus, joka on suunnattu demokraattista päätöksentekoa vastaan.

Yksi jos toinenkin suuryritys on jo luopunut faktantarkistuksesta antaen siten äänensä potentiaalisille valehtelijoille. Samalla vetäydytään kymmenien vuosien takaiseen maailmaan, jossa rasismi, manipulointi, syrjintä, vihapuheet, misinformaatio ja valehtelu rehottivat. Nyt on suorastaan lupa puhua väärää totuutta.

Aivan kuin vuosien puhuminen totuuden puolesta olisi menettänyt kaiken arvostaan.

:::::::::::::::::::::::::::

Suuryritysten tappolistalle joutuivat myös  niidenomaksumat monimuotoisuusohjelmat (DEI), jotka edustivat selkeää jatketta Black Lives Matter-  ja woke -liikkeille. DEI ohjelman sisällöt ovat olleet  konservatiivien hampaissa jo pitkään. Näitä ovat oikeudenmukaisuus ja mukaan ottaminen. Tällä tavoin konservatiiviset voimat ovat käynnistäneet osin hahmottumattoman kulttuurisodan vapaamielisiä voimia vastaan. Vielä on muistettava, että DEI-nimestä on tullut identiteettikysymyksillä  latautunut, kuten Black Lives Matter-  ja Woke -käsitteistäkin. Joka tapauksessa kulttuurikonservatismi jyllää nyt Amerikan julkisessa sanassa.  Myös ilmastoriskejä ollaan rajusti aliarvioimassa suuryritysten maailmassa. Yhteen summaten liberalismi on vahvassa vastatuulessa konservatiivien tiivistäessä rivejään.

Myös faktantarkistusohjelmista aiotaan luopua, joka on merkille pantava aikaa kuvaava ilmiö. Ei voi välttyä ajatukselta, että osa woken vetovoimasta on huvennut kiihkeiden tuumaakaan periksi antamattomien woken ydinkannattajien toiminnan johdosta.

Tuntuu siltä, että miljardöörit ovat alistuneet mielistelemään Trumpia. Tulevan presidentin  suorittamat  henkilöstönimitykset  vahvistavat suunnan. Ollaan palaamassa maailmaan, josta kuviteltiin jo päästyn eroon. Sitä saa, mitä vaaleilla tilaa. Trump tukee edellä kuvattuja ilmiöitä hallintonsa henkilönimityksillä. Ja nimitetyt ovat  räikeän umpiradikaaleja vanhoillisuudessaan. Vastaliikkeiltä menee aikaa toipuessaan kaikkein eniten taikauskoa levittävistä nimityksistä.

Liberaalidemokratioilla on vielä yksi valttikortti. Ne voisivat ottaa mallia sadan vuoden takaisista toimenpiteistä Yhdysvalloissa, joilla suuret yritykset pistettiin polvilleen. Standard Oil Company on antitrustiajattelun (trusti = monopolinomainen saman alan yritysten rypäs) esimerkkitapaus: oikeus määräsi Standard Oilin jaettavaksi pienempiin yrityksiin. Syy:  yhtiö muodosti monopolin, joka rajoitti kauppaa antitrustilainsäädännön vastaisesti. Osa tuolloin syntyneistä yrityksistä elää tänäkin päivänä.

Joskus vanhaan huonoon aikaan puhuttiin epäpyhästä kolminaisuudesta politiikan, liike-elämän ja rikollisuuden  (ehkä vielä uskonnolla täydennettynä) välillä. Tästä triangelidraamasta on toteutunut kaksi: politiikka ja liike-elämä. Mutta tilanne tulee kaikesta päättäen elämään. 

 

PS

Kuuntelin presidentti Joe Bidenin tuoretta jäähyväispuhetta sydän syrjällään. Se nimittäin muistutti erään aiemman presidentin kuuluisaa jäähyväispuhetta. Huomioni terästyi, kun  Biden viittasi ryhmittymään nimeltä ”Tech-industrial Complex”. Mutta palataan hetken kuluttua tähän 1950-luvulla vaikuttaneen presidentin kuuluisaan  jäähyväispuheeseen.

Biden halusi jäähyväispuheessaan varoittaa maansa rajojen  sisällä valtaa hamuavista tahoista, joilla hän tarkoitti rikkaita miljardöörioligarkkeja ”oligarchy taking place”. Nuo voimat uhkaavat kirjaimellisesti koko demokraattista järjestelmää, johon kuuluvat ”perusoikeudet, vapaudet  ja reiluksi koettu osuus yhteisestä kakusta eteenpäin pyrkiville kansalaisille”.

Miljardööreillä Biden selvästi viittasi presidentiksi valittuun Donald Trumpiin ja Metan toimitusjohtajaan Mark Zuckerbergiin. Juuri tässä yhteydessä Biden löysi yhteyden presidentti Dwight D. Eisenhowerin 17.1.1961 jäähyväispuheessaan mainitsemaan ”Military-industrial Complexiin”. ”Sotateollinen kompleksi” ja ”Teknisteollinen kompleksi” ovat käsitteitä, jotka viittaavat tässä yhteydessä käytettyinä maata ja sen demokratiaa uhkaavaan vaaraan.

Biden moitti tässä yhteydessä tahoja, jotka laiminlyövät faktantarkistuksen tai sitten ovat tarkoituksellisesti päättäneet sivuuttaa sen.

Edelleen presidentti varoitti demokratiaa uhkaavasta vaarasta, joka liittyy superrikkaiden keskinäisiin liittoutumiin.

Jäähyväispuheessaan (kesti 10 minuuttia!) Eisenhower kiinnitti huomiota yllättävään, mutta oivaltavaan demokratian uhkaan. Ne, jotka luulivat viiden tähden kenraalin, Eisenhowerin palauttavan mieliin sotilaiden tekemän työn amerikkalaisen demokratian puolustustaistelussa ällistyivät,  kun Eisenhower hyökkäsi oman maansa ”sotateollista kompleksia” vastaan, jonka tunnisti omien tietolähteidensä pohjalta arvaamattomaksi tekijäksi maailmanrauhan kannalta ja toimivan Yhdysvaltain demokratiaa vastaan. Eisenhower tunnisti osassa  ”sotahulluista” sotilaista mahtavan eturyhmän, joka ajoi yhteisten etujen lisäksi itsekkäitä omia etujaan esimerkiksi asevarustelussa. Tämä viesti sisälsi myös varoituksen sanan ja  suunnannäytön uudelle nuorelle sukupolvelle.  

:::::::::::::::::::::::::::

Niinpä niin. Kaukana ovat ne päivät, jolloin suuryitykset pidettiin kurissa korkeilla marginaaliveroasteilla. Maailmansodan jälkeen korkeimman tuloluokan progressio ylsi 90 prosenttiin. Itse asiassa korkean verotuksen kautta kesti aina 1960-luvulle saakka. Vuosien 1950 ja 1963 välillä korkein veroaste vaihteli Yhdysvalloissa 91-92 % paikkeilla. Elettiin keskiluokan  kultaisia päiviä. Tietenkään todelliset verot eivät nousseet yli 90 prosenttiin johtuen veroportaista ja  verovähennyksistä. Paul Krugman on arvioinut, että  0,01 prosenttia maksoi oikeastikin veroja 70 prosentin verokannan mukaan vuonna 1960 (tietenkin korkeampia veroluokkia sovelletaan vain tienestien rajan ylittävään osaan, joka amerikkalaisilta tahtoo unohtua). Demokraatit ja republikaanit näyttivät jakavan pääsääntöisesti yhteiset yhteiskuntapoliittiset arvot keskiluokan kultaisina päivinä.

Vertailun vuoksi vuoden 2024 korkein 37 prosentin veroluokka alkaa 731 200 dollarista ylöspäin. Yhteiskunnalliset erot ovat viimeisten vuosikymmenien polarisoituneina vuosina revennet, joihin Joe Biden epäsuorasti viittasi jäähyväispuheessaan.

 

keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Suomesta on moneksi

 


 Yle ykkösellä on pyörinyt epäsäännöllisin väliajoin ”Suomi on…. ” -sarja, jossa on valotettu minkälaisten maiden kulttuuristen vaikutteiden kohtauspaikkana Suomi ja suomalaiset ovat historiansa aikana olleet. Näitä verrokkeja ovat olleet Ruotsi, Suomi, Venäjä, Eurooppa… (enempää en muista niitä olleen) ja tällä kertaa peräti kahdeksanosaisessa sarjassa käsittelyvuorossa on Amerikan Yhdysvallat. Osa 1, joka palvelee samalla uuden sarjan esittelyjaksona, on nimetty ”Pikku- Amerikaksi”.

Koko sarjan otsake on ”Suomi on amerikkalainen”. Käsite ”amerikkalainen” tässä yhteydessä käsittää vain Yhdysvallat erotuksena Kanadan ja muut uuden mantereen valtiot sisältävästä vaihtoehdosta. Kanadalainen ystäväni muistuttaa aina, että Kanadaa ei pidä sotkea maailmanpoliittisissa, yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä Yhdysvaltoihin. Hän haluaa vetää selvän rajan kanadalaisuuden ja amerikkalaisuuden väliin.

Tekijöiden ydinryhmän muodostavat aiempaan sarjan tapaan Olavi Seppänen (juontaja) ja Marjo Vilkko (käsikirjoitus). Sarja alkoi aikoinaan Olavi Seppäsen  isän Juhani Seppäsen juonnoilla. Tämä viimeisin sarja on omistettu hänen muistolleen.

Vaikka Yhdysvallat on kaukana, on siihen vankat yhteydet jo yksinomaan siirtolaisuuden (1900-luvun vaihteen molemmin puolin) myötä. Olen niihin perehtynyt vaimoni suvun välityksellä ”Pohjanmaan kautta”, josta nyt jo pikku hiljaa hiipuvat siteet Amerikan (tai tarkemmin Pohjanmaan) suomalaisiin löytyvät.

Käsittelen sarjaa omien näkökulmieni ja kokemusmaailmani kautta, joten sarjan jaksot toimivat johdantoina käsiteltäviin teemoihin ja eräänlaisina oletusväittäminä omia näkemyksiäni vasten. Toivottavasti se ei haittaa tämän blogin satunnaista lukijaa.

Suomesta on puhuttu Euroopan amerikkalaisimpana maana jo varsinkin 1970-luvulta lähtien, jolloin tehtiin havainto, että esim. mainonnan näkyvyys oli silmiinpistävän amerikkalainen. Mutta myös päinvastainen liike oli havaittavissa: puolitosissaan voisi sanoa, että Yhdysvallat oli suomalaisempi kuin aiemmin, koska näytti siltä, että hyvinvointiyhteiskuntatyyppinen kehitys voitti alaa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Yhdysvallat oli tuolloin kuluttajan etujen ajajana ehdottomasti suunnannäyttäjä maailmassa.

Kaikki tietävät Aku Ankan, hampurilaiset, rock and rollin, populaarimusiikin koko kirjon, korkean elintason ja suuret tuloerot, ihmisten käyttäytymisen välittömyyden, freedom-orientoitumisen ja  sotilaallisen voiman ja tukikohtaverkoston levittämisen kaikkialle maailmaan….

Oma fokukseni yhdysvaltalaisessa kulttuurissa kohdistuu populaarimusiikkiin sen eri muodoissa. Näin erityisesti 1960- ja 1970-luvulla. Toki seuraan elämänmuodossa ja poliittisessa kehityksessä tapahtuvaa muutosta jatkuvasti, mutta valitsen tähän musiikin, koska amerikkalaisen rock-musiikin seuranta sai minun näkökohdissani puolitieteellisiä piirteitä. Erityisesti yhteiskunnallinen kantaaottavuus musiikin välityksellä, mustan musiikin juurien penkominen ja eri musiikinlajien alkujuurten tutkiminen sai minusta vahvan otteen.

Ennakkoluulottomimmat haastateltavat toteavat, että Suomi ei ole amerikkalainen (onneksi!) ja että erottavia tekijöitä on enemmän kuin yhdistäviä tekijöitä. Ehkä Amerikka-fanien joukko koostuu pääosin kahdesta ryhmästä, piintyneistä amerikkalaisen elämänmuodon ihailijoista ja satunnaisten kävijöiden omaa ideologiaa tukevista asenteista. Kokonaisuus muodostuu sekä ihailusta että torjunnasta. Samaan aikaan koko muu maailma amerikkalaistunut. Poikkeaako Suomi siis  juuri millään  tavalla yleisestä kehityksestä?

Muualla maailmassa on omaksuttu korostetun kriittisiä näkemyksiä Yhdysvaltoja vastaan.  Ei tarvitse mennä kuin Pohjanlahden toiselle puolelle, niin vastassa on maa, siis Ruotsi,  joka omaksui jyrkkiä antiamerikkalaisia asenteita 1970-luvulla  Vietnamin sotaa käyvää Yhdysvaltoja vastaan. Vietnamin sota symboloi amerikkalaista ylivallan tavoitteita. Vastaavasti Yhdysvaltojen kokeminen yleensäkin johtavana  läntisen ”cokacolakulttuurin” alistavana edustajana on herättänyt vastalauseita varsinkin ns. kehittyvissä maissa. Toisen maailmansodan jälkeinen maailma jakautui kahtia noudatellen suurelta osin vallinnutta jakoa itään ja länteen. Sitoutumattomien maiden liike toimi joinakin aikoina  Yhdysvaltojen vastaisten maiden johtotähtenä. Korkean kansallisylpeyden maiden rooliin kuului usein vastustaa amerikkalaista imperialismia. Suomi rakensi suhteensa Yhdysvaltoihin toiselta - ystävällisemmältä - pohjalta, vaikka amerikkalaisten omaksuma ylihuolehtiva sosialismin vastainen politiikka Suomen haluttuna ohjenuorana ärsyttikin ”suomettunutta” presidentti Kekkosta. 

Mutta Ruotsi ja monet muut maat ovat jättäneet kritiikin historian hämäriin rakentaessaan toimivat  suhteet Yhdysvaltoihin. Sosialismin ja kapitalismin välinen vihanpito katosi sosialismin romahtamisen myötä. Vietnamin sota jakoi ensin USA:n ja Neuvostoliiton välit ja sitten 1970-luvun jälkipuoliskolla Kiinan ja Pohjois-Vietnamin keskinäiset välit sodaksi saakka. Vietnamin sota saatettiin sen loputtua nähdä ensisijaisesti  vietnamilaisten sisällissotana, johon ulkopuoliset suurvallat – erityisesti USA- sotkeentuivat.

Suomen ja Yhdysvaltojen välejä sääteli  dokumentin mukaan ajan henki. Siinä on vinha perä. Esimerkiksi Suomikin kohdisti kritiikkiä amerikkalaista  imperialismia vastaan Vietnamin sodan yhteydessä, mutta vältti suhteiden ajamisen katkeamispisteeseen saakka, kuten Ruotsi menetteli sodan aikana.

Suomen ja Yhdysvaltain suhteet kokivat paradigman muutoksen Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun vuonna 2022. Suomen liityttyä Natoon sen arvostus nousi aivan uudelle tasolle Yhdysvalloissa, kuten monissa muissakin maissa. Tämä siitä huolimatta, että USA kritisoi Naton eurooppalaisia jäsenvaltioita aneemisesta rahoituksesta. Toki suuressa kuvassa suhteet ovat säilyneet kauttaaltaan arvostavina viime vuosikymmeninä vain pienten vähemmistöryhmien ajoittain osoittaessa mieltään kadulla. Kun  George Bush vanhempi vieraili aikanaan Suomessa, huusi pieni mielenosoittajajoukko kyltteineen: ”Bush, go home!”, johon Bush heitti välittömästi lonkalta ”No, I like it here!  Joka tapauksessa Yhdysvallat on toiminut toisinajattelun dynamona monta kertaa toisen maailmansodan  jälkeen.

Sarjassa annetaan ymmärtää, että toinen maailmansota merkitsi suomalaisille vapautta tulla toimeen omillaan ja saavuttaa menestystä. Pitää varmasti paikansa, mutta ei ole koko totuus. Ylen erinomaisessa ”Sadan vuoden sankarit”  -dokumenttisarjassa esitetään toinen samanaikainen totuus, joka koski paljolti sodasta palaavia miehiä. Oli köyhyyttä ja taistelua puutetta vastaan, oli alkoholin älytöntä käyttöä, josta sain pikkupoikana nähtäväkseni aivan tarpeeksi.

Dokumenttisarjassa annetaan kuva, että myös vasemmistolaiset virtaukset tulivat Eurooppaan Yhdysvalloista. Mikä ettei, mutta kyllä Eurooppa pystyi tuottaman poliittista aineistoa myös omasta takaa ylipolitisoituneessa ympäristössä. Musiikilla oli valtava merkitys erilaisia näkemyksiä yhdistävänä tekijänä ja musiikin ja yhteiskunnallisen ”sanoman” levittämisen välineenä. Vasemmistolaisuus koettiin ja koetaan osin edelleen edistyksellisen musiikin sanansaattajana. Yhdysvaltojen asemaa dynaamisena populaarimusiikin  keskuksena on vertansa vailla.

Toisaalta myös konservatiivinen populismi on saanut voimansa yhdysvaltalaisesta yhteiskunnallisesta liikehdinnästä. Vasemmalle kallellaan oleva yhteiskuntapolitiikka menestyi hyvin 1970-luvulle saakka, jonka jälkeen Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin vaikutuksesta oikeistolainen suunta on voittanut alaa.  

On kysytty, milloin USA:n Suomen suhteet ovat olleet lämpimimmillään historiassa. Kärkeen on useissa arvioissa nostettu vuosi 2023. Olihan silloin liitytty Natoon, jossa managerina toimi hyvin pitkälle Yhdysvallat.  Ratkaisevin askel Natoon otettiin vuonna 2022 tapahtuneen Venäjän Ukrainan kimppuun hyökkäyksen seurauksena. Tämän kaiken vaikutuksesta USA:sta on tullut Suomen suurin kauppakumppani.

lauantai 11. tammikuuta 2025

 

Tukikohtaimperialismista kolonialismiin: Donald Trump aloittaa toisen presidenttikautensa

 

Seuraava teksti pitää sisällään hulluttelua, joka sallittakoon, niin sekopäisiksi tapahtumat maailmalla ovat menneet. Mutta totuushan voi olla vieläkin ihmeellisempi.

Donald Trumpin valmistautuessa ottamaan vastaan presidentintehtävät ovat asiat menossa suuntaan, josta olen muistuttanut huolestuneena useaan kertaan. Vastavalittu presidentti näyttää tekevän, mitä mieleen juolahtaa. Silti hänellä on ihailijansa: ”eihän se sitä tarkoita, mitä se sanoo”.

Yhdysvalloilla on ollut historiallisessa katsannossa selkeä käsitys imperialismista. Se on vastustanut myöhempää liittolaistaan Englantia ryhtymästä alistamaan valtioita ja kansakuntia alusmaikseen kolonialismin hengessä. Kuitenkin Yhdysvaltain itsensä piti kokeilla tätä mahdollisuutta 1900-luvun vaihteessa, jolloin se alisti valtansa alle Kuuban ja Filippiinit. Koska Yhdysvalloissa oli omaksuttu – vapauden nimissä – kriittinen kanta kolonialismiin, oli kritiikki Yhdysvaltain sisällä omia vastaavia toimia vastaan ankaraa. Tunnetuin siirtomaaherruuden vastustaja taisi olla Mark Twain, ja hänen sanansa painoi. Tästä politiikasta oli pakko luopua. Yhdysvallat korvasi vanhatyyppisen kolonialismin ”tukikohtaimperialismilla”, joka meni omassa maassa läpi ilman kovempia vastalauseita. Yhdysvaltain tukikohtien määrä nousi 1960-luvulla yli tuhanteen, mutta sittemmin määrä on vähentynyt  useilla sadoilla sotilastukikohdilla (joita en kylläkään arvota perinteistä kolonialismia paremmaksi alistamisstrategiaksi).

Donald Trumpin johdolla Yhdysvallat näyttää palaavan kolonialismikokeiluihinsa (lue: siirtomaa…). Liipaisimella ovat ainakin Panama (Panaman kanava-alueen takia), Grönlanti (joka on joutunut kovan painostuksen kohteeksi strategisen merkityksensä takia), samoin kuin Tanska, joka hallitsee Grönlantia. Myös Kanada on joutunut laajenemishaluisen Trumpin silmätikuksi, joskin on vaikea kuvitella, että Trump olisi Kanadan suhteen edes puolitosissaan. Kaikki nämä puheet on kuitenkin alistettava kriittiseen tarkasteluun: mihin Trump oikein pyrkii, muuten kuin näyttämään, kuka täällä nyt on pomo.

Vakavasti ottaen kysymys on askeleesta kohti ekspansiivista maailmanpolitiikkaa, jonka puolesta on tähän saakka liputtanut  Vladimir Putin.

Ei ole vaikea nähdä, että Trumpin kuiskuttelijana toimii Elon Musk. Tai pikemminkin Muskin kohdalla pitäisi puhua Trumpin kaiuttimesta, siksi kuuluvasti Musk kailottaa erilaisia tavoitteitaan. Musk voitaisiin nimetä harmaaksi eminenssiksi, jos hänet voisi ottaa vakavasti. Silti hälytyskellojen pitäisi soida Euroopan pääministereiden työpaikoilla, siksi suoraviivaista on Muskin naiivi tunkeutuminen maailmanpolitiikkaan. Kaukana ei ole ajatus, että uudesta maailmanjärjestyksestä haaveillee nyt myös parivaljakko Trump-Musk Putinin lisäksi. Sehän tiedetään, että Trump on yllytyshullu, mutta nyt on käväissyt mielessä, että Trump on viimeaikaisissa valmistelevissa keskusteluissa sopinut jonkin diilin Putinin kanssa. Edellä esitettyyn viitaten  luontevaa -  mutta ei uskottavaa - olisi, että herrat pyrkisivät jakamaan tunnettua maailmaa etupiireihin. Diileihin kuuluu väliraha.  Mutta mitkä asiat tai alueet kuuluvat välirahaan ja kuka joutuu maksumieheksi?

Trumpilla oli ensimmäisellä kaudellaan ”holhoajia” eli vanhan hallinnon kokeneita virkaihmisiä torjumassa hänen kaikkein hulluimpia ideoitaan. Nyt hän on suorittanut/tai suorittamassa  puhdistuksia virkakoneistossa, jossa oppositiomiehet ja -naiset ollaan siirtämässä sivuraiteelle virallisluontoisen aseman hallinnossa saaneen Elon Muskin johdolla. Vaikuttaa siltä, että sekä Trump että Musk kuvittelevat olevansa toistensa alter egoja. He pelaavat yhteen. Totuus on hupaa aineistoa näiden herrojen käsittelyssä.

Esittäessään ylimitoitettuja vaatimuksia Trump ehkä kokeilee kepillä jäätä, ja lähtee siitä, että jotain jää käteen älyttömistä avauksista. Tai sitten hän on aivan tosissaan. Kaikki toimet ovat hyväksyttäviä isojen poikien pelissä kiristystä myöten. Trumpin ja Muskin suhde on toistaiseksi kestänyt, mutta veikkaanpa, että stoppi tulee jossakin vaiheessa. Toistaiseksi voidaan sanoa: vakka on kantensa valinnut.

Kun tähän vielä lisätään rahan vallan tunkeutuminen politiikkaan suuryritysten johtajien avittamana, aletaan olla villakoiran ytimessä. Esimerkiksi Musk ottaa kantaa  - millähän valtuuksilla - eri valtioiden sisäisiin asioihin.

Ukraina ei näytäkään olevan palstatilaa hallitseva aihe, kun Trump pääsee  vauhtiin täydellä eliksiirillä...

::::::::::::::::::::::::::::

Professori Heikki Patomäki on Iltalehden tuoreessa haastattelussa ottanut esille muutamia em. aiheeseen liittyviä maailmanpolitiikan askelmerkkejä, joita ohessa mittailen ja kommentoin.

Patomäki pystyy laajan kokemuksensa tietomääränsä puitteissa muodostamaan kokonaisuuksia, jotka ovat välttämättömiä maailmanpolitiikan ajankohtaisten tapahtumien analysoimiseksi.

Trumpin imperialistiset ”valloitukset” ovat aivan uusia menettelytapoja liberaalidemokratioiden mittapuulla tarkasteltuna. Kanadaa vastaan hän käyttää toki ”pehmeämpiä” argumentteja uhaten maata ”vain” korkeilla tulleilla. Tällaiset aikomukset voivat myös edeltää neuvotteluihin pakottamista.

Paitsi että em. esimerkit edustavat imperialistista ajattelua, ne ovat myös Naton periaatteiden vastaisia (koskien Tanskaa, Yhdysvaltoja ja Grönlantia).

Trump perustaa aikomuksensa kyllä-miehiin ja -naisiin, joiden joukosta Elon Musk on presidentin toimeksiannosta pudottanut pois oppositioaineksen.

Voiko Eurooppa enää luotta Trumpiin? Tarvitaan irrationaalista mielistelyä ennen kuin em. aikomukset tulevat hyväksytyksi. Eikä niillä luultavasti ole ollutkaan tositarkoitusta. Jo pelkkä puhe on omiaan rikkomaan luottamuksen, jota on parhaassa tapauksessa rakennettu vuosikymmeniä Euroopan valtioiden kesken. Trumpin politiikka on johtamassa itsekkäiden pyrkimysten politiikkaan, jolle ei kunniankukko laula.

Entä miten reagoi Kiina? Suurvallat tuskin kuitenkaan ovat omaksumassa tykkivenediplomatian modernisoituja muotoja.

Onko tämä droonidiplomatiaa? Trumpin ja Muskin strategia (tai pikemminkin taktiikka) perustuu säikähdyttämisefektiin, jolla länsivaltojen päättäjät pyritään saamaan pois tolaltaan. Osa johtajista onkin järjestämässä hätäkokouksia, joiden tarpeellisuudesta voidaan kiistellä loputtomiin.

Heikki Patomäki on ollut näkevinään imperialistisia pyrkimyksiä jo pitkään maailmalla. Onko siis kokonaisten valtioiden alistaminen palaamassa suurvaltojen agendalle? Lievemmissä tapauksissa hallituksen vaihtaminen voisi tietysti tulla kysymykseen.

Yhdysvallathan osti Alaskan Venäjältä vuonna 1867, joten kokemusta tällaisista kaupoista on. Mutta nyt on nyt. Sitä paitsi tukikohtaimperialismi on paljon tehokkaampi alueiden hallitsemisen muoto.

 

 

tiistai 7. tammikuuta 2025

”Jokaisen oma totuus on yhtä pätevä kuin kenen muun tahansa totuus”

 

”Suomi on amerikkalainen  -dokumenttisarjan seitsemännessä osassa  ”Poliittisen kulttuurin ilmastonmuutos” käsitellään ajassa liikkuvien poliittisten muotivirtausten siirtymistä Yhdysvalloista Suomeen. Tämänkertaisen jakson pääväittämä on, että poliittisten kulttuurimuutosten on arveltu siirtyvän Suomen ja Euroopan välillä entistä rivakampaan tahtiin. Onhan käytössä netin kaltainen väline, jonka kautta tieto siirtyy salamannopeasti valtamerten yli. Toisaalta huomattavia  erojakin on kahden poliittisen kulttuurin välillä, joten nekin ovat teemoja tässä kirjoituksessa.

Syyttely, retoriset yksinkertaistukset, haukkumiset, loanheitto ovat juuri näinä aikoina saavuttaneet kliimaksin. On päivänselvää, että osa tästä poliittisesta meuhkaamisesta siirtyisi Eurooppaan, vaikka kuinka yrittäisimme sitä estää. Pahinta on, että se on muuntunut osaksi tavanomaista poliittista debattia eli siis arkipäiväistynyt. Yksi osa tätä negatiivista kampanjointia on ”insult politics”, loukkaamispolitiikka. Se sai ennenkuulumattomia muotoja Trumpin vaalikampanjassa. Trump-ilmiö synnytti MAGA-ilmaisun (tai peräti kulttuurin), jossa amerikkalainen  ekseptionalismi osoitti ylemmyytensä.

Jos halua tietää,  mitä virtauksia lähitulevaisuudessa on nähtävissä Euroopassa on syytä perehtyä tapahtumiin valtameren takana.

Yhdysvalloissa vaalikampanja on – Suomesta poiketen – suuri show. Vaalipeli tiivistyy loppua kohti palloilulajien tapaan Playoffseiksi kahden johtavan kandidaatin kesken. Suurin ero Suomeen nähden on, että meillä on monipuoluejärjestelmä, Yhdysvaltojen  kaksipuoluejärjestelmästä poiketen. Amerikkalaistyylinen loanheitto on omaksuttu asiaankuuluvaksi viihteeksi. Mutta samalla on tapahtunut muita muutoksia tavassa käydä kampanjaa, ja muutokset ovat tapahtuneet 2010-luvulla Donald Trumpin kampanjan myötä.

”Totuus”-käsitteen ympärille  on rakennettu eräänlaiset varjovaalit, joissa eri totuudet ovat  ”vaihtoehtoisia”, kuten  Donald Trumpin avustaja Kellyanne Conway meille opetti. Samalla meille tuputettiin ajattelutapaa, jossa ” Jokaisen oma totuus on yhtä pätevä kuin kenen muun tahansa totuus”. Totuutta tulkittiin subjektiivisesti, jolloin valheellinen tieto taisteli tasapäisesti faktoihin pohjautuvan tiedon kanssa. Kysymys ei ollut siitä, etteikö valhetta olisi pystytty tunnistamaan vaan siitä, että hyväksyttiin omalle ehdokkaalle suoranainen valehtelu kunhan hän pystyi uskottavasti toimimaan sovitun politiikan takana.

Trumpin henkilökohtainen asianajaja, epätasapainoisen oloisesti  käyttäytyvä  Rudy Giuliani sanoi sen hiukan toisin sanoen ”Truth isn’t truth”.

Edelleen kampanjan yhteydessä yleistyi käsite ”valemedia”. Joistakin tiedotusvälineistä tehtiin läpeensä epäluotettavia. Vaalit julistettiin ”varastetuiksi”. Annettiin ymmärtää, että vaalien ääntenlaskennassa oli tehty tahallisia virheitä vastustajan hyväksi. Mikään uusintalaskenta ei voinut kumota käsitystä varastetuista vaaleista. Donald Trump jää historiaan valheiden arkipäiväistäjänä. Sanalla sanoen omaksuttiin uusi poliittinen sanasto ja kielioppi, jossa objektiivinen totuus tai sen tavoittelu julistettiin epäkelvoksi. Totuus on jotain sellaista, mitä presidentti tai presidenttikandidaatti muokkaa mielensä mukaan.

:::::::::::::::::::::::

Amerikkalaista politiikkaa leimasi 2000-luvulla käsite identiteettipolitikka (=ryhmän muodostamista rodun, sukupuolen, etnisyyden, seksuaalisuuden tai muun vastaavan ominaisuuden mukaan). Identiteettipolitiikka synnytti jyrkkiä ajatuseroja eri ryhmien välillä. Identiteettipolitiikan merkitys kasvoi valtavaksi  ilmiöksi ensin Yhdysvalloissa ja sitten Euroopassa Suomi mukaan lukien. Jotenkin suomalaisten oli ja on vaikeaa sisäistää näitä ulkoa opittavaksi tarkoitettuja iskulauseita. Suomalaiset eivät ole erityisen herkkiä lähtemään mukaan ulkoa tuotuihin ideologioihin ja oppeihin.

”Suomi on amerikkalainen” -dokumentissa identiteettipolitiikan juuret ulotetaan 1960-luvun kansalaisoikeustaistelujen aikaan saakka. Ehkä tässä on jotain perää, sillä rotukysymyksissä 1970-luvulta 1990-luvulle saavutetun seesteisen vaiheen jälkeen ilmiö sai uudelleen väkivaltaisia muotoja  laajetessaan 1960-luvun jatkumona.

Nykyisen identiteettipolitiikan juuret arvioin ulottuvan 2010-luvulla useisiin poliisin suorittamien murhien aiheuttamiin vastalauseisiin ja mellakoihin. Eräänlaiseksi Black Lives Matter -liikkeen (BLM)     symboliksi nousi poliisin kuristamalla murhaama George Floyd, joka vauhditti Black Lives Matter  ja Woke-liikkeen terästäytymistä. Woke syntyi tukemaan vähemmistöjen aktivoitumista, yhteiskunnallista valveutumista ja  tiedostamista ja toisaalta väärien mielipiteiden esittäjien  eristämistä varten.

Identiteettipolitiikan  lähtökohdat ovat vahvasti amerikkalaisessa polarisaatiossa. Yhteydet Suomeen ovat ohuet, vaikka meilläkin on aiheutunut lisääntyvää liikehdintää oikeaoppisuutta vaativien  wokeistien ja heidän vastustajiensa välillä.

 Myöhemmät ylilyönnit (kehitettiin ikioma kielioppi radikaalia identiteettiliikettä varten, joilla pyrittiin yhtenäistämään aktiivien rivit) eivät saisi mitätöidä sitä konkreettista muutosta ihmistenkäyttäytymisessä, minkä alkuperäinen BLM-liike sai aikaan. Kielioppikysymykset ja ”oikeinkirjoitusvaatimukset” kuuluvat canseloinnin piiriin, jonka avulla suvaitsevaisuus viettää riemujuhliaan. Niitä hyväksikäyttäen moni tavallinen kansalainen on ahdistettu nurkkaan.

Suomessa ei ole oltu lähelläkään sitä identiteetti-liikkeen eliksiiriä, mikä näkyi ja  kuului Yhdysvalloissa, joidenkin puhuessa liioitellusti jopa sisällissodan mahdollisuudesta.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Yhdysvallat on mielipidetiedustelujen luvattu maa, mutta ei Suomikaan tässä suhteessa ole neitseellinen.

Yksimielisyys vallinnee siitä, että mielipidemittaukset ovat hyvin amerikkalainen ilmiö,  jota siellä käytti varhain ainakin Franklin Delano Roosevelt. Rooseveltin tukena oli suomalaisten siirtolaisten jälkeläinen, Emil Hurja, joka läpäisi Time-lehden tiukan seulan ja raivasi tiensä lehden kanteen. Hurja jää historiaan mielipidemittausten varhaisena isänä Rooseveltin toimeksiannosta. Olemme edenneet mielipidetiedusteluissa Emil Hurjan jalanjälkiä. Hurja kuului oikeasti Rooseveltin avustajana presidentin lähipiiriin.

Suomen politiikan amerikkalaistuminen (sekä lännettyminen) näkyy selvästi Sanna Marinin pääsyssä Timen kanteen vuonna 2021 uuden poliitikkosukupolven edustajana.

Yhdysvallat päinvastoin kuin Suomi on erilaisten äänestysten luvattu maa millä tasolla tahansa. Toisaalta amerikkalaista demokratiaa kavennetaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla:   äänestäjälistoilta pyritään pudottamaan  pois tarkoitusperään nähden ”epäkelpo” aines.

 Amerikkalaista äänestyskäytäntöä voisi kuvailla  suoraksi ja suomalaista tapaa välilliseksi.

Yhdysvalloilla on tapana käyttää vapaus- (freedom) käsitettä paitsi kuvaamaan vapauden tavoittelua niin myös pelkästään retorisena keinona. Sitä työnnetään parannuskeinoksi milloin mihinkin yhteyteen. Se on hyvin monien amerikkalaisten  ylpeyden aihe. Olen joskus ärtyneenä sanonut, että amerikkalainen freedom-käsite on kaikkein väärinkäytetyin käsite historiassa.

Vapaus-symboli liittyy esimerkiksi hyvin vapaaseen aseiden hallussapito-oikeuteen.  Sitä on joskus selitetty siten, että kansalaisen pitää voida puolustautua virkavaltaa vastaan, jos virkavalta käyttäytyy kansalaisen etujen vastaisesti. Myös suomaiset arvostavat vapauden korkealle arvoasteikossa. Suomessa vapaus – hiukan liioitellen - uskotaan viimekädessä valtiovallan käsiin. Suomalaiset ovat hyvin auktoriteettiuskoisia. Ei tarvitse kuin katsoa käyttäytymistä liikennevaloissa. Yhdysvalloissa luotto valtiovaltaan on hyvin rajallinen

Onko suomalainen ”holhousvaltio” enää tätä päivää? Onko sitä koskaan ollutkaan muutoin kuin haukkumasanana?

Trumpin Amerikka? Trump lupaa palauttaa MAGA-iskulauseen mukaisesti Yhdysvaltain suuruuden. Mitä se on? Hillary Clinton realistina sanoi vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä, että ”Amerikka on jo suuri”. Kumpi on lähempänä totuutta? Clinton! Ei tarvitse kuin katsoa kansakunnan velkaantumisastetta. Miksi velalla on taipumusta kasvaa juuri republikaanien hallitusvuorolla?

Suomen velka on noin 170 miljardia euroa, kun taas Yhdysvaltain velka on 35 000 miljardia dollaria eli 35 biljoonaa dollaria. Amerikkalaisten velka/capita on 105 000 dollaria. Se on kolminkertainen Suomen paheksuttuun velkamäärään nähden.

Molemmat kansakunnat velkaantuvat. Valtiontalous ei ole kuitenkaan useimpien amerikkalaisten näkökulmasta kiinnostava asia. Suomen alijäämät ovat harvoin kansalaisten ykköskiinnostuksen kohteita. Silti meillä kansalaiset ovat laajalti kiinnostuneita talouden luvuista. Tuntuu siltä, että leikkauslistat sopivat perinteisen oikeiston ja perusuomalaisten yhteiseen tavoitteistoon. Trump  ja perussuomalaiset olisivat olleet parina melkoinen kummajainen vain muutama vuosi sitten, kun Soini kehui  puolueen olevan työväenluokkainen

::::::::::::::::::::::::::::::

Yhdysvaltain väestö on syvästi jakautunutta. Levottomuuksia on odotettavissa ja niitä on nähty. Ketkä äänestävät Trumpia? Kirjo on kasvanut . Siellä on sekä pienituloisia että suurituloisia ja toki tältä väliltäkin. Myös vähemmistöjen odotukset Trumpiin nähden ovat kasvaneet.

Trumpiin on totuttu jopa hänen ollessa kummallisimmillaan. Ei pitäisi kuitenkaan normalisoida kiveen hakattuja periaatteita eli sitä, ettei kunnioiteta demokraattisia instituutioita, ettei kunnioiteta oikeuslaitosta eikä uskota vaalien tulokseen niin kuin nyt on tapahtunut. Suomessa nämä koetaan periaatteiksi, joihin ei suhtauduta välinpitämättömästi.

Entä löytävätkö trumpilaiset Suomesta ideologisesti yhdensuuntaisesti ajattelevan parin itselleen? Kyllä, perussuomalaiset ainakin osin. Yhteinen sävel löytyy suhtautumisesta maahanmuuttoon ja kriittisestä  suhtautumisesta valtalehtiin ja tiedotusvälineisiin yleensä. Totuuden suhteellistaminen ja objektiivisen totuuden kyseenalaistaminen  ovat myös lähellä molempia tahoja.

Onko perussuomalaiset Suomen amerikkalaisin puolue? Jos ei, niin onko  se Suomen republikaanisin  puolue? Ehkä puoliksi, toteaa dokumentissa Risto E.J. Penttilä.

Maila Talvio ja V.A. Koskenniemi näyttivät jo varhain suuntaa oikealle, mutta 1930-lukua lukuun ottamatta virtaukset oikealta ovat olleet melko vaatimattomia Meillä suuren maailman virtaukset tunnettiin, mutta vaikutus on olluti suhteellisen laimea, koska hälynlähteet olivat henkisesti ja fyysisesti niin kaukana.

perjantai 3. tammikuuta 2025

Suurvaltojen ainutlaatuisuus ja kohtalonusko olemassaolon perustana

 


Yhdysvaltain presidentin vaihdos lähestyy ja ilma on sakeana Ukrainan sotaan liittyviä rauhanehdotuksia tai pikemminkin rauhantoiveita. Hyvähän se tietysti on, jos ehdotukset tehdään asiantuntevasti ja ilman taka-ajatuksia. Mutta kun propagandakoneistot suoltavat samaan aikaan omaa törkyään, putoaa kaikkien ehdotusten luotettavuus pari pykälää. Mihin tarttua tai pikemminkin on kysyttävä, onko syytä tarttua mihinkään?

Sekä Yhdysvallat että Venäjä ovat valinneet kotimaansa olemassaolon perustaksi ekseptionalismin (oman maan ainutlatuisuuden) ja molemmat ovat ottaneet ohjelmakseen ainutlaatuisuudesta  johdetun Manifest Destinyn, suuren kohtalonuskoon perustuvan tehtävän, jolla on perusteltu lähialueiden tai -kansojen pakottamista kansankokonaisuuden tai vastaavan osaksi. Vaikka Manifest Destiny on alun perin Amerikka-lähtöinen ajatusmalli, voidaan siinä nähdä yhtäläisyyksiä Venäjän ja Yhdysvaltain välillä. Trump on konkretisoinut tavoitteen julistukseen ”Make America Great Again”. Tosiasiassa molemmat perustuvat yksiselitteisesti modernisoituun imperialismiin.

Edellä mainittujen suurvaltojen lähitavoitteiden laajennukseksi on määritetty ”maailmanjärjestys”, jossa maailma pyritään jakamaan  ystäviin ja vihollisiin tiettyjen periaatteiden mukaisesti. Venäjän osalta puhutaan myös Putinin maailmanjärjestyksestä ja Yhdysvaltojen osalta amerikkalaisesta  imperialismin tulkinnasta, jossa vieraita alueita ei alisteta kolonialismin tapaan suurvallan mahdin alle, vaan strategisesti luodaan tukikohtien verkosto (”tukikohtaimperialismi”), jonka avulla katetaan koko maailma. Molemmat suurvallat näkevät lähimenneisyyden politiikassaan suuria virheitä: Yhdysvaltoja -  väitteen mukaan - muut maat ovat käyttäneet hyväkseen taloudellisesti ja Venäjän katkeruuden taustalla on Neuvostoliiton katastrofaalinen hajoaminen.

Putinilaisella maailmanjärjestyksellä on mielenkiintoisia yhtymäkohtia Henry Kissingerin poliittiseksi testamentiksi jääneeseen World Orderiin. Kissingeriläisen reaalipolitiikan lähtökohdat ovat historiassa, Westfalenin rauhassa (1648) ja Wienin kongressissa (1815). Näissä luotujen mallien mukaan tulee hänen mielestään pyrkiä suurvaltojen sopimaan ”järjestykseen”.  Lännen ja idän  järjestysten tuleminen näin lähelle toisiaan herättää väristyksiä ainakin pienissä valtioissa.

Jos haetaan eroja putinilaisen maailmanjärjestyksen ja trumpilaisen diiliajattelun välillä, niin niitä voidaan havaita Putinin etupiireihin (jaltalaiselta pohjalta!) nojaavan (suojavyöhyke)ajattelun)  ja trumpilaisen bisneslogiikan kahdenvälisyyden kesken. Tämäkin taitaa olla vain näennäinen ero, sillä myös Putinilla on tavoitteena rikkoa potentiaalisten vastustajien yhteenliittymiä.

Vanhaa liberaalia demokratiaa jää puolustamaan monien degeneroituneena pitämä Eurooppa omine ihanteineen. Euroopassakin uuspopulismi kyseenalaistaa demokratian, jota monet oikeistopopulistit haluavat pitää  hengissä vain niin kauan kuin sitä tarvitaan omien valta-asemien varmistamiseksi.

:::::::::::::::::::::::::::

En koe kovin järkevänä kirjoitusteni perustamista huhujen varaan, mutta juuri näinä päivinä Ukrainan rauhanpyrkimyksistä kumpuavina teemoina on nostettu esille Ukrainan jakaminen osiin eri intressiryhmien välillä. Kai sen voi esittää mahdollisuutena. Eri uutistoimistojen välittämien tietojen mukaan venäläisten jakosuunnitelmassa esitetään Ukrainan valtiollisen aseman poistamista, johon perustuen alue jaettaisiin osiin.

Jakosuunnitelman mukaan Ukrainan  itäinen osa (Donetsk, Luhanski, Zaporizzja, Herson ja Krimin niemimaa) liitettäisiin Venäjään. Toinen alue koostuisi valtaosasta sotatoimialueen ulkopuolista Ukrainaa keskuspaikkana Kiova. Suunnitelmana olisi tehdä alueesta Venäjän vasallivaltio, jonka tehtävänä olisi estää lähentyminen länteen. Alueella olisi Venäjän tukikohtia. Kolmas alue muodostuisi ”kiistanalaisista alueista” (Länsi-Ukraina), joiden kohtalo jäisi sovittavaksi yhdessä Puolan, Unkarin ja Romanian kesken.

Tällainen  Venäjä-vetoinen suunnitelma todella voisi olla olemassa, mutta sen toteutuminen on mahdotonta, ellei Venäjä miehitä Ukrainaa.

Jos Venäjä pyrkisi kohdistamaan edellä mainittuja strategisia ratkaisuja muualla, joutuisivat monet pienet maat ankaran painostuksen alaisiksi.  Suunnitelma mahdollistaisi häikäilemättömän puuttumisen pienten ja keskisuurten valtioiden asemaan ja vähintäänkin toimintavapautta rajoittavan sopimuksen  soveltamisen suurvallan ja pienen valtion kesken.

Viime aikoina on vaadittu Naton 4. artiklan soveltamista Itämeren haavoittuvaan tilanteeseen. Syystäkin. Joka tapauksessa yhtenäiseen Eurooppaan kohdistuu suuria vaateita aivan lähiaikoina. Euroopalla kehittyneine  infrasruktuureineen on vaikeuksia sopeutua sodanomaiseen tilaan ilman perinteistä sotaa. Toisessa maailmansodassa nyt aiheutetun  kaltaisia vahinkoja sanottiin tihutöiksi.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Uutistoimistojen nyt lähteenä käyttämän asiakirjan mukaan tavoitteena on ”moninapaisen maailman muodostuminen  ja vaikutuspiirien jakautuminen suurvaltojen kesken”. Tämä kohta vastaa moneen kertaan lausuttua Putinin näkemystä maailmanjärjestyksestä. Putin kuiskaajineen on vuosikausia ajanut moninapaista maailmaa Yhdysvaltojen johtaman yksinapaisen maailman sijaan. Uuden maailman napoina olisivat ainakin Venäjä, Yhdysvallat + Kiina, Intia ja mahdollisesti muut BRICS-maat. Toisaalta pelkästään Kiinan ja USA:n erottautuminen johtaviksi suurvalloiksi täyttäisi epäsuotuisan skenaarion tunnusmerkit Venäjän kannalta.

Euroopan asema on jälleen ambivalentti: ollako mukana  pakoterintamassa ilman horjumista vai hakeako Moskovasta (!) itsekkäästi tukea omalle koskemattomuudelle? Pakoterintaman rakoilu ei ennusta hyvää.  

Koko muun maailman kannalta  kaaoksen ja maailmanjärjestyksen horjuminen luo tietenkin epätoivottavan tilanteen, jota korostaa se, että Venäjä katsoo paradoksaalisesti moisen itselleen suotuisaksi asetelmaksi.