Otan luvan ”vapaalla kädellä” eritellä ja hahmotella Ukrainan
sodan juurisyitä oman ymmärrykseni mukaisesti. Juurisyiden oletan tarkoittavan
laajalti niitä tavoitteita, jotka Venäjällä on eli Ukrainan itsenäisen
päätösvallan rajoittamiseksi, ja myös niillä alueilla, jotka eivät ole Venäjän
alistamia.
Venäjä joka tapauksessa katsoo hyväksyttäviksi niiden
toimien vastatoimet, jotka länsi on
suunnannut Ukrainaan pyrkiessään pitämään sen hallinnon länsimielisenä.
Epäilemättä Venäjä laskee Ukrainan tapahtumat osaksi ”viime
vuosisadan suurinta geopoliittista romahdusta” eli Neuvostoliiton hajoamisista.
Se on Venäjän pointti, joka voidaan torjua, mutta ei viedä siltä pois.
Venäjän esillä pitämät juurisyyt ovat kaikki johdettavissa Neuvostoliiton
hajoamisesta. Lisäksi Venäjä on asettanut kyseenalaiseksi Ukrainan aseman itsenäisenä valtiona jopa niin pitkälle, että
kyseenalaistaa sen valtioluonteen.
Näitä juurisyitä ovat
Venäjä tulkinnan mukaan hyvin monet lännen
tai ulkovaltojen Ukrainaan kohdistamat tukitoimet, jotka ovat Venäjän puolelta johtaneet
vaatimuksiin Ukrainan itsenäistä päätösvaltaa rajaavista toimista. Näitä ovat
esimerkiksi armeijan kokoa ja aseistusta rajoittavat määräykset.
Juurisyihin luen myös ne Neuvostoliiton hajoamiseen
johtaneet syyt, joista Venäjä syyttää länsimaita. Näihin kuuluvat lännen suorittama ja Venäjän heikkoutta
hyväksi käyttävä Naton itälaajentuminen,
mutta myös muut ulkovaltojen vaikutusyrityksiksi katsottavat toimet. Niiden seurauksena Venäjä
vaatii Ukrainalta alueita itselleen tai korvaten nämä neutraliteetilla.
Erityisesti vaateet kohdistuvat Venäjänkielisiin Itä-Ukrainan alueisiin, osin
historiallista syistä, osin osana Venäjän aggressiivista ekspansiosta (Luhansk,
Donetsk, Zaporizzja, Herson) johtuen. Krimin niemimaan Venäjä otti haltuunsa
samoihin aikoihin (2014). Sitä ennen Krim kuului Neuvostoliitolle, kunnes Nikita
Hrustsev vuonna 1954 luovutti sen Ukrainalle.
Eipä Hrustsev aavistanut, mitä seurasi niemimaan joutuessa myöhemmin kansainvälispoliittisen taistelun kohteeksi… Länsi
ei ole hyväksynyt Krimin kaappausta missään vaiheessa.
Edelleen Venäjä tulkitsee juurisyiksi lännen Venäjään
kohdistamat pakotteet, joita Venäjä vaatii poistettavaksi, mutta nehän ovat
seurauksia Venäjän laittomista menettelyistä.
Oma lukunsa on Venäjän Ukrainalta vaatimat denatsfikaatio ja
demilitarisointi, jotka liittyvät muka Ukrainan
ja ukrainalaisten suorittamaan venäläisten
kansanmurhaan. Venäjä siis pyrkii tulkitsemaan Ukrainan sodan niin, että sillä
estetään venäläisiin kohdistuvan kansanmurhan jatkuminen Ukrainassa.
Kohtalon ivaa on, että Ukrainan sodan kohteena ovat
nimenomaan itäiset venäjänkieliset alueet (kts. edellä Luhansk jne.).
:::::::::::::::::::::::::::::::
Oikeastaan kaikki nyt meneillään olevat Ukrainan vastaiset
toimet on johdettavissa Venäjän käynnistämästä Ukrainan sodasta (alkoi 24.2.2024),
joista maa syyttää länttä. Länsi puolestaan syyttää Venäjää pyrkimyksestä
alistaa suvereeni valtio, Ukraina, osaksi Venäjän valtapiiriä tai imperiumia. Tästä
kokonaisuudesta muodostuu osaltaan venäläinen tai Putinin maailmanjärjestys. Sen
tunnistettavissa olevia piirteitä ovat Neuvostoliiton hajoamisen maksattaminen kilpavarustelua
kiihdyttämällä koko maailmalle ja luomalla maailmanjärjestys, jossa on pelkistettynä kaksi toimijaa (kaksinapaisuus)
Venäjä ja Yhdysvallat. Nämä muodostavat valtapiirinsä liittämällä niihin satelliitteja
tai kumppaneita (Kiina itsetietoisena Venäjän kumppanina).
Valtapiirin luomisen välineenä on imperialistinen
”valloituspolitiikka”. USA ajaa perinteisen tukikohtaimperialisminsa lisukkeeksi
vielä vanhempaa ”kolonialismia” pyrkimällä liittämään itseensä valtioita tai valtion osia kuten
tanskalaisomisteisen Grönlannin ja itsenäisen Panaman. Venäjän imperiumi
muodostuu entisistä Venäjän rajoilla sijaitsevista neuvostotasavalloista, jotka
jäävät tai jätetään riippuvuussuhteeseen Venäjästä. Kiinan imperialismi
perustuu tavalla tai toisella Kiina-alisteisiin kaupan solmukohtiin kaikkialla
maailmassa eikä ole suoraan rinnastettavissa kaksinapaisuuteen, jollei sitten
ruveta pauhunaan kolminapaisuudesta. Kiina muodostanee itsenäisen
voimakeskuksen, jolla on läheiset suhteet Venäjään
::::::::::::::::::::::::::::::::
Syntymässä tai kehitteillä oleva ”jaltalainen” kaksinapainen
maailmankuva (täydennettynä Kiinan vaikutusvallalla) on osa Putinin ja Trumpin ”sopuilevaa”
maailmanjärjestystä. Terve. Onko tällä Trumpin/Putinin -mallilla jatkuvuutta?
Epäilen, että molempien osapuolien (yhteiset) maailmanjärjestykset on sidottu
valtaosiltaan Trumpin ja Putinin persooniin ja ne eivät kestä aikaa.
On syytä kerrata historiaa, jotta löydettäisiin
nykykonfliktin väitetty jaltalainen perintö. Jaltan konferenssi oli osa toisen
maailmansodan päätöstilitystä. Päätöksistä Jaltalla helmikuussa 1945 vastasivat
Franklin Roosevelt, Josef Stalin ja Winston Churchill sodan siis vielä
kestäessä. Tavoitteena oli sopia, miten kohdellaan Saksaa sekä sen jäljiltä
raunioitunutta Eurooppaa. Se oli viimeinen tapaaminen, johon kyseiset
valtionpäämiehet osallistuivat tässä kokoonpanossa.
Tärkeänä päämääränä Jaltalla oli sopia vapautettujen kansakuntien
kohtalosta ja luoda edellytykset demokratialle ja kollektiiviselle turvallisuudelle.
Hyvät tarkoitukset osoittautuivat pettäviksi ja käytännössä Euroopan
mahtivaltioksi nousi Neuvostoliitto, joka käsitteli Itä-Euroopan maita
alusmainaan USA:n tai Englannin kykenemättä vastustamaan tapahtunutta. Asemansa
Neuvostoliitto saavutti taistelemalla ja
voittamalla maata sodassa, joka sillä Ukrainassakin tuntuu olevan
pääprinsiippinä. Itse asiassa tietä tasoitti Josef Stalin, jonka periaatteena
oli, että kukin voittajavaltio sai hallita niitä alueita, joihin sen miehitys
ulottui. Kysymys Jaltassa ei ollut pelkästään valloitetusta maa-alasta vaan
myös välillisenä seurauksena elämäntavan ja ideologioiden voittamasta alueesta.
Jaltan seurauksena käynnistyi ns. kylmä
sota. Ranska loukkaantui jäädessään ilman kutsua Jaltaan. Samalla tavoin Ukrainaa koskien kokousten osanottajien välillä
käydään taistelua, ketkä ovat oikeutettuja osallistumaan kokouksiin, joissa
päätetään kansakuntien kohtaloista.
Lännen kannalta Jaltan konferenssin ikävä maine johtuu ensisijaisesti
siitä, että Stalin häikäilemättömyydellään voitti rauhan eivätkä Churchill ja
Roosevelt pystyneet pistämään kova kovaa vasten. Samoin näyttää käyvän Ukrainan
sodassa. Ehkä tässä on kysymys vastustajan (Venäjän) aliarvioinnista, mutta nyt
näyttää joka tapauksessa käyvän niin, että yksityiskohdissa ja oveluudessa
Putin on ollut etevämpi. Sekä Stalinilla että Putinilla on ollut taito kiristää
ja löysätä nyörejä tilanteen mukaan. Ajan peluu on myös Putinin varsinainen hihaässä.
Molempien neuvottelujen (Ukraina, Jalta) heikko lenkki tuntuu olevan
Yhdysvaltain presidentti, jolla molemmissa tapauksissa tuntui olevan kiire
selvittää asia.
Sodassakin sympatian aallot saattavat käydä yli
sotatapahtumien ja sotaväsymyskin vaikuttaa. Välillä tuntuu, että Trump elää
Putinin sydämen lyöntien tahdissa, ja vastaavasti Jaltalla Stalin oli Rooseveltille
hyväntahtoinen ”Joe-setä”. Sympatiaa löytyy siis puolin jos toisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti