Nuorena totuin tekemään kovaa työtä kesälomilla. Toki välillä tuli pidettyä hauskaakin, mutta nuoruus 1960-luvulla, kun lähiomaisissa oli maanviljelijöitä leimasi sitä ympäristöä, jossa elimme. Isovanhempien tilalla tarvittiin työvoimaa, ja minä koululaisena olin vapaa lähtemään ellen sitten päätynyt osaksi kesää silloisen TVH:n työmaille.
Maatilat eivät nykyisin itsestään selvästi päädy sukupolven vaihdoksen
myötä talon nuorelle isännälle. Nyt sekin maatalo, jossa ahkeroin lomillani on
siirtynyt muuhun käyttöön. Mutta tarina
jatkuu hiukan toisissa merkeissä…. Jatkamme isiemme ja äitiemme perintöä
mökkikulttuurin merkeissä.
Edellä kuvattu eteläkarjalainen-eteläsavolainen elinympäristö ei ole sattumalta
valittu. Kolme sisarusta ovat rakentaneet mökin kauniiden
järvien rannoille. Eikä ihme sillä jo agraariyhteiskunnan aikana harrastettiin
pikkumökin laittamista järven rantaan usein alkaen saunakammarista tai
ulkorakennuksesta.
Jo edellinen sulkupolvi – enomme, nyt jo poisnukkuneet –
rakensivat käytännönläheisellä otteella mökkinsä ja perunamaansa. Ikäisteni mittapuun
mukaan nyt on meneillään toinen mökkisukupolvi ja seuraava sukupolvi – varauksin - on
ryhtymässä mökin pitäjiksi 5 -10 vuoden sisällä.
Monet ovat saaneet osansa työtaakasta ja palkanneet mökkitalkkarin, jotta kesä ei aivan menisi
ahkeroidessa tontilla ja pihalla.
Niin, onko nyt monen mökkitaru hiipumassa, kun jatkajia tai
ostajia ei ole riittävästi. Epäilemättä niin on joillekin käymässä, mutta
onneksi mökkivaranto on niin suuri, että siitä riittää hylättäväksi
jokin osuus.
Tietolähteeni kertovat, että Suomessa oli vuoden 2023 lopussa noin 503
750 kesämökkiä. Tämä määrä on laskenut hieman vuosien 2020 ja 2021
huippulukemista, jolloin mökkejä oli yli 508 000. Mökkikanta on kuitenkin
edelleen valtavan suuri, ja Suomi tunnetaan vahvasta mökkikulttuuristaan.
Omilla käsillä tekemisellä on myös vahva kulttuurinen traditio Suomessa.
Mökkikulttuurin vahva perinne pitää taitoja yllä tulevaisuudessakin, vaikka
peukalo alkaa yhä useammalla olla keskellä kämmentä. Monet ovat olleet huolissaan
pärjäämisestä käytännöntaidoissa.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::
Mutta mökkeilylle on tullut uusia haastajia ja haasteita.
Perinteisille mökeille on löytynyt vapaa-ajanviettopaikkoina uusia vaihtoehtoja.
Hankitaan esimerkiksi palveluna harrastuksia. Tai sitten on ehkä kyllästytty
kahden kiinteistön ylläpitoon ja myydään toinen pois. Tai sitten jälkeläiset
eivät ole erityisen kiinnostuneita mökkeilyn jatkumisesta, jolloin vaihtoehdot
– vaikkapa vuokraaminen - tulevat pohdittaviksi. On pyritty löytämään vähemmän
vaivan ratkaisuja.
Kuulun itse sisukkaisiin mökkeilijöihin, jotka joka vuosi laittavat
asumukset siistiin kuntoon, laskevat vedet
pois syksyllä ja pumppaavat porakaivosta
lämminvesivaraajan täyteen kevään koittaessa.
Koivuvaltaisen tontin haravointi keväisin on oma lukunsa, vaikka puita
onkin kaatamalla kaadettu työn vähentämiseksi. Turha luetella pidempään: hommat
ovat suurin piirtein kaikilla samat, jotka ovat jatkaneet tämänkaltaista elämisen
mallia. Tästä kaikesta on tullut paitsi hieno, kallisarvoinen kokemus niin myös
pinttynyt tapa, vaikka matkat palveluiden äärelle ovat kasvaneet kunnan asukasmäärän putoamisen seurauksena
jopa niin, että lomalaisia on paljon enemmän kuin kanta-asukkaita.
Pienen ihmisen pää täyttyy vaikkapa sen pohdinnalla, miten ihmiset tulivat
toimeen ilman sähköä, mutta kai se on niin, että aika aikaansa kutakin. Ihminen
on loppujen lopuksi verraton sopeutuja, vaikka mistä lähtökohdista: mökin rakentaminen
oheistiloineen, sitten sähköistäminen ja kalustaminen ja lopuksi viihtyisyystekijöiden vähittäinen lisääminen tietokoneineen jne. Tiedossa on, että varustelua lisätään, kun
kehitys kehittyy. Vain pienelle joukolle riittää elämykseksi veden
kantaminen järvestä tupaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti