Olen seurannut yli 60 vuotta urheilua sen erimuodoissa laidasta laitaan, kuten tavataan sanoa. Kaiken kelpaavan keskeltä nostan erityiset suosikkini, joita olivat ja ovat edelleen yleisurheilu, jääkiekko, hiihto, alppilajit, jalkapallo, koripallo, uinti (tietyin rajoituksin). Yleisurheilun osalta aloitin seurannan aktiivisesti vuodesta 1962 lähtien , mutta varsinainen tajunnanräjäytys tapahtui Tokion olympiakisoissa myöhäissyksyllä 1964. Nyt Tokion maailmanmestaruuskilpailujen ollessa meneillään en ole malttanut pysytellä pois TV:n ääreltä.
Paljon on tapahtunut tässä välissä, joten keskityn vain
parhaiten mieleeni jääneiden tapahtumien muistelemiseen. Siksi olen valinnut rapsodisen
otteen tekstiini.
Näiden kaksien suurkilpailujen välillä tapahtui mm. afrikkalaistaen juoksijoiden läpimurto
ratalajeissa (toki kannattaa muistaa Abebe
Bikilan maratontupla katujuoksuna sekä 1960 että 1964). Ensimmäiset
merkit ratalajeissa menestymisestä nähtiin, kun kenialainen Wilson Kiprugut
vuoden 1964 olympialaisissa täysin päättömällä irtiotolla heti lähdössä otti
ohjakset käsiinsä 800 metrillä taipuen vasta aivan lopussa upealla tavalla pronssille.
Mistään sattumasta ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä Kiprugut huomattavasti
järkevämmin juosten saavutti hopeamitalin
Mexico Cityn kisoissa. Afrikkalaiset juoksijat omaksuivat pian taktiset
oivallukset, vaikka muistini mukaan maanosan juoksijoiden menestys ei parantunut lineaarisesti vaan pikemminkin jaksoittain. Muistan, että kenialaisen
Kipchoge Keinon hulppea menestys käynnistyi esimerkiksi Suomessa vuonna 1965.
Nyt tilanne on aivan toinen. Afrikkalaiset juoksijat ovat runsaslukuisasti
napanneet keski- ja pitkien matkojen kärkisijat timanttiliigan osakilpailuissa,
Aikakausi Tokiosta Tokioon sisältä toki
paljon sinivalkoista menestystä, kuten Lasse Virenin huikeat saavutukset
osittavat.
Ilahduttavaa on, että aivan viime aikoina eurooppalaiset
ovat saaneet afrikkalaisia kiinni ja pystyneet vähintäänkin tasapäiseen
kilpailuun heidän kanssaan.
Kenttälajien hallitsijat löytyvät sitten Euroopasta. Onneksi
ehkä pahin dopinghistoria on takana päin. Esimerkiksi venäläiset urheilijat
saivat aivan älyttömästi etua lepsusta dopingvalvonnasta etenkin Venäjän
sisäisissä kontrolleissa.
Uutena kirjoittamattomana lehtenä on dopingaineiden käyttö
on levinnyt Aasian maihin. Karibian meren saarilla dopingia on ollut jo
vanhastaan, joka on nostanut monien lajien tasoa verrattuna vanhoihin aikoihin.
En tosin pysty osoittamaan huippujen määrää, jotka käyttävät sääntöjen
vastaisia keinoja, joten totuuksien julistaminen on turhaa. Päättelyni olen
tehnyt kiinnijääneiden huippujen määrästä.
:::::::::::::::::::::::::::::::
Molemmista Tokion kisoista on jäänyt mieleen jotkin
ällistyttävät urheilusuoritukset. Tokion kisoista 1964 on jäänyt mieleen amerikkalaisen
pikajuoksijan Bob ”Bullet Bob”
Hayesin räjähtävät nopeuden purkaukset ensin satasella ja sitten
viestissä. Ne eivät hevillä unohdu mielestä, ei vaikka niitä katsoo vanhoista rakeisista
filmeistä.
Tämän vuoden MM-kisoista on ylitse muiden jäänyt mieleen Armand ”Mondo” Duplantisin taivaita hipovat
maailmanennätysparannukset seiväshypyssä. Ihailtavaa kehonhallintaa!
Tämän päivän maailmamestaruuskilpailut ovat osa urheiluun sisältyvää vallankäyttöä.
Olympiakisat varsinkin ovat käyneet niin kalliiksi, että läntisillä mailla on vaikeuksia
saada tarvittavia resursseja kokoon. On suuri kiusaus antaa kisat rikkaiden
öljymaiden haltuun. Se on jo tappion myöntämistä rahatukun edessä.
Samassa tahdissa, kun mammona valtaa urheilumarkkinat, kisat
muuttuvat lähinnä suurten yritysten
mainosten alustoiksi.
Silti sama pätee nyt kuin Paavo Nurmenkin aikaan: kansakunnan
itsetunto nousee urheilusuoristusten urheilijoiden ja penkkiurheilijoiden yhteisvaikutuksesta.
Aikakausi Tokiosta Tokioon sisältää toki paljon menestystä,
kuten Pauli Nevalan ja muiden keihässankareiden kukoistus osoittaa Lasse
Virenistä puhumattakaan.
::::::::::::::::::
Urheiluun sisältyy paljon tunnevyöryjä. Varsinkin oman maan
urheilijoiden kautta välitetään paljon tunteita, joista osa on vaikutukseltaan
tervehdyttäviä , osa taas muuttuu tunneväylän kautta jopa vihamielisyydeksi.
Tärkeintä omien urheilijoiden näkökulmasta lienee fanien menestyksen
odotus. Kysymys on kollektiivisesta tunteensiirrosta, joka vähitellen tai
sitten sysäyksittäin valtaa koko kannattajajoukon.
Kun media on aikansa aiheellisesti tai aiheetta valanut
uskoa omiinsa luoden toiveikkaita menestyksen
odotuksia, alkaa urheilija itsekin uskoa voittajan rooliin.
:::::::::::::::::::::::
Tokio 2025 vaatii tappiontunteen käsittelyä sattuneesta syystä. Miltei musertavalta tuntuu
se suoranainen loukkaantumisista johtuva epäonnistumisten vyöry, joka on kohdannut
useita Tokion urheilijoistamme. Jo ajanjakso 12 kuukautta ennen kisoja jää historiaan
kollektiivisena sairauskertomuksena. Tämä ei tunnu todelta, niin synkeältä se
kuulostaa.
Miten voitaisiin kuvata meidän epäonnen symbolejamme? Otan
esimerkiksi Lotta Haralan. Kun hän selvästi ylilatautuneena - konemaisesti
toteutuneen ”varaslähdön” seurauksena - seisoo lähtöviivan tuntumassa ymmällä
ja yksin 60 000 katsojan edessä, en pysty kuvaamaan millään urheilijan
tuntemuksia. Kilpatoverien tyhjä katse heidän keskittyessä vain omaan
suoritukseensa vaikutti sekä ymmärrettävältä että pahalta. Mutta miten he olisivat
voineet osallistua yhden kilpakumppaninsa kohtaloon muutoin kuin jälkikäteen?
Sorruin - ymmällä kun olen - ylilyöntiin, eihän urheilu saa
olla näin vakavaa! Harala vaikutti lähes omalta itseltään haastateltaessa häntä
kilpailun jälkeen. Jotkut pystyvät käsittelemään
ainakin alustavasti kärsimäänsä tappiota hämmentävän tyynesti.
Tähän voi ottaa rinnalle lohdullisen tarinan:
maratoonari Alisa Vainion uraa olen
seurannut lehtien välityksellä ja hänen urheilu-uran puolesta taistelunsa on herättänyt
syystäkin huomiota. Intohimoinen harjoittelu johti ylikuntoon ja moniin seurannaisvaikutuksiin,
mutta niin vain hän on esimerkki onnistumisesta. Miten ihmeessä hän pystyi toipumaan kaikista
vastoinkäymisitä sijoittuen EM-maratonilla viidenneksi parhaana eurooppalaisena?
Silja Kosonen on vastaava esimerkki kenttälajien puolella:
sijoitus neljäs moukarinheitossa parhaana eurooppalaisena.
Ensi vuonna on EM-kisat…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti