Me oikeassa olijat

Viime aikoina on taas ilmennyt epidemia, joka nostaa esille – niin nyt kuin usein ennenkin – oikeassa olijoiden harvalukuisen, mutta pätevinä itseään pitävien joukon. Näitä henkilöitä ovat Carl Haglund, jolle on nyt selvinnyt, että edellinen hallitus oli harhateillä (siis noin vuosi sitten väistynyt hallitus). Sitten meillä on Hjallis Harkimo, joka on aina tiennyt, että muut ovat väärässä (paitsi Sauli Niinistö, Iiro Viinanen ja Paavo Lipponen). Edelleen meillä on Aki Kangasharju, joka säännöllisin välein kertoo, että Suomi on toivoton tapaus. Kumma, kun ihmiset eivät usko! Ja onhan meillä vielä Eija-Riitta Korhola, joka tuntee syvää myötätuntoa puolueensa poliitikkoja kohtaan, jotka ovat joutuneet toimimaan jossain riemunkirjavassa hallituksessa. Tosin meille on kerrottu jo hyvissä ajoin, että tuo hallitus (Katainen) oli ainoa mahdollinen. Edellä esitetyn listan täydentää professori Matti Viren, joka näkee myös kaiken tehtävän väärin, ja joka kertoo vielä, miten asiat on tehtävä, jotta ne tehdään oikein.

Kumma kyllä asioita ei ole vieläkään onnistuttu hoitamaan, vaikka meillä on huippuluokan neuvonantajia.

Listaan on pakko lisätä vielä Pekka Tikka, joka niputtaa kaikki edellä luetellut pahanilmanlinnuiksi, joiden kuuluu saada kuulla kunniansa. Olen siis myös oikeassa olija.

Kaiken kaikkiaan meillä on melkoinen joukko besserwissereitä, jotka ovat turhautuneet, kun melko selkeitä asioita ei ymmärretä hoitaa pois tieltä. Ketkä ovat pääsyyllisiä? No, ilman muuta poliitikot. Jossain taustalla ovat toki virkamiehet, jotka johdattelevat poliitikkoja harhaan.

Poliitikkojen ongelma on, että he pyrkivät tulemaan valituksi uudelleen – näin on kerrottu korkealta EU-taholta. Muutoinhan he tekisivät poikki ja pinoon -päätöksiä. Pienenä vihjeenä kerrottakoon, että historiassa on lukematon määrä valtionpäämiehiä ja poliitikkoja, joiden ei ole tarvinnut miettiä uudelleen valintaa kuin korkeintaan muodollisessa mielessä. Demokratiaa he ovat tarvinneet enintään itse tekemiensä valintojen sinetöijäksi. Eri asia on, että päätökset eivät silti ole osuneet kohdalleen. Päinvastoin on ajauduttu umpikujaan demokratian puutteen takia. Onkohan demokratiassa kuitenkin joku salattu asioita eteenpäin vievä piirre, joka ei avaudu ihmisille.

Useimmat edellä mainituista eivät viitsi mainita tavallisia ihmisiä, jotka ”hankaloittavat” asioiden järkevää hoitoa ajaessaan omia ja kanssasisarilleen ja -veljilleen tärkeitä asioita. Kaiken kukkuraksi nämä ihmiset liittoutuvat yhteen ja muodostavat ammatillisia edunvalvontaelimiä, joita sanotaan yhteisellä nimellä ammattiyhdistysliikkeeksi. Ay on kaikkien edellä mainittujen tahojen yhteinen vastustaja. Ammattiyhdistyksissä ei ymmärretä, että em. asiantuntijat ovat jo päättäneet - ainakin mielikuvissaan - asioista enemmän tai vähemmän demokraattisesti valittujen elimien puolesta. Päätökset olisi vain ymmärrettävä siunata.

Yksi selitys, jota tarjotaan edelliseen vastaukseksi on, että tavalliset ammattiyhdistysten jäsenet ovat järkeviä, mutta johto on mätä.

Turhautuminen leimaa edellä esitettyjen ihmisten tuntemuksia. Olisi kiihkeä halu tehdä viisaita päätöksiä, mutta vähemmän järkevät ihmiset estävät etenemisen. Vaikeuksien keskellä syyllistäminen nousee keskeiseksi motivaation lähteeksi.

Liberaalin demokratian toimivuuden peruspiirre on, että kyseiset henkilöt voivat päästää pihalle pahan tuulensa, ilman että heillä on vaaraa joutua viranomais- tai poliittisen syrjinnän kohteeksi. Sama liberaali demokratia, joka sallii vähemmän fiksut päätökset, mahdollistaa kyseisten henkilöiden sananvapauden.

Nyt on kriisi päällä. Rohkenen ihmetellä, miksi tässä tilanteessa maltti loppuu ja hoikanpuoleiset kompromissit eivät kelpaa. Paha olo on johdettavissa osittain kansakunnan huonosta voinnista, mutta vähintään yhtä paljon syytöksissä on pahansuopaa liioittelua.