Varjonyrkkeily Suomen sotilaallisen liittoutumisen ympärillä jatkuu ilman, että tosiasiallista liittoutumista tapahtuu. Timo Soini paljasti tosiasiassa eduskunnan edessä, ettei tiennyt, kuka oli esittänyt kutsun amerikkalaishävittäjien laivuevierailusta. Soinin patenttivastaus oli, ettei vierailu liity mitenkään Natoon, ikään kuin asia olisi tällä selvä. Pääministeri totesi, että kysymys on normaalista harjoitustoiminnasta.
Meillä luotetaan siihen, että kun sanat ”menevät oikein”, niin ajatuksenjuoksusta viis. Kohta vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka toimii demokratian vahtina, ja joka asettaa kyseenalaiseksi nämä heppoiset vakioselitykset. Oppositiosta ”Nato-mies” Carl Haglund vielä vahvisti, ettei tähän asiaan liity mitään dramatiikkaa. Haglundin mukaan Rissalan harjoitus ei ole sen dramaattisempi, kuin jos roska-auto käy tyhjentämässä laatikot eduskunnan takapihalta. Terve.
Nyt kyllä sanatkin menivät sykkyrälleen.
Hey, come on!
Jopa Ilkka Kanerva puuttui hallituksen lepsuiluun ja ihmetteli, kuka on kutsunut, kuka teki aloitteen. Erkki Tuomioja kiinnitti huomiota siihen, missä kansainvälisessä tilanteessa näitä kutsuja esitetään.
Ja paljastuihan kutsuja seuraavana päivänä. Ulkoministeri joutui tunnustamaan, että amerikkalaiset olivat kutsuneet itse itsensä maahamme. Ulkoministeri ei siis tiennyt, että amerikkalaiset itse olivat asialla. Eihän näitä voi tietää, kun puolustusministerikään ei ollut paikalla!
Sitten mennään Soinin argumenttiin, että ”tähän ei liity mitään salailua”. Asiasta on sovittu silloin ja silloin. Annetaan ymmärtää, että on omaa typeryyttä, jos ei ole havainnut jonkin asian käsittelyä Utvassa. Jottei pölvästiydestä jäisi mitään epäselvyyttä, niin todetaan, että presidentti Niinistö johti puhetta kyseisessä kokouksessa.
Että eiköhän tämä asia ole loppuunkäsitelty. Eduskunta näpertelee roskakuskien vierailuista!
Ei ole loppuunkäsitelty.
Kaikesta tästä tulee mieleen, että sotilaallisesta yhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa on tullut arkirutiinia. Ehkä se oli joku armeijan eversti, joka oli sopinut vierailupäivämäärästä. Turha tällaisella on rasittaa kiireisiä ministereitä.
Meidät totutetaan tähän peliin ja lopulta yritetään väittää, että Suomi on jo käytännössä Natossa. Puuttuu enää muodollinen liittyminen.
Samalla ihmetellään, kun Venäjä kasaa asearsenaalia Karjalan laulumaille. Uhkaavatko he meitä? Koska hyökkäysuhkan väitetään olevan olemassa, täytyy meidän kehittää aseistustamme ja lisätä harjoituksia.
Kaikki tällainen on tietenkin spekulointia. Yksi ainut asia todistaa rauhanomaisista tarkoitusperistä: hävittäjät tulevat Suomeen aseistamattomina!
Varjonyrkkeily Suomen liittoutumattomuuden ja liittoutumisen välillä jatkuu. Demokratia ei toimi. Ollaan ikään kuin sodanomaisessa tilanteessa, jossa päätöksentekijöiden määrää supistetaan tarkoituksellisesti.
Mutta tästähän on sovittu jo aikaisemmin.
Myös tässä turvallisuuspolittisessa näytöksessä on osoitus ja todiste uusliberalin ja uuskonservatiivisen agendan epädemokrattisuudesta. Doktriinin keskiössähän on Fridmanin teesi rajoitetusta demokratiasta, missä kansalta kysytään vain makumieltymyksiin kuuluvista asioista. Epädemokratian piirissä on jo asiantuntia valtaisena rahapolitikka,siis europan keskuspankki järjestelmä ja sen suuniteltu valuvika. Puolustuuspolitikkaa myös spesialistit hoitavat omien arvojensa ja valtansa maksimoimisen pohjalta. Myös sote uudistuksessa asiantuntia mallia huudelaan Lempäälän kunnanjohtaja ajaa kahdenkymmenen kunnan mallia, siis siltäkin osin vallankeskitystä. Kun asiat ovat näin korostuu entistäkin enemmän se hajautetun yhteiskunnan tarve,siis kaikilla inhimillisen elämän alueilla,mistä Väyrysen kansanliikeessäon pohjimmiltaan kysymys. Armeijan vest point upseeristo pyyhkii politikoilla parhailaan kenkänsä, nouskaa tunarit helvetissä jo ylös sieltä ,sanoisi Urkki.
VastaaPoistaOlet oikeilla jäljillä: keskittämispolitiikka syö kansanvaltaa monilla elämänalueilla.
VastaaPoistaTämä Väyrynen on vähän sellainen mies, että hän hajauttaa äärimmilleen äärimmäisen keskitetysti.
Tietenkin väykkä on ketku, mutta sanoisinka meidän ketkumme, samoin kuin kelmi Korhonenkin. Kysymys nyt onkin, jopa elämääsuuremmista asioista annammeko,näiden elittien viedä meitä kuin pässejä pökylle. Pelkästään maailmankartaa katselemalla havaitsemme mikä tosiasiallinen asemamme maailmassa on, olemme valtavan eurasianmantereen fenno niemeke ja nyt kun todellisuutta on ettei suuri venäjä näytä antautuvan europpalaisten arvojen vietäväksi ja samalla luovu taloudellisesta autonomiastaan, vaan hallitsee resurssejaan, olisi meidän kansakuntamme vaurastumisen elinehto päästä viemään eri elämän alueilla omaamaamme asiantuntemusta tuossa projektissa, ilman ideologista myyräntyötä, siis spesialisteina. Se vauhkoontuminen joka varsinkin europpalaisissa liberaali piireissä,viimeaikona on yltynyt suorastaan paniikiksi asti,on historianloppumisena ja liberaalidemokratian lopullisena voittona näyttäytyneen,harhakuvan haihtuminen,tuo oppijärjestelmä niin kultuuripuolella kuin talousliberlisminäkin on ajautumassa umpikujaan. Tuon prosessin jälkilämmöillä viimein sanoisinko militäärikahelit ovat nähneet mahdollisuutensa vahvistaaasemaansa.Viime eduskuntavaalien pienpuolue tentissä Antti Pesonen totesi, sotakiihkoilian rautaa rajalle väitteeseen että mieluummin rauhaa rajalle, sen minäkin voisin otaa teesikseni suorastaan paitaan painettuna.Kuten Markku Kuisma viimeisimmässä kirjasaan toteaa kansakuntamme vauraus ja menestys ja myös ahdinko on ollut riippuvaista venäjän kulloisestakin taloudellisesta menestyksestä, siksi olisi korkeaaika tunnustaa tosiasiat ,eli venäjä tekee resursseilaan mitä tahtoo ja on nyt sotilaallinen suurvalta ja tulevaisuudessa myös taloudellinen sellainen, europpalaisen liittovaltiokehityksen puolestaan olemme näkemässä kuolonkorahduksia, koska ne kuuluisat ei tästä maalmasta olevat valuviat.
PoistaEipä tässä ole mitään ihmeellistä. Oli Suomi sitten NATOn jäsen tai ei, on se tosipaikan tullen riippuvainen NATO-maiden tuesta vähintään huollon ja materiaalitäydennysten suhteen - ilma-aseen kohdalla erityisesti Amerikasta. On hyvä, että Suomen poliittinen johto tunnustaa tosiasiat ja viestittää näkyvästi, mihin seuraan Suomi kuuluu suhteessa idän imperialistis-fasistiseen mafiavaltioon. On häpeällistä, että niin moni maassamme yhä elää anakronistisesti YYA-fantasiamaailmassa ja pitää harjoituksia tärkeimmän liittolaisemme - joka on sentään avoin demokraattinen yhteiskunta - kanssa kuohuttavana.
VastaaPoistaSuomen olisi toki pitänyt kieltäytyä USA:n tarjouksesta ja sanoa, ettei tänne ole mitään asiaa ilman F-22 ja B-2 -koneita. ;-) Vakavasti ottaen, F-15-koneiden tuloon saattaa liittyä myös Hornetin seuraajahankintaan liittyvä teollisuuspoliittinen aspekti, sillä modernisoitu F-15 (kenties häivemallia Silent Eagle) on yksi kandidaateista. Eli testailevat suorituskykyä suhteessa Hornetiin.
Yhteiskuntien avoimuudesta voidaan olla montaa mieltä. Demokratiavajetta on idässä rankasti, mutta on sitä lännessäkin. Naton viides artikla on sanoja paperilla. Ns. apu voi olla vaikkapa huopia, ketään se ei velvoita antamaan sotilasapua. Kukin valtio saa päättää avun määrästä ja laadusta itse. Siksi pyrkisin hyviin tai siedettäviin väleihin ilman YYA-höpötystä. YYA-suomettuminen oli sitä, että suomalaiset painostivat toisiaan Neuvostoliitto-suhteidensa avulla. Jos tähän edetään, silloin ollaan hukkateillä.
PoistaTosipaikan tullen,jos tuon tosipaikan tulemiseen menee enemmän kuin vuosi, mikäli yhdysvallat on todellakin demokratia, jossa polittiset päättäjät sanelevat sotilaille menettelytavat,umpeutuu uuskonservatiivien aikaikkuna ns uudellemaailmanjärjestykselle. Trump on puhunut esimerkiksi liikemies suhteista Putinin venäjän kanssa, siis odotettavissa on uuusi jalta jossa maailma suunnataan taas positiivisen kehityksen tielle. Ainoa uhka rauhoittuvalle kehitykselle on nainen nimeltä Hilary.
VastaaPoistaTrumpin pelottavin piirre on juuri se että hän rupeaa tekemään diilejä toisten päiden yli. Kaikki on kaupan. Me vain luulemme, että Setä-Samuli on hyväntahtoinen demokratioiden auttaja.
PoistaKuitenkin johtopäätökseni on, että jos Trump jostain käsittämättömästa syystä valitaan presidentiksi, joutuu hän ns. järkimiesten ja -naisten käsittelyyn. Ja ilman heitä hän ei pysty oikein mihinkään.
Viimeyönä bublikanien vaaliväittelyssä Trump oli tehnyt hakkelusta Bushin nuoremmasta, sekä hänen taustaryhmästään, eli neoconneista. Ulkopolittisen instituutin koko nykyisellä miehityksellä maassamme alkaa olla hätä tulevaisuudestaan.
VastaaPoistaJäikö Bush jalkoihin? En osaa sanoa vielä varmasti, mutta näyttää siltä, että Trumpin suuri vaara on ylireagointi vaalikamppailun aikana ja lopulta epäuskottavuus harhaanjohdettujen kannattajiensa keskuudessa.
VastaaPoista