Toinen teema, josta Haidt on tullut tunnetuksi on
onnellisuushypoteesi. Tätä aihetta hän on tutkinut jo 1990-luvun lopulta
lähtien. Näkisin niin, että nämä kaksi tutkimusaihetta kytkeytyvät
saumattomasti yhteen Haidtin tuotannossa, josta tuorein kirja on mainio
esimerkki: ”Ahdistunut sukupolvi – Kuinka älypuhelimeen perustuva lapsuus on aiheuttanut
mielenterveyden häiriöiden epidemian”.
Haidt kiinnittää huomiota nuorten naisten mielenterveysongelmien
kasvuun rinnakkaisilmiönä vuodesta 2010 tapahtuneelle älypuhelimen ja
sosiaalisen median käytön lisääntymiselle.
Haidtin mukaan aiemmin pidettiin selvänä, että ihminen on
onnellisimmillaan 20-vuotiaana. Siitä onnellisuus laski työn täyttäminä laajan keski-iän
vuosina, kunnes se nousi jälleen niin, että 60-vuotiaana ihminen oli jälleen
yhtä onnellinen kuin kaksikymppisenä.
Nyt 20-vuotiaina ei olla enää onnellisia. Tämän trendin
olemassaoloa vahvistavat onnellisuustutkimukset, joissa Suomi on menestynyt niin
loistavasti. Näissä tutkimuksissa alle
30-vuotaiden tyytyväisyys on heikentynyt
jyrkästi kehittyneissä maissa . Tämä näkyy erityisen selvästi
Yhdysvaltain (sija 62 kolmekymppisissä!) ja Saksan tuloksissa, mutta
näkyy myös esim. Suomen arvosanassa (sija 7 alle kolmekymppisissä). Vastaavasti
yli kuusikymppisten tulokset ovat kauttaaltaan parempia kuin kaikkien
ikäluokkien keskiarvot.
Haidt toteaa : nyt nuorimmat ovat vähiten onnellisia
ihmisiä. Haidtin johtopäätös on yllättävän suorasukainen: 1980-luvun loppu aloitti siirtymän ”leikkiin perustuvasta
lapsuudesta puhelimeen perustuvaan lapsuuteen”.
Haidt jatkaa: erityisesti Z-sukupolvelle älypuhelimen aiheuttama
riippuvuus on aiheuttanut merkittävää
vahinkoa sosiaalisten kykyjen muodostamisessa, tarkkaavaisuuden
pirstoutumisessa ja univajeena”. Tyttöihin nuo vahingot iskevät voimakkaammin kuin
poikiin. Tytöt purkavat itseään juoruamalla toisista ikätovereista, ei niinkään
käyttäytymällä aggressiiviisesti. Lapset itse toteavat sukupolven ahdistuksen
johtuvan älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta.
Haidt näkee älypuhelimien vaikutuksen kaikenkattavana syynä
ahdistukseen. Eräässä aikaisemmassa blogikirjoituksessani näin asian monitahoisempana
ja monimutkaisempana: ”Nuorten huolestuttavat luvut kertovat asiantuntijoiden
mielestä mm. yhteiskunnallisesta vastakkainasettelusta, talouden epävarmuudesta
ja somen negatiivisuudesta”. Oma arvioni
oli, että nykyajan nuoret kokevat maailman monissa suhteissa ahdistavana
paikkana elää, paitsi edellä mainituista syistä, niin myös vallitsevasta
maailman rauhattomuudesta tai peräti sodanuhasta johtuen.
Rinnakkaisilmiönä ns. suuret ikäluokat (Yhdysvalloissa
1946-1964 -syntyneet ja heidän suorat jälkeläisensä) ovat rakentaneet
hyvinvointinsa ja vaurautensa suotuisissa olosuhteissa (bkt:n nopea nousu sodan
jälkeen irtiottona nuorempiin ikäluokkiin, joiden olosuhteet ovat
suhteellisesti heikentyneet). Yhdysvaltain kehitys näkyy – tosin huomattavasti
lievempänä – myös esimerkiksi Skandinavian maissa. Kirjoitukseni lopussa
totean: ”Ehkä se on niin , että nuoren ihmisen aika-avaruus täyttyy
ulottuvuudella, jossa toisessa päässä on ahdistava mitääntekemättömyys ja
toisessa päässä tapahtumien taivaanranta avautuu tukkoisena tietoähkynä.
Minun nuoruudessani koulutusputki oli paljon selkeämpi kuin
omien lasteni kohdalla. Polku oli valmiiksi tallatumpi. Elinkeinorakenteen
muutos loi toki haasteita, mutta vielä paljon enemmän mahdollisuuksia.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::
Haidt jakaa tulevaisuuden toimet jyrkkiin
toimenpide-ehdotuksiin kännykkäkieltoineen ja ikäsidonnaisine käytön
rajoittamisineen. Itse taistelisin sen käytännön puolesta, että kännykkä
alistettaisiin mahdollisuuksien mukaan kouluissa vain pedagogiikan välineeksi
ja vain siihen. Täyskiellot tuovat mieleen höyrykoneiden särkemisen. Entä jos
muutosvaihe on vain normaalikehityksen pullonkaula ja vie oman aikansa, kunhan ei hätiköidä
johtopäätösten kanssa.
Suurimmaksi ongelmaksi Haidt kokee ehkä sen, että henkilökohtainen kanssakäyminen ja
välittömät ihmissuhteet jäävät liian vähäisiksi ja pelkästään netin kautta
pidetyt yhteydet ovat liian kattavia ja vallitsevia. Tässä on jotain aiheellista
pohdittavaa. Kysyn itseltäni, onko whatsapp-ryhmän
kautta yhteydenpito haitta vai kommunikoinnin edistäjä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti