Jari Tervo rakensi taustajoukkojensa kanssa dokumenttitarinan Urho Kekkosesta muutama vuosi sitten. Arvioin Tervon tapaa käsitellä Kekkosta melko kriittisesti. Hän ei saanut irti niin paljon mehukkaasta aineistosta kuin olisin halunnut. Ennakkomainontakin lupasi paljon…. Jääköön tuo kaikki nyt taakse: tehty mikä tehty.
Nyt Tervo on laatinut taustajoukkojen kanssa kuvallisen kahdeksanosaisen tarinan Mauno Koivistosta, jota hän itse juontajana kuljettaa eteenpäin. Dokumenttisarja alkaa lupaavasti ”keskeltä” tulevan presidentin poliitikon uraa, kun kahden ison K:n valtataistelu käynnistyy toden todella keväällä 1981. Sitä ennen se oli hautunut taustalla enemmän tai vähemmän intensiivisesti yli 10 vuotta.
Dokumenttisarjan alku on mainio: Koivisto kävelee lämpenevän kevätsään nostattamassa sumussa kohti taistelua tulevasta presidenttiydestä. Kadulla valpas toimittaja perää haastattelua ja Koivisto ymmärtää tilaisuutensa: hän arveli toimittajan kysymystä myötäillen, että jossain käydään ”presidenttipeliä”.
Kun Kekkonen ja Koivisto tapasivat juuri tuohon aikaan YYA-juhlassa Neuvostoliiton suurlähetystössä pysyivät päähenkilöt kuuluisasti erillään toisistaan – samassa tilassa, eri seurassa.
Elettiin – ei hallituskriisiä vaan - ”kriisiä hallituksessa”: Kekkosen taustajoukot yrittivät kaataa Koiviston hallituksen. Yksi kaatoyritykseen osallistuneista oli Paavo Väyrynen. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Paavo Väyrynen on jälleen kerran ehtinyt valkopesemään itsensä kaikesta vastuusta, mitä tulee Koiviston kaatoyritykseen.
Edellä kuvattu muodostaa kehyskertomuksen, jonka ympärille rakentuu Marjo Vilkon ja Tommi Pietiläisen ohjaama tarina. Ensimmäiseen dokumenttisarjan jaksoon sisältyy siis kehyskertomuksen ensimmäinen osa. Jäämme odottamaan myöhemmin viidennessä osassa näytettävää kehyskertomuksen toista puoliskoa. Tästä tarina kuitenkin alkaa….
:::::::::::::::::::
Kun Koivistosta on puhe, on ainoa oikea alkupiste historian kerimiselle Turun kaupunki. Sinne Tervokin palaa. Koivisto syntyy työläisperheeseen vuonna 1923. Isä on fatalistinen kristitty, mutta hyvin ”koivistolaisella” tavalla: hän huomaa ja jopa etsii epäjohdonmukaisuuksia raamatusta. Isä on tullut pohdiskelualttiudessa poikaansa…..
Maunokin luki isän esimerkin mukaisesti kodissa ollutta kuvitettua raamattua. Siitä tuli hänelle paljon enemmän kuin selailun kohde.
Koiviston työt olivat nuoruudessa sekalaisia apupojan tehtäviä tai vapaaehtoistyötä.
Sotaan Koivisto joutui kesästä 1942 lähtien. Sodassakin hän pohti raamatun sanoman ja sodan julmuuden ristiriitaa. Koivisto ilmoittautui vapaaehtoisena Törnin kuuluisaan erikoistehtäviä suorittavaan jääkärikomppaniaan. Kovimpaan paikkaan Koivisto jouti vetäytymisvaiheen aikaan kesällä 1944, jolloin hän koki pelastuneena vain varjeluksen kautta. Sitten tuli rauha: Maunosta tuli sotaveteraani alle 21 vuoden iässä. On ilmiselvää, että sota jätti nuorukaisen mieleen sotakokemuksen, joka kantoi vanhalle iälle saakka.
Siviiliin palattuaan Koivisto jatkoi kiertelyään eri työpaikoilla, mutta alkoi samalla opiskella työn ohessa. Samalla synkkä nuori mies irrottautui vanhasta kaveripiiristä.
Pian hän joutui – omasta tahdostaan – ottamaan kantaa kommunistien ja asevelisosialistien väliseen hegemoniseen taisteluun työpaikoilla. Satamassa ja telakalla käydyissä kamppailuissa sosiaalidemokraatit olivat altavastaajina ja Koivisto kovimpien taistelijoiden joukossa oli vastustajien leirissä leimattu jopa pääviholliseksi. Ei Koivisto toki ollut Unto Varjosen kaltainen kylmän sodan soturi, mutta kantoi kortensa kekoon…..
Tavoilleen uskollisena Koivisto pohti ilmeisen ankarasti, millainen sosialisti hän halusi olla, ja miten sosialistiseksi Suomi muodostuisi. Koivisto valitsi vaaleanpunaisen, bernsteinilaisen suuntavaihtoehdon. Hän alkoi kirjoittaa sosiaalidemokraattisiin lehtiin pohdintojaan. Puolueeseen hän liittyi vasta vuonna 1947.
Yhteiskunnallisissa riennoissa hän joutui ottamaan kantaa Neuvostoliittoon. Sillä oli oma vaikutuksensa Koiviston henkilöhistoriaan. Koivisto oli antikommunisti. Erityisesti Fagerholmin hallituksen aikana 1948-50 kommunistinen vyörytys oli rankkaa. Tähän taisteluun Koivisto osallistui aktiivisesti lakkorikkurina. Koiviston tehtävänä oli selvittää satamassa työntekijöiden mahdolliset kommunistiset taustat.
Myös opinnot etenivät. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1949 ja aloitti Turun yliopistossa sosiologian opinnot suuntautumisensa mukaisesti. Dokumentissa Tapio Bergholm valaisee Koiviston avautuvaa aktiivisuutta ulkomaan vierailuilla. Ruotsissa käynti paljasti hänelle ”onnellisen” sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan lahden toisella puolella ja Englannin kieliopintovierailu vapautti hänet mahdollisista estoista: hän loi uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita paikallisten kanssa.
Tervo kertaa moneen kertaan kerrotun tarinan Koiviston tutustumisesta tulevaan puolisoonsa Tellervoon ja niinhän siinä kävi, että vihkiminen tapahtui vuonna 1952.
Ensimmäisen jakson asiantuntijoina toimivat mm. Antti Blåfield, Lasse Lehtinen, Seppo Lindblom, Tellervo Koivisto, Eero Huovinen sekä Tapio Bergholm. Lähteenä oli käytetty selvästikin minunkin arvioimaani ”Merkillinen Mauno” -teosta (Otava 2019), jonka ovat toimittaneet Seppo Lindholm ja Pekka Korpinen. Kirjaa ei voi pitää elämänkertana, vaan näkökulmakokoelmana – eräänlaisena läpivalaisuna - Koiviston elämään tutkijana, poliitikkona, valtiomiehenä ja ihmisenä. Tervon dokumenttisarja valaisee kirjan kautta varsin tuntemattomaksi jääneen Koiviston monia ulottuvuuksia (uskonnollisuus, henkilöhistoria).
Pietiläisen, Vilkon ja Tervon Koivisto-sarjan ensimmäinen osa on tasaista, joskin yllätyksetöntä kerrontaa Koiviston varhaisvuosilta. Niille, jotka eivät ole seurannet kirjallisia lähteitä tarkkaan, sarja paljastaa uusiakin puolia Koivistosta.
PS
Nyt (29.12.2019) kaikki jaksot katsottuani täytyy sanoa, että sarja kasvaa loppua kohden. Koiviston kautta avautuu koko se hullunmylly, jota olemme eläneet.
Koivistolla oli loppumaton tiedonjano. Lukemista hän harjoitti koko elämänsä ajan. Hän oli syvällisen kielitaitoinen mies. Median kanssa Koivisto oli haasteissa. Sarjan lopulla Tervo kysyy, miten hän pärjäisi tänään mediaympäristössä. Pirkko Työläjärvi vastaa jotenkin sillä tavalla, että Koivisto törmäisi ristiriitaan, jossa tieto ja mielipide sekoitetaan toisiinsa.
Palaan vielä useisiin Koivisto-sarjan jaksoihin tulevissa kirjoituksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti