Yksi tämän päivän sekavan ja monitahoisen maailman ongelmista on laittoman tai muutoin pahaa tarkoittavan tiedon salaamisen laajamittaisuus. Tähän voivat syyllistyä viranomaiset, yritykset , tavalliset kansalaiset, ketkä tahansa. Mitä tavallinen kansalainen voi tehdä, jos viranomaistaho on voimaton ongelmien edessä? Voivatko tavalliset kansalaiset ryhtyä rintamaan lainvalvojan kanssa salatun tiedon paljastamiseksi?
Kauppalehden Piilaaksossa toimiva kirjeenvaihtaja Senja Larsen kirjoitti 9.12. 2019 ilmiantokulttuurista, jossa Larsen viittaa Yhdysvalloissa julkaistuun kirjaan ”Crisis of Conscience: Whistleblowing in an Age of Fraud”. Kirjan mukaan elämme väärinkäytösten ja huonon omantunnon aikaa. Ei enempää kirjasta, koska en ole lukenut sitä. Sitä enemmän kiehtoo teema ”totuuden paljastajat”, lyöhän tämä paradoksaalisesti korville viime vuosina hanakasti esillä pidettyä vaihtoehtoisten totuuksien maailmaa, josta olemme saaneet niin paljon kuulla. Vaihtoehtoisten totuuksien maailma on sukulaissielu suoranaisille väärinkäytöksille, joita halutaan pimittää.
Larsen toteaa, että suomen kielen ja englannin kielen välillä on ero: suomenkieliset ”ilmiantaja”, ”paljastaja” ja tietovuotaja” luovat suorasukaisen ja pahaenteisen mielikuvan verrattuna englanninkieliseen neutraalimpaan sanaan ”whistleblower” (pelin poikki viheltäminen).
Myös vanhalla mantereella on herätty väärinkäytösten uhkiin. Eurooppa-neuvoston lehdistötiedotteessa 25.1.2019 todetaan seuraavaa: ”Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt lokakuussa (2019) virallisesti uudet säännöt väärinkäytösten paljastajien suojelusta. Uudet säännöt edellyttävät turvallisten ilmoituskanavien luomista sekä organisaatioissa, olivatpa ne yksityisiä tai julkisia, että viranomaisissa. Direktiivissä säädetään myös väärinkäytösten paljastajien tehokkaasta suojelusta vastatoimilta ja edellytetään, että kansalliset viranomaiset tiedottavat kansalaisille riittävästi ja kouluttavat valtion virkailijoita käsittelemään väärinkäytösten paljastamista.”
Toimenpiteet ulottuvat ilmoitusjärjestelmien luomisesta sen soveltamisalaan saakka (julkiset hankinnat, rahoituspalvelut, rahanpesun ehkäiseminen jne.? Jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa siirtää uudet säännöt lainsäädäntöönsä.
Antti Rinteen (ja yhtälailla Sanna Marinin) hallitus ovat luvannut hallitusohjelmassa tehostaa korruption vastaista taistelua säätämällä lain ilmoittajan suojelusta EU:n whistleblower-direktiivin mukaan.
Amerikkalaiset ovat toimineet edelläkävijöinä tavallisten ihmiset suorittamissa paljastuksissa. Ne ovat koskeneet lentokoneiden suunnittelua, lääketeollisuutta tai melkeinpä mitä tahansa toimialaa.
Larsen kertoo yhtenä esimerkkinä tiedotusvälineelle annetun vihjeen, joka voi johtaa salatun tiedon paljastamiseen. Sitä kuitenkin edeltää monitahoinen prosessi alkuperäisen tiedon varmistavien lähteiden selvittämiseksi puhumattakaan lähdesuojan aukottomuuden varmistamisesta.
Salattujen tietojen julkituominen kohdistuu ehkä selvimmin ja ensisijaisesti korruptiotapausten paljastamiseen. Ilmiantojärjestelmillä on huono kaiku historiassa. Väärinkäytösmahdollisuudet ovat ilmeiset. Kukaan ei halua Stalinin aikaista räikeää kostoon tai kateuteen perustuvaa ilmiantojärjestelmää, jossa lopputuloksena voi olla henkikullan menettäminen. Tällaiseen en tietenkään viittaakaan edellä esitetyssä erittelyssä.
Netti on houkutteleva väline sekä oikean että väärän tiedon levittämiseen. Se tarjoaa mahdollisuuden sekä anonyymiin epäkohtien paljastamiseen että toista vahingoittavaan aiheettomaan ilmiantoon puhumattakaan pahansuopaisesta kajoamisesta toisen henkilön yksityisyyden suojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti