Voiko niin myyttisestä hahmosta kuin Robert Kennedy saada enää mitään uutta irti. Tämä kysymys tuli mieleen, kun seurasin Yle TV1:n historiasarjan osaa ”Bobby Kennedyn unelma” 8.7.2019. Yksi syy muistella Bobby Kennedyn uraa on, että hänen salamurhastaan tuli kuluneeksi 6.6.2018 viisikymmentä vuotta. Seurasin itse TV:n välityksellä intensiivisesti tuolloin meneillään ollutta demokraattien esivaalikampanjaa, joten omat muistikuvani ovat osa dokumentin arviota.
En seuraa dokumentin kulkua kronologisesti, vaan yritän vetää johtopäätöksiä Bobby Kennedyn kuusikymmentäluvusta. Dokumentin alkuperäinen englanninkielinen nimi on osuvampi kuin edellä mainittu suomalainen ”käännös”: ”The American Dreams of Bobby Kennedy. Molempiin Kennedyn veljeksiin – Johniin ja Robertiin - liitetään kansakunnan kaipuu nuorekkaisiin unelmiin ja pahan maailman loitontumiseen ihmisten mielistä sotien jälkeisessä maailmassa. Yksi syy ehkä hieman epärealistisiinkin odotuksiin oli amerikkalaisten elintason nopea nousu ja toivon asettaminen tulevaisuuden uljaaseen – mutta samalla ydinaseen aiheuttamaan pelon kyllästämään - maailmaan.
Muistan vielä hetken, jolloin kerroin presidentti Kennedyn ampumisesta myöhään töistä palaavalle – ja Kennedyä rajattomasti ihailevalle - äidilleni. Hänen oli mahdotonta uskoa, että miltei elämän yläpuolella oleva hahmo on pois.
Dokumentti alkaa presidentti John F Kennedyn hautajaisista, jolla Bobby Kennedy aivan aiheesta kiinnitetään veljensä poliittiseen uraan. Itse asiassa John F. Kennedyn menestys perustui tärkeältä osalta hänen veljensä tekemään taustatyöhön, ”likaiseen työhön”, kuten joku voisi sanoa. Sanonta ei pidä sisällään todistusta vääristä keinoista. Presidentin veli suorastaan suojeli päämiestä hänen perässään kulkevilta ilkeiltä, mutta paikkansa pitäviltä juoruilta. Robert Kennedy oli pitkään – toimiessaan oikeusministerinä - tehokkaan avustajan maineessa, mutta kun presidentti sai surmansa salamurhaajan luodeista, käynnisti Bobby oman itsenäisen poliittisen uransa ryhtymällä demokraattien ehdokkaaksi senaattiin New Yorkissa. Vastustajat, kuten FBI:n johtaja J. Edgar Hoover, Lyndon B. Johnson ja häikäilemätön – mafiayhteyksistään tunnettu - ammattiyhdistysjohtaja Jimmy Hoffa pitivät häntä presidenttiveljensä nostamana ”pikkupaskiaisena”, jonka ei haluttu enää vaikuttavan presidentin kuoleman jälkeisessä maailmassa. Bobby Kennedy osoittautui – vastustajien mieliharmiksi - sitkeäksi taistelijaksi, joka lopulta myös keräsi vankan kansalaisten suosion, vaikkei hänellä ollutkaan veljensä kaltaista karismaa. Dokumentissa näkyy selvästi Robert Kennedyn hapuileva käytös ihmispaljouden keskellä veljensä paljon luontevamman käytöksen rinnalla. Aralla ja ujolla miehellä oli paljon opittavaa julkisuuden hallinnasta.
Yksi dokumentin kliseistä on Lyndon B. Johnsonin ja Kennedyjen välisen ristiriidan läpikäyminen monista aiemmista yhteyksistä tutulla tavalla. On totta, että Kennedyn suvun suuri suru presidentin poismenon johdosta synnytti kaunaa Johnsonia vastaan. Johnson ei päässyt presidentiksi ”omilla ansioillaan”, vaan onnettomien sattumusten seurauksena. Vihamielisyys oli molemminpuolista.
Tässä asetelmassa en yritä puolustella Johnsonin henkilökohtaisia antipatioita Kennedyjä kohtaan. Hän katsoi Kennedyjen uhmaavan presidenttiyttään. Enemmän koen Johnsoniin kohdistuvan vastustuksen johtuvan kateudesta hänen läpiviemäänsä valtaisaa lainsäädäntötyötä kohtaan. Juuri hän oli se, joka vei päätökseen kansalaisoikeuslait ja lainsäädännön koskien taistelua köyhyyttä vastaan samoin kuin kymmenet muut lainsäädäntöhankkeet. Tässä työssä Johnson menestyi neuvottelutaitojensa ja kongressin jäseniin kohdistuneen painostuksensa ansiosta. Muistettavaa on myös, että vuosi Kennedyn kuoleman jälkeen Johnson voitti presidentinvaalit murskaavasti omilla avuillaan.
Dokumentissa sivuutetaan Lyndon B. Johnsonin rooli aikaansaavana sisäpolitiikan taitajana liki täydellisesti.
Robert Kennedy liitetään aina mafian vastaiseen taisteluun samoin kuin taisteluun ammattiyhdistyksen korruptiota vastaan ja sen siteisiin alamaailmaan. Hän olikin erilaisissa komiteoissa järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa taistelussa eräänlainen johtotähti. Myös henkilökohtaiset ambitiot ohjasivat hänen toimintaansa. Kennedyn saama huomio oli varma, sillä juuri 1950-luvulla mafia poliittisine ja bisneskytkentöineen nousi julkisuuden valokeilaan.
Oikeusministerinä Bobby Kennedy oli presidentin oikea käsi ja ”teki työt”, koskipa aihe Berliinin kriisiä tai Kuuban kriisiä. Hän myös oli primus motorina järjestelemässä Castron murhaa. Myös kansalaisoikeustaisteluissa Bobby Kennedyllä oli suuri rooli, koska presidentti Kennedy pelkäsi menettävänsä radikaaleilla tasa-arvoteoilla etelän valkoisten äänet. Niinpä hän ei ehtinyt tai pystynyt viemään kansalaisoikeuskysymystä loppuun, vaan se jäi Lyndon B. Johnsonin leveille hartioille.
Tultuaan oikeusministerikauden jälkeen senaattoriksi tammikuussa 1965 Bobby Kennedy jatkoi taisteluaan tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta. Nyt häneltä puuttui presidentin selkänoja, sillä valtionpäämiehenä Johnson hyljeksi Kennedyjen dynastiaa.
Kuusikymmentäluvun keskivaiheilla kaksi teemaa hallitsi asialistaa: rotusorron ympärille keriytynyt vyyhti ja Vietnamin sota. Rotulevottomuuden puhkesivat vuonna 1965 Wattsin kaupunginosassa Los Angelesissa, jolloin kymmenet ihmiset menettivät henkensä. Bobby Kennedy kääntyi yhä enemmän Martin Luther Kingin kannalle sorron vastaisessa taistelussa. Se merkitsi suopeaa asennetta rotujen välisiin tasa-arvokysymyksiin: hän halusi mustille parannuksia kouluoloihin ja toimeentulokysymyksiin.
Tukea rotujen tasa-arvo-ohjelmalle Bobby Kennedy haki Etelä-Afrikasta. Tämä vierailu herätti viimeistään Kennedyn – rikkaan suvun vesan – halun samaistua köyhiin. Hän rupesikin kiertämään slummialueita ympäri Yhdysvaltojen ja järkyttyi kokemastaan kerta toisensa jälkeen. Dokumentissa on nostettu esille työläisten asema Kennedyn erillisenä kohderyhmänä. Maatyöläisten asemaa parantaakseen Kennedy liittoutui maatyöläisten johtajan Cesar Chavezin kanssa. Ei ole syytä epäillä Kennedyn myötätunnon aitoutta.
Vietnamin sota oli vaikea kysymys Bobby Kennedylle. Hän joutui noudattamaan aluksi tiettyä uskollisuutta Johnsonia kohta, mutta lopulta välttämättömästä vastahangasta tuli hyve: Kennedy kääntyi sotaa vastaan, joka taas johti välirikkoon presidentin kanssa. Bobby Kennedystä tuli aktiivinen Pohjois-Vietnamin pommitusten vastustaja.
Vuoden 1968 alussa Kennedy ilmoittautui kisaamaan demokraattien esivaalissa puolueen presidenttiehdokkuudesta. Kennedyn avainteemoja olivat Vietnamin sodan vastustaminen, mustien ja valkoisten väliset suhteet ja nuorten ja vanhojen välillä kyteneen epäluottamuksen korjaaminen. Ajan traaginen luonne väkivallan tekoineen realisoitui, kun Martin Luther King kuoli salamurhaajan luotiin huhtikuussa 1968. Kennedy joutui kertomaan sokkiuutisen kampanjansa vaalitilaisuudessa.
Kova vaalityö piti sisällään amerikkalaiseen tapaan samojen asioiden lukemattomia toistoja. Kennedy pyysi toistuvasti ihmisiltä apua kampanjaansa. Vaalitaistelu sai kesken kaiken yllättävän käänteen, kun Johnson ilmoitti kieltäytyvänsä demokraattien ehdokkuuden tavoittelemisesta.
Viimeisten osavatiovaalien tulokset olivat kinkkisiä: Kennedy voitti Indianassa ja Nebraskassa, mutta hänen vastustajansa Eugene McCarthy Oregonissa. Vapauttava vaalitulos saatiin Kaliforniassa, jossa Kennedy voitti selvästi. Kennedyn unelma särkyi salamurhaajan luoteihin Kalifornian osavaltion tulosten juuri tultua julki. Presidentiksi tästä pisteestä olisi ollut vielä pitkä matka…..
Bobby Kennedyn matka ja unelma päättyi presidenttiveljen viereen Arlingtonin hautausmaalle.
::::::::::::::::::::::
Ihmiset rakastavat tarinoita. Kennedyn saagassa on kaikki kestävän tarinan ainekset tragedioineen. Veljekset John, Robert ja Ted yrittivät kukin vuorollaan presidentiksi, vain John onnistui. Myös vanhin veli Joseph jr – suvun suuri toivo – kuoli murheellisesti sodassa.
Kennedyjen dynastiaa kohdanneet onnettomuudet väkivallantekoineen ovat uskomaton perhehistorian katkelma Yhdysvaltain lähimenneisyydestä. Bobby Kennedyn rooli tässä kertomuksessa oli osin ennalta määritetty: hän oli lopulta – sopivuuteen perustuneiden epäilyjen kaikottua – perheen viimeinen toivo täyttämään kunniahimoisen isän ambitiot.
Kennedyjen tarina politikan huipulla voi toki jatkua, sillä lapsia on monessa sukupolvessa. Robert ja Ethel Kennedyllä oli yksitoista lasta.
Ranskalainen dokumentti lienee tarkoitettu rutiininomaiseksi kertaukseksi Kennedyjen suvun erään jäsenen poliittisen uran vaiheista. Sellaisenaan se ei yllättänyt, mutta ei myöskään tuottanut pettymystä Kennedyjen tarinaa peratessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti