maanantai 20. tammikuuta 2020

Diktaattorin pelikirjasta

Yle Teema Femissä ja Areenassa menee parhaillaan Historia-sarjan dokumentti ”Diktaattorien työkalut”, jossa käsitellään viimeisen 100 vuoden ajan tunnetuimpia diktaattoreita. Dokumenttisarjan alkuperäinen nimi ”The Dictator´s Playbook” on mielestäni parempi kuin dokumentin suomalainen nimi. Tarkastelen ohessa niitä keinoja, joita diktaattorit ovat käyttäneet päästäkseen valtaan, pysyäkseen vallassa ja lisätäkseen valtaansa. Muutaman huomion osoitan myös sille, miksi diktaattorin valta useimmiten romahtaa ennen pitkää.

Valitsen pääasialliseksi lähestymistavaksi Benito Mussolinin strategiset ja taktiset manööverit, koska hän kehitti ”diktaattorin pelikirjaa”. Jätän ohessa vähemmälle Mussolinin koko uran kertauksen. Koululaisena omaksuin kuvan Il Ducesta mahtipontisena ja koomisena hahmona, johon yleisesti suhtauduttiin huvittuneesti. Tähän lähestymistapaan tarttui myös Charlie Chaplin oivallisessa satiirissaan ”Diktaattori”. Näin syntyi yksinvaltiaan stereotyyppi, jota elokuvan valmistumisen jälkeen (1940) toisen maailmansodan vuodet vahvistivat. Kaikesta huolimatta Mussolini on toiminut esimerkkinä monille jälkeen tulleille despooteille.

Mussolini kehitti diktatuurin keinoja, propagandaa, eliitin valvontaa, viholliskuvaa, henkilökulttia, väkivaltaa….

Toisen maailmansodan jälkeen liberaali demokratia tarjosi silmälasit, joiden läpi 1930-luvun itsevaltiaita tulkittiin. Diktatuurit painuivat taustalle inhottaviksi kummajaisiksi, vaikka eivät koskaan kadonneet mihinkään.

Puhutaan valistuneista diktaattoreista eräänlaisina ”diktaattoreiden ideaaleina”. Itse en tunne historiasta sellaisia valistuneita itsevaltiaita, jotka olisivat pysyneet läpi elämänsä valistuneina. Useimmilla diktaattoreilla on käsittääkseni valistuneet puolensa: Hitlerillä työllistämishankkeet ja hyvinvointivaltion peruspalveluiden pystyttäminen varauksin, Stalinilla sosiaaliturvan kehittäminen varauksin, Saddam Husseinilla infrastruktuurin rakentaminen…… Miksi diktaattorit näkevät tämän vaivan? Koska diktaattori tarvitsee kansalaisten tuen, oli sitten miten suuri yksinvaltias tahansa. Tämä kaikki ei kuitenkaan pyyhi pois diktaattoreiden vastenmielisen pahoja tekoja ja usein hyviin tekoihinkin liittyy ambivalentteja piirteitä.

::::::::::::::::::

Sepän poika Benito Mussolini (s. 1883) kehitti reseptin demokratian tuhoamiseksi ideologialla, jolle hän antoi nimen fasismi. Aluksi näytti kuitenkin siltä, että Mussolinin elämänura saisi aivan toisen suunnan.

Italiaa voi luonnehtia köyhäksi 1900-luvun alussa mukaan lukien Mussolinin perhe. Köyhyys opetti puolensa pitämiseen aina vakivallan käyttöön saakka. Jo varhain hän näki itsessään (Italian) pelastajan roolin. Nuorta Mussolinia kiehtoi sosialismi, jonka avulla kansakunnan köyhyyseroja voitaisiin kaventaa.

Ammattitoimittajan taidot valmistivat häntä propagandistin tehtäviin. Hänestä kehittyi taitava journalisti sosialistien johtavan lehden toimittajana.

Mussolinista muotoutui jo nuorena väkivaltainen häirikkö: väkivallan käytön siemen oli kylvetty. Se antoi hänelle pelikirjaan yhden peruskeinon valtaan pääsylle.

Liian hitaasti etenevä sosialismi ei ollut kiivaasti suuntaa etsivää Mussolinia varten; sen sijaan hän löysi futurismin, joka tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Futurismi oli taidesuuntaus, joka mahdollisti Mussolinille itsensä toteuttamisen. Sen tavoitteisiin kuului teknologian ja sodan ihannointi. Futurismi halveksi kaikkea vanhaa ja perinteistä ja ihannoi modernia. Sodasta muodostui Mussolinille ylevä, ihailua herättävä malli, eräänlainen yhteiskuntaa kaikesta moskasta puhdistava riitti.

Pian sodan ilosanoma toteutui, kun ensimmäinen maailmansota puhkesi. Mussolini vaati osallistumista sotaan oppimansa aatteen mukaisesti. Sosialistit vastustivat sotaa (koska työläiset tappoivat toisiaan molemmilla puolilla rintamaa) ja Mussolini erotettiin puolueesta.

Mussolini perusti heti perään tulevan fasistilehden ”Il Popolo d´Italian”. Näin hänellä oli propagandakanava valmiina. Mussolini haki ja sai tukea ihannoimaansa sotaa varten teollisuusmiehiltä. Hän näki itse rintamalla, kuinka kansallismielisyys tehosi sotilaisiin, joka oli varteenotettava havainto tulevaisuutta ajatellen. Fasismi (fascis = vitsakimppu) ideologiana alkoi hahmottua noin aikoina. Liikkeessä yhdistettiin kumouksellisuus, nationalismi ja imperialismi. Tähän kaikkeen liittyi italialainen ylemmyydentunne ja halu palauttaa Rooman imperiumi. Näin kumottaisiin tuon aikainen ulkomailta italialaisiin kohdistunut vähättely.

Aluksi kumouksellisen sanoman levityskanavina toimivat puheet ja sanomalehti, sittemmin uusi keksintö, radio! Mussolini kokosi ydinryhmän olemassa olevaan demokraattiseen järjestelmään tyytymättömistä ihmisistä. Fasistien tunnusmerkiksi tulivat mustat paidat. Luotiin viholliskuva, joksi kelpasi kommunismi, joka sai jalansijaa sodan takia köyhtyneessä Italiassa. Fasistien pelikirjan kannalta ratkaisevaa oli Italian demokratian heikkous, joka ei pärjännyt nousevalle sosialismille. Näin kävi muuallakin Euroopassa. Mussolini lupasi torjua ”rappion”. Vähitellen liikemiehet, maanviljelijät ja muut ryhmät liittoutuivat Mussolinin kanssa.

Sosialistit murskattiin Mussolinin pienehköllä etujoukolla väkivallan ja väkivallalla uhkaamisen avulla. Mellakat ja häiriönteot tulivat lähelle ihmisiä kadun väkivallan välittäminä. Se teki vaikutuksen.

Fasistipuolue sai jalansijaa parlamentissa. Demokraattinen järjestelmä sopi fasismin pelikirjassa toiminnan kuoreksi tiettyyn rajaan saakka. Ennen pitkää tämä ei kuitenkaan riittänyt. Mustapaidat marssivat Roomaan vuonna 1922 ja välivaiheiden kautta syrjäyttivät parlamentaarisen vallan. Kuningas nimitti Mussolinin pääministeriksi. Tosiasiassa armeija ja poliisivoimat olisivat voineet nujertaa fasistit toimimalla päättäväisesti. Kuningas kuitenkin antoi periksi pelättyään sisällissotaa.

Parlamenttivaalit vuonna 1924 fasistit voittivat - taas kerran - väkivallalla uhkaamalla ja vaalivilpillä. He saivat 65 prosenttia parlamenttipaikoista. Valtaannousu oli klassinen esimerkki tulevan diktaattorin pelikirjasta.

Demokratian itsepuolustus toimi rohkean Giacomo Matteottin johdolla vielä jonkin aikaa, kunnes hänet tapettiin. Mussolinin ilmoitti itseensä kohdistuneiden murhasyytösten keskellä, että hän ottaa kaiken vallan nimittämällä itsensä Il Duceksi. Röyhkeä toiminta johti suurista riskeistä huolimatta lopputulokseen, jossa Mussolini sai ylivallan. Hän mursi oikeuslaitoksen mahdin ja muutkin demokratian instituutiot.

Mussolini käytti myös pehmeitä keinoja käynnistämällä infrastruktuurihankkeita, parantamalla terveyden hoitoa ym. Kansansuosio oli taattu. Viimeistään vuonna 1929 koko Italia oli Mussolinin kontrollissa. Oli vain yksi valta, yksi johtaja, jota piti totella. Mussolini käytti indoktrinaatiota alistaakseen kansan yhden johtajan alaisuuteen. Toimenpiteet ulotettiin lastenkasvatukseen saakka, jotta varmistettaisiin myös seuraavan sukupolven kannatus fasismille. Nuoruuden ylistys oli fasismin ohjenuorana aivan kuten natsismissa hiukan myöhemmin.

Massaindoktrinaatio ja iskulauseet (”Mussolini on aina oikeassa”) toimivat fasismin vallan muurinsärkijöinä. Henkilökultti johti siihen, että Mussolinia markkinoitiin kaikkien alojen asiantuntijana.

1930-luvun puolessa välissä talouskasvu hiipui ja alkoi ilmetä Il Ducen arvostelua. Mussolini vastasi pelikirjan kohdalla ”kiinnitä ihmisten huomio ulkoiseen, kun joudut vaikeuksiin sisäisesti”. Italiasta piti tehdä Rooman imperiumin seuraaja. Käytännössä tämä merkitsi Etiopian kimppuun hyökkäämistä. Muuta mahdollisuutta ei juuri ollut, sillä länsivallat olivat jo alistaneet pääosan Afrikasta alaisuuteensa. Sotatoimet sujuivat heikosti, mutta lopulta etiopialaisten vastustus murtui osin siksi, että italialaiset käyttivät kemiallisia aseita. Mussolinin propaganda hoiti loput.

Toisen maailmansodan syttyessä Italia halusi päästä palaselle Saksan menestyksestä. Se halusi Välimeren suurvallaksi. Italia resurssit olivat kuitenkin aivan liian köykäiset ja hyökkäys Egyptiin pysähtyi, samoin Kreikan valloitusyritys. Vasta Saksan tuleminen avuksi päästi Italian pahimmasta piinasta. Italialaisille sodat olivat joka tapauksessa tuhoisia. Vuonna 1943 Italia joutui itse liittoutuneiden maihinnousun kohteeksi.

Il Ducelle tappiot merkitsivät henkilökohtaista katastrofia. Fasistit syrjäyttivät Mussolinin vallasta. Hitler tuli apuun ja pelasti Mussolinin vielä kerran vankeudesta Pohjois-Italiassa.

Sota eteni kuitenkin kohti vääjäämätöntä loppua ja partisaanit ottivat Mussolinin ja hänen rakastajattarensa kiinni heidät yrittäessään paeta Itävaltaan vuoristoteiden kautta. Lyhyen epävirallisen oikeudenkäynnin jälkeen partisaanit teloittivat pariskunnan.

Brutaali loppu ruumiiden häpäisyineen päätti Mussolinin ja hänen kumppaninsa tarinan.

::::::::::::::::::::::::

Mussolinin diktatuuri romahti omaan mahdottomuuteensa. Viimeisiä vaiheita synkensi IL Ducen epärealistiset suurvaltahaaveet, valtion resurssien loppuminen ja epätoivoinen roikkuminen vallassa.

Mutta ajat muuttuvat…..

Tänä päivänä Mussolinin kotikylä on uusfasistien pyhiinvaelluskohde. Kasvava rasismi, toive vahvasta johtajasta, syntipukin tarve ja tyytymättömyys demokratiaan ovat tämänkin päivän ilmiöitä, kuten ne olivat 100 vuotta sitten fasismin valtaanpääsyn aattona. Fasismi on siis alkanut kiehtoa jälleen rajattua ihmisjoukkoa, vihollisia ovat nyt maahanmuuttajat.

Äärioikeistolaisessa ajattelussa tänä päivänä toistuvat fasistien ilmaisut ja perustelut, miksi nykydemokratia on rapautunut. Tämä vain osoittaa, että tartuntapintaa on edelleen olemassa. Fasismi on siis viekottelevaa, kuten Tarmo Kunnas totesi aikoinaan. Demokratia on kuitenkin osoittautunut lopulta voittoisaksi, kun sitä on yritetty lannistaa. Aivan kuten Espanjassa Francon diktatuurin jälkeen demokraattiset voimat Italiassa jatkoivat sodan jälkeen siitä, mihin ennen diktatuuria – kymmeniä vuosia sitten - oli jääty.

::::::::::::::::::

Fasismi sekä käsitteenä että sisältönä on juurtunut tämän päivän maailman osaksi meidän demokraattisesti ajattelevien mieliharmiksi. Ehkä Mussolinin ”kuolemat” ja ”henkiinheräämiset” ovat ilmiasuja fasismin lumosta. Mutta lumo on pettävällä pohjalla, sillä fasismin tuhoava voima on luotaantyöntävää ajankohdasta riippumatta.

Mikä kaiken tämän sai aikaan? Edellä esitetty kirjoitus kelpaa ehkä jonkinmoiseksi vastaukseksi. Vielä jää jäljelle ihmisen tutkimaton mieli: miksi massat lähtevät tällaiseen mukaan. Onko siinä kysymys vain siitä, että massojen suojissa yksilö kiihottuu vaatimaan mahdottomuuksia valovoimaisen johtajan agitoimana?

2 kommenttia:

  1. Ensiksikin koko diktaattorit sarja on yksipuolinen, amerikkalaisten silmin katsottu, eivät meinaa nähdä malkaa omassa silmässä.
    Esimerkiksi Panama osuudessa sitä vähän vilauteltiin,siis omaa amerikkalaista syyllisyyttä.
    Mitä Mussoliiniin tulee hänen politikassaan oli myös positiivisiä puolia, kuten esimerkiksi työläisten osallistumisen vahvistaminen työpaikkojensa päätöksentekoon.
    Myös sosiaalisten oikeuksien innovaatiot Italiassa oli tuolloin huomattavat, myös meillä niistä otettiin mallia.
    Myös Stalin otti mallia Stalinilta,hän ja Mussoliini pitivptt salaisuudessa yhteyksiä keskenään.
    Jos Mussoliini ei olisi hurmaantunut saksalaisesta marakatista,ties kuinka hänelle ja hänen luomalleen systeemille olisi käynyt.

    VastaaPoista
  2. Jos luit kirjoituksen tarkasti, niin siinä selvästi korostettiin diktatuurien pehmeitä keinoja, hyvinvoinnin tuottamista kansalaisille, mutta sillä on vain nimeksi merkitystä verrattuna siihen pahaan, mitä diktatuurit saivat aikaan. Myös Mussolinin kohdalla suuruudenhulluus merkitsi miehen. Mussolini oli edellä kävijä diktatuurien ketjussa.

    VastaaPoista