Sitra on toteuttanut vastikään (julkaistu 30.1.2020) tutkimushankkeen ”Elinikäinen oppiminen Suomessa 2019- ” -kyselyn. Se lähestyy niitä teemoja, joita olen käsitellyt näissä blogikirjoituksissa useasti. Olen vannonut yleissivistyksen nimiin. Katsotaanpa vastaako tutkimus tähän huutoon.
Tulosten tulkinnasta vastaa tämän kirjoittaja.
Käyn läpi ohessa mielenkiintoisimpia tuloksia tutkimuksesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää elinikäisen oppimisen toteutumista ja mahdollisuuksia Suomessa. Tutkimuksen toteutti Innolink ja tiedonkeruu toteutettiin internetpaneelikyselynä marraskuussa 2019. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat 18-85 vuotiaat Suomen kansalaiset. Tutkimus perustuu 2110 vastaukseen. Sitten itse tuloksiin.
Peräti 89 prosentin (sisältää viisiportaisen asteikon kaksi ylintä valintaa eli valinnat 4 ja 5) mielestä ”Laaja yleissivistys on itsessään arvokasta”. Muutoinkin kyselyyn vastanneet antoivat korkeita arvoja periaatteellisiin kysymyksiin (kuten: ”Elinikäinen oppiminen on ihmisen perusoikeus”). Sen sijaan konkreettiset välineelliset arvot saivat vain kohtuullisen korkeita arvosanoja. Esimerkiksi ”Ihmisen tulisi kehittää osaamistaan ensisijaisesti työelämän tarpeisiin” sai vahvan puollon (arvosanat 4 tai 5) ”vain” 43 prosentilta vastaajista. Tämän voi tulkita niin, että tieto sinänsä koetaan arvokkaampana elämän kannalta kuin osaamisen kehittäminen esimerkiksi työelämää varten.
Uuden oppimisen koki merkityksellisenä yli 80 prosenttia vastaajista (hyvä!), pakkona uuden oppimista piti 18 prosenttia vastaajista. Lähes viidesosan mielestä uuden oppiminen oli siis vastenmielistä, joka pantakoon merkille.
Tärkeinä oppimisen taitoja perhe-elämän ja harrastusten yhteydessä piti 74 prosenttia vastaajista, työelämän yhteydessä vastaavasti 73 prosenttia vastaajista. Jälleen hyöty ja huvi (plus läheiset ihmiset) kävivät yhtä jalkaa. Vuorovaikutus oppimismielessä vieraiden kulttuurien kanssa sai myös erittäin positiivisen ja lupaavan arvion, 58 prosenttia vastaajista.
Uuden oppimisen tavoista korkeimmat arvosanat saivat tiedon hakeminen verkosta ja lukeminen ja/tai kirjoittaminen. Halu tiedon etsimiseen ja sen hyödyntämisen tarve osoittavat vastaajien uteliaisuuden suuntaa lupaavalla tavalla. Samaa lopputulosta tukee eräs toinen kyselyn tuloksista: lukeminen koettiin oppimisen ilona.
Valtaosa kehitti oppimista työelämässä tekemällä töitä toisten kanssa ja oppimalla toisilta. Kakkosena – selkeästi perässä - tuli uusien asioiden ja työtapojen kokeilu. Vuorovaikutus muiden kanssa on siis avain uuden oppimiseen. Kyselyn perusteella ihmiset näkivät myös, että osaaminen huomioitiin ja sitä arvostettiin työyhteisössä.
Valtaosan mielestä työyhteisössä vallitsi oppimismyönteinen ilmapiiri. Suurimmaksi esteeksi koettiin työssä oppimiselle varatun ajan rajallisuus.
Jatkuvan oppimisen sanoma on kyselyn perusteella mennyt hyvin perille, sillä suurin osa koki sen periaatteellisesti tärkeäksi. Taloudellisesti tutkintokoulutukseen ja työhön panostamisessa luotettiin työnantajan karttuisaan käteen, sillä omaan rahoitukseen eivät useimmat panostaneet.
Rohkaisevaa on, että useimmat kokivat olevansa tietoisia, mihin suuntaan halusivat osaamistaan kehittää (70 prosenttia kyselyyn vastanneista).
Työelämän muutoksen kokivat useimmat positiivisena ja kannustavana: on tärkeää oppia uutta.
::::::::::::::::::::
Kyselyn tulokset voidaan yhdistää aiemmassa blogikirjoituksessani (”Ei se työpaikkojen määrä vaan laatu….”/22.1.2020) käsittelemääni osaamisen laatuhaasteeseen. Yhdysvalloissa on kehitetty ”Job Quality Index” -mittari työpaikkojen laadun määrittämiseksi. Laadun mittarina käytetään työstä maksettavaa palkkaa. Indeksissä on kysymys siitä tarjoavatko uudet työpaikat keskipalkkaa paremmat vai huonommat ansiot ja onko työtunteja vähän vai koko työpäivän verran.
Mielestäni ”Job Quality Index” luo uuden eksaktin näkökulman työn muodostumisen käsitteeseen. Yhdysvalloissa JQI:n mukaan huonojen työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa on ylittänyt hyvien työpaikkojen määrän reilusti ”näkyvissä olevan menneisyyden” aikana. Työttömyysluvut sinänsä ovat alentuneet finanssikriisin jälkeen ja ovat itse asiassa alimmalla tasolla 50 vuoteen, mutta JQI-indeksi on heikentynyt 30 vuoden ajan (so. uudet työpaikat ovat heikentyneet laadultaan). Entä Suomessa?
Pullonkaula on siinä, että jostakin syystä avoimiin korkeaa ammattitaitoa vaativiin tehtäviin ei hakeudu riittävästi hakijoita. Luontevin syy on (korkeatasoisen) osaamisen puute.
Kun katsoo työvoimapulasta eniten kärsivien ammattien listaa Suomessa, on nähtävissä painottumista korkeaa erikoisammattitaitoa vaativiin työpaikkoihin (sosiaalityö, lääkärit ja muut terveydenhoidon ammattilaiset, erityisopettajat, psykologit…) Ongelman täytyy olla koulutusjärjestelmässä. Mitkä ovat syyt, jos laadukkaita työpaikkoja ei pystytä täyttämään?
Mitä tapahtuu, jos muodostuu voittopuolisesti pienipalkkaisia tehtäviä ja vastaavasti jää muodostumatta korkeaa osaamista vaativia työpaikkoja tai niin kuin Suomessa tapahtuu, hyväpalkkaisiin työtehtäviin ei saada hakijoita?
Ainakin seuraavat syy-seuraussuhteet löytyivät 1) Kun työpaikkojen laatu heikkenee säännönmukaisesti, niiden palkkojen keskiarvokin alenee, 2) Kokopäivätyyppiset työt muuttuvat palvelualojen pienipalkkaisiksi osa-aikatöiksi, 3) Inflaatio ei kiihdy, kun palkat heikkenevät (siirrytään matalapalkkaisiin töihin), 4) Tuottavuus heikkenee, koska pienipalkkaisilla palvelualoilla työn tuottavuus on yleensäkin heikkoa, 5) Tilanne johtaa jatkuessaan siihen, että seuraavan sukupolven palkkataso jää useissa tapauksissa alle heidän vanhempiensa palkkatason.
Työmarkkinoilla ei siis pystytä realisoimaan Sitran tutkimuksessa esille tullutta ihmisten halukkuutta haastavampiin tehtäviin. Vai mitenkä on tulkittava Sitran kyselyn tuloksia?
::::::::::::::::::::
Sitran kysely tarjoaa hyvät eväät laadukkaampien työpaikkojen muodostumiselle Suomessa. Ihmiset ovat sekä halukkaista, että kyvykkäitä ottamaan vastaan uusien laadukkaiden työpaikojen haasteet ja ainakin oppimaan niitä varten tarvittavia taitoja. Koulutusjärjestelmän täytyy sopeutua tilanteeseen ja tarttua ongelmaa sarvista kiinni.
PS
Helsingin Sanomien mielipidepalstalla oli 31.1.2020 kirjoitus (”Historiaoppiaineen asemaa on syytä vahvistaa kouluissa”), jossa otsikkoteeman lisäksi puututtiin koululaisten lukutaitoon ja yleissivistyksen puutteisiin. Havainnoijina oli joukko historianopettajia. Viesti oli karu: ”Lukeminen ei enää ole muodissa, ja etenkin omaehtoinen lukeminen on käynyt lähes uhanalaiseksi. Usein jopa lukiolaisten sisälukutaito on heikko”. Vastataanko Sitran laatiman kaltaisiin kyselytutkimuksiin vain periaatetasolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti