keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Richard Nixon – myrskyn silmässä

Tämä on Richard Nixonin elämänuraa käsittelevän dokumenttiarvion osa 2/2

Richard Nixon katsoi 60-luvun levottomia ja väkivaltaisia yhteiskunnallisia tapahtumia etäämpää, mutta vähitellen veri veti taas politiikkaan, ehkä sen takia, että tyytymättömyys Vietnamin sotineen oli niin laajaa. Nixon ilmoittautui vuoden 1968 presidentinvaalikampanjaan. Häntä mainostettiin ”uutena Nixonina”, vaikka hän itse suhtautui brändiinsä sarkastisesti katsoen olevansa vaikeasti muutettavissa: ”Olen PR-toimiston pahin painajainen”. Vanhat ajat esiintymiskyvyn vajeineen kuitenkin arveluttivat sen verran, että Nixon nauhoitti harjoiteltuja keskusteluja yleisön kanssa ja julkaisi ne.

Mitä pidemmälle sota Vietnamissa eteni, sitä alemmas istuvan presidentin Lyndon B. Johnsonin suosio laski. Lopulta hän luovutti – yllättäen - ennen kuin kunnon kampanja oli edes alkanut. Kuohunta kuitenkin jatkui. Valtavat mielenosoitukset, jotka seurasivat Martin Luther Kingin murhaa keväällä 1968 saivat suuren enemmistön kaipaamaan yhteiskuntarauhaa. Ongelmat eivät loppuneet tähän, lisää tragiikkaa seurasi. On selvää, että päävastustajan, Robert Kennedyn murha kesällä 1968 tasoitti Nixonin tietä presidenttiyteen. ”Laki ja järjestys” -slogan sai yhä suurempaa suosiota.

Demokraattien Chicagon puoluekokouksen provosoidut levottomuudet – siellä valittiin puolueen presidenttiehdokas - olivat omiaan lisäämään Nixonin kannatusta muidenkin kuin ”hiljaisen enemmistön” keskuudessa. Republikaanien keskinäisessä taistossa Nixon oli selvästi paras Nelson Rockefelleria ja Ronald Reagania vastaan. Vaalitaistelunsa lähtölaukauksen Nixon järjesti Chicagossa villeissä, mutta rauhanomaisissa tunnelmissa osoittaakseen, että mellakkaongelma on vain demokraattien ongelma.

LBJ - olihan hän vielä presidentti - järjesti vielä yhden yllätyksen, kun hän rupesi vaalien alla tosissaan hieromaan rauhaa Pohjois-Vietnamin kanssa. Seurauksena demokraattien presidenttiehdokas Hubert Humphrey nousi uhkaamaan Nixonia gallupeissa. Nixon ryhtyi heittämään kapuloita rattaisiin estääkseen rauhanneuvottelujen suotuisan etenemisen: viesti republikaanien puolelta pohjoisvietnamilaisille kuului: ”….odottakaa me voitamme…”. Johnson oli raivoissaan suoraan yhteydessä Nixoniin, joka kielsi vehkeilevänsä. Joka tapauksessa orastava rauhanprosessi tyssäsi alkuunsa ja tie Nixonin vaalivoittoon oli petattu. Lopputulos: Nixon voitti Humphreyn niukasti. Hän koki ykköshaasteekseen rauhantekijän lähetystehtävän tammikuussa 1969 alkaneella presidenttikaudellaan.

Nixonin uskottavuus ei ollut kovin vahva: mielenosoitukset ja mellakat jatkuivat, jopa laajentuen entisestään. Levottomuudet levisivät poliittisesta vasemmistosta keskustaan.

Puheessaan toukokuussa 1969 Nixon lisäsi epäuskottavuuttaan: USA ei aikonut suostua epätyydyttäviin rauhanehtoihin. Yhdysvaltain historian ensimmäisen sodassa kärsityn tappion myöntäminen oli liikaa Nixonille. Taistelut jatkuivat.

Syntyi oppi sodan vietnamilaistamiseksi, mutta ilman aikataulua. Jälleen pettymys vaalipuheiden tavoitteisiin verrattuna. Mutta vastustajat olivat vain äänekäs vähemmistö. Suuri ”hiljainen enemmistö” halusi seesteisyyttä levottomuuksien keskelle. Nixonin kannatus nousi jopa 68 prosenttiin, korkeammaksi kuin koskaan.

Tässä vaiheessa Nixonin taistelupariksi nousi Henry Kissinger, joka ei merkinnyt ainakaan vähemmän aggressiivista politiikkaa. Samaan aikaan, kun Nixon ilmoitti suuresta joukkojen vähentämisestä Vietnamissa , hän laajensi sotatoimia Kambodshaan. Mielenosoitukset leimahtavat jälleen, ja lehdistö tyrmistyi. Nixon nimitteli sodanvastustajia epäviisaasti pummeiksi. Seurauksena jännittynyt ilmapiiri räjähti Kentin yliopiston kampuksella 4.5.1970 verisiksi mellakoiksi. Neljä opiskelijaa kuolee. Seuranneessa sekavassa tilanteessa myös vastamielenosoittajat aktivoituivat. Syntyi lisää väkivaltaa. Nixonin kannatus kääntyy laskuun.

Vuoden 1970 välivaalit olivat tärkeät Nixonin politiikan jatkuvuuden kannalta. Presidentti panosti vaalikampanjaan poikkeuksellisen vahvasti. Se ei kuitenkaan auttanut: sekä senaatti että edustajainhuone säilyivät demokraateilla. Republikaanit päättivät tehdä asialle jotain.

Tässä kohtaa dokumentissa esitellään Nixonille niin kohtalokas nauhuri (asennettiin helmikuussa 1971), jonka toiminta oli ääniohjattua, ts. se käynnistyi esimerkiksi puheesta. Se oli tarkoitettu palvelemaan mm. historiankirjoitusta. Nixonin edeltäjällä Lyndon B. Johnsonilla oli sivumennen sanottuna vastaava nauhuri, mutta sen käynnisti presidentin avustaja manuaalisesti, kun presidentti pyöräytti sormeaan.

Miltei huomaamatta nauhurille tallentui Nixonin rasistisia käsityksiä mustista ja juutalaisista, hänen asenteitaan homoseksuaalisuudesta ja moraalittomuudesta sekä käsityksiään lehdistön ja establishmentin vihollisominaisuuksista. Nauhalle tuli vaarallisia käskyjä: ”lisätkää salakuuntelua” tai ”kuuntelemmeko ehdokkaita?” Nimiäkin mainittiin tässä yhteydessä, mm. Ted Kennedy.

Myös paljon puhutuista ”Pentagonin papereista” (neljä presidenttiä oli antanut harhaanjohtavaa tietoa Vietnamin sodan syttymisen syistä) tuli nauhalle tietoa. Tässä vaiheessa Nixonissa alkoi ilmetä vainoharhaisia piirteitä. Presidentti ryhtyi palkkaaman Valkoisen talon ”vastavakoiluun” miehiä olettamiaan maanpettureita vastaan: ”Mekin käytämme kaikkia keinoja”. Syntyi ns. ”putkimiesten” ryhmä, jonka tehtävänä oli estää oman puolen vuodot ja heikentää vastustajia.

Mutta toisaalla tapahtui jotain uutta ja ennenkuulumatonta….

Nixon käynnisti ulkopoliittisia manöövereitä, kuten Kiina-diplomatian. Tavoitteena oli luoda suhteet kommunisti-Kiinaan. Konservatiivina ja republikaanina Nixonilla oli tähän varaa. Tarkoitus oli myös siirtää ajatukset pois Vietnamista kotimaassa. Nixon siis aloitti kehityskaaren, jonka toisessa päässä on Donald Trumpin Kiina-vihoittelut. Kiina-operaatio oli kiistaton toiminnallinen ja propagandavoitto Nixonille.

Mutta samaan aikaan salakuunteluoperaatio eteni. Pääkohde oli demokraattien päämaja Watergate-kompleksissa Washingtonissa. Se oli demokraattien vaalikampanjan aivokeskus.

Maaliskuussa 1972 Pohjois-Vietnam käynnisti suurhyökkäyksen. Se oli vietnamisoinnin testi, joka osoitti, heti toimimattomuutensa: etelävietnamilaiset joukot eivät pystyneet pitämään puoliaan. Reaktiona USA kiihdytti presidentin päätöksellä sotatoimia. Rauha oli todella kaukana. Nixon työhuoneensa nauhalla: ”Pommitetaan ne äpärät tuusannuuskaksi”. Ja edelleen: ”Haluaisin käyttää ydinpommia. Onko se valmiina?”. Tähän Kissinger toki reagoi. ”Se olisi mielestäni liikaa”. Nixon: ”Ajattele isosti Henri, Kristus sentään”. Siviilien joukkokuolema ei merkinnyt mitään. On vaikeata uskoa, miten pitkälle valtionpäämies oli valmis menemään. Jää mahdollisuus, että Nixonin puhe oli retoriikkaa, mutta…..

Sotainto tuntui tarttuneen myös tavallisiin kansalaisiin. Nixonin kannatus kääntyi selvään nousuun. Tiukan paikan tullen kansa asettuu johtajansa taakse.

Samaan aikaan paljastui pommi, jonka merkitystä ei heti tajuttu: viisi murtomiestä kuuntelulaitteineen pidätettiin aseella uhaten epäiltynä murtautumisesta demokraattien puoluetoimistoon, Watergateen. Pian murto yhdistettiin yhden mukana olleen kautta Valkoiseen taloon. Käynnistyy huomattava salailuoperaatio, jossa tarvittiin voitelurahaa peittelyn onnistumiseksi.

Kansalaiset heräävät hitaasti Watergate-skandaaliin ja Nixon saa presidentinvaalissa syksyllä 1972 maanvyörymävoiton. Toinen kausi alkaa tammikuussa 1973. Heti perään Nixon ilmoittaa, että aselepo Vietnamissa astuu voimaan 27.1.1973. Amerikkalaiset sitoutuvat vetämään joukkonsa pois Vietnamista. Nixonin kannatus nousee 68 prosenttiin.

Valkoisen talon nauhalla Nixon varoittaa Kissingeriä asiasta, joka voi räjähtää käsiin…… Tämän jälkeen Watergate ei päästä presidenttiä otteestaan. Nixon taisteli vääjäämätöntä vastaan yrittämällä esiintyä ulkopuolisena ja vaati syyllisiä tuomittavaksi. Putkimiehet saivat syytteen. Oli vain ajan kysymys, kun syytetyt kertovat motiivinsa ja toimintaohjeensa. Kävi ilmi, että Valkoinen talo tiesi murrosta ja murron tarkoituksesta.

Tapahtumasarjan peittely-yritykset täyttävät koko skandaalin keston loppuajan. Niiden keskiössä ovat Nixonin työhuoneen nauhuri ja sen tuottamat nauhat. Ne olivat avaintodisteita, joiden perusteella presidentin rooli tulisi ilmi. Nauhat pyydettiin erikoissyyttäjälle kuultavaksi. Nixon kieltäytyi luovuttamasta vedoten niiden luottamuksellisuuteen.

Nixon erotti erikoissyyttäjän. Lopulta paine kävi liian suureksi ja Nixonin oli luovutettava nauhat. Jälleen tuli mutkia matkaan: kävi ilmi, että nauhoilla oli avainkohdassa 18 minuutin poispyyhitty aukko ratkaisevassa kohtaa. Välttääkseen virkasyytteen Nixon antoi periksi: 8.8.1974 presidentti piti puheen, jossa hän ilmoitti eroavansa presidentin tehtävistä.

Kokiko Nixon, että hänellä oli tarvetta anteeksipyyntöön? Nixonin vanhojen päivien kommentoiva ääni toteaa dokumentin lopussa: ”Ei ole mitään tapaa esittää anteeksipyyntöä, joka ylittäisi sen, että eroaa presidentinvirasta”.

::::::::::::::::::::

CNN:n dokumentti Nixonista on hyvä kertaus lähihistorian dramaattisista vaiheista sellaisellekin, joka on perehtynyt aiemmin syvällisemmin Nixoniin. Yksityiskohdat tarkentuvat.

Nyt Areenassa nähtävillä olevassa dokumentissa keskityttiin poliittiseen historiaan. Paljon jää aiheita käsittelemättä. Dokumentti ei edes viittaa Nixoniin viimeisenä New Deal -presidenttinä, joka ansaitsisi oman dokumenttinsa.

Nixon-dokumentin katsottuaan ja hänen poliittiseen uraansa jo aiemmin perehtyneenä olisi houkuttelevaa verrata hänen presidenttiyttään Donald Trumpin ensimmäiseen virkakauteen.

Onko Donald Trumpin presidenttiys päivitys Nixonista?

Nixonia ja Trumpia henkilöinä yhdistävät mielestäni seuraavat ominaispiirteet:

-ylivirittynyt kunnianhimo

-päätöksentekokykyisyys

-tunnerajoitteisuus

-jonkinasteinen vainoharhaisuus

-taipumus syyllistää muita ihmisiä, panettelu

-häikäilemättömyys

-kostonhalu

:::::::::

Kumpaakin erikseen arvioisin seuraavasti:

Nixon:

-harkitsevuus (ennen kohtalokasta Watergatea)

-pitkäjänteisyys, periksiantamattomuus: ”en ole luovuttaja”

-johdonmukaisuus

-päämäärätietoisuus

-pitkävihaisuus varauksin

-opportunismi

-suopeus uusille avauksille

-toisaalta ahdasmielisyys, toisaalta suuruuden taju!

-persoonallisuuden ristiriitaisuus

:::::::::::::

Trump:

-spontaani reagointi ympärillä tapahtuvaan

-improvisointi, eläminen hetkessä

-epäluotettavuus, valheellisuus

-itsekeskeisyys

-lyhytjänteisyys

-epäjohdonmukaisuus

-nurkkakuntaisuus

1 kommentti:

  1. Tervehdys!

    Mielenkiintoinen juttu on, että Howard Hughes olisi lainannut Nixonin veljelle ison summan rahaa, ja myöhemmin "lainannut" myös Nixonin lähipiiriin kuuluvalle myös rahaa epäselvissä kuvioissa (Wikipedia puhuu suoraan lahjuksesta), ja Nixonin yksi syistä alkaa salakuunnella demokraatteja johtui siitä, että tämä halusi tietää, että aikovatko nämä käyttää tätä tietämystä häntä vastaan.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Howard_Hughes#Connections_to_Richard_Nixon_and_Watergate

    VastaaPoista