Helsingin Sanomat kirjoittaa (14.8.2016) ”Analyysissä”, että ”Suomi saa vastata hämmentyneisiin kysymyksiin, kun Venäjä käyttää presidentti Niinistön nimeä turvallisuuspolitiikassaan”. Hesari heittää näin varjon Niinistön aloitteen ylle, jossa tavoitteena on lentoliikenteen turvallisuuden lisääminen Itämeren yllä mm. kehottamalla kaikkia osapuolia käyttämään transpondereita lentojen aikana.
Tunnettu Nato-myötäilijä Kari Huhta on kirjoituksen takana. Hän jatkaa jo tutuksi käynyttä linjaansa, jossa kaikki muut kuin läntisen sotilasliiton maiden Venäjään liittyvät – turvallisuutta edistävät - poliittiset aloitteet leimataan tarkoitusperältään epäilyttäviksi.
Huomiota on kiinnittänyt myös Helsingin Sanomien uhraama palstatila kaikelle Venäjää koskevalle arvostelulle. Palstatila on silmiinpistävän suuri, jopa sivun tai aukeaman suuruisine juttuineen. Ei voi välttyä ajatukselta, että tarkoitushakuisesti yritetään vaikuttaa suomalaisten kantoihin, jotta Venäjä-epäluulot lisääntyisivät.
Ehkä minun on syytä valaista tässä kohtaa omaa suhtautumistani, ettei esittämästäni kritiikistä jää väärää kuvaa. Venäjän autoritäärinen hallinto, sen liberaalin demokratian vastaisuus, sen sananvapauden rajoittamiset ovat kaikki asioita, joita olen kritisoinut. En hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa. En myöskään katso, että meidän tulisi ottaa mallia Venäjän käytöksestä missään oleellisissa asioissa. Se, mitä olen halunnut korostaa on kansainvälisen tilanteen monimutkaiset kytkennät, joissa propagandan avulla käydään jatkuvaa taustataistelua. Venäjän nimeäminen yksin syylliseksi kiristyvään kansainväliseen tilanteeseen on virheellinen arvio.
Siksi olen suhtautunut kriittisesti esimerkiksi Ukrainan tilanteesta esitettyihin yksipuolisiin arvioihin. Olen joissakin suhteissa kissingeriläis-brzezinskiläisellä reaalipoliittisella linjalla, vaikka toisaalta olenkin arvostellut molempia ”kylmän sodan sotilaiksi” (Cold War Warrrior) – ja aiheesta. Inhorealismi kansainvälisessä politiikassa tarkoittaa suuren ikkunan avoinna pitämistä erilaisille aloitteille, ja asettumista toisen osapuolen asemaan sen toimien ymmärtämiseksi, joka ei tarkoita samaa kuin hyväksyminen.
Kaiken kaikkiaan Venäjä-väylä on syytä pitää avoinna ja tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin, joiden avulla kansainvälistä jännitystä voidaan lieventää. Olen useissa kirjoituksissa kannattanut Suomen aktiivista roolia näissä kysymyksissä.
Erona Helsingin Sanomiin on, että lehden mielestä Suomen pitäisi aina ja kaikkialla suhtautua asioihin lännen näkövinkkelistä – pitää jopa pyytää lupa länneltä esittää rauhaa rakentavia esityksiä. Jos kaavasta poiketaan syytetään omavaltaisuudesta, jolle löytyy vertailukohde ainoastaan Suomi-Neuvostoliitto -suhteiden aikoinaan tapahtuneesta vahtimisesta. Suomi on siis vahvasti lännettynyt, kun oma kantani on, että Suomen liikkumatila pitää säilyttää mahdollisimman vapaana. Parhaiten se tapahtuu sotilaallisen liittoutumattomuuden avulla. Suomen ei tarvitse todistaa kenellekään olevansa osa länttä. Tämä perusperiaate hyväksytään kaikkialla. Sitä ei tarvitse mustasukkaisesti vahtia.
Itselleni läheisiksi ulkopoliittisiksi ajattelijoiksi olen kokenut Erkki Tuomiojan, Heikki Talvitien , Pekka Visurin, Markku Kivisen, Markku Kangaspuron ja – presidentti Sauli Niinistön, vain joitakin mainitakseni. En voi olla kiinnittämättä huomiota siihen sisäiseen kamppailuun, jota Niinistö on varmasti aikoinaan käynyt puoluepoliitikko Niinistön ja ulkopoliittista vastuuta kantavan presidentti Niinistön välillä. Niinistön kannat ovat selkiytyneet ja hän ymmärtää täysin kantamansa vastuun suuruuden päinvastoin kuin Helsingin Sanomat, joka aatoserkkomaisesta sitoutumattomuudesta luovuttuaan on ruvennut ajamalla ajamaan Suomea Natoon.
Helsingin Sanomat yrittää luoda kuvan, jossa Niinistö ikään kuin ”saastuu”, kun hän asettaa itsensä alttiiksi Venäjän tulkinnoille. Miten naiivi ajatus. Tällainen hiusten halkominen ja ”raja railona aukeaa” -ajattelun korostaminen estää kaikenlaisten aloitteiden tekemisen. Niinistö ehdotuksellaan vaikuttaa Natoon halusipa se sitä tai ei.
Kuten edellä esitin, on Hesarin pääteemaksi nostettu nyt se, että Niinistö ei olisi varmistanut selustaansa tehdessään ehdotuksensa – ei Suomessa eikä kansainvälisesti. Ensinnäkään hänen ei tarvitse varmistaa selustaansa Helsingin Sanomien määrittämällä tavalla tehdessään aloitteitaan. Tämä on vain Hesarin päähänpinttymä, jolla se pyrkii liittämään Suomen elimelliseksi osaksi läntistä sotilasyhteistyötä. Nato-riippuvuudesta ei saa irrota millään tavalla!
Niinistö ei ole käyttänyt samaa taktiikkaa kuin ne, jotka kiinnittävät konkreettisin sopimuksin Suomen yhä läheisemmin läntiseen sotilasyhteistyöhön toteamalla, että ”tästähän on sovittu jo kauan sitten”, ei tätä tarvitse viedä eduskuntaan. Annetaan ymmärtää, että hölmöhän se on, joka kyselee itsestään selvien asioiden perään.
Niinistö viittaa useiden eri tahojen samansuuntaiseen aloitetoimintaan Itämeren lentoliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi. Tässä ei todellakaan ole mitään uutta – paitsi Helsingin Sanomien mielestä, koska sille ei kerrottu etukäteen. Se on käynyt utelemassa läntisiltä ”asiantuntijoilta”, mitä ikävää sanottavaa niillä on Niinistön aloitteesta.
Paljon tärkeämpää kuin kysymys siitä, onko presidentti ”luvatta” tehnyt aloitteensa, on sen pohtiminen millaisen vahtimisen kohteeksi Suomen noudattama liittoutumattomuuspolitiikka on joutunut. Suomi saa "armeliaasti" noudattaa liittoutumattomuuspolitiikkaa, mutta tärkeää on, että sanaa ei pidä käyttää korostamalla sitä! Tämä alkaa muistuttaa vanhaa kunnon puolueettomuuskeskustelua, jossa Neuvostoliito yhteisesti sovitun liturgian mukaan totesi, että Suomi ”pyrkii” noudattamaan puolueettomuuspolitiikkaa, mutta venäläisten diplomaattien kanssa käydyissä keskusteluissa sanan käyttöä piti välttää - kuuluihan Suomi Neuvostoliiton etupiiriin.
Kukahan,osaisi oikein selvittää hesarin väelle,sekä muille maamme transatlantisteille, aglosaksismin ihailijoille, kikä oikeastti maamme asema geopolittisessa kentässä olisi, jos joutuisime kahden eri,toisileen vihamielisen ryhmittymän etulinjaan.
VastaaPoistaEnsiksikin olisimme aglosaksisen maailman ehdottomassa periferiassa,puhun maamme aglosaksismista, koska juuri näille tahoille kansaivälisyys ja europpalaisuus on juuri tuota kultuurimeemiiä, johon meidät on iimeisten vuosikymmenten aikana kasvatettu, kultturillisesti.
Nyt muuten on menossa hesarin ja muiden natomielisten Niinistön syrjäyttämiseen pyrkivä kammpanja, seuraavissa presidentin vaaleissa.
Tietenkin on ollut ennaltaarvattavaa, nykyisen presidentin varauksellisuus venäjä kritiikkiä kohtaan, olihan hänen kamppanjapäälikkönään, Harkimo, jolla on vahvat venäjäyhteydet.
Tulisi huomioida maamme asema jos suomettarelaiset saisivat tahtonsa läpi ja kun TTIP sopimus runnotaan läpi, sillon viimeisetkin venäjäkaupan ripeet tyrehtyvät,jolloin pienen väestömäärämme vuoksi joudumme vastaavaan asemaan aglosaksisessa arvoyhteisössä, kuin vaikkapa pohjois-karjala on maassamee nykyisin.
Polittisissa peleissä vanha havaito, on viholliskuvan vastakkaiset äärimmäisyydet ruokkivat toisiaan, ovat tosiasiassa symbioosissa, esimerkiksi venäjän aseteollinen kompleksi hyötyy meidän pyrkimyksistä saartaa heidät, siis heidän näkökulmastaan.
Toinen vastaavanlainen vastinpari, on islamilainen jihadismi ja vastajihadismi länsimaissa.
Meidän maltillisten, tulisi täysipainoisesti pyrkiä purkamaan käynnissäolevia vastakkainasettelun prosesseja.
Venäläisrten kanssa tulisi etsiä meitä yhdistäviä piirteitä, kuten vaikkapa elämäntavoissamme, kuten mökkeily, metsästys sienestys, sekä ennenkaikkea kirkkaiden siemailu.
Niinistö on Riosta kommentoinut Hesarin kirjoittelua, jossa hän erottaa toisistaan oman aloitteensa transpondereista ja Venäjän ehdotuksen Itämeren turvallisuudesta yleensä. Ehdotusten saama vastaanotto kuvaa Itämeren ympärillä olevien valtioiden epäluuloa toisiaan kohtaan. Asioita kytketään toisiinsa monimutkaisiksi kokonaisuuksiksi ja estetään sillä eteneminen itse asiassa. Silti transpondereita koskeva aloite on riittävän konkreettinen jotta sen varassa voitaisiin saada tuloksia.
PoistaNiinistön syrjäyttäminen? Matti Vanhanen ja muut varteenotettavat ehdokkaat ovat lähellä Niinistön kantoja. Ainoastaan kokoomuksen piiristä voi nousta haastaja Niinistön linjalle ja siihen en jaksa uskoa.
Hesarin ulkopolitiikka, jolle se löytää kannatusta joistakin muista lehdistä on asia, jota pitää seurata. Hesari on heittänyt haasteen kirjoituksillaan ja luonut jännitettä ulkopolitiikkaan. Veikkaan, että kohta selitellään.
Maamme informaation yksipuolisuutta osoittaa, army games tapahtuman heikko uutisointi, venäjällä kisailivat useat kolmannen maailman maat ,sek ä Kiina Intia ja esimerkiksi natomaa Kreikka oli mukana, joten se siitä läntisestä arvoyhteisöstä.
VastaaPoistaLäntinen arvoyhteisö on siitä erikoinen käsite, että se sallii läntisen arvoyhteisön avoimen vastustamisen.
PoistaNiinistölle,voi käydä Ahtisaaret,eli transatlantistisesissa piireissä,on aivan selvästi aloitettu presidentinvaihto kampanja,haluavat oman miehensä tuolle paikalle.
VastaaPoistaSoinin toiminta ja yhdysvaltain hallinnon nuoleskelu,voi olla osa tuota prosessia, jospa tämä tahtoo kalifiksi kalifin paikalle.
Soinin mainitsema puolustusopimus yhdysvaltain kanssa, ei välttämättä ole pelkästään yksipuolinen, jos jossainpäin maailmaa yhdysvallat joskus tuntee intressisä uhatuksi, voidaanko tuollon joutua puolustamaan ystävää ja liittolaista Putinin sanoin viimeiseen suomalaiseen nuoreenmieheen, vaikkapa jossain aasiassa.
Varmaankin tahtoa "transatlantiselle" linjalle on, mutta onko edellytyksiä? Ensinnäkin 60-70 prosenttia suomalalsista vastustaa Naton jäsenyyttä, toiseksi tämän jälkeen tulevat niinistöläiset reaalipoliitikot, jotka ovat avoinna eri mahdollisuuksille, mutta eivät näe liittoutumiskysymystä mitenkään akuuttina kysymyksenä.
VastaaPoistaSoini on sismmässään Nato-miehiä, mutta ei kannattajakuntansa heterogeenisyyden takia uskalla ilmaista mielipidetään avoimesti. Sitä paitsi ulkoministerinä hänen täytyy olla virallisella linjalla. Kysymys on pidemmällä aikavälillä perussuomalaisten kannatuksen määrästä. Jatkuvat gallup-tappiot houkuttelevat nykyhallituksen linjan vastustamiseen, mikä on nähty muissa asioissa.
Transatlanttisuus, jossa jo ollaan mukana pitkälle viedyn kumppanuuden takia, on monille riittävä vaihe.
Hivuttava taktiikka ja strategia, joka on omaksuttu, on herkkyyden lisäämistä "avustaville" sotilaallisille toimille ulkomailla. Tarvitaan suurta ymmärrystä, ettei sitouduta pikku hiljaa sellaiseen, jota joskus kadutaan.
Maailmanpolitiikasta opii aina jotain uutta, rebublikaanien venäjäsuhteen historia on mielenkiintoinen, näin näet erään dokumentin ,jossa väitetiin venäjän väliintulon estäneen ranskan ja britannian yrityksen mennä tukemaan etelävaltioita yhdysvaltain sisällisodassa.
VastaaPoistaJos tuo on totta,vie se osan pohjaa pois transatlantistien maailmankuvalta.
Kysymys on tietenkin siitä kuinka kaukaa syy- ja seuraussuhteita johdetaan tähän päivään. Olen kirjoituksissani tuonut esille kuinka Yhdysvallat on histiriassa suhtautunut vastenmileisesti brittein siirtomaapolitiikkaan. Esim. Suezilla 1956 Yhdysvallat ja Neuvostoliitto yhdessä estivät brittien, ranskalaisten ja Israelin intervention. Eri asia on, että USA ylevästi vastustaessan perinteistä imperialismia on itse harjoittanut "tukikohtaimperialismia" (1960-luvulla yli 1000 tukikohtaa ja nytkin vielä 700).
VastaaPoista