perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pienten vihreiden miesten ”kielisalaliitto”

En tällä kertaa lähde setvimään Ukrainan tai Krimin konfliktien syntyjä syviä, vaan keskityn näistä kahdesta johdettuihin salaliittoluonteisiin teorioihin. Yhden tällaisen tarjoaa Iltasanomien toimittaja Arja Paananen. Kommentissaan (”Pieniä vihreitä ruotsinpuhujia – Venäjällä heitä on Putinista alkaen”, 27.2.2019) hän lähtee liikkeelle Venäjän toimista Krimillä ja Ukrainassa. Salaperäiset Krimille soluttautuneet ”pienet vihreät miehet” osoittautuivat - peittely-yritysten jälkeen - Venäjän erikoisjoukoiksi.

Siitä on nyt tasan viisi vuotta aikaa. Venäjän hämäysyritys, että tunkeutujat olivat ”kodinturvajoukkoja” tms. perustui osin siihen, että sekä Krimillä että Venäjällä puhutaan samaa kieltä.

Edellä esitetystä lähtökohdasta Paananen lähtee kehittelemään ehkä juttupulassa Venäjän laajempaa kieleen perustuvaa soluttautumista, joka on suunnattu esimerkiksi Suomea ja Ruotsia vastaan.

Paananen viittaa siihen, että meillä – Krimin tapahtumien seurauksena - säikähdettiin pienten vihreiden miesten mahdollisesti tekemää yllätyshyökkäystä, joka olisi kohdistunut Ahvenanmaalle. No, kuka säikähti, kuka ei! Säikähtäneisiin voitiin laskea puolustusministeri Jussi Niinistö, joka alkoi kehitellä pitkälle vietyjä arvioita Suomen toimenpiteistä ja mahdollisia vastatoimia. Kun mopo karkasi muiltakin, puuttui presidentti Niinistö puheisiin ja ironisesti huomautti aiheen teoreettisuudesta (tätä Paananen ei mainitse). Tähän päättyi enin häly! Lopulta laadittiin lakimuutokset (2017), jotka tehtiin tunnuksettomien sotilaallisten ryhmien varalle. Teeman saaman huomion takia ehkä näin oli järkevää tehdä.

Nyt Paananen katsoo aiheelliseksi jatkaa asiaa. Paananen myöntää, että Krimin anastamisen tapainen menettely ei onnistuisi meillä, mutta ei kajoa siihen, kuinka spekulatiivinen koko aihe on. Ikään kuin puolipiloillaan hän jatkaa teeman käsittelyä aina talvisotaa edeltäneeseen venäläisten luomaan ”viidenteen kolonnaan” eli ”Suomen kansanarmeijaan” (Terijoen hallitus) saakka. Näin hän napaa täysin toisista olosuhteista juonenpätkän, jonka liittää nykyaikaan. Ok, historiahan ”opettaa”!

Tästä Paananen jatkaa spekulaatiotaan, arvellen, että pienet vihreät miehet voisivat puhua ruotsia! Nyt käykin köpelösti, kun venäläiset tunkeutujat puhuvat täysin odottamatonta kieltä. Voin lohduttaa, että jos kyseiset pienet miehet puhuvat ruotsia, heidät ammutaan välittömästi ja aivan varmasti. Meillä eivät hurrit juhli!

Miksi ruotsia? Paanasen mukaan ruotsi on ollut hyvin käypä diplomatian kieli Moskovan tarpeisiin. Ruotsin kautta kiertotietähän talvisodan neuvottelutkin käytiin! Ruotsin kieli laajentaa potentiaali käyttää kieltä omien etujen ajamiseen näillä leveyspiireillä. Ruotsi on kuulemma venäläiselle helpompi kieli oppia kuin suomi. No, tästä voidaan olla vaikka samaa mieltä.

Venäläiset diplomaatit ovat varsinaisia kielineroja. Kaiken lisäksi he eivät paljasta osaavansa kieltä, ovat he niin kieroja! Kuitenkin tiedetään, että Sergei Lavrov puhuu sinhalin kieltä, meille suomalaisille tuttu Juri Derjabin suomen lisäksi norjaa ja ruotsia, Sergei Ivanov puhuu englantia ja ruotsia ja ymmärtää lisäksi suomea.

On monia muitakin. Suomea pelotellut lapsiasiamies Pavel Astahov puhuu ruotsia. Paananen listaa muitakin kielimiehiä pitkän litanian. Jopa Vladimir Putin puhuu ruotsia, todistaa Sergei Ivanov. Jos siis kielten puhuminen on salaisuus, niin huonosti ovat kätkeneet moisen.

Uusia havaintojakin tulee ilmi. Venäläiset kertovat, että ruotsi on kuulemma ymmärrettävyyden kannalta juuri sopivasti saksan ja englannin kielten välissä.

Vanhan Neuvostoliiton diplomatian pohjalta voi ymmärtää kiinnostuksen kieliä kohtaan. KGB:llä oli omat kielikoulunsa. Ainakin vanhan Neuvostoliiton aikana diplomaatin tehtävät olivat eliittityöpaikkoja, pääsihän ulkomaille laadukkaiden tavaroiden ja palvelujen maailmaan!

Paanasen kolumnissa venäläisten kiinnostus Itämerellä ulotetaan kieliopintojen kautta Ahvenanmaalle ja Airiston Helmeen saakka: varuillanne ruotsia puhuvien sissien kanssa!

Lopuksi Paananen hieman keventää – ellei sitten kevennä koko kolumnin ajan – toteamalla, että Niinistö voisi briljeerata Putinin kanssa venäjän kielen taitonsa sijasta heittämällä läppää ruotsiksi.

::::::::::::::::

Miksi otin tämä asian esille? Siksi, että ilma on täyttynyt viime vuosina kaikenlaisesta luullusta kylmäsotamaisesta spekulaatiosta. Milloin kukakin yrittää ennustaa hämärää tulevaisuutta rohkeilla vekkauksilla.

Paanasella on taipumus yleensäkin herätellä spekulaatioita. Kai tämä vastaa Iltasanomien linjaa populistisena versiona Helsingin Sanomista. Toivottavasti Paananen puhuu kieli poskessa, muutoin joku herkkä sielu voi huolestua tällaisesta kolumnista.

1 kommentti:

  1. Airiston helmi tapauksessa yritys on kääntämässä poliisioperaation hyödykseen maailmalla, markkinointimielessä,harvoin yrityksen brändiä näin laajasti esitellään potentiaalisille asiakkaille.

    Uusin käänne Paanasen mielikuvitusta kiihottamaan on varmasti lentopallomaajoukkueen päävalmentajan kaappaus Venäjän maajoukkueen valmentajaksi.
    Olen tavannut Sammelvuon Juha Vääätäisen europarlamenttivaali kiertueella,jolloin Sammelvuo toimi Väätäisen autonkuljettajana ja ilmeisenä turvamiehenä.
    Sammelvuo ilmiselvästi valpastui kun kysyin, hieman ikäviä tuolloin Perussuomalaisten tuolloin meneillään olevasta valtakamppilusta,tosin tuolloin juuri Väätäinen oli jäänyt sen uhriksi Helsigin Perussuomalaisten keskiäisessä kamppailussa, menettämällä asemansa piirin puheenjohtajana.

    VastaaPoista