tiistai 17. marraskuuta 2020

Let´s Make Democracy Great Again!

 

Yhdysvalloissa on meneillään valtakunnallisella tasolla omituinen tapahtumasarja, jossa näytetään loukattavan kansanvaltaisia arvoja  ja niiden ohessa vakiintuneita hyviä tapoja. Kysymys on tietenkin Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkiseuraamuksista, jossa istuva presidentti ei myönnä tappiotaan. Sen sijaan hän on nostanut huonosti menestyneitä kanteita vaalien ja tuloslaskennan organisoijia vastaan.

Ei muistu mieleen, että läntisissä liberaaleissa demokratioissa olisi koettu vastaavaa: istuva presidentti ei suostu siirtymään syrjään vastavalitun uuden presidentin tieltä.

Marraskuun puolessa välissä järjestettiin MAGA-mielenosoitusmarssi/joukkokokoontuminen Washingtonissa, johon osallistui ilmeisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka julistivat, että  vaalitulos ”varastettiin” Donald Trumpilta Joe Bidenin hyväksi. Tällä he tarkoittavat,  että voitto on viety vilpillä Donald Trumpilta. Kapuloita rattaisiin heittävät mielenosoittajat aiheuttavat tarkoituksella sekaannusta ja  vaikeuttavat uuden presidentin tehtäviinsä valmistautumista. Kerta kaikkiaan viheliäinen tilanne!

Perimmältään kysymys on siitä, että Donald Trump on huono häviäjä. Tappioita kestämätön luonteenlaatu yhdistyneenä räikeään narsismiin täydentää luonnekuvan miehestä. Konkreettisina syinä vaikeuteen irtautua presidentin tehtävistä voivat olla esimerkiksi vaara menettää syytesuoja veroepäselvyyksien tai muiden rikkomusten takia.

Tosiasiaksi jää, että Joe Biden keräsi 5,4 miljoonaa ääntä (oman  laskelmani mukaan) enemmän kuin Donald Trump. Eroa voidaan pitää merkittävänä.

Trumpin kannattajat ovat oma lukunsa. Osaan heistä ei tehoa mikään järjellä perusteltavissa oleva fakta, ei sekään, että väitteet vaalivilpeistä osoitetaan kerta toisensa jälkeen tekaistuiksi. Väitettyjen vaalivilppien omaksuminen totena on panssaroitu sellaisten iskulauseiden taakse, kuten ”Stop the Steal”. Epäilemättä ainakin osa mieltään osoittavista trumpilaisista uskoo itse kylteissä esitettyhiin valheisiin. Itsepintainen usko  syötettyihin epätotuuksiin tekee näistä aikuisista hyväuskoisten keskenkasvuisten  kaltaisia.

Mitä tekee Donald Trump? Houkutteleeko hän kannattajansa barrikadeille, jolloin yhteenottojen vaara kasvaa ennakoimattomasti?  lhan tähän vaihtoehtoon en usko. Ennen kaikkea  on kysymys siitä, mitä hän on suunnitellut itsensä varalle. On spekuloitu, että hän perustaa  oman TV-kanavan tai oman puolueen.  Ja on spekuloitu, että hän armahtaa itsensä häntä vastaan suunnattujen oikeudellisten toimien varalta.

Trump tulee lopulta vääjäämättä hyväksymään faktat, vaikka toista väittääkin. Sitä ennen hän yrittää suojata selustansa syytöksiltä ja virkavirheiltä. Tosiasia on, että siirtymäprosessi vanhasta hallinnosta uuteen ei  etene normaalilla tavalla johtuen Trumpin kiusaamishalusta.

Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi haastetta, niin koronapandemian vastainen taistelu vaatii kohtuuttomasti aikaa uuden hallinnon käynnistämisajankohtana. Donald Trump ei todellakaan ole tehnyt uuden hallinnon valmistautumista koronan vastaiseen taisteluun edes siedettäväksi. Joe Biden saa maksaa kalliisti edeltäjänsä koronalaiminlyöntien takia.

::::::::::::::::::::::::::

Demokratian kyky vastustaa itsevaltaisia  ilmiöitä ei Yhdysvaltain esimerkin valossa näytä  todellakaan kaksiselta. Siltä puuttuu rakentavaa voimaa. Läntinen maailma on enemmän kuin polarisoitunut, se  on pirstoutunut pieniin voimakkaasti reagoiviin ryhmiin, joilla on usein korkeintaan yksi yhteinen nimittäjä.

Demokratian näkökulmasta tarkasteltuna kansanvallalla itsellään on päivittämisen paikka. Se kohtaa maailmalla mm. digitalisaation, teknologisen murroksen, ilmastonmuutoksen  ja globalisaation läpäistävinä vastuksina. Tämä kaikki haurastuttaa demokratiaa (jos toki saattaa joiltakin osin vahvistaakin). Globaalia demokratiaa pirstovan muutoksen vääjäämättömyyteen verrattuna Trumpin itsekäs demokratian halveksunta näyttää pieneltä vaivalta, mutta on kaikkea muuta. Toki samanlaisia autoritaarisuuden ihailun ja demokratian halveksunnan ilmentymiä on nähtävissä eri puolilla maailmaa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 17.11.2020 analysoidaan,  että toisiin ihmisiin kohdistuva viha piileskelee demokratiaa heikentävän kehityksen kätköissä. Sieltä se pulpahtelee näkyviin säännöllisin välein  kansallismielisyyden, salaliittoteorioiden ja rasististen vastakkainasettelujen kaavussa. Donald Trump on ollut elementissään tässä demokratiaa vääristävässä kehyksessä.

Eikö kuitenkin Yhdysvaltain presidentinvaalien suuri äänestysvilkkaus ollut osoitus demokratian toimivuudesta? Kyllä, voittopuolisesti. Pieneltä osin se heijasti myös demokratian kriisiä: tuli tunne, että monen oli pakko äänestää saadakseen sanotuksi sen, mitä halusi sanoa. Sinetti demokratian työläälle voitolle voidaan julistaa,  kun uusi presidentti astuu tehtäväänsä.

Hesari nostaa aivan aiheesta esille oikeusvaltioperiaatteen. Siirtymävaiheen vitkuttelullaan Trump nolaa  Yhdysvaltojen perinteitä täynnä olevan  demokratian. Jostakin syystä mieleeni muistuu 1970-luku,  jolloin – mielikuvani mukaan - oikeusvaltioperiaatteista pidettiin kiinni viimeiseen saakka Yhdysvaltojen näyttäessä esimerkkiä. Tuumaakaan ei annettu periksi.

Entäpä demokratian päivittämisen paikka?  Eikö se ole juuri nyt? Voitaneen aloittaa uusi aika Trumpin liehittelyn lopettamisella ja jatkaa asettamalla tavoitteeksi polarisaation lopettaminen molempien suurpuolueiden johdolla.

2 kommenttia:

  1. Viimeaikaiset tapahtumat Yhdysvalloissa ovat viimeinen niitti aglosaksisen liberaalin demokratiamallin arkkuun.
    Trump saattaa viellä aloittaa sodan Irania vastaan, niinsanotun joulukuun yllätyksen.
    Trumpilla on henkilökohtainen intressi pysyä vallassa, miljadisummaan yltävät henkilökohtaiset velat,siinä ei kansakunnan yleinen etu paljoa paina.
    Niin meille kuin amerikkalaisille olisi hyödyllistä siirtyä sveitsiläismalliseen hallituspolitikkaan, missä turha hallitus oppositio politikointi katoaa.
    Meilläkin kunnallispolitikassa toimitaa jo tuolla, viisaalla tavalla.
    Lähi-idässä jenkeille tulee kiire, kun venäläiset ovat tulosa myös voimakkaammin sinne peluriksi Sudaniin ollaan rakentamassa venäläistä laivastotukikohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lhannehallitusmuotoa ei taida olla vielä keksitty. Sveitsiläinen demokratiakaan ei ole ratkaissut kaikkia ongelmia (alhainen äänestysprosentti).
      Yhdysvalloissa käydään nyt taistelua trumpismin ja demokratian välillä. Veikkaan, että amerikkalaiset tulevat lopulta järkiinsä ja demokratia nujertaa vastustajansa.

      Poista