Frank Lloyd Wright puhui 1930-luvulla suurkaupunkien ympärille rakentuvista kymmenien neliökilometrien ”omakotitalomatoista” ja oli siinä tietenkin oikeassa. Buumi käynnistyi 1940-luvun lopulla, kun sodasta palaavat nuoret miehet perustivat perheen ja tarvitsivat nopeasti asuntoja. Amerikkalaisen ja myöhemmin muualle levinneen omakotiasumisen kultainen vuosikymmen oli varmaankin 1950-luku, jolloin luotiin vielä nykyisinkin pääsääntöisesti voimassa oleva esikaupunkiasumisen ja -elämisen kulttuuri. Sen syntymisen avainasioita olivat henkilöautojen massiivinen tuotanto ja ostaminen sekä ja eisenhowerilaiset highwayt.
Jotakin kiertokautta asumisen ja työnteon kulttuuri liittyy myös sukupolvikokemukseen.
Yksi tapa on luokitella viimeiset 60 vuotta
erillisiin sukupolviin X, Y ja Z. Jaolla halutaan kuvata esimerkiksi
elämäntapojen ja teknologian muutoksia ja ihmisten sopeutumista niihin.
Johtopäätökseni kuitenkin on, että enemmän kuin sukupolvikokemuksesta kysymys
on ollut autoistumisen voittokulkusta ja työikäisen väestön halusta hankkia
asumisympäristön väljyyttä.
::::::::::::::::::::::::::::::::
Yhdysvallat oli maailman mahtavin
valtio ja patriarkaalinen ydinperhe (mies töissä, vaimo hoitaa kotia ja lapsia)
esikaupunkialueella oli lukuisien, jos ei kaikkien, tavoite, ja monet tässä haaveessa onnistuivatkin. Tästä
meille antoivat kuvan - todellisen tai illusorisen - 1960-luvulla Suomessa
esitetyt TV-sarjafilmit, jotka olivat menneet Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Ne
kuvasivat yleensä amerikkalaisen esikaupunkialueen onnellista elämää, jossa
murheet olivat äärimmäisen pieniä, kuitenkin niin isoja, että niistä saatiin
puolen tunnin pituinen viikoittainen osa
kuvatuksi.
Euroopan amerikkalaisin maa, Suomi seurasi tietenkin
perässä.
Suomeen alkoi rakentua
kerrostalolähiöitä 1960-luvulla ja niiden perusta oli auto, henkilöauto, koska
työpaikka sijaitsi usein jossain muualla kuin asunnon läheisyydessä. Suomen
vilkkaimpiin kuulunut kotikuntani Mäntsälän
linja-autoasema hiljeni vähitellen. Mäntsälään
- 60 kilometriä Helsingistä pohjoiseen - alkoi rakentua omakotitaloalueita
1980-luvulta lähtien. Uusia asukkaita suorastaan tulvi sisään kuntaan. Unelias
maaseutupitäjä muuttui asumiskunnaksi, kun työpaikka sijaitsi
pääkaupunkiseudulla. Puhun asumiskunnasta enkä nukkumalähiöistä, sillä emme me käyneet
vain nukkumassa työssäkäynnin ohessa, vaan raaputimme pihaa ja huolehdimme
ympäristömme siisteydestä. Uusi asuminen ei perustunut kerrostaloasumiseen vaan
ikiomaan pirttiin ja pihapiiriin. Olen perheineni osa tätä kulttuuria.
Aika aikaansa kutakin! Viimeisten parinkymmen vuoden ajan on
kaupungin syke vetänyt yhä enemmän ihmisiä
puoleensa. Se on näkynyt kehyskuntien väkiluvun epätasaisena kasvuna ja jopa
asukasmäärän ajoittaisena taantumisena. Kysymyksessä on globaali ilmiö, jolle
emme Suomessa mahda juuri mitään.
Kehitys ei ole kuitenkaan lineaarista. Keski-Uudenmaalla
viime vuoden suorastaan ällistyttävä väestönkasvu on ilahduttava asia. Se
saattaa tosin olla väliaikainen tila ja olla yhteydessä tämän päivän pandemiaolosuhteisiin.
:::::::::::::::::::::::::::
Helsingin Sanomissa oli YIT:n ”kaupunkifilosofin” Juha
Kostiaisen haastattelu (”Irti autoiluun perustuvasta suunnittelufilosofiasta”
26.3.2021) , jossa hän ottaa kantaa
muuttoliikkeen suuntaan ja asumisen trendeihin.
Hän erittelee suunnittelufilosofiaansa, joka ei perustu enää autoiluun. Kostiainen
kannattaa ns. ”15 minuuttia kaupungista”
-ajattelua. Siirtymiset tehdään vartissa kävellen , pyöräillen tai julkisilla.
Tämä muodostaa vastakohdan nykyiselle (ja edellä kuvatulle) autoiluun perustuvalle
suunnittelufilosofialle. Myös liikenteen automaatio etenee rinnan muiden
muutosten kanssa.
Parhaillaan meneillään olevan liikkumisen ja asumisen muutoksen kanssa
koronavirus on tuonut keskusteluun etätyön,
josta voidaan johtaa ns. monipaikkainen työnteko. Sen tyypillinen
ilmenemismuoto on esimerkiksi mökillä työskentely. Tästä on innostuttu
valtavasti viime aikoina. Ja onhan se viettelevää työskennellä ikkunan
alla, joka avaa näkymän järvelle tai
luontoon. Mutta kuinka laajaa siirtymä monipaikkaisuuteen on? Epäilemättä ilmiö
on kasvanut. Sen näkee jo mökkien myyntimääristä. Yhteiskunta ei ole kuitenkaan
ollut vielä valmis verotus- ym.
seikkojen avulla tukemaan muutosta kohti monipaikkaisuutta.
Kumpi on vallitsevampi, suurkaupunkimegatrendi vai etätyö vapaa-ajan
tai kakkosasunnolla ? Kaupunkisuunnittelijat ja ekonomistit ovat
kaupungistumistrendin edelleen vahvistumisen kannalla. Se merkitsisi sitä, että maallemuutto liittyy enemmän koronan
aiheuttamaan buumiin kuin pysyvään työskentely- tai asumistavan muutokseen. Voi olla, että jonkin aikaa molemmat trendit jylläävät
yhtaikaa.
Olen itse toteuttanut käytännössä monipaikkaisuutta jo parin kymmenen vuoden
ajan. Sähkön, veden ja tietoliikenneyhteyksien
hankkiminen on tietenkin välttämätön ehto mökillä asumiselle ja työskentelylle.
Entä ajankäytön jakautuminen? Itselleni
sopii hybridimalli, jossa aika keväällä,
kesällä ja syksyllä jakautuu vakituisen
asuinpaikan ja mökin välille. Tasapaino vapaa-ajan asunnolla puuhastelun ja kodin
ja kaupungin (Helsinki) sykkeen välillä on henkisesti mielekäs ratkaisu. Näistä
blogikirjoituksista (tähän mennessä 1772 kappaletta) ehkä viidesosa on syntynyt
vapaa-ajan asunnolla.
Eriluonteisilla kakkosasunnoilla oleilua harrastetaan kaikkialla,
mutta jotenkin se on hyvin suomalainen ilmiö. Ehkä se periytyy vanhoista piilopirteistä, joissa
piiloteltiin, miehittäjiä,
verottajaa (!) tai muita vihamielisiä voimia. Monille mökkeily on marjastusta,
sienestämistä tai kalastusta, joskin viime
mainittu lienee pikku hiljaa hiipuva
ruoan hankkimistapa. Mökin tarkoituksena nykyisin on vapautua arjen rutiineista,
totutuista kaavoista. Se merkitsee erämaatunnelmaa ja pakenemista modernista elämänmuodosta,
joskin kompromissina sallitaan kaikki
nykyajan mukavuudet. En epäile, etteikö palkkatyön ja luonnonrauhan
yhdistäminen olisi voimaannuttavaa.
Tutkimusten mukaan joka kymmenes pääkaupunkiaseudulla asuva
voisi harkita toista asumispaikkakuntaa. Muuttohalukkuus on kasvamaan päin. Tietotyöläisten ei tarvitse
välttämättä asua kaupungeissa. Myös
eläkeläiset, joiden hallussa suuri osa
mökeistä on, ovat kiinnostuneet työskentelystä ja harrastuksista mökillä.
:::::::::::::::::::::::::::::
Entä miltä näyttää tulevaisuus?
Juha Kostiainen liputtaa käsitteen mikromonipaikkaisuus
puolesta. Se tarkoittaa sitä, että työtehtävä määrittää jatkossa työympäristön
eikä toisinpäin. Työtä voidaan tehdä useassa eri paikassa, toimistossa, kotona,
kahviossa jne., aina sen mukaan, mikä tuntuu luontevimmalta. Tärkeää on, että
julkinen ja yksityinen ovat vuorovaikutuksessa, että täydennysrakentamisen
roolia vahvistetaan ja joukkoliikenneratkaisut
ulotetaan lähiöihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti