Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan

 

 Olen silmät ymmyrkäisinä seurannut asevarustelun kilpajuoksua, johon Suomikin tuntuu osallistuvan suurella innolla. Kehitys lähti kehittymään, kun Suomi liittyi Natoon. Tuskinpa kukaan  osasi laskea varustelukustannusten nousua Natoon mentäessä. Aselaji kerrallaan astuu hankintavuoroon, jolloin Suomi on vaikuttanut hampaisiin saakka aseistautuneelta.  Lisäksi on totutusti noudatettu vanhaa periaatetta, että kansalaisille kerrotaan jälkijättöisesti, mitä aikomuksia varustelua ja sodankäyntiä varten suunnitellaan.

Olen itse suhtautunut kriittisesti militarismin hengen ympärille rakennettuun varusteluvalmiuteen eli ”sotakoneeseen”. Viimeisessä vaiheessa on puhuttu ydinasepelotteesta ja ydinsotaharjoituksesta. Nämä suunnitelmat valmistuvat siten, että tavallinen kansalainen asetetaan tapahtuneen tosiasian eteen eli valmistelu on niin pitkällä, että kritiikki ei näyttele enää mitään roolia.

Käsite ”pelote” on kärsinyt inflaation. Aikanaan riitti, kun vakuutettiin, (ja markkinoitiin uusille jäsenvaltioille), että Naton viides artikla vastaa pelotteesta.  Luotiin puolustuksellinen rakenne, jossa oletuksena on, että viidennen artiklan mukaisesti muut Nato-maat rientävät Suomen avuksi, kun konfliktin vaara uhkaa. Minulle on jäänyt hyvin epäilevä kanta, että muualta Naton piiristä kiirehditään Suomen avuksi (ja Suomi rientää tarvittaessa muiden avuksi). Naton päätöksenteko on rakennettu maakohtaisesti. Käsitän niin että minkään valtion ei tarvitse osallistua toisten puolustamiseen sen yli, mitä kansalliset päätöksentekoelimet  päättävät. Eli yritän sanoa, että kollektiivisesti Nato-johdolle alistettu päätöksenteko ei ole käytössä. Kukin kansallisvaltio päättää itsenäisesti toimitetaanko hädänalaiselle Naton jäsenvaltiolle avuksi huopia, ensiapuvälineistöä, aseistusta vai peräti  joukko-osastoja.

Suomen avun saanti on hyvän ja luottavaisen uskon varassa. On oletettavaa,  että kukin valtio konfliktin vaaran kasvaessa valmistautuu puolustamaan ensi sijassa omia rajojaan, omia kansalaisiaan ja omaa infrastruktuuriaan.

On kysyttävä ovatko suomalaiset henkisesti valmiit samanlaiseen raunioittavaan sodankäyntiin kuin nyt vallitsee Ukrainassa tai Lähi-Idässä. Sotaa ei käydä pääosin rintamasotana, vaan koko valtio voi olla samaan aikaan valjastettu puolustamaan joka neliömetriä omasta alueesta.

Presidenttiä myöten kehutaan Suomen asevelvollisuusarmeijan kokoa ja kykyä käydä nykyaikaista sotaa. Toivottavasti suomalaiset miehet ja naiset ovat henkisesti yhtä valmiit ryhtymään vastarintaan kuin ylipäällikkömme edellyttää.

Kovasti on näistä asioista puhuttu, mutta silti tulee tunne, ettei kuitenkaan riittävästi. Osin keskustelun vaatimaton määrä johtuu siitä, että Nato-päätös tehtiin vyörymäisesti edenneen kansalaismielipiteen seurauksena. Sitä ennen vallitsi vuosikymmeniä tilanne, jossa Natoon liittymistä kannatti ehkä kolmannes tai neljännes kansalaisista, kun taas Natoon liittymistä vastusti karkeasti ottaen 2/3 kansalaisista. Kääntymys tapahtui miltei yhdessä yössä Venäjän hyökättyä roistomaisesti Ukrainan kimppuun.

::::::::::::::::::::::::::::::::

Ehkä loppuosa tästä kirjoituksesta on syytä osoittaa aivan viime aikoina heränneelle pelote/ydinsotakeskustellulle.

Lääkäri Kati Juva tunnetaan ydinsodan torjumisen puolesta tekemästään työstä. Hän puuttuu Hesarin mielipidesivuilla 13.10.2024 (”Ydinsotaa ei pidä harjoitella”) ydinpelotteen epäluotettavuuteen: ydinsota voi syttyä tahattomasti teknisen tai inhimillisen virheen seurauksena. Se jättää huomiotta virhearviot, väärät tulkinnat ja epäonnistuneen bluffin. Suomen osallistumista ydinsotaharjoitukseen hän pitää vaarallisena: hävittäjiä ei hankittu ydinsotaa varten. Tulee väistämättä mieleen, että osallistuessaan ydinsotaharjoitukseen Suomi ilmoittautuu maaliksi vihollisen strategioissa. Juva korostaa ydinsodan tuhoisuutta. Se aiheuttaa kattavan hävityksen olivatpa kysymyksessä sitten taktiset (taistelukentällä käytettävät) tai mannerten väliset strategiset ydinaseet.

Vastatessaan Hesarissa Katri Juvalle 14.10.2024 emeritussuurlähettiläs Pasi Patokallio puoltaa ydinasepelotetta Suomen edun mukaisena. Hän siis rakentaa ajattelunsa juuri pelotteen varaan. Harjoittelun avulla luodaan Patokallion mukaan uskottavuutta ydinasepelotteelle. Vladimir Putin on osoittanut monella häikäilemättömällä tavalla, että pystyy turvautumanaan ydinaseisiin toimivatpa ne pelotteena tai eivät. Mitä tehdä pelotteella, joka ei täytä uskottavasti tehtäväänsä?

Naivisti ydinsota usein rinnastetaan tavanomaisin asein käytävään sotaan tajuamatta alkeitakaan ydinsodan luonteesta. Ydinsota ei tunnu pelotteelta ajateltaessa sinua tai minua ikään kuin sen jatkuvaa uhkaa ei tunnistettaisi. Onko pommiin totuttu? Kun Nikita Hrustsev 1960-luvun alussa suurvaltatapaamisessa hänelle ominaiseen tyyliin kiivaili, että ”olisi parasta aloittaa (ydin)sota heti eikä viivytellä, sillä tulevaisuudessa aseet olisivat vielä paljon tuhoisampia” oli hänellä takanaan Moskovassa todella kovia haukkoja. Silloin pelko leijui yläpuolellamme,  ja oltiin tavalla tai toisella jännittyneitä siitä, mitä tuleman piti. Sama pelko tarttui, kun Neuvostoliitto pudotti kaikkien aikojen suurimman ydinpommin, ”Tsaarin pommin” (Tsar-bomba) Novaja Zemljan yllä lokakuussa 1961. Silloin rauhantyö tosin voitti osittaisen ydinasekieltosopimuksen  astuttua voimaan vuonna 1963.