perjantai 19. huhtikuuta 2013

Terveyspalveluja halvalla, mutta silti kalliilla

Palaan hieman vanhempaan uutisointiin, joka koskee Terveystaloa. Brittiläisen pääomasijoittajan Bridgepointin sanotaan kaavailevan Terveystalon myyntiä. Taloussanomien uutisessa 7.2.2013 todettiin että ”Bridgepoint osti heikosssa hapessa olleen Terveystalon pörssistä vuonna 2009. Yhtiö on sittemmin tahkonnut vahvistuvaa tulosta”. Bridgepoint aivan ilmeisesti on myymässä halvalla omistukseensa siirtyneen Terveystalon ja aikoo rahastaa siitä kunnolla. Toimitusjohtaja Yrjö Närhinen toteaa samassa jutussa, että ”olen aina iloinen tällaisista huhuista, sillä ne kertovat, että markkinat näkevät meidän positiivisen kehityksemme”. Asiakkaan (yritys) näkökulmasta tilanne on vähän toinen. Asiakas näkee positiivisen kehityksen negatiivisena. Mistä syystä?

Pääsyynä on palvelujen hinnoittelumekanismin ärsyttävyys. Terveystalo on tehnyt vanhanaikaiset ja laskuttaa varsinaisesta työterveyssopimuksesta kohtuullisesti, mutta lisäpalveluista kohtuuttomasti. Asiakkuus merkitsee pienimpienkin toimenpiteiden muuttumista asiakkaan kuluiksi. Ja nyt en tarkoita pelkästään terveyden- tai sairaudenhoidollisia toimenpiteitä, vaan erilaisia byrokratiaan liittyviä kyselyjä, sähköpostivastauksia ym. Jokaisen niistä perässä on hintalappu. Tavoitteena on ilmeisesti, että asiakas ei huomaa pikkulaskujen kertymiä. Pidemmän päälle ne muodostuvat kuitenkin rasitteeksi.

Tulee mieleen vanha Nixdorfin laskutussysteemi 1980-luvulla. Palvelu oli pätkitty pienen pieniin osin, joista jokaisesta laskutettiin erikseen. Ei ihme, että Nixdorfista haluttiin ja päästiin irti.

Bridgepoint ja toimitusjohtaja Närhinen ovat siis panneet myönteisesti merkille, että business on hyvin tuottavaa. Kasvavassa määrin suomalaisten terveydenhoidon menot uppoavat pääomasijoittajien kitaan. Business on varma, vanheneehan väki koko ajan.

Nyt olisi kunnallisten työterveyshuoltojen tuhannen taalan paikka. Nekin tietenkin hinnoittelevat tuotteensa, mutta pelivaraa on varmasti runsaasti. Kunta voi tarjota yritysten työterveyspalvelut kohtuuhintaan ja rahat kartuttavat kunnan kassaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti