perjantai 12. heinäkuuta 2013

Työtä on, mutta ei työttömille

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Työttömyys ei aina poista työvoimapulaa” 12.7.2013 puututaan työttömyyden ja työllisyyden problematiikkaan oivaltavalla tavalla. Kirjoituksessa mainitaan esimerkiksi yleinen harhaluulo, että Suomessa ei tarvita ulkomaista työvoimaa, koska meillä on omiakin työttömiä. Tällainen ajatus perustuu lapiotyöaikaan. Tosiasiassa koko työmarkkina on eriytynyt, niin myöskin työtehtävät ja töiden vaatimustaso.

Aivan oikein kirjoituksessa tuodaan esille peliala sellaisena toimialana, joka potee työvoimapulaa. Tarkentaisin, että pelialalla tarvitaan oikeanlaista työvoimaa. Asia on sanottava niin kuin se on: työntekijöiden välillä on valtavia tehokkuuseroja esimerkiksi ohjelmistoalalla. Tarvitaan ulkomaista työvoimaa täyttämään suomalaisten jättämiä osaamisaukkoja.

Tästä joudutaan helposti toiseen ongelmaan, joka mielestäni on myös väärinkäsitysten aiheena. Kuvitellaan että ulkomaista työvoimaa voidaan lajitella ”työperäisesti”, ts. että voitaisiin valikoida jo rajalla ne, jotka ovat osaavia ja työteliäitä. Muut jääkööt ulkopuolelle. Nykyisillä – ja vähän tiukemmillakin - vapausasteilla on mahdotonta ja epäreilua lajitella ihmisiä tällä tavalla. Myös on muistettava, että ihmiset voivat täällä olonsa aikana muuttua: joku viihtyy ja motivoituu, joku turhautuu.

Kysymys on mielestäni vähän samantapaisesta valikoinnista kuin mitä ajatellaan yritystuista. Että jätettäisiin vain ne tuet voimaan, jotka tuottavat ja muut hylätään. Voin varmasti sanoa, että tältä pohjalta tulokset jäisivät heikoiksi. Riskejä on pakko ottaa myös tukipolitiikassa, ja välillä erehdytään. Samalla tavalla työmarkkinoilla tulee virheinvestointeja inhimilliseen pääomaan.

Pääkirjoituksessa viitataan henkilöihin, jotka välttelevät työtä. Kyllä heitäkin on, mutta ei sellaisia määriä, että he liikuttelisivat työmarkkinoita oleellisella tavalla. Kolmas asia, johon kirjoituksessa puututaan ovat työt, joiden työehdot tai palkka eivät houkuttele. Lehti ei mene pitemmälle, mutta tosiasia on, että työn tarjonnassa on sellaisia töitä, että ainakin minä kehottaisin olemaan vastaanottamatta joitakin ruputöitä olemattomalla palkalla. Tällaisia paikkoja syntyy esimerkiksi niin, että työmäärä on sidottu tulokseen tavalla, joka ei ole realistinen. Pölynimureita ei myydä joka 15. minuutti ovelta ovelle myynnillä. Jotenkin minulla on näkemys, että huonojen työpaikkojen määrä on kasvanut. Työmarkkina on joiltakin osin degeneroitunut.

Neljänneksi: pohjoinen-etelä -akseli on Suomen haaste. Pohjoisessa väki ja työt vähenevät, eivätkä ne etelän taantumassa lisäänny vastaavassa suhteessa. Yksi merkittävä seuraamus on asuntojen hinnat, jotka sitovat työvoimaa asumispaikkakunnalle. On helppo vaatia myymään asunto pohjoisessa, mutta kuka haluaa tehdä 100 000 euron ”tappion” muuttaessaan etelään. Tullaan jälleen Suomen omistusasumista suosivaan järjestelmään. Runsaampi vuokra-asuntotarjonta tarjoaisi joustoelementin työmarkkinoille.

Mitä pitäisi tehdä? Meillä ei enää ole lapiotöitä, jotka toimisivat työvoimareservinä. Eikä ennen muinoinen systeemi enää toimisi, jossa ihmiset pakotettiin muuttamaan kauas kotoaan valtion työttömyystöihin. Lähes ainoa varma keino on koulutuksen monipuolisuuden ja räätälöinnin edelleen lisääminen. Tutkintotavoitteisuus - niin tärkeää kuin se olikin hyvinvointiyhteiskuntaa luotaessa - olisi sekin alistettava kriittiseen tarkasteluun. On pakko sovittaa koulutusta tarpeeseen ja tarvittaessa on tingittävä tutkintopainotteisuudesta.

Opiskeluun liitettävä työharjoittelu on edelleen kehitysvaiheessa. Oppisopimusta vierastetaan osin aiheesta sen byrokraattisuuden takia, mutta osin myös ennakkoluuloista johtuen. Yrittäjät ovat varsin haluttomia tekemään paperitöitä. Kuitenkin he suhtautuvat yleensä kriittisesti vastikkeettoman rahan jakamiseen. Siksi on pakko kontrolloida yhteiskunnan rahoituspanoksia.

Meillä on kasvanut kuilu osaamista vaativien töiden ja työntekijöiden valmiuksien välillä. Osalle työvoimasta olisi tarjottava ”työnluonteista työtä”, jossa tehty työ palkittaisiin aktiivisuuden mukaan. Saksalaista mallia, jossa on luotu toiset työmarkkinat kuitenkin vierastan. Meidän on luotava ikioma malli, jossa työ on järkevää ja järkevästi palkattua ja työntekijän itsekunnioitus säilyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti