torstai 23. kesäkuuta 2016

Vasemmisto vaihtuu oikeistoksi ja oikeisto vasemmistoksi?

Saska Saarikoski lainaa HS:n kolumnissaan (16.6.2016: ”Donald Trump vastaan Justin Trudeau”) taloushistorian tutkija Michael Lindiä, joka väittää tuoreessa Politico-lehdessä, että oikeisto-vasemmisto-akseli on kokenut perustavaa laatua olevan mullistuksen Yhdysvalloissa.

Kaivoin esille Lindin artikkelin ”This Is What the Future of American Politics Looks Like” (22.5.2016). Lind perustelee artikkelissa paradigman muutosta, joka hänen mielestään on tapahtumassa parhaillaan ja jatkossa yhä ilmeisemmin tapahtuu Yhdysvaltain politiikassa. Olen itsekin käsitellyt asiaa monissa kirjoituksissani. Nyt yritän koota ajatuksia sekä Yhdysvaltain että Suomen kokemusten perusteella.

Lind vastaa siihen kummallisuuteen, jota olen usein ihmetellyt, kun olen nähnyt tavallisten keski- ja pienituloisten republikaaniäänestäjien antavan tukensa republikaanien edustajille, jotka kannattavat rikkaiden etujen ja kansalaisten tuloerojen laajentamista. Itse asiassa, kuten Lind toteaa, republikaanien presidenttiehdokkaat Cruz, Bush, Rubio, Kasich kannattivat puolueensa kellokkaan Paul Ryanin agendaa sosiaaliturvan leikkaamisesta ja Medicaren korvamisesta vouchereilla. Siis mitä tyypillisintä republikaanipolitiikkaa! Mutta nyt tullaan isoon MUTTA-sanaan. Mielipidetiedustelun mukaan republikaanien kannattajiksi ilmoittautuneiden keskuudessa 68 prosenttia vastusti sosiaaliturvan heikennyksiä tulevaisuudessa! Kuin tyhjästä ilmestyi Donald Trump, joka ilmoitti ehdottomaksi tavoitteekseen ”sosiaaliturvan jättämisen sellaiseksi kuin se on”. Nyt vakalla on kansi. Asiat ovat nyt oikein (koska köyhtyneet republikaanit käsittävät tilanteensa realistisesti), mutta vanhan puoluejaon perusteella aivan ”väärin”.

Mikä on muutoksen nimi? Lind sanoo muutoksen johtuvan siitä, että vanha ”kulttuurisota” uskonnollisten konservatiivien ja ”maallistuneiden liberaalien” välillä on ohi. Kulttuurisodan piiriin voidaan lukea esimerkiksi avioliitot samaa suupuolta olevien kanssa, LGBT-oikeudet ((lesbian, gay, bi, trans) ja vaikkapa aborttikysymys.

Mitä on tapahtumassa? Lind vastaa: Republikaaneista on tulossa kansallismielinen työväenpuolue, jonka kannattajat suhtautuvat kriittisesti markkinoihin, vapaakauppaan, maahanmuuttoon ja ympäristönsuojeluun (mutta eivät sosiaaliturvaan). Vastaavasti demokraatit sympatisoivat vapaata kilpailua, sukupuolista tasa-arvoa, seksuaalisia vähemmistöjä, maahanmuuttoa, ympäristösuojelua ja maailmankansalaisuutta. He suhtautuvat kriittisesti nationalismiin ja rasismiin. Demokraateilla on edelleen vahva sosiaaliturvan kannatus (73 prosenttia vastusti leikkauksia em. mielipidetiedustelussa). Muutos on siis tapahtumassa, mutta ei kaikilta osin. Oikeisto-vasemmisto-napaisuuden vaihtumisesta ei mielestäni voi puhua.

Jos republikaanien ja demokraattien eroja kuvaa jollakin tapaa niin mieleen tulee henkinen liikkuvuus tai sen puute. Republikaanit ovat ”sääntöihmisiä” (usein ilmenee nationalismina) ja demokraatit ”maailmankansalaisia” (tai globalisteja). Edelliset ovat uudessa ryhmityksessä pääsääntöisesti oikealla ja jälkimmäiset vasemmalla. Lind puhuu kulttuurisodan sijasta nyt vallitsevasta ”rajasodasta”.

Uuden ”sodan” konkreettisia ilmenemismuotoja ovat Trumpin Meksikon rajan vastainen muuri ja muslimipanna.

Muutoksen oireita on ilmassa, mutta muutosta usein kuvataan jyrkemmäksi, kuin mitä se todellisuudessa on. Tähän sortuu Lindkin. Presidentinvaalien loppusuora varmaankin paljastaa lisää ”rajasodasta”. Jään mielenkiinnolla odottamaan vaalitaistelun etenemistä.

On kysyttävä myös onko trumpismi republikaaninen harharetki, jolta palataan tutuille poluille, kun valihäviön jälkeen seuraa arki. Kuitenkin ”republikaanipoikkeama” sosiaaliturvan kannatusta koskien saattaa jäädä pysyväksi, koska en näe mahdollisuutta tavallisen työväestön nopealle elintason nousulle. Jää nähtäväksi muuttuvatko demokraatit nykyistä enemmän markkinaehtoiseksi puolueeksi ja vastaavasti republikaanit universaalin sosiaaliturvan kannattajiksi. Lind avaa näkymän republikaaniselle FDR-LBJ-linjalle! Tullaan hämmentävään tilanteeseen, kun arvokonservatismia ja vasemmistolaisena pidettyä yhteiskuntapolitiikkaa ruvetaan yhdistämään ja vastaavasti arvoliberaalia yhteiskuntapolitiikkaa oikeistolaisena pidettyyn markkinaliberalismiin.

Entä Suomessa, voiko täällä vetää samantyyppisiä johtopäätöksiä? Saarikoski lukee globalisteiksi vihreät, ja rkp:n. Mielestäni suuri osa demareista ja kepun liberaali siipi voidaan lukea tähän kategoriaan, samoin kokoomuksen enemmistö. ”Vaikeinta on vanhalla vasemmistolla”, toteaa Saarikoski, ehkä paljastaen omia traumojaan suhteessa vasemmistoon. Mielestäni vasemmistoliiton kannattajat ovat pääosin globalisteja nykyisin (Vrt. Li Anderssonin ylivoimainen valinta puheenjohtajaksi!). Vasemmistolainen ammattiyhdistysliike on Suomessa dramaattisesti Yhdysvaltojen työväen edunvalvontaa vahvemmin kansainvälisen solidaarisuuden ja maahanmuuton kannalla.

Edellä esitetystä voi päätellä, että konservatiivinen nationalismi ei Suomessa ole valtavirtaa. Vanha porvarillistunut vasemmisto on muuttunut perussuomalaisten kannattajiksi (työväenliike ilman sosialismia!) omaksuen samalla hyvin kansallismielisiä asenteita. Sitten jää jäljelle enää jakojäännös eli hyvin vanhakantaiset konservatiiviset sosialistit, jotka ovat marginalisoitumassa.

Myös Suomessa puoluekenttä on liikkeessä USA:n tavoin, joskin suunta on tänä päivänä vielä vaikeasti hahmotettavissa. Selkeimmin ”republikaanista muutosta” Suomessa edustaa perussuomalaiset. Ainakin paperilla ”porvarillinen kansallismielinen työväenluokka” toimii. Asiaa on sekoittanut Suomen heikko taloudellinen tilanne, joka ei ole mahdollistanut vakaana pysyvän sosiaaliturvan ja pieni- ja keskituloisen porvariston muodostumista. Perussuomalaiset ovat päinvastoin menettäneet saavuttamaansa kannatusta perinteiselle vasemmistolle.

Entä kokoomus? Se yrittää selkeästi löytää kompromissin vapaan kaupan, vapaan kilpailun, maahanmuuton kannatuksen, globalismin ja toisaalta pienituloisten toimeentuloturvan välillä (perustulo). Se siis yrittää päästä uudessa poliittisessa ryhmityksessä eroon elitismistä, suurituloisten edunvalvojan asemasta ja poroporvarillisuudesta. Mitään amerikkalaismallista kiepsahtamista työväen etujen valvojaksi ei ole kuitenkaan nähtävissä, vaikka kokoomus yrittikin takavuosina markkinoida itseään työväenpuolueena. Kokoomus yrittää löytää ratkaisun austerity-politiikan ja ahdinkoon ajautuvan keskiluokan olosuhteiden parantamisen välillä.

Vasemmisto voidaan rinnastaa amerikkalaisen demokraattisen puolueen vasempaan siipeen sen jälkeen, kun vanha Moskova-johtoinen vanhoillinen vasemmisto marginalisoitui. Sen ydin on kansainvälisyyttä ja muuttoliikettä tukevaa. Se kannattaa sosiaalista markkinataloutta. Nationalismiin ja rasismiin suhtautuminen on erittäin kielteistä. Vasemmiston irtautuminen sääntösidonnaisesta jäykkyydestä on tapahtunut hitaasti vuosikymmenien myötä.

Sosiaalidemokraattinen puolue on eräällä tavalla Suomen konservatiivisin puolue. Sillä on puolustettavanaan kokonainen hyvinvointiyhteiskuntajärjestelmä, jonka luomisessa sillä oli ratkaiseva osuus. Nyt on kysymys sdp:n uuden roolin (”dynaaminen konservatismi”) uskottavuudesta. Porvarillistunut siipi on repeytynyt irti vanhasta vasemmistosta ja sen perinnöstä käydään taistelua. Sekä perinteinen vasemmistolaisuus että uusi porvarillinen työväenluokka ovat vastatusten ja liikkeessä toisiinsa nähden.

Vasemmisto pyrkii vahvasti pysymään amerikkalaisen demokraattisen puolueen linjoilla. Mutta pyrkiikö se ajan mittaan irtaantumaan Lindin ennustamalla Amerikan demokraattien tavalla universaalista sosiaaliturvasta? Ei tunnu uskottavalta.

Keskusta on liikkunut selkeästi viime aikoina markkinaorientoituneeksi puolueeksi ja vanha alkiolaisuus ja edunvalvontakeskeisyys on väistynyt. Mistään fundamentaalista muutoksesta ei ole kuitenkaan kysymys, vaan vanha konservatiivis-demokraattinen pohjavire voi nousta pintaan milloin tahansa, varsinkin jos nykyinen markkinaehtoisuus kärsii takaiskuja.

Suomessa ei ole nähtävissä amerikkalaistyyppistä (uutta) poliittista polarisoitumisilmiötä, vaan pikemminkin fuusiotyyppistä pragmatismia, jossa yritetään selvitä kustakin käytännön ongelmasta parhaan käytettävissä olevan tiedon ja hallituskombinaation avulla.

On kuitenkin sanottava, että muutospyrkimyksiä on juuri näinä aikoina olemassa. Oikea reuna on vahvistunut ja ajaa voimakkaasti omaa ”jokainen on oman onnensa seppä” -agendaansa ja siinä ohessa erittäin markkinaehtoista politiikkaa. Ja vasemmalla on niitä, jotka etsivät uutta selkeästi tunnistettavaa solidaarisuutta. Polarisaation siemen on ehkä kylvetty?

3 kommenttia:

  1. Yhdysvalloissa on tuttua tällainen napojen vaihtaminen, rebublikaanit olivat Lincolnin aikaan varsin edistysmielinen liike, jopa Marx kävi kirjeenvaihtoa Lincolnin kanssa.
    Vanhempi Roosevelt,sai tukea ns progresiiviseltä liikeeltä, jonka saavutuksia oli esimerkiksi progresiivinen verotus.
    Jälimmäinen Roosevelt puolestaan vei demokraatisen puolueen jopa suorastaan vasemmalle, tuolloisen talouslaman selvittämisessä sekä selättämisessä.
    Mitä olisikaan tapahtunut,jos Henry Wallacea olisi syrjäytetty varapresidentin paikalta viimeaisessä vaalitaistelussa.

    Trumpin kohdalla, reaalimaailma bisneksessä on saanut hänestä tukimiehen taistelussa finanssimaailman ylivaltaa vastaan, hieman samoin kuin Hitler aikoinaan oli juuri reaaliporvariston tukema,taistelussa, juutalais enemmistöistä rahavaltaa vastaan.

    Oikeistolainen joukkotiedotus ja elokuva ja pelimaailma ovat tämän ilmiön takana jota kuvaat, siellä nyt luodaan sellaisen väestönosan arvot, jolla ei ole kultturillista pääomaa ymmärtää häneen kohdistuvaa arvovaikuttamista.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti, polittis yhteiskunnallisessa keskustelussa päästään menneisyyden poteroista ylös, sellainen on vähän tämä oikeisto vasemmisto ajattelu.
    Polittinen nelikenttä on jo lähempänä nykyistä aateiden mosaikkia.

    Auvo Rouvisella on Uuden Suomen puheenvuoropalstalla hauska, humoristinen ja samalla vakava kirjoitus nykyisestä polittisesta ja taloudellisesta tilanteesta maailmassa, hän vertaa esimerkiksi unionin nykyisiä suosituksia jäsenmaille Waimarin tasavallan pyrkimyksiin ennen Hitlerin valtaannousua.
    Kauhistuttava tosiasia on että ilmeisesti liberalistiseen kapitalismiin taitaa kuulua osana järjestelmän ajautuminen metsän kulotukseen vertautuvaan fyysisten varallisuuksien tuhoutumiseen,sodan avulla.
    Kuten Hegel ja vaikkapa Heidegger totesivat, ihmiselle on tärkeää tulla huomatuksi ja tunnustetuksi, josta ensiksimainittu käytää nimitystä thymos.
    Kun aglosaksilainen Locelainen versio kapitalismista, ei tunnusta kilpailussa hävineelle mitään olemisen oikeutusta, puhutaanhan luusereista, termi on levinnnyt meillekin arkikäytöön,ei ole ihme, että nämä valtavat luuserilaumat tai sellaiset, jotka pelkäävät sellaiisiksi joutuvansa,ovat altistuneet Trumpin lumoihin.

    Huvittavaa seurata, muuten meidän puoluettoman valtamedian järkytystä brexitin toteutumisessa, osa polittisista toimioista haluaa viedä kansalta mahdollisuuden kansanäänestyksiin, kuten Vikkapa Salolainen.
    Samantapainen vaikerrus alkaa,mahdollisen Trumpin valtaannousun jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Nelikenttätarkastelu löytyy mm. blogikirjoituksistani "Duunarin arvot nelikentässä" 20.5.2015 ja "Varo vaaraa vasemmalta 1/2 ja 2/2". Viime manittu 14.7.2014.
    Sekä vasemmisto/oikeisto että nelikenttätarkastelulle lötyy sija.
    Eliitin ja "populismin" ristiriita on yhä ilmeisempi. Kansanäänestyksen tarkoitus on nyt myrskyn silmässä.

    VastaaPoista