Rautalankavallankumous

 

Jari Moberg on kirjoittanut teoksen ”Sadoin sähkökitaroin”. Alaotsakkeena on ”Suomalaisen rautalankamusiikin historia”. Mobergin kirja on eräänlainen rautalangan käsikirja, josta löytyvät musiikin keskeiset sisällöt ja kehityskulut. Kaiken kaikkiaan on erinomainen asia,  että monien rautalanka-ajan muusikoiden vielä eläessä on saatu tällainen kirja aikaiseksi. Itse rautalankakausi, sen kulta-aika, kesti vain hetken 60-luvun alussa, mutta Moberg on käsitellyt aihetta laajalti esihistorioineen ja nykyaikaan ulottuvine elvytyksineen. Keskityn ohessa kaikkein kuumimman ajan rautalankavillitykseen, jonka koin itse ollessani vähän toisella kymmenellä. Mobergin kirjasta näkyy tietty viimeistelemättömyys pienine  virheineen, mutta pääasia eli historian kirjaaminen onnistuu riittävällä tarkkuudella.

Kirja on täynnä valtavan kokoisia mustavalko- ja värikuvia, joita vaivaa paikoin suttuisuus, mutta ne ajanevat tarkoituksensa. Ja olihan musiikkikin oli vakavan harrastamisen  ja ammattimaisen soittamisen välimailla.

Heräsin itse populaarimusiikkiin joskus vuonna 1962, kuten olen eräässä aiemmassa blogikirjoituksessa todennut. Aihetta on käsitelty tai sivuttu monissa aiemmissakin kirjoissa. Olen näissä blogikirjoituksissani käsitellyt rautalankamusiikkia viimeksi vuonna 2013.  Silloin arvioin  Arto Vilkon kirjaa ”Emmaa etsimässä” (Back to the Sixties ry). Tuon kauden monet ohittavat kuriositeettina suomalaisen kevyen musiikin historiassa. Mutta onko siihen aihetta? Vuonna 1962 elettiin tämän musiikkilajin nousun aikaa ja listoille rautalanka ilmestyi vuoden 1963 puolella. Sitten tulikin vastaan Beatles ja lauletun pop-musiikin kausi vuoden 1963 syksyllä. Rautalanka menestyi hetken britti-invaasion vanavedessä,  mutta kaiken kaikkiaan kukoistuskausi jäi todella lyhyeksi.

Minua kiinnostaa erityisesti historiaprosessien alkuvaiheet, mistä kaikki oikein alkoi? Tässä mielessä ”Sadoin sähkökitaroin” antaa vastauksia kysymyksiini ja  täyttää odotukset. Rautalankamusiikkiin sisältyi jotain erityistä: se oli hyvin nuorten soittajien musiikkia hyvin nuorille. Soittajavirtuoosien alut ottivat hetkeksi  tilaa ammattilaisilta…..

Käsityötunneilla eräät luokkakaverini tekivät itse sähkökitaransa. Buumi oli siis melkoinen. Radion vähäinen nuorisomusiikin tarjonta oli selkeä puute, mutta harvoista vaihtoehdoista valikoitui suosikikseni Ruotsista kopioitu ”Kahdeksan kärjessä”,  jota seurasin intensiivisesti vuosina 1962-63. Moberg tekee melkoisen palveluksen musiikin historiasta kiinnostuneelle julkaisemalla rautalankakauden Kahdeksan kärjessä -listat aikaväliltä 1/1963-12/1963, joiltakin osin ensimmäistä kertaa.  Kaikkien aikojen rautalankaklassikko, The Soundsin  ”Emma” ilmestyi listalle helmikuussa 1963 (siitä lisää myöhemmin). Listat olivat tuona vuonna sekoitus rautalankaa ja versioita viihdeklassikoista  sekä ajan alkuperäisistä ja käännösiskelmistä. Rautalankakappaleista erottuvat  ”Emman”  ohella The Strangersin mainio ”Kolme kitaraa”, The Soundsin ”Kulkuri” (oma silloinen suosikkini) ja The Esquiresin ”Juokse sinä humma”. Mutta oli paljon muitakin. Punaisena lankana kappalevirran läpi kulki Ruotsista tuotu muoti-ilmiö, kansanlaulujen tai vanhojen iskelmien uudet sähkökitarasovitukset.

The Soundsin hieno ”Mandschurian Beat” oli kova hitti Japanissa, jonka sähkökitarahistoriaan Moberg perehdyttää kirjassa tarkoin. Japanilaiset innostuivat kitaramusiikista hieman myöhässä,  mutta omaksuivat sen sitten ”tautina”. Väitetään, että Mandschurian Beatia myytiin Japanissa vähintään satoja tuhansia kappaleita ellei peräti miljoona kappaletta. Amerikkalainen rautalankayhtye The Ventures  teki tästä musiikista Japanissa jotain erityistä. Hetken aikaa Soundsin pojilla oli mahdollisuus läpimurtoon Japanissa , mutta poikien vanhemmat estivät 15-vuotiaiden nuorukaisten koulun keskeyttämisen.

Mistä sähkökitaravillitys käynnistyi? En perkaa tässä sähkökitaran historiaa, vaan keskityn rautalankakeskeiseen musisointiin. Välittömät vaikutteet tulivat Ruotsista. Ruotsalaiset yhtyeet menestyivät jo vuonna 1962 toimien mallina suomalaisille.  Niinpä Suomessa vastaanottavimpia olivat suomenruotsalaisten perheiden noin 15-vuotiaat nuoret. En ole tästä aivan  varma, mutta ainakin yhtyeiden jäsenten nimet ovat kovin ruotsalaisvoittoisia. Se oli sen ajan kansainvälistymistä!

Ruotsalaiset Spotnicks, Adventurers ja Violents menestyivät myös manner-Euroopassa.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä,  että The Ventures  (”Walk Don´t Run”) ja The Shadows (”Apache”) ovat rautalankamusiikin isä ja äiti. Molemmat mainitut  kappaleet ovat  vuodelta 1960 käynnistäen koko buumin. Shadows oli varsinainen hittitehdas Englannissa. Soundsin pojat löysivät varhain varsinkin Venturesin. Moberg väittää, että ensimmäisen suomalaisen rautalankakappaleen kitaroi kuitenkin ikoninen studiomuusikko Heikki Laurila vuonna 1961.

Rautalankamusiikin läpimurtoa edisti samanaikainen twistinvaasio,  joka sopi hyvin rautalangan pariksi.

On jännittävää seurata rautalangan läpimurtoa. Kirja antaa tähän hyvät eväät. Sähkökitaramusiikista kiinnostuttiin, koska tiedonvälitys TV:n myötä parani noina vuosina huomattavasti. Kuunneltiin paljon ulkomaisia radioasemia. Oli myös aktiivisia levyjen keräilijöitä;  kuunteleminen jaettiin ystäväpiirissä. 

Musiikin tekemisen haasteet olivat kokonaan oma juttunsa. Oli vaikeuksia saada kitaroita, vahvistimia, kaikulaitteita, rumpuja….. Ja sitten oli vielä hintarasite. Erikoisasemassa olivat Strangersin Jussi Itkosen kaltaiset entusiastit, jotka vanhempiensa avustuksella kävivät hakemasta välineet Englannista. Mutta ei briteiltäkään saanut kaupasta soittimia noin vain. Myös Englannissa olivat päällä toisen maailmansodan jäljiltä tuontirajoitukset. Stratocasterit  piti koota englantilaisilla tehtailla tuontiosista. Rahaliikenne oli oma lukunsa, reitti avautui Ruotsin kautta ja sitten piti ohittaa vielä tulli…... Ei ihme,  että osa harrastelijoista vuoli itse kitaransa puukäsitöissä.

Polkua tähteyteen tasoitti Soundsin osalta poikien aiempi viulunsoiton opiskelu. Kitarat saatiin joululahjoiksi vuonna 1961.

Kaiken kaikkiaan sähkökitarasoiton pioneerityöstä jää upea kuva. Soittajat vaihtuivat yhtyeissä tiheään, mutta tulostakin syntyi. Pian Sounds, Strangers ja Scaffolds ja monet muut esiintyivät mm. koulujen konvissa. Ensimmäinen suomalainen rautalankabändi, joka pääsi levyttämään oli The Savages (1962). Muita pidemmällä oli kuitenkin The Strangers, jolla oli oikeat esiintymisasut, ja joka pääsi esiintymään TV:ssä ja tekemään elokuvamusiikkia (”Vaarallista vapautta”). The Strangers kuitenkin missasi varhaisen vaiheen levytysmahdollisuudet, johtotähdeksi nousi Peter Ekmanin, Bobi Söderblomin, Henrik Granön ja Johnny Liebkindin The Sounds.  Vielä vuoden 1962 puolella seurasi TV-esiintyminen ja isoja keikkoja…. ja paljon treenaamista.

Uusia bändejä syntyi tuhkatiheään. Edellä mainittujen The Savagen ja The  Scaffoldsin lisäksi tunnetuimpia olivat The Esquires (Raittisen veljekset, Bergströmin veljekset), The Blazers,  The Avengers, The Destroyers….  Yhtyeiden varustetaso parani vuoden 1962 kuluessa ja edelleen vuonna 1963. Fender Stratocaster ei ollut enää harvinaisuus.

Pohjoismaiset kitarabändivieraat piristivät vierailuillaan. Erityisesti tanskalainen The Clifters ihastutti soittotaidollaan. Mutta osasivat suomalaisetkin: The Sounds oli vuodenvaihteessa 1962/63 aivan valmis bändi ottamaan levytyshaasteita vastaan. ”Emma” odotti tekijäänsä….  Kappaleen harjoittaminen esityskuntoon tapahtui Peter Ekmanin vanhempien mökillä joululomalla 1962:  ”Soittolaitteet  vietiin hevosella (!)  jään yli ja alkuun vain lämmitettiin mökkiä”.  ”Emma” julkaistiin tammikuussa 1963, tarkasta päivästä kiistellään edelleen. ”Emman” äänitysten yhteydessä valmistuivat myös ”Mandschurian Beat”, ”Golden Earrings”  ja ”Night Run”.

Moberg ylistää ”Emman” rautalankaversion rakennetta, varsinkin sen alkua ja loppua,  joihin on saatu vetävä ”koukku” mukaan. Johnny Liebkind osoittautui oivaksi sovittajaksi. ”Emmasta” tuli Kahdeksan kärjessä -menestyksen jälkeen kaikenlaisten listojen ykköshitti, joka möi 20 000 kappaletta. Moberg analysoi ”Emman”  juurta jaksaen kirjassaan. Soundsin menestys johti bändibuumiin. Kaikki levy-yhtiöt halusivat päästä palaselle.

”Emma” on myös symboli tangon – joka eli tuohon aikaan nousuhuumaa - ja rautalankamusiikin kaksintaistelulle listoilla 1962-1964.  Molemmat taisivat nousta ja hiipua tällä ajanjaksolla…..

Musiikillisesti vuosi 1963 oli rautalangan juhlaa. Ilmestyiväthän silloin mm.  The Strangersin ”Kolme kitaraa” ja The Soundsin ”Kulkuri”. Kolme kitaraa meni Kahdeksan kärjessä -ykköseksi pitkäksi aikaa ja Kulkuri oli varsinainen kestohitti.

Vuoden 1963 kesä oli  rautalankakeikkojen kesä.  The Sounds  ja monet muut olivat huippukysyttyjä. Strangers poikkesi muista ja lähti peräti Euroopan-rundille esiintyen mm. Rivieralla ja ilmeisen  hyvällä menestyksellä!  Mutta koulu kutsui syksyllä!

Myös levyjä julkaistiin kesällä 1963  runsaasti, mm.  Soundsilta ilmestyi single ”Muurari”/”Yksinäinen kitara”. Yksinäinen kitara on oikeasti ”Olen kuullut on kaupunki tuolla”. Monet pitävät sitä Soundsin parhaana biisinä.

Syksyllä 1963 rautalangan menestys levymyyntilistoilla jatkui laajalla rintamalla, vaikka uuden viehätys jo haalistui. Samoihin aikoihin kitarakokoonpanot eivät tahtoneet pysyä kasassa. Esimerkiksi Sounds koki isoja miehistönmuutoksia (Bobi Söderblomin lähtiessä Raittisen veljekset tulivat sisään) syksyllä 1963. Samalla rautalangan osuus väheni yhtyeen ohjelmistossa merkittävästi. Laulettu pop nousi suosioon. Johnny Liebkind julkaisi ensimmäisen oman singlen,  ”Hymyhuulet”.

Siirtyminen rautalankabändeistä laulubändeihin tapahtui asteittain vuoden 1964 aikana loppua kohti kiihtyen. Ajoittain laulettuakin materiaalia kutsuttiin ”rautalangaksi” tai ”kitaramusiikiksi” ja kaikenlaisia yhtyeitä ”rautalankabändeiksi”. Olen tässä kirjoituksessa rajannut puhdasoppisesti laulubändit käsittelyn ulkopuolelle.

Rautalangan suosio ei katkennut yhtäkkisesti, se hiipui hiljalleen. Yksi kappale kuitenkin joudutti rautalangan menestyksen heikkenemistä: Beatlesin ykköshitti Suomessa ”Twist And Shout” marraskuussa 1963 sai bändit etsimään laulusolisteja kokoonpanoihin. Yksi aikakausi alkoi olla ohi, mutta rautalanka ei kadonnut mihinkään vuosikymmeniin. Sillä on edelleen kuulijakuntansa  ja oma lukunsa ovat 2000-luvun lauletun popin kitaristit, jotka ammensivat ja ammentavat voimaa 60-luvun kitarasaundeista.

Kuusikymmentäluvun kitaramusiikki alkaa olla hyvin dokumentoitu. Jari Mobergin kirja on arvokas osa tätä työtä samoin kuin 10-osainen levysarja, johon on taltioitu kaikki 60-luvun rautalankalevytykset. Levysarjan ovat koonneet Hannu Nyberg, Olle Salo ja Jari Moberg.