maanantai 31. maaliskuuta 2014

Haravoinnin filosofiaa

Kevät on mielestäni paras vuodenaika. Tuntuu kliseiseltä sanoa, että luonto herää, mutta kun asia on niin, että luonto herää! Kevään hienoja piirteitä ovat itikattomuus ja linnunpönttojen virittely. Sääkin usein suosii: ei tarvitse kärvistellä pätsihelteissä.

Sitten arkeen. Kevääseen mökillä kuuluu oleellisena osana haravointi. Kun mökin ympäristö on lehtipuuvaltaista, tulee haravoinnista helposti iso urakka. Kaikkea on kokeiltu lehtipuhallinta myöten. Kun puhallin lakkasi toimimasta, lakkasin minäkin haikailemasta puhaltimen perään. Hyöty ei sittenkään ollut kovin suuri. Vai teinkö välttämättömyydestä hyveen?

Parasta on aamuinen linnunlaulu. Minulle on suotu aamuvirkun ominaisuus. Ei tulisi mieleenikään jäädä loikoilemaan aamuyhdeksään. Niinpä pää täynnä uusia ja vanhoja ajatuksia rynnistän pihalle noin kello 6. Otan 400 euron ”ihmekamerani” usein mukaan ja kuvaan lintuja sen zoomoptiikalla, joka ulottuu 1200 millimetriin ja digitaalisesti vielä paljon pidemmälle. Sen verran mukavuudenhalua on, että pitää olla aurinkoinen lämmin kevätaamu, että lähden kameran kanssa liikkeelle. Mökki ei saa hävitä kuvausretkellä näkyvistä. Minusta tärkeää on sisäistää mukavuudenhalu ja sopiva määrä kunnianhimoa. Ei mitään räntä- tai vesisateessa rämpimistä!

Lintujen kuvaaminen on haasteellinen tehtävä, sillä ratkaisevaa on odotus. Sen opin jo perhoskuvauskaudellani. Maltti on valttia. Jo räkättirastaan kuvaaminen on saavutus, josta olen onnellinen. Rantasipi on jo varsinainen täyttymys.

Mutta sitten huomaan, että piti ruveta haravoimaan. Haen haravan varastosta ja asetan sen puuta vasten. Sitten havahdun. Muistin nimittäin yhtäkkiä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinhän sitä kirjoissa kerrotaan. Ajattelen niin, että hiekka-alueet haravoidaan ensin ja sitten ruohonleikkurilla nurmikon pinnassa olevat koivunlehdet. Huvi ja hyöty yhtyvät: silppu lannoittaa maan ja kasoja ei tarvitse korjata. Ei tarvita enää kuin puolen pihan haravointi. Kyllä suunnittelu kannattaa!

Katse hakeutuu 800 metriä leveän järven yli vastarannalle. Siellä on vanhus, melkein 90. Ääni joka kuuluu lähtee lehtipuhaltimesta. Hänellä on havupuuvaltainen piha. Kuvittelin, että havupuut ovat helppoja pihan siivouksen kannalta, mutta eihän se niin ole. Havuissa riittää! Mitähän vanha mies nyt ajattelee? Tietysti minun pitäisi nyt lähteä käymään kylässä. Tiedän, että hän olisi hyvää juttuseuraa. Mutta miten lähdet jään yli? Heikoista jäistä on peloteltu puolikuoliaaksi. Muistan kuinka ennen vanhaan…. jaa, no antaa olla.

Mutta se harava? Unohdin jo minkä puun kylkeen jätin sen nojaamaan. Haen varastolta vauhtia. Lopulta haravointi alkaa. Yhtäkkiä järven takaa tai jostain epämääräisestä suunnasta kuuluu ihmeellisiä ääniä: kuminaa, ikään kuin jotakin kuljetettaisiin. Selvä! Venäläisillä on sotaharjoitukset meneillään, olemmehan itärajan tuntumassa. Siellä valmistellaan jotain, koska raskas kuljetuskalusto noin möyryää…. Sitten tajuan, että ääni lähtee jäästä. Nopeat lämpötilavaihtelut poikkeuksellisena keväänä saavat jään liikkeeseen ja siitä johtuvat aavemaiset äänet. Mikä helpotus!

Tartun uudelleen haravaan. Ihmeellinen juttu: on maaliskuu ja meikä haravoi. Normaalisti sillä paikalla on paksu hanki tähän aikaan. Tulee pitkä kevät. Mitenkähän sen jaksaa? Rajansa kaikella, vaikka keväästä onkin kysymys. Omituinen tilanne: käyn laskettelemassa ja raaputan pihaa samanaikaisesti. Maailman kirjat ovat sekaisin.

Nojaan haravaan ja mietin, minkälaisiksi nämä säät oikein muuttuvat. Päivän lehden mukaan meille on tulossa ennätyssateita, ennätyskuivaa, ennätyskuumaa. Äärimmäiset sääilmiöt tulevat jokavuotisiksi. Kohta on pakko miettiä, mitä kasveja vihannesmaahan pistetään. Vaihtoehdot ulottuvat subtrooppisista saharamaisiin olosuhteisiin. Meikäläisen salaattimaat nääntyvät kuivuuteen ja tillit hukkuvat veden paljouteen. ”Epävarmuuden hallitsemiseksi tarvitaan muutoskestävyyttä”, todetaan lehdessä. Onkohan olemassa sellaista kuin henkilökohtainen kestävyysvaje? Totean helpottuneena, että muutos tapahtuu kymmenien vuosien kuluessa.

Parasta aloittaa haravointi naapurin kuusimetsän vierestä. Sitten seuraa hämmennys: mistä nämä kymmenen senttiä pitkät vihreät kuusenversot oikein ovat pudonneet? Niitä on maanpeitoksi saakka. Soitan tutulle, joka kehottaa katsomaan aivan latvaa. Ja toden totta kuusien huiput ovat metrin parin matkalta aivan paljaita. Tässä riittää pohtimista….

Haravoinnissa on se hyvä puoli, että voi miettiä samalla luonnon ja muita ilmiöitä. Mietin kesän töitä: terassin huonekalut on käsiteltävä puuöljyllä, etuvaraston seinä on maalattava, hanhikit on istutettava, nurmikon siementä pitää hankkia, paikoitusalue on siistittävä, hiekkaa on hommattava, venepaikka on viimeisteltävä….. haravan raapaisuäänet kiihtyvät sitä mukaa kuin ajatus lentää….

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

On ruokailuaika. Johan tässä tulikin haravoitua, nälkäkin kurnii. Nyt on kuitenkin suunnittelu hoidettu viimeisen päälle, joten varsinainen kevättyöleiri voi alkaa iltapäivällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti