tiistai 1. huhtikuuta 2014

HS ja Nato-kannatus

Helsingin Sanomat on teettänyt maaliskuussa 2014 TNS Gallupilla suomalaisten Nato-kannatusta mittaavan tutkimuksen. Olen jo aiemmin kiinnittänyt huomiota HS:n Nato-myönteisiin kantoihin. Tämä on ollut jo vuosia jatkunut linja. Silti ihmettelen, miksi johtava lehti tässä asiassa ottaa niin voimakkaasti kantaa.

Tuskinpa Vasemmistoliitto on saanut koskaan yhtä näyttävää näkyvyyttä kuin se nyt sai HS-gallupin otsikoinnissa: ”Vasemmistoliiton äänestäjissä heräsi kiinnostus Natoon”. Otsake oli vedetty yli sivun – ei, vaan yli koko aukeaman! Itse voisin lisätä, että gallupin mukaan 71 prosenttia Vasemmistoliiton äänestäjistä ei ole vielä herännyt!

Aion seuraavassa käsitellä asiaa yhtä tasapuolisesti kuin Helsingin Sanomat.

Gallup-tuloksen mukaan suomalaisten Nato-kannatuksessa on tapahtunut liikahdus Naton suuntaan. Vastustajia on edelleen peräti 59 prosenttia (helmikuussa 64 prosenttia). Kannattajien määrä on nyt 22 prosenttia (helmikuussa 18 prosenttia). Muutos on yllättävän pieni verrattuna siihen paniikinomaiseen hässäköintiin, mitä Ukraina-keskustelun ympärillä on tapahtunut. Tästä kiitokset vakaille suomalaisille.

HS käyttää kahta ”asiantuntijaa” gallupin tuloksen arvioinnissa. Toinen on Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak. Jälleen kerran kiinnitän huomiota siihen, miten asiantuntijavalta on valjastettu omien tarkoitusperien tueksi. Salonius-Pasternak on yksi kaikkein Nato-mielisimmistä ns. asiantuntijoista, joita meillä käytetään. Olisi ollut korrektia lehdeltä, että se oli käyttänyt myös jotain toista asiantuntijaa.

No, onhan meillä ”se toinen” asiantuntija. Hesari nimittäin oli haastatellut joutsenolaista rajan pinnassa asuvaa maanviljelijä Timo Lakkaa, joka tuokin tuoretta mullanmakuista realismia hysteeriseen Nato-intoiluun. Hieno tasapainottava puheenvuoro. Siitä Hesarille kiitos.

Lakan näkemykset Venäjän puolelta tulevista ”satunnaiskarkureista” luovat Venäjä suhteisin arjen tuntua. Lakka ei halua Venäjään suuntautuvaa provosointia ja vastustaa Natoon liittymistä. Lakan perspektiivi on oivallinen, kun hän vertaa omia mielipiteitään rajasta kaukana asuvien huolestumiseen: Lakka toteaa, ettei ole tuntenut ”koskaan minkäänlaista pelkoa”. Toivottavasti pääministerikin lukee tämän, jotta hän voisi lopettaa kansalaisten mielipiteiden aliarvioiniin, jota hän vastikään harrasti todetessaan, että asiantuntijoiden mielipiteiden tulee ohjata Nato-tavoitteita, ei kansalaisten, joilla ei ole osaamista!

Kyllä tavallisten kansalaisten äänen pitää kuulua turvallisuuskysymyksissä. Turvallisuus on liian tärkeä asia ulkoistettavaksi asiantuntijoille.

Lakan puheenvuorossa tulee esille Kehä III:n hegemonian kritiikki: maaseudun ihmiset suhtautuvat huomattavan pidättyvästi Nato-intoiluun. Lakan loppukaneetti on vaikuttava. Hän on asevelvollisuuden kannattaja, mutta kriisit on ratkaistava muilla keinoin. Lakka tiivistää: ”Lopulta kuitenkin on pärjättävä puhumalla. Ei tässä tarvitse ruveta pullistelemaan”.

Jos tarkkoja ollaan, niin HS haastattelee myös paikallisen Venäjä-klubin tiedottajaa Jarmo Eskelistä, tosin antaen hänelle minimaalisen vähän palstatilaa. Eskelisen huolena on kauppasuhteiden säilyminen.

Entä Salonius-Pasternak? Hän panee huutomerkillä varustettuna merkille vasemmistoliiton ja perussuomaisten kannansiirtymän Naton suuntaan, mutta ei ainakaan Hesarin palstoilla kiinnitä huomiota päinvastaiseen suuntaan liikkuneisiin mielipiteisiin: vihreiden Nato-vastaisuus on lisääntynyt helmikuusta maaliskuuhun 59 prosentista 70 prosenttiin! Asia sivuutetaan Hesarin jutussa aivan ohimennen. Onneksi väliotsake ”Vihreiden kannattajissa Nato-jäsenyyden vastustajien määrä on kasvanut huomattavasti” tasapainottaa kirjoittelua.

Panin merkille erittäin positiivisena huomiona, että nuorten (25-34-vuotiaiden) Nato-vastustus on korkealla tasolla, peräti 64 prosentissa. Mitä tämä kuvaa? Lapset ovat lapsia? Ei, vaan sitä, että nuoret pohtivat tulevaisuutta realistisesti ja positiivisesti - liittoutumattomuuden puolesta. Luulenpa, että puoluetoimistoissa tämä pannaan kiinnostuksella merkille.

Näyttää siltä, että Ukraina on vaikuttanut toisaalta ihmisten huolestuneisuutta lisäävästi ja toisaalta taas vankistanut niiden kantaa, joiden mukaan oikea lääke vaivaan ei ole Nato.

Suomalaisten mielipiteiden runko näyttää asemoituvan Keskusta-SDP -linjan ympärille, jossa mielipiteet kyselyn mukaan olivat huomattavan muuttumattomat Ukrainasta huolimatta: Nato ei selvästikään ole relevantti ratkaisu uuden kylmän sodan oireisiin. Hesari ohittaa kahden suuren puolueen vakaat kannat ohimennen, ehkä kuitenkin hieman kummeksuen.

HS on valinnut linjakseen vyöryttää suomalaisten mielipiteitä Nato-myönteisemmiksi mielipidepalstansa avulla. Tätä on nyt jatkunut viikkotolkulla. Linjaa tuetaan valikoivilla asiantuntijamielipiteillä.

Puuttuuko meiltä liberaali aidosti ja monipuolisesti maailmaa valottava media? Oikeastaan vain paljon moitittu Yle jaksaa vielä taistella Ukraina-kysymyksessä objektiivisen tiedonvälityksen puolesta. Olemmeko siirtymässä amerikkalaistyyppiseen mediaviihteeseen, jossa melkein kaikki ideologisoidaan?

Tuskinpa sentään.

Kyllähän Hesari kokonaisuudessaan on erittäin korkeatasoinen ja informatiivinen lehti! Tästä lehti ansaitsee kehut.

2 kommenttia:

  1. Onko se viisautta, ettei oteta palovakuutusta arvoasuntoon? Varsinkaan jos asunto sijaitsee alueella jossa historia osoittaa olevan paljon pyromaanin aikaansaamia tulipaloja. Sama koskee länsimaista PUOLUSTUSliitto Nato -vakuutusta, täysjäsenyyttä.

    Onko se viisautta, ettei lukita oman asunnon ovea ja soiteta poliisille, jos naapurissa riehuu mielipuoli tappaja?

    Minusta se ei ole viisautta. Samanlaista tyhmyyttä jota oli 1930-luvulla, kun sanottiin, ettei neuvostovenäjä hyökkää, kun maidemme välillä on hyökkäämättömyyssopimus. Venäjän kanssa tehtyihin sopimuksiin, hyökkäämättömyyssopimuksiin, tullisopimuksiin, ym ei ole voitu luottaa. Niin ei voinut luottaa Ukraina tänä vuonna, kun venäjä ryösti heiltä Krimlin. EIkä Georgia vuonna 2008, kun venäjä otti heiltä oman valtansa alle Inglusian. Samoin Tsetseenit saivat tuta venäjän nöyyryytyksen vuonna 1991. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, niin arvaamaton on venäjä naapureilleen.

    Historian ja etenkin sotahistorian tutkijana olen täysin vakuuttunut länsimaisen puolustusliitto Naton olevan käytännössä ainoa tae Suomen turvallisuudelle tulevaisuudessa. Naton 10-kertainen suuremmuus Venäjään nähden,ja risteilyohjukset takaa itsenäisyytemme.
    Sen sijaan on erittäin surullista lukea näiden sotilasliiton vastustajien täysin absurdeja kommentteja siitä miksi meidän ei pitäisi liittyä Natoon.
    Olen havainnut, että ihmiset eivät tunne faktoja eivätkä historiaa. Tai ovat venäläisiä tiltuja tms.kommunisteja. Karmeinta on kuitenkin se,että JOS enemmistö päättää olla liittymättä niin yksin jäädessämme olemme vain suupala Venäjälle ja sitä kautta tämän alueen ihmiset elävät suuressa köyhyydessä ja surkeudessa kuin rajan takainen karja.

    Historian ja etenkin sotahistorian tutkijana olen täysin vakuuttunut länsimaisen puolustusliitto Naton olevan käytännössä ainoa tae Suomen turvallisuudelle tulevaisuudessa. Naton 10-kertainen suuremmuus Venäjään nähden,ja risteilyohjukset takaa itsenäisyytemme.
    Sen sijaan on erittäin surullista lukea näiden sotilasliiton vastustajien täysin absurdeja kommentteja siitä miksi meidän ei pitäisi liittyä Natoon.
    Olen havainnut, että ihmiset eivät tunne faktoja eivätkä historiaa. Tai ovat venäläisiä tiltuja tms.kommunisteja. Karmeinta on kuitenkin se,että JOS enemmistö päättää olla liittymättä niin yksin jäädessämme olemme vain suupala Venäjälle ja sitä kautta tämän alueen ihmiset elävät suuressa köyhyydessä ja surkeudessa kuin rajan takainen karja.


    Olethan sinäkin vastuuntuntoinen Suomalainen ja ajattelet miten Suomi säilyttää itsenäisyyden nyt ja tulevaisuudessa? Ilman läntistä PUOLUSTUS-liitto Natoa se ei onnistu. Täytyy siis jokaisen herätä tähän päivään ja vaatia Suomi Natoon. Jokaisessa vaalissa meidän tulee äänestää vain Nato-myönteistä, vain siten pidämme Suomen itsenäisenä. Muutoin meidän käy hyvin ikävästi, kuten rajan takaisen karjalan - siellähän on vain venäläisiä - niin käy ilman Natoa tällekin alueelle - valitettavasti. Sinun on NYT aika toimia Suomen parhaaksi. Sitä vaatii Suomalainen sydämemme ja syvät tuntomme, jotta saamme elää itsemmekin kanssa rauhassa.

    NATON HINTA Suomelle on vain alle 1% Suomen armeijan vuotuisista kustannuksista, eli ei mitään. HSn lukujen pohjalta laskettuna arvo on 0,67%. Sen voi jokianen itsekin käydä laskemassa ja toteamassa että halvalla saadaan liityttyä porukkaan, johon ei uskalleta hyökätä koska se olisi todellinen nöyryytys. Nato kun antaa kaluston, aseet ja tutkansa käyttöön jos jäsenmaahan hyökätään. Se tulee todelliseen tarpeeseen pienelle Suomelle. Se kummasti nostaa hyökkäyskynnystä. Saadaan elää rauhassa ilman ainaista pelkoa.


    NATO-VASTAISTEN YDIN netissä on venäläismielisiä tiltuja, tms Suomivastaisia jotka haluaa että emme liittyisi Natoon, jotta olisimme venäjän suupala seuraavana.

    VastaaPoista
  2. Olet niin täynnä ärtymystä, että en oikein usko, että minun kannattaa vastata tähän. Omat argumenttini olen esittänyt useissa blogini kirjoituksissa.
    Ne löytyvät osoitteesta www.historiajatkuu.blogspot.fi. Olen myös tutkinut historiaa sekä opinnoissani että harrastuksena useiden vuosikymmenien ajan. Tältä pohjalta olen pyrkinyt lähestymään aihetta.

    VastaaPoista