Ranskalainen Thomas Piketty on noussut nopeasti erääksi taloustietelijöiden kärkihahmoksi. Pikettyn uusin kirja on nyt ilmestynyt nimellä ”Capital in the 21st Century ”. Kirja on niin tuore, etten ole saanut sitä vielä käsiini, mutta Hesarin arvio toi mieleen joitakin ajatuksia, joita tässä käyn läpi. Pikettyn keskeinen ajatus on, että pääomasta saatava tuotto kasvaa taloutta nopeammin juuri näistä ajoista eteenpäin hamaan tulevaisuuteen. Sama tilanne oli ennen ensimmäistä maailmansotaa ulottuen kauas historiaan. Välisellä aikajaksolla 1913-2012 talouskasvu oli rivakampaa kuin pääoman tuotto.
Pikettyn ajatus ei ole aivan uusi muutoin kuin aikajakson eksaktin määrittelyn osalta. Käynkin läpi niitä ajatuksia, jotka ovat tukeneet tätä Pikettyn johtopäätöstä.
Yhdysvalloissa esimerkiksi professorit Paul Krugman ja Robert Reich ovat jo pitkään arvostelleet sitä, että sekä tulot että omistus ovat keskittyneet aivan pienelle ryhmälle ihmisiä. Voidaan puhua 1 prosentista amerikkalaisista, mutta vielä suuremmassa määrin 0,1 tai 0,01 prosentista amerikkalaisista, joille kasautuu hämmästyttävä osuus tuloista ja varallisuudesta.
Reichia ja Krugmania tukee Joseph Stiglitz, joka on ottanut esimerkiksi pienituloiset, joiden palkka on noussut viimeisen 30 vuoden aikana vain noin 15 % , kun taas ”top 1 percent” on nähnyt 150 prosentin nousun ja ”top 0,1 percent” yli 300 prosentin nousun.
Reich on todennut, että olisi itse asiassa rikkaiden etu, jos he hyväksyisivät pienemmät tuloerot, sillä talouden kasvupohja (kulutuskysyntä) on laajempaa tuloerojen ollessa tasaisemmat ja vastaavasti kaikkia – myös rikkaita – suosiva talouskasvu olisi vahvempi.
Otan esimerkin Yhdysvalloista tulo- ja omaisuuserojen ymmärtämiseksi. George Bush nuorempi suurensi tuloeroja keventämällä hyvätuloisten verotusta 2000-luvun alussa. Tuloerojen kaventamisen sijasta hän päätti ”kaventaa” varallisuuseroja tarjoamalla edullisesti lainaa liitovaltion tuella omistusasumisen laajentamiseksi. Valkoisista amerikkalaisista 75 prosentilla oli omistusasunto, kun taas taas mustilla ja latinoilla prosenttiluku oli 50. Bush ajoi läpi kongressissa lakiesityksen ”American Dream Down Payment Act”, jonka tarkoitus oli tuottaa 5,5 miljoonaa asuntoa köyhille amerikkalaisille vuoteen 2010 mennessä. Kaunis ajatus, mutta ideologian läpitunkema: tavoitteena oli sitoa köyhät omistajuuden kautta amerikkalaisen yhteiskunnan ihanteisiin.
Hanke epäonnistui. Miksi? Eikö tavoite ollut juuri toimia vastalääkkeenä Pikettyn tulevaisuuden kauhukuvalle lisäämällä tavallisten ihmisten omistajuutta. Että siis omistajuuserot eivät laajenisi! Ongelma oli, että köyhillä amerikkalaisilla ei ollut oikeasti varaa hankkia asuntoa ja maksaa lainaa pois. Nyt niitettiin sitä onnetonta satoa, jota Reagan ja kumppanit olivat tuloeroja lisäämällä kylväneet. Miljoonat ihmiset houkuteltiin hankkimaan velan avulla asunto, joka johti katastrofaaliseen finanssiriisiin velkojen takasinmaksun muodostuessa ylivoimaiseksi.
Jos Bush olisi omaisuuserojen kaventamisen sijaan ryhtynyt kaventamaan tuloeroja olisi - jossain vaiheessa tulevaisuudessa - nyt vaikeuksiin joutuneilla ihmisillä ollut mahdollisuus hankkia omistusasunto. Se olisi ollut pitkä, mutta kestävä tie. Bush ja hänen takanaan olleet Cato-instituutin omistajuusyhteiskuntaideologit valitsivat kestämättömän oikopolun, joka johti tuhoisiin seurauksiin.
Miten tämä liittyy Pikettin ajatteluun? Mielestäni tässä finanssikriisiä edeltäneessä prosessissa on pienoiskoossa kuvattu se kehitys, joka on ollut pitkäkestoisesti voimassa 1980-luvun alusta alkaen: on pyritty tietoisesti tulo- (ja sen kautta) omaisuuserojen kasvattamiseen. Jättitulojen alhainen marginaalivero – jopa vain 28 prosentin vero – mahdollisti suurten omaisuuksien kasaantumisen vuosikymmenien varrella. Bushin ”korjausliike” (”omistajuusyhteiskunta”) oli täydellisessä ristiriidassa noudatetun – ja hänen itsensä noudattaman – pitkäkestoisen ideologisen ja tuloeroja lisäävän politiikan kanssa.
Perintöjen kautta suurituloisten omaisuudet siirtyvät tuleville sukupolville betonoiden tapahtuneen kehityksen. Itse asiassa samantyyppinen kehitys tapahtui ennen 1930-luvun suurta lamaa.
Todellakin Yhdysvalloissa tuloerojen huippukohdat viimeisten 100 vuoden ajalta osuvat vuosiin 1928 ja 2007. Kumpaisenakin vuonna top 1 prosentti ansaitsi 23-24 prosenttia koko tulokakusta. Merkille pantavaa on, että siekailematon laissez faire -kausi johti molempien ääripisteiden (äärivuosien) jälkeen suureen taloudelliseen romahdukseen. Molemmat talouden romahdukset (”The Great Depression” 1930-luvulla ja ”The Great Recession” vuoden 2010 molemmin puolin) olivat pitkäkestoisia talouden aallonpohjia. Loogisesti voidaan päätellä, että tuloerojen räjähdysmäinen kasvu on molemmissa tapauksissa ollut yhteydessä seuranneisiin talouden jyrkkiin syöksykierteisiin.
Suurta Lamaa seuranneet toimenpiteet käynnistivät tulojen uusjaon (New Deal). Suurteen omaisuuksien kertyminen pysähtyi kymmeniksi vuosiksi. Tästä huolimatta rikkaat menestyivät mainiosti. Kaikki yhteiskuntaryhmät hyväksyivät tasapainoisen tulonjaon periaatteen 1950- ja 1960-luvulla. Elettiin keskiluokan kulta-aikaa. Samaan aikaan talouskasvu oli erittäin voimakasta.
Nyt työn ja pääoman ristiriita on kasvanut mittavaksi trendiksi. Tavallisen työntekijän työ on alennusmyynnissä ja se voidaan korvata roboteilla tai automaatiolla samaan aikaan kun pääomatulot jatkavat kasvuaan.
Muutokset varallisuudessa ovat olleet vielä räikeämpiä: varallisuushuipulla 400 ihmisen varallisuus on yhtä suuri kuin 150 miljoonan amerikkalaisen (siis puolet amerikkalaisista) yhteenlaskettu omaisuus varallisuustilaston ”alapäässä”. Sama ilmiö on havaittavissa globaalilla tasolla. Olemmeko siis palanneet 1800-luvulle "uuden aristokratian" myötä? Entä onko mahdollista keskeyttää pääomakeskeinen kehitys 1930-luvun tapaan? Ainakin kehityksen pysäyttäminen on nyt vaikeampaa jo pelkästään globaalin pääomamuodostuksen takia.
Nousevatko tavalliset keskiluokkaiset työntekijät kapinaan? Pienituloisilla ei ole ollut tarpeeksi voimaa, mutta keskiluokalla vahvistettuna muutoksella on mahdollisuus onnistua. Tällä hetkellä on mahdotonta ennustaa milloin keskiluokan mitta on täynnä. Kysymys on kansanvallan suunnasta. Yläluokka ei tule hevillä luopumaan eduistaan. Sillä on valtava lobbauskoneisto rakennettuna demokratian sisälle.
Ero Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden välillä on sitä paitsi suuri. Ei meillä ole tapahtunut sellaista keskiluokan aseman heikkenemistä ja tulonjaon polarisoitumista kuin Yhdysvalloissa – vielä! Siitä on ainakin Skandinaviassa pitänyt huolen vahva ammattiyhdistysliike.
Piketty esittää ongelman ratkaisuksi progressiivista pääomaveroa, perintöveroa ja tuloveroa. Näistä progressiivisella tuloverolla on ollut historiassa suurin merkitys (vrt. esim. Yhdysvalloissa 1940-luvulta 1960-luvulle vallinnut ylimmän marginaaliveron 90 prosentin taso). Pääomaveron voimakas progressiivisuus saa vastaansa koko joukon taloustieteilijöitä, mutta uskon silti lievän progression toteutumiseen. Tuskinpa järjetön 1950-luvun ja 1960-luvun tuloverotus on oikea ratkaisu, mutta oleellinen korotus koskien miljoonatuloja on perusteltavissa.
Käännettyä asuntolainaa on pidetty ratkaisuna keski- ja pienitulosten heikentyneeseen taloudelliseen asemaan, mutta eiköhän tällä aiheuteta nimenomaan sukupolvien yli ulottuvan sillan (varallisuuden siirtymän) katkeaminen, eli siis keskiluokan seuraava sukupolvi saa ponnistella entistä heikommin eväin eteenpäin elämässään samaan aikaan, kun suuret pääomat joka tapauksessa siirtyvät sukupolvelta toiselle. Varallisuuserojen edelleen polarisoituminen vaikuttaa ilmeiseltä. Miksi kiihdyttää trendiä, joka muutoinkin on tapahtumassa?
Suuria tuloja ja varallisuuksia on perusteltu sillä, että ne ikään kuin valuvat (trickle-down) alaspäin (kun varoja sijoitetaan investointeina eri kohteisiin) ja ruokkivat siten taloudellista kasvua. Myös keskituloiset ja pienituloiset saavat tästä raharuiskeesta osansa. Tällainen kehitys on moneen kertaan asetettu kyseenalaiseksi. Varallisuuserot ovat päinvastoin kasvaneet, kuten edellä on todettu.
Piketty ajattelee, että julkinen kulutus (verotuksen kautta) on keino saada nämä laiskat pääomat liikkeelle, muutoin aristokraattinen yläluokka ei tuo panosta yhteiskuntadynamiikkaan.
Minua on mietityttänyt, kuinka paljon Piketty on vaikuttanut käytännön politiikkaan nykyisen Ranskan sosialistihallituksen takana. Joka tapauksessa Pikettyn puheenvuoro on tärkeä ja avaa varmaan rankan väittelyn eri teesien oikeutuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti