sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Näkökulma Naton turvatakuihin

Seuraavassa on Suomen Natossa olevan erityisedustuston tekstiä koskien Naton turvatakuita ( 5. artikla). Artiklassa määritetään Naton jäsenten velvollisuudet auttaa toisia jäsenvaltioita:

”Pohjois-Atlantin sopimus sitoo Naton jäsenmaat yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon tilanteessa, jossa yhteen tai useampaan jäsenmaahan kohdistuu hyökkäys. Artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”. Tällaisia voivat sotilaallisten keinojen ohella olla poliittiset toimenpiteet, joilla painostettaisiin uhkaavaa valtiota muuttamaan politiikkaansa. Kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden.”

On tärkeää havaita, että 5. artikla on hyvin väljä määrittäessään avun antamista toiselle jäsenvaltiolla. Meillä ajattelu katkeaa yleensä siihen, että kuvittelemme olevamme herran huomassa, jos kuulumme Natoon. Näin ei tietenkään ole.

Kun Nato on hyvin heterogeeninen orkesteri poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, on vaikeaa kuvitella, että se yhtenäisesti puolustaisi hätään joutunutta jäsenvaltiotaan. Miten on Turkin laita, joka näyttää henkisesti irtautuneen länsimaisesta ajattelusta (jos se nyt koskaan on omaksunutkaan läntisiä periaatteita)? Natossa olevat lukuisat autoritääriset valtiot ovat kaukana siitä läntisten liberaalien valtioiden kategoriasta, mihin me niin helposti takerrumme, kun puhumme Natosta.

Vladimir Putinia ihaileva Marine Le Pen voitti Ranskan EU-vaalit. Miten hän vaikuttaa sisäpolitiikassa, jos pitää päättää Ranskan joukkojen lähettämisestä johonkin kohteeseen? Jokaisella maalla on omat intressinsä aivan kuten talvisodan aikaan, jolloin Ranska ja Englanti spekuloivat Ruotsin rautamalmilla miettiessään osallistumista sotaan Neuvostoliitoa vastaan.

Erikseen kannattaa huomioida kohta, jossa todetaan, että ”kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden.”

Joukkojen ja muun avun lähettäminen avustustehtäviin on sisäpolitiikkaa!

Avunannon tasosta sanotaan siis, että jäsenvaltiot antavat sitä ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”. Väljyys on todella silmiinpistävää. Mitä se tarkoittaa? Huopien lähettämistä hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle maalle? Huoltokuljetusten varmistamista sotilasyksikön avulla? Kolmensadan sotilaan yksikön lähettämistä rintamatehtäviin? Kalustotoimituksia?

Onko todella mietitty sitä, että ulkopuolinen tuki Suomelle saattaa olla rinnastettavissa lähinnä henkiseen tukeen samalla kun liittoutumisen kaikki rasitteet (potentiaalinen hyökkäys Suomen aluetta hyväksi käyttäen) kaatuvat päälle?

Mielenkiintoista on myös pohtia, miksi Viro niin kovasti haluaa Suomen liittyvän Natoon. Viron (ja ehkä myös Yhdysvaltojen) itsekäs tavoite on sitoa Ruotsi ja Suomi Viron puolustamiseen. Tästä näkökulmasta valtiojohdon epäilevä suhtautuminen ilmaharjoituksiin on perusteltua. Katsotaanko harjoitus poliittisen ”sitoutumisen” osoitukseksi Viron puolustamiseen? Tarkastelevatko sotilaat asiaa aivan liikaa teknisenä harjoituksena?

XXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Realismia avun määrittämisessä on lähinnä 5. artiklan kohta, jossa todetaan avustuskeinoina ”poliittiset toimenpiteet” painostuksen välineenä. Useimmat jättäytynevät tämän klausuulin varaan.

Sitten härkää sarvista!

Mikä taho voi hyökätä Suomen kimppuun pelkästään Suomen haltuunotto mielessään? En löydä yhtäkään valtiota niin kauan kuin Suomi pysyy liittoutumattomana. Liittoutuneena Suomi voi sotkeutua sellaisiin kansainvälisiin kriiseihin, että se joutuu ulkopuolisten valtioiden takia aggressiouhan kohteeksi.

On tyypillistä, että kun kansainvälinen kriisi puhkeaa (kuten Ukraina nyt), suuri huomio kiinnitetään Suomen rajaan, ikään kuin se olisi kaiken keskiössä. Johtavat mediat piirtelevät karttoja, joissa kuvaillaan sotilastukikohtien sijaintia Suomen rajojen tuntumassa ilman, että edes yritetään kuvata suurvallan (globaalia) kokonaisstrategiaa. Onhan se inhimillistä, että omat rajat ovat silmäteränä, mutta ei se riitä kokonaiskuvan analysointiin. Pikemminkin näkökulmaa voidaan käyttää propaganda- tai ideologisena välineenä kansalaisten pelotteluun.

Entä jos syttyy suursota, joka koskee osaa tai koko Euroopan mannerta? Suuri osa eri maiden kansallisista joukoista sidotaan omaan puolustukseen. On hyvin vaikeaa arvioida, mikä on Nato-jäsenvaltioiden intressi osallistua näissä olosuhteissa jonkin toisen jäsenvaltion puolustukseen.

Eurooppa on heterogenisoitunut. Jos jonkin asian puolesta järjestetään mielenosoitus ei tarvitse kauaa odottaa vastamielenosoitusta. Valtionpäämiesten murheena on eri kansanryhmien ja poliittisten puolueiden arvaamaton käytös.

On palattava perusasioiden äärelle. Mikä olisi se syy, jolla ulkovalta hyökkäisi Suomen valtion kimppuun? Jokin taloudellinen syy tai luonnonvarat? Ei löydy perusteita. Miksi ehdoin tahdoin haluttaisiin järkyttää tasapainoa, joka nyt vallitsee? Suomella on erittäin hyvät suhteet kaikkiin naapurivaltioihin. Rauhan rajat ovat uskomattoman tärkeitä rajoja levottomassa maailmassa. Vain geopoliittisen tasapainon muuttaminen nykyisestä muuttaa myös sotilaspoliittisen tilanteen.

Olen ollut hämmästynyt kuinka herkästi Ukrainaa ja Suomea verrataan keskenään. Ukraina on entinen neuvostotasavalta. Se on irronnut ”neuvostokansojen perheestä”, se oli neuvostoimperiumin elintärkeä osa (ydinaseiden sijoittelu, ydinaseiden tuotanto, sotilastukikohdat). Sen energiahuolto on täysin riippuvainen Venäjän maakaasusta. Se on historiallisista syistä eräänlainen ”Venäjän äiti”. Se on juuri nyt Venäjän näkökulmasta osa lännen Venäjään kohdistamaa piiritysrengasta maantieteellisessä avainkohdassa.

Suomi on ystävällismielinen Venäjän kauppakumppani. Maiden välinen rauhantila on kestänyt 70 vuotta. Suomen ja Venäjän välillä ovat olemassa kaikki mahdolliset suotuisan kehityksen eväät – rauhan oloissa. Ainoa asia, mitä Venäjä Suomessa pelkää on hyökkäys maamme alueen kautta esimerkiksi Pietarin kimppuun. Suomi on Pietari - Kaliningrad -reitin välillä sijaitseva maa ja sen on huomioitava sijaintinsa. Venäjän intresseissä sen pääsy Itämerelle on oleellista. Se pelkää Baltian asemaa Itämeren vartijana. Jos Ruotsi ja Suomi liittyisivät Natoon, Itämerestä tulisi Naton sisämeri. Tilanne olisi osittain rinnastettavissa Krimin, Ukrainan ja Mustan meren tilanteeseen.

On Venäjän etu, että Suomella on ne kuuluisat uskottavat puolustusvoimat. Venäjän on tiedettävä – uskottavasti – että Suomi ei anna puolustusvoimiaan toisten käsikassaraksi.

2 kommenttia:

  1. Tavoiteena tulisi olla amerikkalainen rauha,kun maailman ylivoimaisesti tähän mennessä älyllisesti, sosiaalisesti ja moraalisesti ylivoimainen kansakunta vastaa maailman turvallisuuden ja kultuurin tuotannosta, voisimme päästä tuhaatvuotiseen valtakuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotas kun tulee seuraava republikaaninen USA:n presidentti republikaanisen kongressin tukemana, niin saadaan seuraava suuri amerikkalainen sota.

      Poista