lauantai 14. syyskuuta 2019

Kylmän sodan kaksintaistelu radalla ja kentällä

Kylmän sodan aikana käytiin idän ja lännen, Yhdysvaltain (Amerikan) ja Neuvostoliiton välillä kaksintaistelua monilla rintamilla. Yksi tantere oli urheilu. Jääkiekon legendaariset kaksinkamppailut (Kanada-Neuvostoliitto) muistanevat useimmat. Ne aloitettiin vuonna 1972. Mutta kuinka moni muistaa kahden suurvallan yleisurheilukohtaamiset?

Tällainen kysymys tuli mieleeni, kun seurasin Eurooppa-Yhdysvallat-yleisurheilumaaottelua Minskissä vain hetki sitten. Nyt kamppailussa oli hiukan lattea meininki, vaikka en kiistäkään ottelun urheilullisen puolen moitteettomuutta. Mutta 1960-luvulla kysymys oli paitsi yleisurheilusta niin myös suurvaltojen verisestä kamppailusta, yhteiskuntajärjestelmien välisestä yhteenotosta.

Seurasin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton maaotteluja intensiivisesti noin 10-vuotiaasta lähtien. Otteluja käytiin kaikkiaan 19 kertaa vuodesta 1958 vuoteen 1985 vuorotellen kummassakin maassa. Ensimmäisessä ottelussa - jännitteistä huolimatta - amerikkalaiset toivotettiin ylitsevuotavasti tervetulleiksi Moskovaan.

Parhaimmillaan ottelut olivat 1960-luvun alussa. Monet pitävät klassisimpana kamppailuna vuoden 1962 ottelua, jota Kalifornian Palo Altossa seurasi kahden päivän aikana yli 150 000 katselijaa (!) paikan päällä. Taitaa olla suurin stadionyleisö koskaan yleisurheilukilpailuissa olympiakisojen ulkopuolella. Jopa venäläisiä oli paikalla 5000 henkeä. Ottelun poikkeuksellisuuteen vaikutti Kuuban ohjuskriisi, joka vei pari kuukautta myöhemmin maailman ydinsodan partaalle. Paljon muutakin oli tapahtunut lyhyessä ajassa: oli koettu Gary Powersin U2-vakoilukoneen alasampuminen, Hrustsev oli lausunut kuuluisat sanansa ”We will bury you” ja space race oli täydessä käynnissä…..

Muutamaa vuotta myöhemmin Neuvostoliitto kieltäytyi maaottelusta Vietnamin sodan eskaloitumisen seurauksena. Väliin jäivät vuodet 1966-1968.

Yhdysvallat voitti vuoden 1962 ottelussa miehissä pistein 128-107 ja Neuvostoliitto naisissa 66-41. Maailmaennätykset olivat noissa kohtaamisissa hupaa tavaraa: vuoden 1962 ottelussa Valeri Brumel hyppäsi korkeudessa 226 (ja nosti myöhemmin maailmanennätyksen 228 senttiin) ja Harold Connolly heitti moukarissa hienon sarjan päätteeksi tuloksen 70,66.

Kaikkiaan maaottelusarjassa saavutettiin 17 maailmanennätystä, eniten vuonna 1961, jolloin ME rikottiin peräti kuudessa lajissa! Jostakin syystä miesten korkeushypystä kehkeytyi varsinainen huippujen kohtaamisilottelu. Ajatus kulki niin, että veistoksellinen John Thomas haastoi Valeri Brumelin. Ehkä kaksinkamppailupari oli virhevalinta amerikkalaisten puolelta, sillä Thomas oli alakynnessä sekä maaotteluissa että olympiakisoissa. Maailmanennätyksistään Brumel teki Neuvostoliitto-maaotteluissa peräti kolme kappaletta.

Oli muitakin kaksintaisteluja, kuten Ralph Bostonin ja Igor Ter-Ovanesjanin vuosia jatkunut kisa maailman parhaan pituushyppääjän tittelistä. Kisa päättyi tylysti Bob Beamonin jättiläishyppyyn, 890 cm Meksikon olympiakisoissa.

Minulle mieleen jääneitä ME-tuloksia ovat Brumelin hyppyjen ohella Fred Hansenin lasikuidulla taivutettu 528 vuonna 1964, Dallas Longin kuulakaari 20,67 samana vuonna. Moninkertaisia voittajia olivat muun muassa Viktor Sanejev kolmiloikassa (kuusi kertaa), Tamara Press kuulassa ja kiekossa (kuusi kertaa)……mutta oli toki monia muitakin, joita en tässä käy luettelemaan USA voitti miehissä ottelut 13-6 ja Neuvostoliitto naisissa 18-1 (!). Neuvostoliitto panosti tavattomasti yleensäkin naisten yleisurheiluun tietäen, että siellä kilpailu olin vähäisempää.

Maaotteluiden yhteydessä ei puhuttu ainakaan ensimmäisen vuosikymmenen aikana doping-ongelmista. Lisäadrenaliinin urheilusuorituksiin tarjosi suurvaltojen välinen kiihkeä kilpailu, vaikka toisaalta maaottelujen tarkoitus oli harjoittaa liennytystä.

:::::::::::::::::::..

Kaikentyyppisten yleisurheilumaaottelujen huippuajat ovat jo pitkän aikaa sitten olleet ohi. Minskissä yritettiin elvyttää titaanien kamppailua USA:n ja Euroopan välillä. Tavoitteena on varmaankin tehdä maaottelusta toistuva tapahtuma, mutta helppoa se ei tule olemaan. Kilpailukalenterit eivät tahdo antaa periksi. Raha ratkaisee. En tiedä, mitä palkkioita titaanien kamppailussa jaettiin, mutta timanttiliigalle ne eivät pärjää. Liioin maailmaennätyksillä ei herkutella. Vuoden 1961 kaltainen USA-Neuvostoliitto-ottelun kaltainen maailmanennätysvyöry ei tietenkään onnistu maaotteluissa, kuten ei myöskään maailmamestaruuskisoissa tai olympiakisoissa.

Timanttiliigan kaltaisissa kilpailuissa maksetut jänikset luovat edellytykset huippuajoille juoksuissa. Toisaalta itse olen kaivannut juuri kovia mies miestä vastaan ja nainen naista vastaan kamppailuja. Tuntui siltä, että nyt nähdyssä maaottelussa paikalla olleet urheilijat ottivat tosissaan kilpailutilanteen, mutta eri asia on sitten, että hyvin monet timanttiliigassa menestyneet urheilijat eivät vaivautuneet paikalle. Raha ratkaisee. Lisäksi Dohan maailmanmestaruuskisojen läheisyys vaikutti varmasti monien huippujen poisjäämiseen.

USA-Eurooppa-ottelua käytettiin hyväksi yritettäessä lanseerata uusia lajikohtaisia tapoja käydä kilpailuja. Yleisurheilun vetovoiman väheneminen on havaittu ja jotain uutta pitää yrittää keksiä. Aika näyttää, mitkä käytännöt jäävät voimaan. Nyt näyttää siltä, että kymppitonnin ja jopa viiden tonnin juoksut ovat liipaisimella. Kilpailuaikatauluja halutaan näillä toimenpiteillä - ja monilla muilla - jouduttaa, mutta mitä menetetään? Oma lukunsa oli Minskissä nähty ”ruotsalaisviesti”, jossa yhdessä ja samassa juoksussa kisattiin 200, 400 ja 800 metrin sekaviestiosuuksilla!

::::::::::::::::::

Selvää on, että yleisurheilu eli loiston päiviään kylmän sodan jättilaisten ottelujen aikoihin. Nämä ajat tuskin palaavat, eivät ainakaan yleisurheiluun. Suurvaltojen kohtaamisen ulkopuolisen jännitysmomentin tarjosi kansainvälisen tilanteen jännittyneisyys. Yleisurheilu oli etusivun otsakkeissa molemmissa maissa. Ja omakin yleisurheiluinnostukseni alkoi noista maaotteluista 1960-luvun alussa.

5 kommenttia:

  1. Viimeaikaisimmat tapahtumat yleisurheilumaailmassa ovat osoitus kaksinaamaisesta politikoinnista yleisurheilun ympärillä.
    Venäläiset yleisurheilijat on poistettu,tai ainakin asetettu nöyryttävän kontrollin ja alistettu hakemaan osallistumisoikeuksia nöyryttävien prosessien kautta.
    Viimeiaikoina puolestaan amerikkalaisia, doupigtestaajia pakoilleet urheilijat ovat saaneet oikeuden osallistua tuleviin Dohan kisoihin ja hyvä niin,saamme katsella hyvää viihdettä.
    Juuri nyt tapahtuneeseen amerikkalaisten urheilijoiden dopigväistelyyn vedoten, voisi myös venäläiset urheilijat päästää osallistumaan kisoihin.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti venäläiset ovat harjoittaneet systemaattista "valtiojohtoista" (oikeammain sanottuna valtion tukemaa) dopingia vuodesta toiseen.
    Yhdysvalloissa on myös dopingkulttuuria, jota on vaikea kitkeä pois. Viittaat Christian Colemaniin, joka on esimerkki juridisesta kiemurtelusta, jolla juoksija vapautetaan syytöksistä.
    En kuitenkaan usko järjstelmälliseen läntiseen dopingiin harjoittamiseen.Yksittäistapauksia on runsaasti.
    Selvää on, että Suomen kaltaisten maiden suhteellisen puhtoiset urheilijat kärsivät tilanteesta eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin venäjälläkään ketään pakotetaan urheilemaan huipulla, vaan kyllä yksilöiden kilpailuvietti ja taloudellinen ahneus siihen ajavat.
      Tuon aikaisemman loikkaustapauksen,sen joka paljast tai oli paljastavinaan tuon valtiollisen doubigohjelman, on harvinaisen epäluotettava tapaus,ensksikin hän oli ollut vagittuna jonkinn rötöksen vuoksi jo aikaisemmin venäjällä,hän oli myös kärsinyt mielenterveydellisistä ogelmista ja yrittänyt itsemurhaa.
      Kertoilemalla uusia mielikuvituksellisia kertomuksia, hän Yhdysvalloissa pitää itsensä kiinostuksen kohteena ja näin elättää ja turvaa itsensä.

      Poista
  3. Valitettavasti kysymys ei ole yhdestä paljastuksesta tai yhdestä henkilöstä, vaan lukemattomista ilmitulleista tapauksista. Venäjän järjestelmä muistuttaa itäsaksalaista systematiikkaa.

    VastaaPoista
  4. Huomasin Viktor Sanejevin nimen. Muisto elää. Muistan hänen nimensä Urheilun Maailma-kirjasarjasta.

    VastaaPoista