torstai 5. maaliskuuta 2020

Jatkuuko vasemmiston nousu USA:n presidentinvaaleissa?

Professori Anu Kantola kirjoittaa 3.3.2020 Hesarissa kiinnostavasti työväenluokan uudesta tulemisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa (Kolumni: ”Työväenluokan paluu: baristat Bernien puolesta”). Kantola arvioi teemaansa Bernie Sandersin menestyksen kautta.

Kantola arvioi työväenliikettä yhteiskunnallisena liikkeenä. Välillä se ehtikin painua unholaan. Tällä vuosituhannella on puhuttu enemmän keskiluokan kohtalosta kuin työväestöstä. Sandersin hämmentävän menestyksen myötä työväenluokka (joka samalla kuuluu osin keskiluokkaan) on noussut kiinnostuksen kohteeksi.

Kantola käsittelee työväenluokkaa laajana kokonaisuutena, johon kuuluvat palvelualan pienipalkkaiset, pienyrittäjät ja silpputyötä tekevät, ei pelkästään perinteisenä teollisuustyönä, jonka osuus on vähentynyt ammattirakenteessa ja elinkeinojen joukossa.

Hämmentävää kyllä (mikä ei olisi hämmentävää?) työväenluokka on suurin joukoin äänestänyt republikaaneja johtuen ehkä siitä, että konservatismi on heille paljon läheisempi ideologia kuin sandersilainen liberalismi. Bernie Sandersilla on nyt ote tästä joukosta kaksissa presidentinvaaleissa ja hän pystyy haastamaan Trumpin ja hänen hengenheimolaisensa työväestön asemasta.

Mistään luokkasodasta ei tänä päivänä ole kysymys, vaan ennemminkin jännitteistä yhteiskunnallisessa tilanteessa: saako työväestö riittävästi äänensä kuuluville? Sen asema on myös muuttunut aikojen kuluessa: työväestö on kytköksissä tiukasti muuhun yhteiskuntaan, eikä ole mikään erillinen saareke.

Kantola aivan oikein näkee työläisyyden toimeentulon näkökulmasta: riittäkö palkka leipään? Pirstova yksilöllisyys kaivaa maata työväen ammatillisten yhteenliittymien alta.

:::::::::::::::::

Kolme ja puoli vuotta sitten, Yhdysvaltain silloisten presidentinvaalien ratkettua, kirjoitin nousussa olleen vasemmistolaisuuden syistä. Seuraava on referointia blogikirjoituksestani ”Luokkatietoisuuden paluu?” (24.11.2016):

”Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä alettiin puhua yhteiskuntaluokista siihen malliin, että vanhat ajat tulevat mieleen. Tämä kehitys liittynee yleiseen yhteiskunnalliseen eriytymiskehitykseen, yksinkertaisemmin sanottuna polarisaatioon. Syntyy ryhmiä (työläiset!), jotka ovat jääneet ”huomaamatta” paitsioon, mutta jotka nyt ovat yhtäkkiä esillä. Meille, jotka olemme kirjoittaneet vuosia yhteiskunnan pilkkoutumisesta tällainen ajattelu ei tule yllätyksenä. Tosin liian pitkälle vedettyjen johtopäätösten kanssa pitää olla varovainen. Eriytymiskehitys ei pääty luokkiin, vaan räätälöityy osin yksilötasolle saakka.

Monien asettama kysymys kuuluu: miten juuri minun käy? Mystinen osa tätä kehitystä on ollut ihmisten myöhäinen herääminen tosiasioiden edessä. Poliittinen valveutumattomuus on nähdäkseni ollut syynä siihen, että on uskottu amerikkalaisen unelman hämäriin lupauksiin liian kauan. Seurauksen on ollut muun muassa teollisuustyöväen vihasävytteinen turhautuminen ja syyllisten etsintä. Fiksuimmat yrityselämän johtajat ovat tajunneet polarisaation negatiivisen vaikutuksen oltuaan itse sitä aiemmin kiihdyttämässä. Onko huoli syvemmässä katsannossa aitoa, vaiko vain liiketoiminnan sujumisen häiriöihin kiinnittynyttä pinnallista kohinaa, jää arvioitavaksi. Ongelmien suuruus vaatisi kuitenkin laajamittaista työnantajien ja työntekijöiden suhteiden uudelleen arvioimista.

:::::::::::::::::::::::

Mistä tämä luokkien uusi tuleminen sai alkunsa? Sanoisin, että valveutuneiden populistien esille ottamien teemojen lisäksi yhteiskunnallinen ”luokkaliikkeen” syntyminen voidaan kohdistaa yhteen henkilöön eli Bernie Sandersiin, joka taistellessaan Hillary Clintonia vastaan keräsi hulppeat 13 miljoonaa demokraattien ääntä. Sanders ei ole populisti siinä mielessä kuin me sen tänä päivänä tunnistamme. Hän ei ole ahdas nationalisti eikä kaikille kaikkea lupaava poliittinen broileri, vaan ”kypsässä” iässä (silloin74 vuotta/PT) oleva poliitikko, joka aiheutti maanjäristyksen amerikkalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Vihattu sosialismi oli yhtäkkiä salonkikelpoista, siitä saattoi olla jopa ylpeä.

Sandersin iskulause ”Enough Is Enough” muistutti Suomen sosiaalidemokraattien iskulausetta sotien jälkeen, ”Jo riittää!”. Sosiaalidemokraatit kohdistivat lausahduksen kommunisteja vastaan, Sanders sydämetöntä oikeistoa vastaan.

::::::::::::::::::::::::

Voisiko luokka-ajattelu nousta Suomessakin yhtä näkyvästi esille kuin Yhdysvalloissa? Matti Kurjensaari valaisee vuosikymmenien takaisissa kirjoituksissaan (mm. kirjoissa ”Taistelu huomispäivästä” ja ”Syntynyt sivulliseksi”), kuinka luokan menestymiseen tarvitaan joukkovoimaa: työväen perinteinen edunvalvonta on joukkoliikkeen varassa. Kurjensaari kuvaa tuolloin ajankohtaisen ilmiön, siirtotyömaiden näkökulmasta työväen joukkoliikettä: Siirtotyömaat `ovat muodostuneet työväen radikalisoitumisen tehokkaiksi keskuspaikoiksi. Siellä missä on suuria miesjoukkoja koolla ja perheistään erillään, ollaan poliittisesti katsoen huomattavasti toimintavalmiimpia kuin kotioloissa´. Tämä on avainasia, kun mietitään, miten vaikeaa on tänä päivänä synnyttää vanhaa työväenhenkeä.

:::::::::::::::::

Työväenliikettä ei olisi ilman kahta asiaa, demokratiaa ja opillista sivistystä. Opillisen sivistyksen läpimurto tapahtui ensimmäisen tasavallan aikana, mutta saavutti suunnattoman menestyksen oppikoulun läpilyönnin aikoihin 1960-luvun vaihteen molemmin puolin ja eteni aivan loogisesti ryntäyksenä yliopistoihin 1960-luvun lopulla. Kysymys ei ollut vain suurten ikäluokkien invaasiosta, vaan siitä, että yhteiskunta oli valmis ottamaan massojen sivistymisen vastaan.

Muutoksen airuena oli monessakin mielessä sota. Esimerkiksi suuria ikäluokkia ei olisi ollut ilman sotaa. Demokratisoiko siis sota Suomen? Kurjensaari: ”Paradoksaalista kyllä, vasta sodassa koetun tappion kautta demokratia ja länsimainen ajatus perivät voiton Suomessa.” Työväki lunasti kunniakansalaisuuden sodassa. Sodan jälkeen työväenluokka nousi ensiluokkaiseksi tekijäksi, se määräsi tahdin. Sen kulta-aika osuu yksiin palkkatyön mahtiajan kanssa 1960-luvulta 1980-luvulle.

:::::::::::::::::

Työväki on korkeampaa elintasoa tavoitellessaan etääntynyt joukkovoimasta jo kauan sitten. Mutta onnistuisiko nyt yhteenliittyminen muussakin kuin purnausmielessä? Emme tiedä täsmällistä vastausta; vain sen tiedämme, että haasteet ovat melkoiset. Se, että miljardööri Donald Trump on ottanut hyödyn netistä joukkovoiman välineenä, ei ehkä ole kaikkein vilpittömin tapa kerätä tukijoita: koottiinhan teollisuustyöväki, ”työväenliike” Trumpin taakse pelottelemalla ihmisiä etnisten ryhmien muodostamalla vaaralla.

Juuri kouluttamattomuus (vaillinaiset tiedot ja taidot) muodostaa selkeän esteen luokkakantaiselle, pitkäjänteiselle taistelulle parempien olosuhteiden puolesta. Onko lopulta kysymys vain turhautuneiden yksilöiden samaan aikaan tapahtuvasta kapinasta? Luultavasti työväen joukkovoima sandersilaisena tai trumpilaisena versiona on myrskyvaroitus perinteisille poliitikoille, että demokratian toimimattomuus luo mahdollisuuksia protesteille tai pysyvämmälle toiminnalle, jos parannuksia ei tehdä ajoissa. Todellinen muutos vaatii rakenteellisia (rasismi, tuloerot ym.) muutoksia ja siinä on uuden luokka-ajattelun perustavaa laatua oleva testi.” (Pitkä lainaus blogikirjoituksesta vuodelta 2016 päättyy tähän).

Melkein samansisältöisen kirjoituksen voisi laatia nyt, kun ollaan jälleen keskellä demokraattien esivaalia. Bernie Sandersilla on mahtava kannatus, mutta on epäiltävää riittääkö se demokraattien ehdokkuuteen. Käynee samalla tavalla kuin taistelussa Hillary Clintonia vastaan.

::::::::::::::::::

Anu Kantola lainaa em. kolumnissaan Thomas Pikettyn tunnettua ajatusta, että ”korkeakoulutetut äänestäjät” ovat valinneet vasemmiston ja melkein pilanneet sen. Kantola esittää valinnan syyksi, että korkeasti koulutettujen etu on, että duunarit saavat kunnon palkkaa työstään ja siten yhteiskunta saa maksukykyisiä veronmaksajia. Tjah, enpä tiedä! Mutta on tässä jotain tuttua.

Muistan omalta opiskeluajaltani 1970-luvun alusta, että ns. edistykselliset opiskelijat hakeutuivat työväestön kanssa yhteistyöhön mielellään. Miksi? Koska haluttiin työväestön jakavan taistelun ”kapitalisteja vastaan” opiskelijoiden kanssa. Tarvittiin joukkovoimaa. Eri asia on sitten, että työväestö ei sittenkään innostunut yhteistyöstä kuin muodollisesti. Kuilu duunareiden ja opiskelijoiden välillä oli selvästi tunnistettavissa.

:::::::::::::::::

Bernie Sandersilla on ollut äärimmäisen tärkeä viesti amerikkalaisille: sosiaalisen yhteisvastuun periaate. Se on mielestäni tärkeämpi kuin hänen menestyksensä presidentinvaalikamppailussa. Mutta otetaanko siitä mitään oppia? Vai jääkö Sandersin narratiivi vain perinteisen ajattelun tuuletukseksi?

Uskon, että Sandersin vaikutus ei pääty näihin vaaleihin. Hän on ollut Z-sukupolven suosikki, suuri osa parikymppisistä nuorista ja vähän vanhemmista on ottanut hänet omakseen ja muistavat hänen ajattelunsa perinnön tulevissa vaaleissa.

2 kommenttia:

  1. Amerikkalainen politikka alka olla ikääntyvien käsissä, kuten entisen Neuvostoliiton tilanne oli vähän ennen sen katoamista.
    Toki maassa on myös nuoria polittisiaa toimijita, joita Sanders on kerännyt ympärilleen.
    Amerikkalaisen vasemmiston yksi mahdollinen kehitys-suunta voi olla myös autoritäärisen vasemmiston vahvistuminen.
    Tulsi Gabbard on tällainen,viellä ehdokuskisassa mukana oleva,sotilastaustainen ehdokas, jota seuraan fb ssä.
    Aivan kuten etelämpänä amerikoissa juuri armeija on reitti kyvykkäille, köyhistä oloista kotoisin oleville nuorille, he kokemuksensa ja yhteyksiensä kautta tulevat viellä tuottamaan yllätyksiä.
    Veterans do dey kanava kertoo jotain oireellista amerikkalaisesta todellisuudesta.

    VastaaPoista
  2. En pidä kovin uskottavana autoritaarisen vasemmiston nousua. Tämä tulee usein esille, kun äärioikeistolle etsitään symmetristä vastinetta vasemmalta (ns. tasapuolisuuskultti). Pidän autoritaarista vasemmistoa todellisena, mutta marginaalisena ilmiönä.

    VastaaPoista