torstai 4. kesäkuuta 2020

Churchillin tappio 1945 - suuren voiton suuri hinta

YleTV1:ltä tuli taannoin mainio dokumentti Winston Churchillista, jota arvioin vasta nyt. Historia-sarjaan kuuluva dokumentti oli nimeltään ”Winston Churchill ja voiton hinta”. Osaksi näytelty dokumentti on kertomus toisen maailmansodan suuresta voittajasta, Winston Churchillista, konservatiivipuolueen johtajasta, joka hävisi käsittämättömästi heti sodan jälkeen (heinäkuussa 1945) pidetyt vaalit. Vai oliko tulos sittenkään jättiyllätys? Tähän paradoksiin osittain näytelty dokumentti pyrki vastaamaan.

Olen kirjoittanut aikaisemmin vaalit voittaneesta Clement Attleesta, joka oli kovin vaatimattoman oloinen mies Churchillin rinnalla. Churchill pilaili uuden pääministerin olemuksella: ”Mr Attlee on vaatimaton mies. Mutta hänellä onkin syytä olla vaatimaton”.

Churchill aliarvioi Attleen, kuten niin moni muukin ennakkoluuloinen aikalainen. Kun asiantuntijoilta on kysytty toisen maailmansodan jälkeisen ajan merkittävintä pääministeriä, on vastaus ollut Clement Attlee (eikä esimerkiksi Churchill, joka toimi pääministerinä vielä 1950-luvulla).

Mutta miksi Churchill kärsi rökäletappion? Konservatiivit menettivät 190 paikkaa ja työväenpuolue voitti 239 paikkaa. Konservatiivit menettivät puolet parlamenttipaikoista.

Dokumentti kuvaa tavallisten englantilaisten suhtautumista Churchilliin viha-rakkaus -suhteeksi. Kosketus kansan todellisiin mielipiteisiin oli kadonnut sen 10 vuoden aikana, joka sodan takia oli kulunut edellisistä vaaleista. Pahinta konservatiivien kannalta oli, että Churchill ei ymmärtänyt tätä.

Jo vaalikampanjan aikana – Churchillin kannattajien herättämän yleisen innostuksen keskellä – kuului soraääniä, puhkesi mellakoita, järjestettiin mielenosoituksia…. Jotenkin minulle jäi dokumentista vaikutelma, että suuri osa riemusta johtui päättyneen sodan tuomasta helpotuksesta eikä suinkaan Churchillin henkilökohtaisesta suosiosta. Sen sijaan työväenluokkaiset äänestäjät olivat saaneet kurjuudesta tarpeekseen.

Sisimmässään Churchill pelkäsi tappiota. Lopputulos koko karmeudessaan oli kuitenkin hänelle sokki, varsinkin kun lehdet muutamaa päivää ennen vaaleja lupasivat Churchillille selvää voittoa.

Mielenkiintoisin osuus dokumentista kosketteli ajanjaksoa 1910-luvulta 1940-luvulle. Kävi ilmi, että äärikonservatiivinen Churchill oli työläisiä vastaan koko tuon ajanjakson aina väkivaltaisuuksiin saakka. Churchillia arvioidessaan ihmisillä ei siis ollut taustalla vaikuttavana tekijänä pelkästään kuva sodan voittajasta vaan ankarasta konservatiivipoliitikosta kymmenien vuosien ajalta, joka ei antanut arvoa työväen ponnistuksille.

Lakkoja oli jopa sodan aikana, joka todistaa, että yhtenäisyyden jälkimaine ei ollut ihan niin paikkansa pitävä kuin on sanottu. Vähemmän mairitteleva kuva syntyy myös, kun pääministeri ei puheissaan juurikaan antanut arvoa muille kuin valkoiselle rodulle. Churchillin mielipiteet olivat rasistisia kannanottoja valkoisen ylivallan puolesta.

Churchill jopa ihaili Hitleriä ja Mussolinia 1930-luvulla näiden saavutusten johdosta. Hän selvästikin arvosti ”verellä ja raudalla” saavutettuja voittoja inhimillisistä arvoista piittaamatta. Dokumentissa määritetään Churchillin suhde kolmekymmentäluvun natsismiin siten, että hän suhtautui fasistijohtajiin myötäsukaisesti, mutta koki järjestelmän vastenmielisenä.

Labourin iskulause oli ”Kohdataan tulevaisuus”, kun taas konservatiivit vannoivat sankarinsa nimiin: ”Hoidetaan työ loppuun”. Halutiin siis hyödyntää vielä kerran sodan lopputulosta. Kansa halusi kuitenkin muutosta.

Vielä mielenkiintoisempaa oli dokumentin pyrkimys asettaa kyseenalaiseksi Churchillin sodanaikainen maine kansakunnan yksimielisesti tukea saavana johtajana. Churchill piti sodan aikana viisi merkittävää puhetta, joista osan parlamentissa, osan radiossa. Parlamenttipuheetkin on laskettu osaksi Churchillin puhuvaa legendaa, vaikka ihmiset eivät niitä kuulleet. Churchill kuitenkin huolehti jälkimaineestaan nauhoittamalla puheet uudelleen lähes 10 vuotta sodan jälkeen!

Vähemmän sofistikoidun kuvan Churchillista saa todistajien yhtäpitävistä lausunnoista, että pääministeri oli humalassa useimpien puheiden aikana, ja tämä välittyi myös tarkkaavaisille kansalaisille. Churchillin jälkimaineen kannalta oli tärkeää, että häneltä jäi ihmisten mieliin lennokkaat lausahdukset, joita sitten toistettiin.

Churchillin tappiolla vuoden 1945 vaaleissa oli siis pitkät jäljet historiassa. Dokumentti tarjosi inhorealistisen kuvan Churchillista muistuttaen pääministerin heikkouksista unohtamatta kuitenkaan pääministerin suurta symboliarvoa sodan voittajana ja loppumattoman brittiläisen sitkeyden perikuvana.

Dokumentti ei todellakaan luonut kiiltokuvaa suuresta johtajasta vaan eritteli ansiokkaasti tämän onnistumisia ja virheitä.

::::::::::::::::::::::::

Sodan jälkeinen pääministeri Clement Attlee ja hänen ohjelmansa olivat monessa suhteessa antiteesi Churchillin tavoitteille. Attlee käynnisti teollisuusohjelman ja hyvinvointivaltion rakentamisen – ”uuden Jerusalemin”. Pantiin toimeen valtava lainsäädäntöohjelma. Keskeinen sija ohjelmassa oli massiivisella teollisuuden kansallistamisohjelmalla (rautatiet, kaasu, hiili, sähkö, teräs….). Englanti otti käyttöön brittiläisen version suunnitelmataloudesta. Oliko kysymys yhteiskunnan sosialisoinnista? Sanoisin, että markkinatalous ja sosialismi pyrittiin tosissaan risteyttämään Englannissa. Saarivaltakunnan yhteiskunnallinen ja poliittinen tukala tilanne vaati tätä. Kaikki tehtiin kuitenkin pitäen kommunistit jyrkästi irti päätöksenteosta.

Attleen aikana luotiin Britanniaan nykyaikainen hyvinvointivaltio lordi Beveridgen sodan aikana kehittämien suuntaviivojen mukaisesti sairausvakuutuksineen, sosiaaliapuineen, eläkeuudistuksineen, työttömyysturvineen, lapsilisineen ja vanhempainrahoineen. Ihmisistä piti pitää huolta kehdosta hautaan. Ja juuri tälle vallitsi sosiaalinen tilaus. Churchill taas oli kaikkea tätä vastaan.

Sodan jälkeiset vuodet olivat täynnä vaikeuksia ja puutetta: Britanniaa uhkasi vararikko velkaantumisen johdosta, entinen mahtivaluutta punta sidottiin dollariin, vuonna 1947 koettu ankara talvi melkein tuhosi Attleen….. Kaiken keskellä Attlee ajoi läpi sotilaallisen vetäytymisen Palestiinasta, Kreikasta ja kaiken kukkuraksi kruununjalokivestä, Intiasta - Churchillin kauhuksi. Hänen johdollaan britit hankkivat myös ydinaseen ja olivat kaavailemassa Natoa. Vuonna 1949 koettiin sitten uusi talouden romahdus….. Työväenpuolue kuitenkin voitti niukasti vaalit vuonna 1950. Onni näytti vihdoin koittavan, kun talous oli lopultakin ylijäämäinen osin devalvoinnin ansiosta. Attleesta tuli jälkipolville eräänlainen symboli brittiläisestä sinnittelevästä niukkuudesta (austerity).

Voisin kuvitella, että juuri nuo taistelevan niukkuuden päivät elävät legendoina ihmisten mielissä tänä päivänä, kun lausutaan arvioita ”Clemistä”. Tuolloisten olosuhteiden kurjuuden kääntöpuolena on nykyinen yltäkylläisyys kaikesta valittavine ihmisineen. Ehkä jotkut tämän päivän ihmiset tuntevat myötätuntoa noiden aikojen pyrkimykselle viedä kansakuntaa eteenpäin yhteisin tavoittein verrattuna tämän päivän brittiläisen köyhien melko raadolliseen ja kovaan taisteluun jokapäiväisestä leivästä.

Mikä teki tästä tavallisesta miehestä - Clement Attleesta - suuren? Ehkä hän sopi juuri tuohon aikaan. Hän oli kuin kuva Britanniasta, joka oli köyhtynyt, mutta halusi pitää kiinni suuruudestaan. Attleen suuri Britannia oli uusi Jerusalem, kaikille hyvinvoinnin takaava maa suurin odotuksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti