John Boltonilta (71 v.) on ilmestynyt pitkään odotettu kirja hänen Valkoisen talon kuukausistaan Donald Trumpin turvallisuusneuvonantajana (huhtikuu 2018 – syyskuu 2019). Kirjan nimi on ”The Room Where It Happened” (2020). En ole lukenut kirjaa kokonaisuudessaan, mutta sitä on referoitu laajasti netissä sekä meikäläisissä ja ulkomaisissa lehdissä. Pyrin seuraavassa välttämään jo tunnettujen yksityiskohtien kertausta.
Mitä ajatuksia mies herättää minussa? Jostakin syystä minulle tulevat Boltonista mieleen Yhdysvaltain 1950-luvun ulkoministeri John Foster Dulles ja Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski. Kaikki kolme ovat omalla tavallaan kylmän sodan tinkimättömiä sotilaita. Ennen kuin tuli Trumpin avustajaksi Boltonilla oli pitkä ura virkamiehenä eri presidenttien hallinnoissa.
Bolton siis tunnetaan sotahaukkana. Kun Bolton tuli Trumpin avustajaksi, ajattelin aluksi, että siinä vakka on löytänyt kantensa. Trumpilla kaikki politiikka on kuitenkin ”henkilökohtaista” ja Bolton taas edustaa jyrkän periksiantamatonta vanhan kylmän sodan edunvalvontalinjaa. Trump sen sijaan haluaa miellyttää vastapuolta - omaa etuaan tavoitellessaan – niin räikeästi, että hän ylittää sopivuuden rajat ulkopoliittisesti herkissä kysymyksissä. Tässä mielessä Bolton on vanhan koulukunnan tiukka diplomaatti. Ei ollut lopulta ihme, että Bolton omaksumaansa ulkopolitiikkaa ajaessaan joutui sovittamattomaan ristiriitaan Trumpin kanssa.
Boltonin teksteihin tutustuessa herää kummallinen tunne, että tuoko hän mitään uutta Trumpista jo valmiiksi tiedettyyn. Vastaus: eipä juuri. Vain yksityiskohdat Trumpin tietämättömyydestä ja arvaamattomuudesta vahvistuvat. Boltonilla on toki ollut korkea asema Trumpin hallinnossa, josta käsin hän valaisee USA:n ulkopolitiikkaa huipulta käsin.
Pelottavinta Boltonin muisteloissa on että presidentti ei tunnu oppivan uusia asioita kerrasta eikä kahdesta: hän harjoittaa yksinpuhelua ja ”kuuntelee” lähinnä itseään. Analysoiva debatti jää kokematta.
Bolton toivoo, että Trump jää yhden kauden presidentiksi. Olisiko se mahdollista? Kyllä on, vaikka Trumpia ei tällä kirjalla kaadetakaan. Entä olisiko mahdollista, että Donald Trump luopuu suosiolla toisen kauden tavoittelusta? Näin voisi tapahtua, jos Trump katsoisi jossain vaiheessa mahdollisuutensa menetetyiksi. Toki tämä vaihtoehto on epätodennäköinen.
Monissa arvioissa puhutaan Boltonin henkilökohtaisesta kostosta: hän ei ole voinut antaa anteeksi saamiaan potkuja, varsinkin kun hän selvästi odotti, että hän pääsee muokkaamaan presidentin häilyvää ulkopolitiikkaa Boltonin ulkopolitiikaksi. Tätä mahdollisuutta Trump ei Boltonille antanut. Presidentti on kyllä tietämätön asioista, mutta hän on ylpeästi tietämätön.
Boltonin pelko on, että Trump vaarantaa kansallisen turvallisuuden ajaessaan omaa etuaan. Hän kertoo useita esimerkkejä, kuinka presidentti yritti suullisesti vaikuttaa valtionpäämiehiin omaksi henkilökohtaiseksi edukseen.
Presidentin kannatus ei ole mielipidemittauksissa kaksinen tällä hetkellä (tuore NYT:n mittaus: 50 % Bidenille, 36 % Trumpille). Korona ja sitä seurannut talouden repsahdus sekä rasismin leimahtaminen uusiin ulottuvuuksiin ovat tehneet tehtävänsä. Tumpilla on kuitenkin pinttyneet kannattajansa, jotka tukevat presidenttiä, vaikka hän - vain hiukan liioitellen - ampuisi jonkun Wall Streetillä. Tässä on presidentin hihaässä: osa äänestäjistä on jo antanut äänensä presidentille. Ja tämä osuus on suuri. Tämän joukon päätä ei Boltonin kirja muuta.
Suomi ja presidentti Niinistö ovat merkittävällä tavalla esillä kirjassa. Mielestäni on kiusallista, että Bolton näin pian Helsingin huippukokouksen (heinäkuu, 2018) jälkeen kertoo arkaluontoisia yksityiskohtia Niinistön sanomisista. Hyvin helposti neuvottelukumppani voi joutua Yhdysvaltain sisäpolitiikan välikappaleeksi. Ns. asiantuntijat ovat vähätelleet Niinistölle aiheutunutta haittaa. Tapahtunut vain osoittaa, kuinka varovainen on oltava, kun kertoo Trumpille luottamuksellisia asioita. Tilanne on eri, jos haluaakin antamansa tiedon vuotaa.
Boltonin kirjan ongelma on, että presidentti pääsee omilla julkisuudessa tapahtuvilla möläytyksillään aika lähelle Boltonin maalailemaa kuvaa presidentin päähänpistoista. Boltonin kirjoitusten paljastusarvo kärsii siis inflatorisesti Trumpin toilailuista. Miten piirtää karrikatyyri presidentistä, joka on jo varastanut shown?
Kaiken presidentillisen sekoilun rinnalla Boltonin tosikkomainen kylmän sodan politiikka kuulostaa tylsältä ja vanhanaikaiselta, mitä se kieltämättä onkin.
Mitä demokraatit voivat tarjota vastineeksi Trumpille? Asiallista, reaalimaailmaan perustuvaa ulkopolitiikkaa ja vastuullista talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Tämä kuulostaa tietysti Trumpin improvisoidun eliksiirin rinnalla kovin mielikuvituksettomalta, mutta sitä Yhdysvallat juuri nyt tarvitsee. Presidentti-instituutio täytyy normalisoida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti