Jälleen kerran maailman maat on rankattu
onnellisuuden mukaan paremmuusjärjestykseen ”World´s happiest countries 2021”
-rankingilla.
Olen tarkastellut vastaavia raportointeja myös
aiempina vuosina eri näkökulmista. Vuoden 2020 raportti perustui runsaaseen
määrään erilaisia lähteitä, joista raportti korosti Gallup World Pollia
(tärkein lähde), ja sen ”Life evaluations” -tutkimuksia. Tälläkin kertaa Gallup
World Pollin data on mahdollistanut rankingin kriteerien käytön.
Oman tulkintani mukaan aiemmat ja nykyinen raportti
tarkastelevat ensisijaisesti onnellisuuden edellytyksiä tarkastelun kohteena
olevissa maissa, eivät niinkään kansalaisten absoluuttista onnellisuutta.
Tämän vuoden rankingissa on yksi merkittävä
elementti, jonka vaikuttavuus on erityisen tarkastelun kohteena, nimittäin
koronapandemia. Silti voidaan sanoa,
että onnelliset maat ovat säilyneet onnellisina pandemiaolosuhteissakin.
Valittujen mittareiden asteikoilla menestyneet
maat torjuvat toivottomuuden uhkaa tehokkaasti.
Kuinka ollakaan Suomi sijoittui neljännen kerran
peräkkäin ykköseksi. Toiseksi sijoittui Islanti ja kolmanneksi Tanska, viime
vuoden kakkonen. Seuraaviksi sijoittuivat Sveitsi, Alankomaat, Ruotsi, Saksa,
Norja, Uusi Seelanti ja Itävalta (10.). Sijoituksissa verrattuna edelliseen kertaan on
vain vähän isoja muutoksia lukuun ottamatta Saksaa (17à 7), joka nousi
reippaasti. Myös USA nousi muutaman sijan ja toisaalta Iso-Britannia putosi
vastaavasti muutaman sijan. Merkille pantavaa on myös Norjan putoaminen sijalta
viisi sijalle kahdeksan.
Rankingin ykkösen (Suomi) ja kakkosen (Islanti)
piste-ero on yllättävän suuri: 7889-7575. Suomi on ykkönen myös vuosien
2018-2020 keskiarvoissa (149 maata).
Esimerkkejä sijoituksista 2021-rankigissa: USA 14.,
Kanada 15., Iso-Britannia 18., Ranska
20.
Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat kahdeksan parhaan
joukkoon. Pohjoismaille tämä toistuva ranking-menestys vahvistaa aseman
kansakuntien valioryhmässä.
Olen joskus tarkastellut näissä kirjoituksissa USA:n
ja Venäjän itsekehuvia ainutlaatuisuussaavutuksia (ekseptionalismi). Nyt puolueeton
ulkopuolinen taho nimeää Pohjolan ainutlaatuiseksi!
Kysymys ei ole pelkästään onnellisuudesta, vaan tämä
pohjoinen Euroopan kolkka sijoittuu kärkeen olipa kysymys sitten demokratian
tilasta, poliittisista oikeuksista, korruption vähäisyydestä, kansalaisten
välisestä luottamuksesta, turvallisuuden tunteesta, sosiaalisesta koheesiosta,
sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai tuloerojen kohtuullisuudesta.
Mikä tekee Pohjoismaiden kansalaiset niin
poikkeuksellisen tyytyväisiksi elämäänsä? Siihen raportti pyrkii antamaan
vastauksen. Tarkemassa selvityksessä käy ilmi, että keskeisimmät selitykset
liittyvät instituutioiden laatuun, joiden kautta hoidetaan tai pidetään yllä
hyvinvoinnin tekijöitä. Pohjoismaista tyytyväisyyttä eivät selitä tai määritä
kylmä sää, pieni väestömäärä, kansojen homogeenisuus tai itsemurhaluvut. Sen
sijaan avaimena toimii korkea korrelaatio eri selittävien tekijöiden välillä
eli kysymys on positiivisten asioiden kokonaisuudesta. Erilaiset selittävät
tekijät muodostavat ”luuppeja”, jotka ovat aiheuttaneet positiivisen kehän.
Historia selittää paljon Pohjoismaiden onnistumisesta.
Ne ovat onnistuneet rakentamaan kehittyneet yhteiskunnat viimeisen 100 vuoden
aikana rauhanomaisin keinoin. Esimerkkinä voisi olla vaikka Suomi. Raporteissa useilta
vuosilta kiinnitetään huomiota aivan oleelliseen asiaan eli Suomen hämmästyttävän
nopeaan toipumiseen kansakuntaa repineestä veljessodasta (1918). Seuranneella
lainsäädännöllä estettiin syvien luokkarakenteiden syntyminen.
:::::::::::::::::
Raportissa verrataan onnellisuuden kriteerejä
koronapandemian niille aiheuttamaan
haasteeseen. Pandemia ravisutti yhteiskuntia kaikkialla maailmassa.
Mittausten käytännön menetelmiä piti muuttaa,
koska Covid-19 esti henkilöhaastattelut.
Mittarit säilyivät entisenkaltaisina: Bkt, elinajan odotus, hyväntekeväisyys
(anteliaisuus), sosiaaliset tukiverkot, yhteiskunnan vapausaste ja korruption määrä.
Rankingissa ne,
jotka olivat menestyneet aiempina vuosina, menestyivät myös nyt pandemiaolosuhteissa.
Luottamus (viranomaisiin, toisiin ihmisiin) on avainsana, kun mitataan pandemian aikaista menestystä.
Pohjoismaissa luottamus on muita korkeammalla tasolla. Se on tärkeimpiä ellei
tärkein tekijä, joka ”suojaa” pandemian
kielteisiltä vaikutuksilta.
Tutkimus osoittaa, että palkan määrä ei ole
onnellisuuden keskeinen ajuri, vaan suhteet toisiin ihmisiin ja identiteetin
merkitys. Yhdeksi vaikuttavaksi tekijäksi menestykselle pandemian vastaisessa
taistelussa osoitetaan naisten johtamat hallitukset!
Hallitusten tiukka koronanvastainen politiikka ei
ainoastaan toimi puskurina pandemiaa vastaan,
vaan myös torjuu epidemian kielteisiä
vaikutuksia onnellisuudelle.
Lopputulos on tärkeä muun muassa siksi, koska onnelliset työntekijät ovat tuottavampia
työssään kuin vähemmän onnelliset.
Mitatuista maista
alhaisin onnellisuuden taso oli Afganistanissa, Zimbabwessa, Ruandassa
ja Botsvanassa. Maille ovat olleet tunnusomaisia sotilaalliset ja poliittiset
konfliktit viime aikoina.
:::::::::::::::
Entä pidemmän aikavälin trendit? Millaisia
johtopäätöksiä voidaan vetää onnellisuustutkimuksista. Viittaan seuraavassa
omiin johtopäätöksiini edellisen mittauksen yhteydessä (2020) kirjoittamassani blogikirjoituksessa
”Maailman onnellisimmat kansakunnat – miksi rikkain ei ole onnellisin?”:
”Kun mitataan onnellisuutta henkilökohtaisen
kokemuksen kautta tunnetasolla, monet meitä vähemmän kehittyneet maat nappaavat
kärkisijat Pohjoismaiden nenän edestä. Monet olivat yllättyneitä, kun
Pohjoismaat kaappasivat kärkisijoja YK:n onnellisuusmittareilla pitkin
2010-lukua. Niinpä ihmiset hieraisivat silmiään: olemmeko oikeasti näin
onnellisia? Pohjoismaiden asukkailla oli itsetuntemuksen perusteella paljon pidättyvämpi
käsitys itsestään kuin YK:n raportit ovat 2010-luvulla osoittaneet, ajatellen
ilmeisesti, että ”hymyilyn määrä” kertoo todellisesta onnellisuudesta enemmän
kuin tilastonumerot onnellisuuden edellytyksiä arvioitaessa. Voihan se niin
ollakin! Vuoden 2020 raportissa todetaankin, että tyytyväisyys elämään yksilö-
tai kansallisella tasolla ei ole tae positiivisten tunteiden tiheälle
ilmenemiselle. Onnellisuus on monitahoinen asia.
Ajattelen itse niin, että YK:n raportti edustaa
kehittynyttä länsimaista ajattelua onnellisuuden edellytyksien arvioinnissa.
Se, onko ihminen kaiken jälkeen henkilökohtaisella tasolla onnellinen on
monitahoinen tunnepohjainen juttu. Niinpä köyhä lapsi riisikupposen äärellä voi
ymmärtää onnellisuuden hetken paremmin kuin kaiken saanut vaurastunut ihminen
rikkauksiensa keskellä.”
Selittelyt sikseen: myönnettäneen, että arkisista
valitteluista huolimatta suomalaiset näkevät kokonaisuuden ja siihen sisältyvän
seesteisen onnellisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti