keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Lipponen ja Korkki - sankarimme maailmalla

 


 

Olen ollut elämäni aikana melkoinen keräilijä. Milloin on kerätty jääkiekkoilijoiden kuvia ”purukumilevyiltä”, milloin ns. kapeita lehtiä, milloin taas Aku Ankkoja tai Walt Disneyn  sanomalehdissä julkaistua ”Ihmeellinen maailma” -sarjaa. Oma lukunsa ovat yleisurheilutulosten puolitieteellinen kirjaaminen tai jonkin kirjasarjan kerääminen.

Yksi keräilykiinnostuksen kohtaista on ollut Pekka Lipposen  ja Kalle-Kusta Korkin seikkailut, joita tuli kerättyä itse asiassa kymmeniä vuosia, välillä intensiivisesti, välillä laiskemmin. Nämä Outsiderin sankarit nostetaan julkisuuteen aina silloin tällöin, vaikkapa aiheeseen liittyvien henkilöiden merkkipäivien aikoihin.

Pekka Lipponen on savolaislähtöinen liikemies  ja Korkki Kansainvälisen Öljy-yhtiön erikoistehtäviä johtaja Trustille suorittava asiantuntija.

Nimimerkki Outsiderin eli Aarne Haapakosken  (1904-1961) luomat hahmot ovat osa suomalaista viihdeperintöä. Aarne Haapakosken kuolemasta on kulunut tänä vuonna 60 vuotta. Nyt on uusintajulkaistu kolmen tarinan yhteisnide ”Outsider. Pekka Lipponen kaukomailla” (Aviador). Helsingin Sanomien laajassa jutussa (12.7.2021) kerrotaan sen sisältävän tarinat ”Suezin sulttaani” (1956, ensimmäinen Pekka Lippossarjan kirja), ”Kuubalainen serenadi” (1959) ja ”Etelämeren hirviö” (1963). Kirjan on koostanut jännityskirjailija Tapani Bagge.

Olen kirjoittanut tähän blogiini kirjoituksen ”Outsider avarsi suomalaisten maailmankuvaa” (29.12.2012), jota ohessa referoin soveltuvin osin.

Itse Lippos- ja Korkkisarjat sain kerätyksi viisikymmentävuotissyntymäpäiviini mennessä. Tästä kirjoitan em. blogikirjoituksessani seuraavasti:  Viisikymmentävuotissyntymäpäivillä sain viimeiset puuttuvat kirjaset lahjaksi. Kiitokset vielä kerran vaimolle ja (työ)kollegoille! Samalla tuli kerätyksi kaikki Kalle-Kustaa Korkit. Lipposia on 96 ja Korkkeja 73 (jo neljäkymmentä luvulla ilmestynyt lyhyt erillinen Lippossarja ei mielestäni ole tässä vertailukelpoinen, eivät myöskään muutamat väljähtyneesti ilmestyneet Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki -kirjaset varsinaisen sarjan ilmestymisen jälkeen). Pekka Lipposen seikkailut ilmestyivät vuosina 1956-1964. Korkki alkoi ilmestyä vuonna 1958. Kuusikymmentäluvun puolivälissä näiden herrojen aika oli jo ohi.”

Kauppalehden haastatellessa kerran minua sarjan johdosta, toimittajat ihmettelivät, miksi pidän kirjoja kauhtuneessa matkalaukussa enkä esimerkiksi vitriinissä. Se nyt vain osoittaa arkista suhtautumista asiaan. Ehkä Lipponen on matkalaukussa aina valmiina lähtöön kohti uusia seikkailuja! Kerran sarjan keräyksen varhaisessa vaiheessa unohdin Lipposia täynnä olevan salkun junaan ja Lipposet lähtivätkin seikkailemaan. Salkku ja Lipposet löytyivät Joensuusta. Luoja varjelkoon VR:ää!

On haikeaa muistella,  mistä oma kiinnostukseni virisi:  Elettiin vuotta 1962. Oltiin heinätöissä isovanhempieni tilalla. Päärakennuksen vintillä oli pikku boksi, jossa nukuttiin. Huoneen päädyssä oli pieni ikkuna. Siellä hämyisissä tunnelmissa luin ensimmäisen kerran kirjan numero 68 ”Turkkilaista lunta”. Vieläkin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä, kun Outsider kuvaa tapahtumien ympäristöä: ”Iltataivas Istanbulin yllä oli muuttumassa nopeasti syvän koboltinsiniseksi…..”

Tilasin kustantajalta varhaisia Lipposkirjoja 10 kappaleen erissä. Postiljooni kantoi ne kotiin saakka. Hyvin suuri osa kokoelmastani on toki kerätty antikvariaateista. Jotkut numerot ovat jääneet erityisesti mieleen kiehtovina kokemuksina. Mainittakoon tässä Lippossarjan numero 38 ”Myrkytetty tikari” ja numero 54 ”Kohtaus Nubian pikajunassa”. Sanoisin, että sarjan ne kirjaset olivat parhaita, jotka on kirjoitettu ”kypsässä vaiheessa” kuusikymmentäluvun alussa.

Outsider alias Aarne Haapakoski oli itse maailmanmatkaaja. Se toi uskottavuutta seikkailujen ympäristökuvaukseen. Jossain vaiheessa Outsiderin tunnelmointi oli koko kiinnostukseni avainasia. Tällaisissa sarjoissa kiintoisinta jälkikäteen on se, miten ne heijastavat ilmestymisaikojensa ajan henkeä. Outsiderin  kirjojen menestys varmaan osin perustui siihen, että Lipponen oli varhainen  versio nykyisten TV-dokumenttien maailmanmatkaajista. Lipponen kävi mitä eksoottisimmissa paikoissa kaikilla mantereilla. Siihen aikaan, 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, matkustelu ulkomailla oli harvojen herkkua. Eksoottiset olosuhteet vangitsivat ihmisten mielet. Ainakin saattoi kuvitella, miltä tuntui olla kaukaisilla mailla.

Lipponen itse oli umpisuomalainen mailla vierahilla. Hänen kommenttinsa toisrotuisista olivat karkeita, rasistisia. Tietysti tulee verranneeksi Lipposen kielenkäyttöä nykyisten muukalaisvihamielisten ihmisten puheisiin,  ja saattaa yllättäen löytää yhtymäkohtia: ovatko ”mutakuonot” palanneet kielenkäyttöön lipposlaisessa mielessä? Outsiderin lähestymistapa on paradoksaalinen: toisaalta hän avarsi suomalaisten maailmankuvaa, toisaalta hän suodatti näkemykset savolaislähtöisen Lipposen kautta. Ehkä tässä oli yhdistelmä, joka tehosi.

Jos nyt ajattelen Lipposta,  niin hahmoa on muunneltu  radiosarjan tai elokuvan ärsyttävän  huvittavasta hahmosta kovaksikeitetyksi kansainväliseksi seikkailijaksi, jollainen Lipponen oli kuusikymmentäluvun alkupuolen kirjasissa. Toki Lipposessa silloinkin säilyi moukkamaisen supisuomalaisen savolaiskoheltajan piirteitä. En ole koskaan ymmärtänyt aikanaan hyvin suositun radiosarjan luonnetta: Lipposesta tehtiin siinä lähinnä tahaton pelle. Toista on kirjasarja. Vaikka sielläkin joissakin jaksoissa alitettiin rima, syntyi myös pieniä helmiä.

Entä sitten seksi, joka nykyisin kuuluu kioskikirjallisuuden sähköisiin perillisiin itsestään selvänä asiana. Kirjoitan em.  blogikirjoituksessani seuraavasti: ”Lipponen oli reipashenkistä luettavaa sekä isille että pojille. Seksiä ei ollut. Jos Pekka näki vetävän näköisen naisen hän nielaisi kerran. Kun hän näki vielä seksikkäämmän naisen, hän nielaisi kahdesti. Siinä oli seksit. Väkivalta oli veretöntä, vaikka ammuskelua olikin. Ehkä koviten väkivalta kohdistui Pekkaan itseensä, joka lyötiin tainnoksiin keskimäärin pari-kolme kertaa jokaisessa 90-96-sivuisessa kirjassa.

Kirjailija Seppo Tuisku (1935-2020) kirjoitti Lipposia ja Korkkeja rinnan Haapakosken kanssa vuodesta 1959. Hesarin jutun mukaan Tuisku kirjoitti 125 kirjasta ja Haapakoski 56 kirjasta. Haapakosken kuoleman jälkeen Tuisku kirjoitti Korkkeja ja Lipposia yksin. Kun kirjoittaa kaksi lähes satasivuista kirjaa kuukaudessa vuosien ajan, ei voi ajatella, että syntyy mestariteoksia. Syntyy käyttöviihdettä. Sittemmin hän siirtyi kirjoittamaan Jerry Cottoneita.

Mitä Lipposella tai Korkilla on annettavaa tälle päivälle? Kun kirjat lakkasivat ilmestymästä 1960-luvun puolivälissä, olivat toisenlaiset sankarit korvanneet heidät. Jerry Cotton tarjosi kovaksikeitetympää ja väkivaltaisempaa toimintaa kuin varsinkin Lipposet. Suomen Cottoneissa oli myös omaperäistä huumoria (saksalaiset alkuperäiset kertomukset olivat kyllä tosikkomaisia). Tietenkin TV:n ja radion sarjafilmit (Pyhimys, Nimeni on Cox, Bat Masterson jne. ) 1960-luvun vaihteessa ja heti sen jälkeen veivät suosiota Lipposen kaltaisilta tarinoilta.

Ehkä Korkki oli kohtalaisen lähellä kovapintaisia kilpailevia sankareita, mutta ei Korkinkaan vetovoima riittänyt. Ymmärrän varsin hyvin sarjan hiipumisen. Jotenkin Lipposet ja Korkit sopivat välittömästi sodan jälkeiseen aikaan. Ihmisillä oli suunnaton kevyen viihteen tarve. Kilpailijoitakin oli vähänlaisesti. Tietenkin radion kuunnelmien suunnaton suosio selittää paljon menestyksestä. Lipposen kohdalla se merkitsi 5 minuutin kuunnelmapätkiä keskipäivällä.

Mikä minuun vetoaa vieläkin Lipposissa ja Korkeissa?  Retrohenkisyyden lisäksi jäljelle ovat jääneet muistot tarinoista. Korkkisarjan numerossa 2 ”Hopeinen pistoolinluoti” Outsider aloittaa kertomuksensa sankarinsa tapaamisesta seuraavasti: ”Tapasin Kalle-Kustaa Korkin Rosemarissa Caprilla ja istuimme monta iltaa hotellin muskatelliviiniköynnösten kattamalla terassilla, katsellen kuinka auringon lasku kimaloi Sorenton lahdelle ja valo sammui ja tähdet syttyivät.….”

 

 

 

 

2 kommenttia:

  1. Well, well.. sattui tämä kirjoituksesi silmääni. Aarne Laitinen, sittemmin Haapakoski oli käynyt saman koulun kuin minäkin, Pieksämäen Yhteislyseon. Tarina kertoo, että Outsider, suivaannuttuaan koulun rehtoriin Meriluotoon, naulasi tämän kalossit jonkin tunnin aikana opettajainhuoneen lattiaan. Meriluodon tyttärestä Ailasta tuli sittemmin tunnettu kirjailija. Olen käynyt myös Haapakoskella Haapajärven etelärannalla ihmettelemässä Outsiderin kesäpaikkaa Hornalinnaa. Piharakennuksen seinillä riippuvat, mm. saksalaisten junanvaunujen kyljistä pihistetyt nimikilvet kertoivat avartavasta matkailusta. Muistissa on hyvin radiosta tulleet Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut, joista keskipäivällä tuli viiden minuutin pätkä ja koko viikon kooste viikonloppuisin. Viisiminuuttinen tuli juuri silloin, kun lyseossa oli ruokatunti. Koska asuin koulun lähellä, ehdin juosta kotiin kuuntelemaan. Malagassa, Outsiderin haudalla on vielä käymättä, mutta ehkä sielläkin vielä tulee käydyksi. Lipposen sarja minulla on, Kalle Kustaata vain joitakin numeroita. Mainittakoon vielä, että jäätyäni eläkkeelle vuokrasin muutamaksi viikoksi kämpän Pariisista. Matkalukemiseksi otin "Pariisin pyörteissä". Monet kirjassa mainitut osoitteet kävin katsomassa.
    terv. Martti

    VastaaPoista
  2. Hyvää tausta- ja nippelitietoa viihdekirjallisuuden historiasta!

    VastaaPoista