Musta Amerikka auton ratissa, osa 2

 

 

Tämä kirjoitus on Areenassa nähtävillä olevan kaksiosaisen ”Musta Amerikka ratissa” dokumentin jälkimmäisen osan arvio. Dokumentin avainkäsitteitä ovat  ”liikkuminen”, ”etsiminen”  ja ”vapauden kaipuu”. Musta väestönosa on rauhattomasti vaeltanut aikakaudesta ja tapahtumasta toiseen enemmän tai vähemmän haasteellisissa  olosuhteissa.

Ja matka jatkuu……

Tiet ja autot kulkivat läpi mustien ja valkoisten asuttamien alueiden ja tavallaan lähensivät ainakin jollain pinnallisella tavalla  amerikkalaisia.  On muistettava,  että autoilu merkitsi mustille ja valkoisille eri asiaa. Valkoiset voivat pysähtyä missä vain, mutta mustille huoltoasemat, hotellit ja baarit olivat paikkoja,  joissa rotuerottelu oli voimissaan. Mustat joutuivat usein yöpymään autoissa, ruokaa pakattiin mukaan koko matkalle. Matkalla saattoi tapahtua mitä tahansa: valkoisten uhkailu oli avointa tai peitettyä, vihjailevaa tai suorasukaista.

Vain tuttujen luona saattoi pysähtyä. Muodostui eräänlainen moderni versio etappiverkosta,  jonka avulla turvallinen matkustaminen onnistui etelässäkin. Se sisälsi mustien johtamat ruokapaikat,  yömajoitusmahdollisuuksineen ja muine palveluineen. Tästä kehittyivät mustien matkaoppaat, joista tunnetuin on Green Book, Victor Greenin keksintö,  josta pian tuli valtavirtaa: sen avulla mustatkin saavuttivat samoja vapauden asteita,  jotka valkoisille olivat itsestään selviä. Ensimmäinen Green Book ilmestyi kolmekymmentäluvun lopulla. Se oli matkailijan raamattu ja levisi koskemaan kaikkia alueita Yhdysvalloissa.

Green Bookin avulla rakentui eräänlainen mustien rinnakkaismaailma valkoisen vastapainona.

Oppaassa näkyi varsinkin 1950-luvulla ja 1960-luvulla mustien yrittämisen laajuus. Green Book oli mustien yritysmaailman Kuka on kukin -teos. Se  pohjusti tietä kansalaisoikeusliikkeelle. Ja kaikki tämä tapahtui järkyttävän rotusyrjinnän olosuhteissa! Se oli vastaveto Jim Crow  -kulttuurille ja oli omiaan kohottamaan  mustien itsetuntoa myöhempiä aikoja ajatellen.

Viisikymmentäluvulla rakentui eisenhowerilainen valtatieverkosto rannikolta rannikolle. Sitä voi hyvin verrata rautatieverkon kehittymiseen 1800-luvulla.  ”Highway system” palveli yhtä lailla valkoisia kuin mustiakin, mutta dokumentissa väitetään, että tieverkostolla myös pirstottiin mustien asuinalueita. Mustat jätettiin päätöksenteon ulkopuolelle heidän omassa asiassaan. Toissijaisena päämääränä saattoikin olla slummien purkaminen. Halvemmat alueet uhrattiin teiden alle, koska niiden varsilla kiinteistöjen arvo oli alhaisin.

Dokumentissa esitetään,  että tieverkosto vei edellytyksiä  pienyrittäjyydeltä, joka oli ominaista mustalle väestönosalle. Pitkiä suoria teitä myöten pääsi nopeasti valtatiemarketteihin. Pikkuputiikit menettivät mahdollisuuksia pärjätä. Muitakin selityksiä on. Kautta koko läntisen maailman pienet yritykset joutuivat koville, mutta syyt juontavat juurensa globalisaatiosta ja  verkkokaupasta, ei niinkään siitä,  että mustien ja muiden vähemmistöryhmien asuttamat alueet olivat houkuttelevia teiden ”alustoja” kiinteistöjen halpuudesta johtuen.  

Teiden alle muodostuneet seinämaalaukset nähdään dokumentissa sitkeinä elämän merkkeinä, joka luo toivoa betoniviidakon keskellä.

::::::::::::::::::::

Liikkuvuuden paraneminen nähdään dokumentissa yhtenä osana kansalaisoikeusliikkeen syntyä. Kokoontuminen yksinkertaisesti helpottui henkilöautoistumisen  avulla. Mustat hyödynsivät kimppakyytejä saadakseen joukot paremmin koolle.

Vuonna 1964 tapahtui läpimurto,  kun Lyndon B. Johnson sai läpi kansalaisoikeuslait. Monien hyvien asioiden ohella  mustien yritystoiminta paradoksaalisesti kärsi kansalaisoikeuksien laajenemisesta. Mustat pääsivät jatkossa paremmin mihin tahansa palveluun eikä siihen tarvittu enää mustien omaa – afroamerikkalaisille  tarkoitettua – palveluyritysverkostoa. Green Bookia ei enää tarvittu!  Sen tarjoama  rinnakkaispalvelu kävi tarpeettomaksi.

Näytti siltä, että Jim Crow -vaihe oli ohitettu,  kun mustat pääsivät kansalaisoikeuslakien myötä valkoisten ”tilaan”.

Autoistuminen vaikutti monella tapaa uudistavasti mustien vanhoihin valintoihin. Afroamerikkalaisten  muutto esikaupunkialueille esimerkiksi helpottui. Se ei olisi ollut mahdollista,  jos ilmapiiri ei olisi myöskin henkisesti vapautunut.

::::::::::::::::::::::::::::::

Kansalaisoikeusliikkeen voitto ei ollut lopullinen eikä täydellinen, kuten nyt tiedämme. Päinvastoin on jopa taannuttu. Poliisit pysäyttävät mustien autoja kaduilla ja valtateillä rodun takia. Tätä on vaikeaa käsittää millään perustellulla tavalla. Yksi lähestymistapa on ymmärtää  ”white backlashin” (vastaisku) merkitys: kehityksessä kohti tasa-arvoa on  menty joidenkin mielestä ”liian pitkälle”. Tuntuu kuin orjapartiot – poliisien muodossa - olisivat kokeneet henkiin heräämisen!

Dokumentissa näytetään vastenmielisiä väkivaltakohtauksia,  kun poliisit retuuttavat, hakkaavat ja ääritlanteissa ampuvat autosta ulos revittyjä uhrejaan. Mistään ei käy ilmi,  mistä teoista kyseisiä uhreja syytetään. Vaikutelmaksi jää,  että poliisiväkivaltaan syyllistytään aivan liian pienissä asioissa. Nykyisin kännyköiden käyttö pidätystilanteissa paljastaa helposti tarpeettoman väkivallan käytön.

Se,  mitä dokumentissa näytetään on sinänsä tuttua viime vuosien virkavallan suorittamasta väkivallasta. On hämmentävää seurata näin etäämpää tapahtumia,  kun ne muistuttavat kymmenien tai sadan vuoden takaisista ilmiöistä. Onko synkkä menneisyys palaamassa takaisin?  Ikään kuin primitiivisissä asenteissa ei olisi tapahtunut mitään muutosta.

Jo se on totaalisen väärin,  että autolla ajettaessa joudutaan kokemaan uhkaa tai pelkoa, joka saattaa realisoitua väkivallanteoksi yhtäkkiä. Dokumentissa kuvatuissa tilanteissa huomio kiinnittyy sattumanvaraisuuteen. Tilanne karkaa käsistä vaikeasti selitettävällä tavalla. Poliisin puolelta kysymys on vähintään hätävarjelun liioittelusta.

Dokumentin lopun järjettömyyksien kuvaukset käyvät tunteisiin lähtemättömällä tavalla. Se on tekijöiden perusteltu tarkoituskin. Dokumentti päättyy lainaukseen James Baldwinilta, joka vaatii sekä valkoisten  että mustien järki-ihmisten nousua korkeammalle tasolla historian painajaisen päättämiseksi. Baldwinin monologi saa katsojan psyyken vereslihalle.

Mutta matka jatkuu….  Se alkoi orjalaivalta  ja jatkuu kadulla lipuvassa limousinessa. Menneisyys on täynnä pelkoa, kuten Baldwin sen sanoo. Tulevaisuus on kamppailua tunnustuksen saamiseksi ja ihmisyyden vahvistamiseksi. Baldwin on toiveikas: on toki epäilyä oman elämän arvosta, mutta kaikki on myös meidän omissa käsissämme ja meillä  hän tarkoittaa sekä valkoisia että mustia.