Suomi ja Nato

 

Joskus kun seuraa Nato-keskustelua,  tulee mieleen, että Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg käsittelee aihetta Suomen kannalta hienovaraisemmin ja tahdikkaammin,  kuin eräät kotimaan  poliitikot ja lehdet. Stoltenberg on ”avannut oven” Suomelle,  mutta ei halua työntää Suomea väkisin sisään. Onhan se tietenkin pidemmälle viety lauseke kuin se,  että todetaan liittymisen olevan Suomen asia. Tosin tätäkin ilmaisua Stoltenberg käytti Suomen vierailunsa aikana. Jotkut suomalaiset suorastaan kerjäävät pidemmälle vietyjä lausahduksia Naton pääsihteeriltä. Stoltenberg ymmärtää kuitenkin historialliset syyt,  miksi Suomi ei ole Naton jäsen.  Yhtälailla Baltian maat historiallisista syistä riensivät Naton jäseniksi heti,  kun se oli mahdollista.

Naton kannattajat ovat kehittäneet Natoon liittymistä puolustavia iskulauseita, joista viime aikoina suosituin lienee seuraava: jos Suomi pysyy Nato-kumppanina,  ei sitä sitouduta auttamaan, mutta jos se liittyy Natoon,  niin sopimuksen viidennen artiklan mukaan  se saa sitovasti apua. Tästä lisää hiukan myöhemmin. 

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkisti vastikään kyselyn, jonka mukaan 26 prosenttia suomalaisista haluaisi Suomen liittyvän Natoon, kun taas vastustajia oli 40 prosenttia. Kolmasosa ei ottanut kantaa. Kuulun itse tuohon 40 prosenttiin ja kantani on ollut pysyvästi tällainen.  Kansalaisten kannat ovat hiukan vaihdelleet vuosien saatossa. 2010-luvulla käytiin Nato-kannatuksessa 26 prosentissa, mutta sitten on tultu alemmas. Nyt nousua edelliseen mittaukseen oli nelisen prosenttia. Vankka enemmistö on siis liittoutumattomuuden kannalla. Kantaa ottamattomia oli noin kolmannes.

Seuraavassa referoin vuonna 2015 kirjaamiani Nato-kantoja. Vieläkö ne ovat relevantteja?

1) Sanotaan, että Nato-maan kimppuun ei ole koskaan hyökätty. Ei ole myöskään hyökätty Euroopan sotilaallisesti liittoutumattomien maiden kimppuun (Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Suomi, Irlanti) kertaakaan Naton olemassa olon aikana.

2) On väitetty, että Naton jäsenenä Suomi on ”oikeassa” demokraattisesti johdettujen maiden viiteryhmässä. Päinvastoin Natossa on runsaasti autoritäärisesti johdettuja korruption vaivaamia maita,  kuten Unkari, Puola ja Turkki. Liittoutumattomana maana - kohdassa yksi mainittujen maiden joukossa - Suomi on itselleen soveliaassa seurassa.

3) Nato-sopimuksen viidenteen artiklaan uskotaan naiivisti ja sokeasti. Monet poliitikot länsi-Euroopassa ihailevat Putinia. Nato-maa Turkki osoittaa mieltään Yhdysvaltoja kohtaan. Solidaarisuus Nato-maiden kesken ei toimi odotetulla tavalla. Viimekädessä sisäpolitiikka monissa maissa ratkaisee yhteistyön ja avunannon määrän.

4) Viides artikla on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen määrittäessään tuen periaatteita. Kyseisen artiklan mukaan kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden. Realismia on 5. artiklan kohta, jossa todetaan avustuskeinona ”poliittiset toimenpiteet”. Useimmat Nato-maat jättäytynevät tämän klausuulin taakse. Natoon projisoidaan  ylimitoitettuja toiveita.

5) Viides artikla on siis sanamuodoltaan erittäin väljä. Se mahdollistaa kunkin jäsenmaan tuen toiselle jäsenvaltiolle täsmälleen sellaisena kuin apua antava maa itse määrittelee sen. Nato-maat eivät ole yhtenäinen blokki, vaan niiden välillä on eturistiriitoja. On naiivia kuvitella, että Nato ryntää apuun yksissä tuumin. Keskustelu Natosta päätetään lähes aina viidennen artiklan turvalausekkeeseen, ilman että todella analysoidaan, mihin Naton turvalauseke konkreettisesti yltää.

6) Suomen saama tuki – jos olisimme Naton jäseniä – voi olla ”kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti” luonteeltaan lähinnä henkistä tukea samaan aikaan, kun liittoutumisen kaikki rasitteet lankeavat osaksemme (altistumme vaaralle, että aluettamme käytetään Naton jäsenenä vihollista vastaan – joka on Naton vihollinen, muttei välttämättä meidän!).

7) Venäjälle Suomen vastainen raja on sen kaikkein rauhallisin raja. Jos Suomi ja Ruotsi muuttaisivat kantaansa liittoutumiskysymyksessä, merkitsisi se Euroopan geopoliittisen aseman muuttumista. Itämerestä tulisi Naton sisämeri. Venäjä ei sitä hyväksyisi: konfliktin vaara muuttuu todelliseksi.

8) On täysin mahdollista, että Venäjän ja Suomen yhteinen pitkä raja tuo Suomelle Naton jäsenenä ajan mittaan vastuita, joita emme ole alun perin halunneet. Entä ovatko muut maat valmiita puolustamaan Suomen pitkää rajaa?

9) Suomi on Venäjälle erittäin merkittävä yhteistyökumppani kaupankäynnissä. Kaupankäynnin riskit ovat pieniä verrattuna sotilaallisesta liittoutumisesta aiheutuviin riskeihin. Liittoutumattomana maana Suomen asema ei ole - pakotepolitiikasta huolimatta - heikentynyt poliittisesti nykykriisin aikana.

10) Suomi ei ole ollut Venäjän hyökkäyksen kohteena muulloin kuin suurvaltojen pelinappulana (Venäjä itse, Saksa, Ruotsi, Ranska). Liittoutuminen tai liittoutumisen epäily lisää sodan riskiä. Natossa Suomi on mahdollisen suurvaltasodan osapuoli ja sen ensi-iskun potentiaalinen kohde. Oikeastaan ainoa asia, jota Venäjä Suomessa pelkää on, että sen aluetta käytetään hyökkäykseen Venäjää vastaan.

11) Itsenäinen uskottava puolustus, jossa Suomi itse päättää puolustusvoimiensa koosta ja aseistuksesta, nostaa hyökkäyskynnystä mistä tahansa ilmansuunnasta. Suomi on hakeutunut uskottavaa puolustusta vahvistavaan yhteistyöhön Ruotsin kanssa.

Mitään dramaattista korjaustarvetta en näe suhtautumisessani vuosien 2015 ja 2021 välillä.  On kuitenkin selvää, että Venäjä on lisännyt asevarusteluaan ja valtaansa vaikutuspiirissään olevilla alueilla tultaessa 2020-luvulle. Vastaavasti Nato on lisännyt toimeliaisuuttaan Itämeren piirissä. Tämä huomioiden Suomen toimet ovat olleet ajantasaisia:  on lisätty puolustuskykyä ja puolustusyhteistyötä Skandinaviassa. Nato-yhteistyö on tiivistynyt ja se tuo oman lisänsä (mutta myös riskinsä) suhteidemme kehitykseen.

Suomi hoitaa rauhanaikaisia suhteitaan Venäjään käytännönläheisesti,  ei periaatteelliseen vastustukseen perustuen. Siksi Suomella on liikkumavaraa enemmän kuin monella muulla maalla. Mikään helppo naapuri Venäjä ei ole. Sillä on tapana koetella pikkuista Suomea vaihtelevin keinoin, kuten Saimaan kanavan puunkuljetusten tukkimisella, huostaanottokiistoilla, turvapaikanhakijatulvalla pohjoisrajalla. Jännitteet ovat olleet kuitenkin hallittavissa.