Putin ja Ukrainan sodan ennusmerkit

 

Presidentti Vladimir Putin piti yhden tunnetuimmista puheistaan turvallisuuskonferenssissa  Münchenissä 10.2. 2007. Monien mielestä täällä lausuttiin Venäjän ekspansion ja Ukrainan sodan alkusanat, vaikkei sitä silloin tietenkään konkreettisesti tiedostettu. Käyn seuraavassa referoiden läpi puheen avainkohdat kommenttien kanssa. Putin piti puheensa venäjäksi. Käytän ohessa hyväksi puheen englanninkielistä käännöstä.

Putin toteaa puheensa alussa,  että hänellä on nyt mahdollisuus puhua turvallisuuskysymyksistä ilman kohteliaisuuksia ja tyhjiä diplomaattisia sanoja. Vielä hän toteaa,  että jos hänen kommenttinsa  kuulostavat poleemisilta tai osoittelevilta, ”pyydän ettette suutu, tämähän on vain konferenssi!”  Alkusanojensa lopuksi Putin vielä esittää toiveen, että tilaisuuden puheenjohtaja ei katkaise punaisen napin painamisella hänen puhettaan heti alkuun (naurua kuuntelijoiden joukossa)!  Puheen eräänlainen motto tulee sanotuksi, kun Putin toteaa perusperiaatteenaan olevan - kuten hän sanoo -  ”turvallisuus yhdelle on turvallisuus yhtä lailla kaikille”. Hän viittaa Franklin Rooseveltin sanoihin toisen maailmansodan puhkeamisen aikoihin: ”kun rauha on rikottu kerran, vaarantuu kaikkien rauha”. Putin tiedosti, että hänen puheensa myötä  ollaan kansainvälisten suhteiden vedenjakajalla

Putin aloittaa varsinaisen puheensa toteamalla, että vain kahta sukupolvea aiemmin maailma oli ideologisesti ja taloudellisesti jakautunut. Kahden suurvallan potentiaali varmisti maailman turvallisuuden. Putin viittaa kylmän sodan loppumiseen,  jonka jälkeen tyrkyllä oli yksinapainen maailmanjärjestys, joka sekään ei toteutunut Putinin mukaan. Hän ennustaa yksinapaisuuteen pyrkiville – siis sekä yksinvaltiaalle että yksivaltiuden piirissä toimiville – kurjaa loppua. Putin toteaa, että yksinapaisuudella ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Hän väittää, että demokratiaa on opetettu Venäjälle sellaisten valtioiden taholta, jotka eivät itsekään noudata kansanvallan periaatteita.

Johtopäätöksenä Putin toteaa, että yksinapaisuus ei ole ainoastaan malli,  jota ei voi hyväksyä,  vaan se on myös mahdoton käytännössä toteutettavaksi. Se ei kuulu moderniin sivilisaatioon, resurssit eivät tule riittämään yksinapaisuuden toteuttamiseen, kuuluu Putinin tuomio. Lopulta Putinin yksinapaisuusteeman kehittely johtaa yhteen valtioon,  kuten arvata saattaa: Yhdysvaltoihin.  

Yhdysvallat-johtoisessa maailmassa kukaan ei ole turvassa - ei kukaan, täydentää Putin synkkää tulevaisuusnäköalaa yksinapaisesta  maailmasta.  Se kulminoituu kiihtyvään varustelukilpaluun.

Joukkotuhoaseet ja terrorismi  - vaikka ovatkin ennestään tunnettuja - ovat uusia uhkia siinä mielessä,  että sisältävät globaaleja tuhon enteitä.

Näistä luomistaan uhkakuvista  Putin siirtyy uuteen maailmanlaajuiseen turvallisuuden arkkitehtuuriin. On siis luotava uusi tasapainotila. Putin mainitsee liian vähälle huomiolle jääneistä maista BRIC-maat, joiden yhteinen bkt ylittää EU:n vastaavan. Ja - Putin lisää toiveikkaasti – tämä ero tulee kasvamaan. Uusien (BRIC)-keskusten taloudellinen potentiaali tulee  lisääntymään ja muuttumaan poliittiseksi vallaksi sekä vahvistamaan multilateraalisuutta.

Positiivisten kehitystendenssien vastapainona negatiiviset kehityskulut ovat myös vahvistumassa. Tällä Putin viittaa  puheessaan levottomassa maailmassa sotilaallisiin  operaatioihin,  joilla tapetaan joukoittain ihmisiä – siviilejä! Putin esittää retorisen kysymyksen: onko meillä keinoja kohdata nämä uhat? Hän mainitsee lohdullisena faktana Neuvostoliiton rauhanomaisen hajoamisen (a peaceful transformation)!!!  Tämä kaikki toteutui, vaikka olisi ollut mahdollisuus ydinaseiden tuhovoiman avulla särkeä aikaansaatua. Putin jopa vakuuttaa, että ainoa voimankäyttö,  joka voidaan sallia on YK:n suojeluksessa tapahtuvaa. Kuinka huikean kauas olemmekaan etääntyneet noista päivistä!

Putin ilmoittautuu aseriisunnan voimakkaaksi kannattajaksi ja moittii paikoillaan polkevaa pysähtynyttä tilaa. Putin ilmoittaa tukevansa aseriisunnan dialogin jatkamisen tärkeyttä ja kertoo Venäjän sitoutumisesta tiettyihin aleneviin määrällisiin tavoitteisiin. Putin viittaa moniin ydinaseita omistaviin maihin ilmoittaen vain USA:n ja Venäjän sitoutuneen asejärjestelmien rajoitusten vastuunkantoon.  

Putin ennakoi  Münchenin konferenssissa avaruuden hyväksikäyttöä sodan näyttämönä. Se merkitsisi uutta vaihetta mm. ydinasein käyttävässä sodassa. Putin kehuu Venäjää sen tekemän ulkoavaruutta hyväksikäyttävän sodan kieltämistä koskevasta aloitteesta.

Putin puhuu ohjuksin Euroopassa käytävän sodan mahdollisuudesta ja kertoo ohjuksien sijoittelun ärsyttävän Venäjää niiden kantomatkan takia. Samalla hän ilmaisee tyytymättömyytensä aserajoitusten hitaaseen edistymiseen erityisesti Euroopassa.

Putin tarttui myös Naton ja Venäjän väliseen sopimukseen (1999), jossa otettiin huomioon uusi geopoliittinen tilanne (Varsovan liiton lopettaminen) lännen ja idän välillä. Putin valitti puheessaan, että länsimaat ovat vain rajoitetusti ratifioineet sopimuksen, kun taas Venäjä on sekä ratifioinut sopimuksen että kiirehtinyt oman osuutensa toteuttamista (tukikohtien vetäminen Moldovasta ja Georgiasta). Samaan aikaan Nato on tuonut etulinjan tukikohtia Venäjän rajalle.  Tätä Putin pitää puheessaan provokaationa,  jolla vähennetään keskinäistä luottamusta.

Sitten Putin tarttuu tunnettuun (ja kiisteltyyn) lupaukseen 1990-luvun alussa, kun Naton puolelta luvattiin, että sotilasliiton joukkoja ei sijoiteta Itä-Eurooppaan Saksan rajojen ulkopuolelle, jonka piti antaa ”Neuvostoliitolle lujat turvallisuustakeet”  (en puutu tässä lännen riitauttamaan ”lupaukseen”). Putin moittii länttä välinpitämättömästä suhtautumisesta,  kun on ”annettu  jakaa Berliinin muurin palasia matkamuistoina”. Putin on selvästi katkera todeten Venäjän antaneen periksi  monissa asioissa  saamatta vastakaikua länneltä.

Sitten Putin siirtyy ydinaseiden leviämisen mahdollisuuteen esimerkiksi Iranissa: rauhanomaiseen käyttöön tarkoitettua teknologiaa voidaan helposti muuttaa asevarustelun osaksi.  Putin kiirehtii toimia ratkaista ongelma Iranissa ja muissa maissa, jonne ydinteknologian sotilaallinen käyttö on leviämässä. Putin kehaisee Venäjän jo edennen uraanin rikastamista koskevassa rauhanomaisessa aloitteissa (”uraanin rikastamiskeskukset IAEA:n valvonnassa”).

Jälleen Putin näkee etenemismahdollisuudet koskien joukkotuhoaseita  ja ydinaseita pitkälti Venäjän ja Yhdysvaltain varassa toimiviksi.  Oleellista on toimia tasavertaiselta pohjalta.

Energiayhteistyötä Putin pitää yhtenä keskeisistä  yhteistyökohteista. Putin lupaa tulla pitkälti vastaan näissä pyrinnöissä. Energian hinnan Putin näkee markkinamekanismin kautta toimivana, ei poliittisena kysymyksenä. Lisäksi Putin totesi prosessin Venäjä liittymiseksi WTO:hon olevan viimeistelyvaiheessa.

Puheensa lopussa Putin viittasi vielä haasteisiin kehitysavussa ja kansainvälisen terrorismin torjunnassa. Nämä asiat myös linkittyvät toisiinsa.

Viimeisenä asiana Putin  kiinnitti huomiota Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön OSCEn toimintaan. Hän arvostelee puheessaan jyrkästi OSCEn työtä todeten,  että se ei toimi läheskään niin oikeudenmukaisesti, kuin mitä odotukset olivat. OSCE ajaa rajoitetusti vain joidenkin maiden etuja. Putin arvostelee OSCEA erityisesti ihmisoikeusasioiden hoidosta. Venäjä pitää näitä toimia sinänsä tärkeinä, mutta torjuu totutusti valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisen.

Puhe päättyi Venäjän aseman korostamiseen kansainvälisenä toimijana, osana demokraattisten maiden world orderia.

:::::::::::::::::::::::::

Mitä Putin todella halusi sanoa?

Putinin puhe alkaa joiltakin osin yhteistyöhenkisesti käsitellen turvallisuusyhteistyötä moninapaisuutta korostaen. Huumoriakin väläytellään. Putin nostaa erilleen muista tavoitteista uuden turvallisuusarkkitehtuurin rakentamisen. Turvallisuuden rinnalle hän nostaa tasapuolisuuden ja korostaa ns. BRIC-maiden osuutta. Demokraattiset arvot nousevat – ainakin Putinin sanoissa - tuon tuostakin tavoitteeksi. Tulkitsen niin, että vielä tuolloin vuonna 2007 (ja koko vuosikymmenellä) Putin tuki ainakin sanoissa demokratiakehitystä. Demokratiaperiaatteiden alamäki alkoi 2010-luvulla.

Puhe ei ole niin hyökkäävä kuin pintapuolisesti saattaisi kuvitella. Sen alkuosa on suorastaan yhteisiä arvoja korostava. Sitten hän siirtyy kokemiinsa epätasa-arvoisuuksiin  ja lopulta puheessa nousee esille katkeria sävyjä Venäjän syrjäyttämisestä kansainvälisestä yhteisöstä.  Putinin termein Venäjän arvostuksen nostaminen on hänen ykkösteemansa, joka vuoden 2007 jälkeen korostui lähes kaikissa yhteyksissä.

Otan esille kolme seikkaa, jotka ohjasivat Putinin strategiaa Münchenin konferenssin  2007  viitoittamana: 1) Neuvostoliiton hajoaminen (”1900-luvun suurin geopoliittinen tragedia” =supervallan mureneminen) 2) Putinilaisen world orderin toteuttaminen (uusi turvallisuusarkkitehtuuri turvatakuineen) tulevaisuuteen suuntautuen, jossa Venäjällä on tärkeä sija, ja johon oleellisesti kuuluvat etupiirit (joita Putin ei puheessaan tosin mainitse)  ja moninapaisuus, 3) Venäjän ansaitseman tunnustuksen vahvistaminen suurvaltojen taholta.

Putinin tavoitteiden toteuttamista Venäjällä tuki autoritaarisuuden kulttuurin vieminen läpi koko yhteiskunnan. Putinista heijastui puheen kautta tietty kärsimättömyys, joka kohdistui hänen asettamiensa tavoitteiden toteuttamiseen.

Ei voitane suorasukaisesti  vetää johtopäätöstä, että Putin tiesi jo tuolloin askelmerkit kohti Ukrainan sotaa. Ajan kuluessa täydentyivät puuttuvat palikat, jotka sitten voitiin liittää kokonaisuuteen. Tuloksena oli brutaali hyökkäys suvereenin valtion kimppuun.

On vielä ehkä liian aikaista lausua arviota länsimaiden vastuusta Ukrainassa, mutta esimerkiksi Chicagon yliopiston toisinajatteleva professori John Mearsheimer on ilmoittanut suorasukaisesti,  että Ukrainan sota on ”Yhdysvaltain sota”. Hän perustelee kantaansa sillä, että Ukrainan haluttiin kuuluvan länteen, vaikka Mearsheimerin mielestä Ukrainan olisi pitänyt kehittyä  puolueettomaksi puskurivaltioksi (joka siitä voi nyt tullakin!)  lännen ja idän välissä. Jotkut allekirjoittavat tämän, jotkut eivät, mutta voitaneen kysyä, mitä Yhdysvallat ja länsi olisivat voineet tehdä enemmän  sodan välttämiseksi.

Putinin puheessa esittämät ylevät  maailmankuvaa rakentavat puheet  vesittyvät, koska nyt ne voidaan nähdä Ukrainan sotaa vasten. Jäljelle jää vain suurvalta-aikojen haikailu ja pettymys länttä kohtaan samalla,  kun hänen omien lupaustensa onttoudet jäävät kaikumaan kuulijan korviin.

Kun on katsonut ja kuunnellut Vladimir Putinin Münchenin puheen, tulee kysyneeksi, onko vuoden 2007 kova, mutta ongelmia erittelevä Putin se sama Putin,  joka nyt tekee julmia humaaneja arvoja pilkkaavia päätöksiä Ukrainassa?