Urheilukirjailija Erkki Vettenniemi kokosi suurjuoksija Paavo
Nurmen toimimisesta urheilu-uransa aikana urheiluesseistinä kirjan, joka ilmestyi vuonna
2010: ”Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia” (Teos, 2010). Vettenranta vastaa
johdantotekstistä ja taustoittavista kommenteista. Jostakin syystä luin kirjan
vasta nyt. Paavo Nurmen kiehtova urheilija- ja siviilipersoona on aina
kiinnostanut minua. Tässä keskityn pelkästään Nurmen urheilulliseen puoleen,
ennen kaikkea hänen älyllisen kapasiteettinsa erittelyyn.
Jo se, että hiljaisena miehenä tunnettu suurjuoksija
paljastui urheilu-uransa aikana sujuvasanaiseksi kolumnistiksi on yllätys niille, jotka eivät ole
tunteneet ennalta asiaa. Nurmesta ja hänen vähäsanaisuudestaan kiertää rutkasti
juttuja. Nurmi jatkaa niitä tyylilleen uskollisena tässäkin kirjassa todeten
ironisesti, että julkisuudessa ja
kotosalla olemisesta hänet erottaa se, että kotona ollessaan hän – omien
sanojensa mukaan - oli vielä hiljaisempi kuin ihmisten ilmoilla! Kun Pekka
Tiilikainen yritti saada hänestä haastattelun urheilusuuruuden merkkipäivänä,
Nurmi totesi ”ota joku toinen”. Ikään kuin hänelle olisi ollut vaihtoehto. Kerran
Nurmen ollessa palaamassa Amerikasta tai
lähtemässä Amerikkaan lehtimiehet saivat vihiä hänen saapumisestaan
satamaan ja kiirehtivät paikalle ennen
kello viittä aamuyöllä Nurmi ilmoitti, ettei anna haastattelua, mutta lisäsi sitten
lohduttavasti: ”Annan kyllä suuren arvon, että olette saapuneet paikalle minun
takiani näin aamuvarhaisella”.
Nurmi ei ollut mikään ”lanttupää”, kuten eräs Nurmen hyvin tuntenut
urheilu-uran kommentoija totesi. Hän oli taiteenkerääjä, menestyvä grynderi,
suursijoittaja ja aikaansaava valmentaja 1930-luvulta lähtien monen muun asian
ohella.
Urheilu-uransa kommentaattoriksi hän lupautui vasta monien
suostuttelujen jälkeen. Takapiruna toimi Tahko Pihkala. Kirjassa julkaistut
tekstit ovat 1920- ja 30-luvuilta enkä ole niitä tässä kirjoituksessa pistänyt aikajärjestykseen.
Jo Nurmen suostuminen tehtävään oli saavutus, kun muistaa, kuinka hän vanhoilla
päivillään - iän tuomalla karheudella - tokaisi, ettei urheilumaineella ole
arvoa edes mädäntyneen puolukan vertaa! Toista on taiteen arvo, hän lisäsi
täysin epäoikeudenmukaisesti itseään kohtaan.
Paavo Nurmen kirjoitukset sisältävät kertomuksia mm. hänen
urheilu-urastaan, lapsuus- ja nuoruusmuistoista ja matkoistaan. Nurmen kirjoitustyyli
on analyyttinen ja omia tuntemuksia erittelevä.
Vettenniemi totea, että Nurmen kirjoitukset eivät sisältäneet
paatoksellista urheilupropagandaa, kuten tapahtui monien muiden kirjoittajien
kohdalla. Keskityn ohessa Nurmen kirjoitusten omasta mielestäni kaikkein kiinnostavimpiin
teemoihin.
Kirjan kuudennessa luvussa ”Juoksujen ennätykset ja niiden
parantamismahdollisuudet” Nurmi kokeilee tulevien ennätysten ennustajan
lahjojaan ja erehtyy karkeasti kuten niin moni ennen häntä ja hänen jälkeensä.
”Mailin ennätysten raja on jossakin 4.04 seutuvilla”, toteaa
Nurmi. Tosiasiassa Roger Bannister juoksi ensimmäisen ”haamumailin” (alle 4 minuuttia) jo vuonna
1954. Tämän päivän keskitason kansallisille mailerikyvyille 4 minuutin aika ei
ole suuri haaste. Nykyinen maailmanennätys on 3.43,13 (Hicham el-Guerrouj). Se
on hurja aika Nurmen aikoihin tai mihin tahansa verrattuna ja osoittaa, miten vaikeaa
inhimillisen suorituskyvyn ylärajaa on arvioida. Vanhojen ja nykyisten aikojen
vertailussa tulisi huomioida juoksijoiden nykyään parempi fysiikka, paremmat
harjoitusmenetelmät, kovempi keskinäinen kilpailu sekä esimerkiksi juoksualustojen
ja juoksujalkineiden ym. varusteiden kehittyminen. Nurmi myös huomioi jo
20-luvun kirjoituksissaan ”edeltäjän” (nykyisin ”jänis” tai ”pace”) merkityksen juoksujen vauhdittajana, jota
Nurmi ei tunnu hyväksyvän vertailukelpoiseksi suoritukseksi reilulle mies miestä
vastaan kilpailulle. Tänä päivänä ei juosta käytännöllisesti katsottuna yhtään
ennätystä ilman jänistä. Nurmi on oikeilla
jäljillä arvioidessaan jänisten mukanaan tuomien ennätysparannusten merkityksen.
Kaiken kaikkiaan juoksuajoissa pitäisi verrata aikalaisten aikoja ja
suorituksia keskenään, ei eri aikojen suorituksia.
Kaiken kaikkiaan Nurmi oli arvioissaan yhtä sidottu ajan
kahleisiin kuin kuka muu tahansa!
Verratessaan kilpailutilannetta ja eri juoksijoiden
vahvuuksia, hän päätyy lyhyeen luetteloon kovimmista kilpailijoista, joita ovat
Wide, Pelzer, Ray ja Larva. Tämä jälkeen hän pohtii eri juoksijoiden vahvuuksia
ja heikkouksia. Analyysi ulottuu eri juoksijoiden kehon arviointiin (jalkatyö,
yläruumis, käsien käyttö). Taktinen kyky, hermoherkkyys ja jopa onnen merkitys joutuvat puntariin.
Nurmella oli pokkaa käyttää tärkeissä juoksuissa ulkopuolisia avustajia
(ajanottajia ym.). On selvää, että Nurmi oli paitsi fyysisesti niin myös henkisiltä
ominaisuuksiltaan muiden kilpailijoiden yläpuolella. Hänen juoksuun valmistautumisensa
oli parhaimmillaan vähintään puolitieteellistä analysointia.
Nurmi oli kilpailukykynsä arvioinnissa realisti. Vain mitattu
ja analysoitu tieto kelpasivat. Mielenkiintoinen on hänen oma arvionsa omasta suorituskyvystään: ”En ole osannut …..ajoissa puristaa ennätyksiä
niin alas kuin mahdollisuudet antoivat myöten”, ts. hän osin ylivoimaisuutensa
johdosta tyytyi ”riittävään” juoksuvoimaan voittaakseen kilpailuja. Ennätykset
syntyivät, jos olivat syntyäkseen. Toisella tapaa asennoitumalla hän olisi
pystynyt paljonkin parempiin aikoihin.
Allekirjoitan tämän argumentin täysin.
Nurmi harrasti älyllistä leikittelyä yhdistelemällä eri
juoksijoiden piirteitä - silloin, kun he olivat parhaimmillaan - löytääkseen
ihannejuoksijan ominaisuudet. Liioin hän ei kaihtanut teoreettista pohdiskelua
suunnitella maratonjuoksua siten, että juoksun rakenne olisi optimaalinen.
Silloinen huippuaika olisi näin tehden ollut Nurmen mielestä pelkkää paperia.
Nurmi poikkeaa myös
omalta vahvuusalueeltaan arvioiden 400 ja 800 metrin juoksijoita ja tehden
senkin tasokkaasti. Kaiken kaikkiaan Nurmi näyttää pyrkineen hyvään
yleissivistyksen kaikki yleisurheilulajit huomioiden. Epäilemättä tämä oli yksi
hänen itseluottamuksensa pilari. Hän tiesi kaikesta jotakin ja parhaassa
tapauksessa kaiken oleellisen joistakin avainasioista. Muilla ei ollut näin
älyllistä suhtautumista urheiluun.
Nurmessa luultavasti yhtyivät ihanteellisella tavalla sopiva
määrä oman kehon kuuntelua, ihmisen fysionomian perusteiden tuntemusta, erittelykykyä
ja itsevarmuutta.
Itsevarmuuden osoituksena hän ilmoitti etukäteen : ”(Los
Angelesin olympiakisojen) 5000 metrin kultamitalin voittaa suomalainen Lauri
Lehtinen (niin kuin voittikin).
::::::::::::::::::::::::::::::
Nurmi teki kuuluisan Amerikan matkansa 1920-luvun puolessa
välissä. Nurmi harjoitteli – kuntonsa säilyttääkseen - osin salassa laivan kannella
menomatkalla epäsuotuisissa olosuhteissa.
Kuitenkin Nurmea tyydytti se, että hän saapui uudelle
manterelle kuukautta ennen ensimmäistä starttia. Amerikkalaiset toisenlaisin
tarkoituksiin suunnitellut sisäradat vaihtelivat pituudeltaan 80 meristä 200
metriin, jotka jyrkkine kaarteineen vaativat totuttelua paljon enemmän kuin
mihin Nurmi oli varautunut. Silti maailman paras kestävyysjuoksija tottui pikaisesti
oloihin suuren veden takana. Itse asiassa Nurmi jopa tykästyi puuratoihin ja
oppi niiden niksit nopeasti.
Ensimmäinen kilpailu käytiin 6.1.2025. Kilpailuruljanssi vierähti
käyntiin New Yorkin Madison Square Gardenista jatkuen Chicagossa. Kaiken kaikkiaan
kilpailuja oli sisällä 45 (!) ja ulkona 10 kappaletta. Kun tasoituskilpailuja
ei lasketa, hän hävisi vain kahdesti. Kilpailut tapahtuivat melkoisen
hullabaloon keskellä, oli soittokuntaa, yleisön ulvontaa, ja monta tapahtumaa
yhtaikaa. Samalla Nurmi tutustui amerikkalaiseen urheilukeskeiseen
yliopistomaailmaan.
:::::::::::::::::::::::::
Paavo Nurmi korvasi osin niukan puhumisen kirjoittamalla
kommentaareja. Se oli myös keino tarkasti ilmaista ajatuksiaan avaamatta suuta.
Nurmesta on sanottu, että jos hän olisi saanut koulutusta, hänestä olisi
kehittynyt merkittävä urheilukirjoittaja.
Kritisoiko Nurmi harjoitusmenetelmiään? Kyllä, hän piti
niitä liian kestävyyspainotteisina. Nurmen aktiiviaikoina harrastettiin (vaahtopää)kävelyä
merkittävänä osana harjoittelua 1910-luvulta lähtien. Nurmi ymmärsi liian
myöhään, että huippujuoksijaksi kehitytään vain juoksemalla.
Suurjuoksija Paavo Nurmi tuli kuuluisaksi kellostaan, jota
hän piti mukanaan juostessaan. Selitys oli yksinkertainen: hän oppi käyttämään kelloa, kun Pariisin
olympiakisoissa ei näytetty lainkaan väliaikoja.
En malta olla tässäkään toistamasta Urho Kekkosen
muistopuhetta, kun aika jätti Nurmen lopullisesti: ”Minulla on se kuva, että
Nurmi, jolla oli niin loistava menestys sekä urheilukentillä että
siviilielämässään, ei ollut mikään onnellinen ihminen. Hän oli sulkeutunut
epäluuloinen ja yksinäinen. Mutta hän oli itse valinnut osansa. Vai valitsiko
hänen luonteensa hänelle yksinäisen
ihmisen osan”. Ihan näin rehellisiä ei yleensä olla väistämättömän tapahduttua.
Nurmi piti sisimpänsä arvoituksena. Hän saattoi olla
julkisuudessa tyly, mutta toisaalta toiset tarinat kertovat, että pienessä
piirissä hän saattoi olla puhelias, jopa humoristinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti