Valitun presidentin on odotettu ryhtyvän heti toimiin ehtiäkseen
tehdä tarvittavat päätökset ennen kahden vuoden päästä tulevia seuraavia vaaleja
(välivaalit). Niinpä toteutettaviin hankkeisiin kuuluvat öljynporauksen käynnistäminen,
massakarkotukset, tuontitullien asettaminen sekä pyrkimys päättää Ukrainan
sota.
Trump tekee usein päätöksiään improvisoiden. Ideologista
ohjenuoraa päätösten pohjaksi ei ole. Trumpin päätöksiä ohjaa intuitio enemmän
kuin vakaa harkinta. Tähän liittyy herkästi päätösten muuttaminen lennosta.
Päätökset perustuvat usein Fox-TV:n aamulähetysten uutisiin,
joita Trump seuraa heti herättyään. Saman suuntaisesti päätöksiin vaikuttaa aina
se taho eniten, jonka kanssa Trump keskustelee viimeksi. Trumpin kuiskaajien
vaikutus on jäänyt turhan vähälle huomiolle presidentin päätöksiä
analysoitaessa. Uusin vaikuttaja, jonka nimiin Trump on vedonnut, on Elon Musk, joka puoliväkisin on tunkeutunut
tulevan presidentin korvien väliin. Siinä on vakka kantensa valinnut!
Eikä tässä kaikki. Presidentti näyttää pyrkivän nimeämään
uuden toimielimen, jonka esityksestä hallintoa saneerataan. Muskista on ilmeisesti
tarkoitus tehdä elimen johtaja. Musk ajaa kaksilla vankkureilla, ollen itse sekä
edun saaja, että karsijan paikalla. Muiden jättisuurten yritysten (Meta, Apple, Google, Amazon…..) johtajat
pyrkivät seuraamaan Muskin jalanjälkiä. Musk hyötyy tulevan presidentin äkkinäisistä mielipiteen
muutoksista koskien mm. sähköautoja.
Poukkoileva päätöksenteko ei ole mikään etu korkeimmalle valtionpäämiehelle,
jolta odotetaan ensi sijassa vakaita
päätöksiä. Trumpin suuryrityksiä suosivista päätöksistä johtuvat pörssikurssien
muutokset kasvattavat Muskin omaisuuden arvoa jättiharppauksin ainakin lyhyellä
aikavälillä.
Miten kaksi noin impulsiivista ihmistä tulee toimeen
keskenään? Se jää nähtäväksi. Vain aika kertoo.
Teknologiayritykset ovat aiemmin myötäilleet demokraattipresidenttejä,
kun taas republikaanit ovat hyötyneet öljyä ym. fossiilisia polttoaineita suosivasta
politikasta. Muutoksen merkit ovat ilmassa.
Tekoälybuumi on viimeisin päätöksentekoon vaikuttava
teknologinen läpimurto. Toisaalta tekoälyn leviämistä suositaan, toisaalta sitä
yritetään kaitsea mahdollisilta vahingollisilta vaikutuksilta. On selvää,
että Muskin avulla Trump pyrkii
hyötymään uusimmista teknologian
edistysaskelista, vaikka perimmältään tuskin on mikään ”tekoälymies”.
Tässäkin raha ratkaisee: Trump haistaa busineksenteon yli tekoälyn
haittavaikutusten. Republikaanipresidentin ja tekoälyn liitto tai diili vaikuttaa
todennäköiseltä toimintalinjalta.
::::::::::::::::::::::::::::::
Populismi ja siitä käyty keskustelu on ollut valtavirtaa
politikassa kohta jo 10 vuotta. Kaikki viittaa siihen, että populismi on
nähtävä uudessa valossa. Luultavasti juuri käydyt Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjat
tarjoavat eväitä nähdä populismi osana politiikkaa
uudella tavalla. Populismi on osa arkista työtä ja elämää paljon seikkaperäisemmin
kuin mitä on käsitetty. Monien muiden tavoin olen nähnyt populismin halpana
ihmisten viekoitteluna yksinkertaisena suosion
kalasteluna. Populistien näkökulmasta demokraattien politiikka on ollut läpeensä ”älyllistä”, so.
taktista ja laskelmoivaa. Republikaanien politiikka on –
demokraattien näkökulmasta - nähty moukkamaisena arjen yksinkertaisuuden
hyväksikäyttönä. Entä jos se vetoaakin
keskivertoäänestäjään uskottavalla tavalla? Arki ja populismi ovat yhdessä teeskentelemätöntä
arkielämää eli yhtä ja samaa uskottavaa jatkumoa, johon pitää suhtautua realiteettina.
Demokraatit ovat suhtautuneet ”älyllisen” kriittisesti
populismiin, joka tuntui sopivan vanhoillisen politiikanteon välineeksi luonnostaan
sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Demokraatit ovat nähneet populismin ainakin osin
luotaantyöntävänä vaihtoehtona, joka sopii republikaaniseen muuttumattomaksi
koettuun sielunmaisemaan. Asia on ehkä ymmärretty väärin.
Tässä tullaan lähelle sitä keskustelua, jota on vaalien jälkeen käyty, eli että
demokraatit ovat menettäneet kontaktin työväenluokkaan ja sitä kautta suuren
osan voittajakapasiteetistaan.
Paljon puhuttu polarisaatio liittyy oleellisilta osin poliittiseen
jakautumiseen 1) populismiin ja 2) taktiseen tai älylliseen politiikan
tarkasteluun.
:::::::::::::::::::::::::::
Polarisaation yksi näkökulma on ihmisen (ryhmän)
supistaminen pienemmäksi kuin onkaan. Toisella tapaa sanottuna – ja vaaleihin liitettynä
– Harrisin kampanja ”supisti” kuvaa naisesta. Tätä ihmettelin itsekin, kun
havaitsin, miten rajatun lähestymistavan
naisiin Harris ja hänen taustavoimansa ottivat vaalikamppailussa. Jäljelle
jäivät terveydenhoito ja abortti. Tämä oli virhe, koska naisten rooli eri
elämän alueilla on nyt paljon suurempi kuin aiemmin.
Harris toki voitti naisten äänet, mutta odotettua pienemällä
marginaalilla.
Myös muissa avainryhmissä demokraatit kärsivät yllätysmenetyksiä.
Näitä olivat esimerkiksi liberaalit ja
kaupunkien latinot. Sama taktinen näkökulma, joka tuli esille populistit – ei
populistit - asetelmassa tämän
kirjoituksen alussa, näkyi myös ”kadunmiesten”
äänestyskäyttäytymistä arvioitaessa. Taktisissa ja laskennallisissa
näkökulmissa on vaaransa, kuten aivan tavallisen äänestäjän päätöksentekoa
arvioitaessa. Pitkälle vietynä äänestäjäryhmän merkitys
(äänestyskäyttäytyminen) pelkistyy liiaksi, lopulta vääristäen tulosta.
::::::::::::::::::::::::::::
Varsinkin Yhdysvalloissa kielenkäyttö politiikassa on
muuttunut yhä jätkämäisemmäksi ja anarkistisemmaksi. Ihmiset ikään kuin
totutetaan likaiseen henkilökohtaisuuksiin menevään kielenkäyttöön ja
solvauksen. Syyllistä voitaneen etsiä sieltä, missä ensimmäinen kivi on heitetty.
Tässä tapauksessa vastuu kaatuu Donald Trumpille, joka on pyrkinyt totuttamaan
meidät - tosin huonolla menestyksellä - siihen, että melkein mitä tahansa törkeyksiä saa
sanoa poliittisesta vastustajasta. Trump myöskin ruoskii epäasiallisesti
mediaa. Hän kokee median vihollisekseen.
Se, että äänestäjät eivät rankaise sopimattomasta
kielenkäytöstä osoittanee lähinnä, että sellainen on kannattajakunta millainen
ehdokas.
:::::::::::::::::::::::::::::
Donald Trumpin kampanjoinnin rehellisyysaste selviää vasta
vaalien jälkeen (jos siitä nyt sitten ollaan enää kiinnostuneita). Hän tuotti näissäkin
vaaleissa hirveän määrän informaatiota ja disinformaatiota. Vastuu siirtyy luku-
ja tai propagandakokemuksen jälkeen median seuraajalle. Trump taitaa olla ainoa
poliitikko, jonka toilailuista lukija joutuu itse ottamaan selvää. Silläkään ei
ole merkitystä, koska Trumpin tekstillä ja puheilla on lähinnä vain viihdearvo. Se palvelee lukijaa vain hetkellisenä
luku- tai kuuntelukokemuksena.
Kaikki merkit viittaavat trumpilaisen autoritaarisuuden
voimistumiseen. Nyt edetään tulevan presidentin intuition johdolla. Kestävätkö republikaanien
rivit tulevaa eripuraa johtavien poliitikkojen
kesken?
:::::::::::::::::::::::::::
Onko se kaikki totta, minkä subjektiivisena kokemuksena
tuntee todeksi? Millaiseksi totuus muuttuu, jos sitä ei voi testata faktojen
pohjalta?
Meitä kaikkia pyritään pitämään hyväntahtoisina hölmöinä,
jos emme pidä varaamme. Vai selviämmekö sillä, että nimeämme median
poliittiseksi vastustajaksemme Trumpin tapaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti