Eurooppa liberaalin demokratian ja autoritaarisuuden välissä

 

 Itse olen elänyt nuoruuteni ja suuren osan aikuisuudestani rauhan vallitessa. Suursodat on onnistuttu välttämään uutena aikana 1815-1914 (tosin Saksan-Ranskan sota 1870-71), 1919-1939 ja 1945-2022.  Varsinkin viimeisin jakso on tuudittanut monet tahot länsimaissa pitkiin kansainvälisen politiikan tyvenien kausien pysyvyyteen. Kuulun niihin, jotka eivät uskoneet suursodan syttyvän näkyvissä olevan tulevaisuuden aikana. Puolustaisin toisaalta niitä, jotka ovat valinneet sodan uhkien väistymisen ajattelunsa kivijalaksi useiden vuosikymmenten ajaksi. Rauhan säilyminen on kuitenkin ihmiskunnan ikuisia haaveita.

Suursodan olisi olettanut syttyvän laajenemishaluisen Neuvostoliiton aikana, tai sitten USA:n maailmanlaajuisten etupiirejä (Vietnam, Korea) puolustavan politiikan seurauksena, mutta kävi niin, että kylmästä sodasta kummunneet sodat pirstoutuivat pienemmiksi sodiksi, joista tosin Korean, Vietnamin ja Lähi-idässä käydyillä sodilla oli globaaleja vaikutuksia. Nähtäväksi jää, syttyykö suursota Neuvostoliiton hajoamisen (Ukraina!) seurauksena. Länsi on reagoinut Ukrainan sodan laajenemisuhkaan hitaasti, ehkä osin koska Neuvostoliiton hajoamista pidettiin suotuisana merkkinä rauhan säilymisen kannalta.

On ymmärrettävä, että venäläisten ylpeys johtui osin muinaishistoriallista syistä, osin nykypäivän taloudellisen kilpailun häviöistä. Erityisesti Putin ja Lavrov ovat ylistäneet idän ortodoksisuuden voittoa länsimaisesta jälkikristillisestä pinnallisuudesta. Niinpä liberalismin ehdottomuutta pidetään Euroopan suurena arvo-onnettomuutena.

Asevarustelu ei  ole lakannut koskaan. Maailmanhistoria osoittaa vakuuttavasti , että on turha olettaa päästävän lähellekään ”ikuista” rauhaa. Sodan laajeneminen ydinaseiden käyttöön osoittaisi, että Hiroshiman ja Nagasakin tuhovaikutukset ovat – jos eivät hävinneet ihmisten mielistä – niin väljähtäneet.

:::::::::::::::::::::

Viime vuodet ovat laajentaneet sodankäyntivälineiden kirjoa uskomattomalla tavalla. Päivän sana on miehittämättömyys ja informaatiosota, jotka muodostavat keskeiset välineet sodankäynnille silloin, kun ei ole edetty kuumaan sotaan.

Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila kertaa Helsingin Sanomien haastattelussa (”Valhetiedon paljastaja”, 5.11.2024) hybridisodankäynnin välineet menemättä yksityiskohtiin. Niiden vastatoimien tulisi alkaa jo kouluopetuksesta, jossa lähihistorian opetus on avainasemassa eli tiivistetysti sanottuna luodaan omaa narratiivia tapahtumien ja mahdollisesti tulevan sodan kululle. Sivistyksen kivijalka luodaan oikeus- ja hyvinvointivaltiolla.

Mantila vetää onnistuneesti yhteydet nykytilanteen haasteisiin.

Vihollisen aiheuttamalla haitalla ja sabotoinnilla ml. kyberhyökkäykset ja droonit aiheutetaan mahdollisimman suurta hämminkiä ja myös tuhoa. Vastakeinoiksi tarvitaan ehdottomasti modernit torjuntavälineet.

Yhtälailla tarvitaan monipuolista mediaa ja sekä luottamusta instituutioihin.

Ja sitten tulee vielä  tekoäly…. ja kaikesta erillisenä on lisättävä epäonnistuneet valtiontalouden säästöt, joilla voidaan luoda tyytymättömyyttä ihmisissä, joista jotkut saattavat horjahtaa epälojaalisuuteen valtiota kohtaan.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Putinin, Orbanin ja Trumpin kaltaisten poliitikkojen murtautuessa vallan huipulle on seurauksena lähes vääjäämättömästi demokratian mureneminen ja demokratian korvautuminen autoritaarisella hallinnolla. Demokratiaa rapauttavia voimia on toki muitakin. Nykyaika sinänsä yksilölähtöisyydellään ja yhtenäiskulttuurin vastaisuudellaan aiheuttaa kovia kolhuja demokratian kestävyydelle.

Jokainen liike tarvitsee johtotähden. Aivan kärjessä tai kärjen tuntumassa demokratian tukahduttamistoimissa on Unkari, josta on kehkeytynyt autoritäärisesti johdettujen valtioiden äänitorvi Yhdysvallat mukaan lukien. 

Olen aiemmin kiinnittänyt huomiota, kuinka Suomessa monet - valtionpäämiestä myöten - ovat ylistäneet armeijan kapasiteettia ja liittoutumisen avulla luotua pelotetta. En sinänsä kiellä armeijan iskukykyä – pois se minusta – mutta ehkä vetäisin retoriikassa matalampaa profiilia suursodan uhkaa käsiteltäessä.

Ei voi väittää, etteikö autoritaarisuus parhaimmillaan tarjoaisi todellisen haasteen demokratialle. Röyhkeys ja liberaalidemokratiaperiaatteiden taloudellinen hyväksikäyttö pitävät joitakin autoritaarisuuden osa-alueita ainakin pintatehokkaina, mutta useimmiten mukana seuraa oikeusvaltion ja kansalaisvapauksien, kuten sanan- ja ilmaisunvapauksien rajoitteita. Monet autoritaariset valtiot poimivat rusinat pullasta – liberaalidemokratioiden suojeluksessa (vrt. EU-tuet).

Selvää on, että demokratioiden on syytä terästää toimintaansa, jos halutaan menestystä nykyjärjestelmän uudistamisessa. Päätöksenteon tehokkuuden on oltava jatkossa verrattomasti nykyistä tehokkaampaa. Sanon näin, vaikka demokraattisen päätöksenteon luonteeseen kuuluu tietty ”harkittu” hitaus päätöksenteon vaikuttavuuden varmistamiseksi.

Äänestys- ja vaalikampanjoihin liittyy nykyisin - maasta riippuen - suuri määrä  korruptiota ja muita vääristymiä, jotka hämärtävät kuvaa demokratian toimivuudesta ja ovat omiaan mustaamaan demokraattisen prosessin mainetta..

Vaalien välilliset vaikutukset ovat suuret koskien myös muita kuin vaalit järjestävää valtiota. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Yhdysvaltain presidentinvaalien vaikutukset. Kongressin molempien kamareiden päätyminen republikaaneille, saattaa merkitä autoritaarisuuden lisääntymistä yhdessä oikeistopopulismin kanssa myös Yhdysvaltain ulkopuolella.  

Mitä tästä kaikesta seuraa? Heritage Foundationin ”Project 2025” -ohjelma saattaa määrittää suunnan, josta tulee ohjenuora Yhdysvaltain uudelle hallinnolle ja Donald Trumpille. Sillä voi olla maailmanlaajuisia heijastusvaikutuksia.