Maailmanmenon ihmettely on enää pelkkää rutiinia

 

 Kirjoitin jokin aika sitten, kuinka kansainvälisen politiikan arkipäivässä maailmankirjat ovat sekaisin. Ainakaan parempaan suuntaan ei ole menty.  Tuntuu jopa hämmentävältä ajatella, että USA:n ja Venäjän välillä on ollut vastakkainasettelua (eli hyvinhän nuo pärjäävät keskenään). USA ja Eurooppa ovat hikeentyneet toisiinsa, jota ei aivan äsken olisi noteerannut lainkaan. Nyt kaikki on toisin, ikään kuin uusi ja vanha mantere eivät olisi koskaan harjoittaneet yhteistyötä. Kiina hakee jotain haurasta yhteyttä Eurooppaan luodakseen oman rinnakkaisen vastinparin Venäjän ja Kiinan yhteistyölle. Mutta samaan aikaan Kiina ja Eurooppa vihoittelevat toisilleen kauppapolitiikassa.

Kaukana takana päin on kylmän sodan – nyt selkeältä tuntuva - bipolaarinen maailmankäsitys. Silloin asioita ei sotkettu toisiinsa: etupiirien ja ideologioiden rajat oli paljolti jaettu  ja niitä kunnioitettiin.

Kaikkialla haetaan uutta maailmanjärjestystä tietämättä oikein miksi. Ehkä kysymys on vain voimasuhteiden uusjaosta pitkän staattisen kauden jälkeen. Näyttää siltä, että syntymässä on kolme toisistaan erillistä  maailmanjärjestystä, mutta samalla myös yhteistyötä harjoittavaa tahoa. Tästä kaikesta voidaan käyttää nimeä uusi kylmä sota, mitä nyt sitoutumattomien maiden liike sotkee kokonaisuutta.

Suurin muutos on tapahtunut USA:n kohdalla: se näyttää kääntäneen kurssia 180 astetta sekoittaen eri toimijoiden pasmat perusteellisesti. Jos jätetään suhdemarkkinat  sivuun, jää jäljelle eri osapuolien eriaikainen toimenpiteiden tahdistus, jota on vaikeaa saada yhteismitalliseksi. Tahdistuksesta voisi todeta, että näyttää siltä, että amerikkalaiset pitävät muutoksessa niin kovaa vauhtia, että muut eivät tahdo pysyä mukana. Erikseen on huomioitava Putinin Venäjän etä- tai käsiohjaus, jota sovelletaan amerikkalaisiin. Venäjä pelaa omaa viivyttelevää peliään ja Eurooppa on kykenemätön pitkäjänteisiin yhteisiin toimiin Euroopan etujen ajamiseksi.

::::::::::::::::::::::::::::::::::

Viimeisin vaihe tässä saagassa on sisäisten  suunnitelmien vuotaminen julkisuuteen koskien hyökkäystä Jemeniin. Ja tietenkin vuotaja on Yhdysvallat. Asiaa selviteltäessä paljastui kiusallisia asioita amerikkalaisten suhtautumisesta  eurooppalaisiin. Amerikkalaisten keskinäisessä viestinnässä kävi nimittäin ilmi,  mitä mieltä he olivat Euroopan  valmiudesta transatlanttiseen yhteistyöhön. Amerikkalaisten suhtautuminen saamattomina pidettyihin eurooppalaisiin on niin kitkerä, ettei ole odotettavissa vanhan ja uuden mantereen yhteistyön selkeää paranemista. Amerikkalaisten näkemys on, että he joutuvat hoitamaan likaisen työn eurooppalaisten puolesta. Eurooppalaisten ”vapaamatkustamista” pidetään ”säälittävänä”, ja koko porukkaa ”vätyksinä”. Tietenkin kysymys on myös rahasta. Amerikkalaiset ajattelevat ensinnä kuluja ja sitä kuka maksaa, ja kun maksaja on Eurooppa, riittää siinä haasteetta. Yhdysvallat ei ole enää se yhteistyökumppani, johon toisen maailmansodan jälkeen totuttiin.

Suuressa kuvassa amerikkalaiset haluaisivat Euroopan hoitavan itse itsensä. Oma lukunsa on Donald Trump,  johon luotto on suurelta osin mennyt. Esimerkiksi koskien Ukrainan tulitauko- tai aselepopyrkimyksiä on miltei sääntö, että jos tulitauko saadaankin tilapäisesti aikaiseksi, se rikotaan pian. Silti amerikkalaiset luovat ylioptimistisen kuvan aselevon kestävyydestä kerta toisensa jälkeen.

Aselevon suhteen ollaan sekä Ukrainassa että Venäjällä realistisia, so. epäileviä. Ollaan pitkän taipaleen päässä tulitauon tai aselevon varmasta pitävyydestä. Paljon melua ja vähän villoja sopii tapahtuneen kuvaukseksi.

Entä niiden lupausten pitävyys, joita on annettu Nato-sopimuksen solmimista ennen ja sen jälkeen ja joiden perusteella Natoon liittymisen  kannatus  nousi Suomessa muutamassa päivässä liittymisen torjujia suuremmaksi. Myös muissa Pohjoismaissa epäilevät äänet ovat heränneet.

Annetut sitoumukset (esim. Naton viides artikla) herättävät monen epäilyn, mikä on avun määrä ja laatu. Yhdysvaltojen apu (DCA-sopimus) on Trumpin presidentiksi valinnan jälkeen sekin kysymysmerkkien takana vaikka hyvää uskoa olisikin.