lauantai 14. tammikuuta 2012

Uhkaako meitä hyvinvointiteollinen kompleksi ?

Dwight D. Eisenhower mainitsi jäähyväispuheessaan 17.1.1961, että Yhdysvaltoja uhkaa sotateollinen kompleksi (Military Industrial Complex) tarkoittaen, että Washingtonissa on paljon painosturyhmiä, jotka ajavat aseteollisuuden etuja ilman, että demokraattinen kontrolli pystyy estämään asehankintojen lisäyksiä.


Amerikkalainen taloustieteilijä Robert Reich on kehittänyt ajatusta eteenpäin lanseeraten käsitteen Military Industrial Congressional Complex, jolla hän viittaa siihen, että lobbaustoiminta on laajentunut räikeästi Eisenhowerin päivistä. Vaikutusvaltaiset henkilöt risteilevät kongressin, teollisuuden sekä rahamarkkinoiden välillä. Varsin tuottoisaa on esimerkiksi kongressista putoamisen jälkeen siirtyä konsultoimaan suuryrityksiä mahdollisimman suurien etuuksien saamiseksi kongressilta. Ja tässähän jos missä parlamentaarinen kokemus on valttia.


Kirjoitin tähän blogiin joitakin aikoja sitten kirjoituksen hyvinvointipalvelujen tuottamisesta Suomessa käyttäen esimerkkinä yhtä kuntaa (”Häntä heiluttaa koiraa”). Kysymys oli siitä, että kunnassa kerättiin tietty palvelukirjo isoksi kokonaisuudeksi ja suoritettiiin sen jälkeen kilpailutus. Miten sitten kävi, se on kuvattu tuossa blogikirjoituksessa.


Aiemmin kunnan oma henkilöstö on tuottanut pääosan palveluista. Osittain palveluja ovat tuottaneet alueen pk-yritykset. Nyt tilanne on muuttunut tai muuttumassa. Em. blogikirjoituksen ydinasiana oli, että kunnallisten palvelujen markkinoille on tulossa suuria kansainvälisiä yrityksiä. Ne tekevät ainakin aluksi edullisia tarjouksia kunnille ja/tai ostavat pieniä palveluntuottajia pois markkinoilta.
Pienten yritysten halu tai kyky verkostoitua on ollut turhan vähäistä. Yhteistyössä niillä olisi paremmat mahdolisuudet taistella kansainvälisiä jättejä vastaan. Myös kunnat voisivat luopua suuruuden ekonomiasta ja pilkkoa tarjouspyyntöjä pienemmiksi osiksi.


Eu:kin on herännyt tähän asiaan . Komissio on ehdottanut, että paikallisviranomaisille annettaisiin aiempaa vapaammat kädet neuvotella sopimuksista hankkijoiden kanssa mm. helpottamalla EU:n kilpailulainsäädäntöä. Muutos mahdollistaisi palvelujen subventoimisen silloin, kun niillä on selkeä sosiaalinen ulottuvuus (esim. terveys, lastenhoito, sosiaalinen asuntotuotanto). Tämän perusteella on vielä vaikea sanoa, mitkä ovat konkreettiset askeleet. Aika näyttää !


Uhkaako meitä siis ”hyvinvointiteollinen kompleksi”, joka muodostuu joko kotimaisista tai ulkomaisista kasvottomista suuryrityksistä ? Palvelujen järjestämisvastuussa oleva taho voi kadota kauas horisonttiin. Mikä siis avuksi ? Yksi tärkeä keino voi olla yrittäjyysvaikutusten arviointityön käynnistäminen kunnassa. Kunnalliset lautakunnat arvioivat tekemiensä hankintojen vaikutukset esimerkiksi työllisyyteen. On tärkeää, että paikkakunnan yritykset ovat selvillä suunnitelluista hankinnoista (esimerkiksi koulu- tai päiväkotirakennusprojektit) jo taloussuunnitelmavaiheessa. Suunnitelmien tarkentuessa talousarviovaiheessa on tietenkin vielä tärkeämpää, että alueen omat yritykset ovat tietoisia hankkeista.
Viimeisessä vaiheessa hankintoja suoritettaessa on tärkeää, että kohde, joka päätetään kilpailuttaa on kompaktin kokoinen ja paikkakunnan yritysten saavutettavissa. Kun lautakunnat joutuvat dokumentoidusti arvioimaan yrittäjyysvaikutukset, pystytään vaikutukset myös mittaamaan.


Jos kunnalliset sosiaalipalvelut valuvat suuryritysten temmellyskentäksi massiivisesti voidaan odottaa amerikkalaistyyppisen lobbauskulttuurin rantautumista myös Suomeen laajassa mittakaavassa. Vielä pahempaa on, jos lobbaukseen liittyy korruptiota. Silloin todellakin voi käydä niin, että häntä (palvelut) alkaa heiluttaa koiraa (kuntaa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti